El HIerrolla

El HIerrolla
Paina kuvaa

torsdag 16 november 2017

Duggin kaupunginosa Santa Cruzissa

Erään kauniina kevätlauantaina kävelin Tu Santa Cruz kulttuuriyhdistyksen järjestämän reitin Santa Cruzin Duggi nimisessä kaupunginosassa.  Mukanamme kulki oppaana Zenaido Hernández  ja jossain vaiheessa jopa Santa Cruzin pormestari José Manuel Bermúdez . Kierroksen lopuksi oli alueen asukkaiden yhteistiloihin järjestetty tilaisuus, jossa Carlos García näytti kuvia ja kertoi niin itse Duggin kuin alueen historiasta.

Valokuvia kävelymatkan varrelta. Osa on omiani, osa on Tu santa Cruzin valokuvaajan ottamia, hänen luvallaan kopoituja.


Nimen ja perustan tälle kaupunginosalle antoi Duggi niminen, alkuaan italialaisjuurinen herra, Luis Duggi y Oria. Hän syntyi Havannassa,  Kuubassa vuonna 1843,  kuoli Tenerifellä vuonna 1901. Hän ehti olemaan Santa Cruzin pormestari 1800-luvun lopun vuosikymmenillä.

Kaupunginosa sijaitsee noin 2 km:n päässä kaupungin keskustasta. Se on kooltaan  0,17 km2.
Siihen kuuluu mm. kaksi toria, Plaza Duggi ja Plaza Pedro Schwartz (Plaza Militar). Kaupunginosa- Barrio Duggi, löytyy helposti googeln kartasta .

Kaupunginosa perustettiin Duggin omistamille maille, jotka hän lahjoitti kaupungille jo ollessaan kaupungin pormestari. Hänen pyrkimyksensä oli luoda asumismahdollisuuksia työläisille.
Aluvaiheessa tämä alue oli täynnä viljelyksiä. Siellä oli mm. ensimmäinen alue, missä kasvatettiin krysanteemeja myyntiin.

Kaupunginosa rakennettiin pääasissa vuosien 1903 ja 1906 välillä. Tosin sen ensimmäinen katu on peräsin jo vuodelta 1859

Huolimatta Duggin italialaistaustasta, kaikki alueen kadut saivat sitten jonkun kanarialaisen "kunnostautuneen" henkilön nimen, kuten Cairasco, Iriarte, Benavides, Serrano, Porlier...

Kaupunginosas tunnetaan myös nimellä El Monturrio.



Alueella oli muutamia tosi mielenkiintoisia kohteita.

Eräs niistä oli Maria Auxiliadoralle omistettu kirkko. Tämä Maria on auttaja - auxiliadora. Hän liittyy italialisperäiseen Salesiinolaisten uskonnolliseen (Katolilaiseen) toimintaan. Kirkkorakennus on hyvin erikoinen. Se on ollut alkuvaiheessaan varastorakennus. Sitten siinä toimi hotelli ja ravintolakoulu, ja sen jälkeen salesiinolaisten seminaari.

Maria Auxiliadoran juhla toukoon lupolla on suuri tapahtuma kaupungonosan asukkaille.

Se muokattiin kirkoksi 1980. Siitä tuli jopa kulttuurimuistomerkitty (BIC) rakennus. Tämä kirkko vaikuttaa olevan todellinen asukkaiden aktiviteettien keskuspiste.









Toinen erikoinen rakennus oli ns. Citadela, joka sijaitsee Calle Porlierilla. Olin jo aikaisemmin nähnyt yhden niistä kulkiessani Calle La  Rosalla. Niitä on ollut muuallakin Santa Cruzissa. Vasta täällä pääsin katselemaan Citadelaa sisäpuolelta.


Ulkoa kadulta rakennus vaikuttaa aivan tavalliselta yksikerroksiselta kaupunkitalolta. Mutta kun ulko-ovi avautuu, avautuu myös näkymá sisäpihalle, joka oli rakennuksessa asuvien yhteistilaa.

Tältä sisäpihalta pääsivät asukkaat omiin pieniin asuntoihinsa. Yhdessäkään niistä ei ollut ikkunaa ulkomaailmaan, vaan ainoastaan sisäpihalle ja huoneesta toiseen. Sisäpihan lisäksi yhteisiä olivat myös vessa ja iso keittiö. 

Aikoinaan tällä kadulla oli neljä tälläista yhteisasumusta. Kaikkiaan niinsä eli 200 perhettä.
Rakennuksen entinen asukas, joka esitteli paikan, kertoi sen olleen tosi edistysaskel aikoinaan, ts. vähävaraiset ihmiset pystyivät saamaan oman kodin ja myös sosiaalisen ympäristön. Rakennusta kunnostetaan. Kenties se avataan joskus vielä yleisöllekin.













Kolmas oli alueen vuonna 1930 valmistunut koulurakennus, C.E.I.P. San Fernando. Sekin on ollut ja ilmeisesti on vieläkin tärkeä keskuspaikka Duggin kaupunginosalle.

Koulu oli siitä erikoinen, että seillä oli ruokailutilat ja sen pihalta kaksi uloskäyntiä. Koulun tiloihin kuuluu myös pieni kappeli.










Viimeisin pysähdyspaikka oli aivan Barranco Santosin - Santos rotkon - vieressä oleva alueen asukasyhdistyksen kokoontumis- ja kurssirakennus. Samalla kohti, rotkon toisella puolella, sijaitsee  Viera y Clavijon kulttuuripuisto.

Tämä rotko oli vielä 1950 luvulla vedensaati/hakupaikka. Rotkon reunoilla oli asuttuja luolia.

Valokuvia kävelymatkan varrelta. Osa on omiani, osa on Tu santa Cruzin valokuvaajan ottamia, hänen luvallaan kopoituja.

Marraskuu 2017 © Gracia Penttinen. 
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

torsdag 9 november 2017

Pyhimyksen pyhä puu - ESQUISÚCHIL

Löytääkseni puun kaikkien Kasviteellisen Puutarhan puiden joukosta, kysyin neuvoja vahtimestarilta. Kyllä - hän tunsi puun. - Keskikäytävää ensin ja raput ylös. Seuraavasta tai sitä seuraavasta polun risteyksestä vasempaan. Kyllä - siinä on vielä kukkia. .

Ja siellähän se seisoi. En edes muista oliko se ensimmäisen vai toinen polun risteys vasemmalle. Tunnistin puun lehdistä. Tarkkaan katsellen, puussa oli joitain kukkiakin.

Olin jo nähnyt tämän puun kolme sisarusta ja tunsin lehdet.
Esquisúchilin äïtipuu kasvaa Guatemalassa. Kerrotaan, että Pyhä Hermano Pedro istutti sellaisen vuonna 1657 Calvarion luostarin puutarhaan Antiguassa. Kaikki tässä jutussa mainitut puut ovat kloonauksia Hermano Pedron istuttamasta puusta, ja niitä pidetään pyhinä kasvitieteellisinä relikkeinä (pyhäinjäännöksinä). Olihan itse Pyhimys aikoinaan istuttanut tämän puun "äidin". Esim Guatemalassa puu julistettiin vuonna 2004 kansalliseksi muistomerkiksi (Patrimonio Tangible e Intangible de la Nación).

Hermano Pedro oli Tenerifen Ifonchessa (tai Vilaflorissa) vuonna 1626  syntynyt henkilö. Hänet muistetaan Tenerifellä vuohipaimenena ja hurskaana nuorukaisena. Kohtalo, tai laivat, kuljettivat hänet merten yli Guatemalaan. Siellä hän toimi mm. luostarin puutarhurina. Hyvien ja ihmetekojensa perusteella hänestä tuli pyhimys muutamia satoja vuosia myöhemmin, vuonna 2002. KanarianSaarten ja Guatemalan ensimmïnen ja toistaiseksi ainoa.

Puun tarina
Puu kasvoi luonnonvaraisen kolmessa tai neljässä Väli-Amerikan maassa, mm. Meksikossa ja Guatemalassa. Sitä oli usein istutettu paikallisten ihmisten pyhiin paikkoihin. Puu oli heille pyhä. Valloittajat ja uuden uskonnon tuojat huomasivat tämän. He alkoivat myös istuttaa puita rakentamiensa kirkkojen läheisyyteen, tarkoituksena "vetää" kansaa niihin.

Puulla katsottiin olevan erilaisia parantavia ominaisuuksia, ja sen lehtiä ja kukkia käytettiin kansanparannuksessa. Hermano Pedro, joka tunsi ja käytti lääkekasveja parannustyössään, istutti vuonna 1657 puun myös hoitamaansa luostarin puutarhaan.

Vähitellen todettiin, että puu alkoi olla häviämisen partaalla. Sen siemenet eivät idä, eikä sitä voida lisätä myöskään oksista. Kukaan ei enää tiedä, mitkä olivat ne hyönteiset, jotka pölyttivät kukkaset,  ja koska ne hävisivät.


Vuosien, tai vuosisatojen aikana tehtiin paljon puun lisäämisyrityksiä. Eräskin meksikolainen kasvitieteilijä käytti vuosikymmeniä tähän yritykseen, eikä koskaan onnistunut, yrittipä hän sittä missä päin Meksikoa tahansa. - Joku huomasi kuitenkin, että jossain paikassa, jonkun tavallisen ihmisen puutarhassa, kasvoi tällainen puu. Se oli kasvatettu taimesta, joita joskus nousee puun juurista. Vähitellen, 25 vuotta kestäneiden kokeilujen jälkeen, onnistuttiin sitten saamaan aikaan kloonauksia puusta. Juuren palasia laitettiin muovipusseihin, jotka olivat etukäteen täytetyt erikoisella, mm. tietyllä kasvihormoonilla rikastetulla mullalla. Näin saatiin uusia taimia.

Guatemalan Antiguassa näitä uusia, kloonattuja puita kasvaa useita kymmeniä eri uskonnollisten rakennusten läheisyydessä. Siellä on olemassa erityinen Esquisúchilin reitti. Tämä reitti kuvataan kirjassa (Los Dos mundos de Hermano Pedro).

Puu ja sen kukkaset ovat hyvin arvostettuja. Ihmiset seisovat tavallisesti puun alla ja odottavat, että kukat putoavat, jonka jälkeen he poimivat ne talteen. Kukkia ei saa kerätä puusta.

Sen jälkeen kun Hermano Pedro julistettiin pyhimykseksi vuonna 2002, mielenkiinto tätä puuta kohtaan lisääntyi. Puu julistettiin pyhäksi, ja siitä tuli virallisesti Hermano Pedron puu. Árbol de Hermano Pedro.


Lemmikin sukulainen
Esquisúchil -Bourreria huanita, josta on olemassa kolme hieman erilaista versiota sen kukkien koon perusteella, kuuluu Boraginacea heimoon. Eli se on lemmikkien sukulainen. Samalla se on kanarialaisten neidonkielienkin sukulainen. Se muunnelma, joka kasvaa mm. siellä Puerto de la Cruzin kasvitieteellisessä puutarhassa on isokukkainen. Sen viisi terälehteä ovat suuret ja valkoiset. Kukka tuoksuu aivan huumaavasti. Kukat muodostavat tertun.

Tästä kukkasesta, jonka saa siis poimia maasta, tai kerätä ilmasta sen pudotessa, voi valmistaa esim. yrttiteetä tai uutteen. Itse keräsin La Gomeralta kadulta kukkasia, jotka kotona upotin oliiviöljyyn. Valmistunut öljy tuoksuu edeelleen kukkaselta.

Varsinaisen tuoksuelämyksen sain sen sijaan Aricossa seisoessani täydessä kukassa olevan puun vieressä. Siellä Johannes Kastajan (Iglesia de Juan Bautista) kirkon vieressä puu kasvaa hieman kirkon torin kivetystä alempana. Näin yletyin upottamaan nenäni alaoksilla oleviin kukkasiin. Vedin tuoksua sisään. Se toi mieleeni voimakkaan jasmiinin tuoksun. Tämä tuoksu oli yksinkertaisesti ilmaistuna aivan huumaava. Tuntui siltä, että se täytti koko kehon, ja ikään kuin sen parantava ja rakastava energia olisi antanut lohdutusta ja voimaa.

Parantava puu
Puu kasvaa 2,5, - 13 metriä korkeaksi, joskus jopa 15 metriseksi. Lehdet ovat aika paksut. Niitäkin voidaan käyttää lääkintätarkoituksiin. KanarianSaarilla olevat puut eivät ole vielä kasvaneet näihin mittoihin.

Puun parantavia ominaisuuksia on tutkittu useassa Väli-Amerikan yliopistossa. Sen jälkeen kun puita istutettiin Tenerifelle, sitä tutkitaan (kirjan tietojen mukaan) La Lagunan yliopistossa. En ole vahvistanut tätä tietoa.


Puu tunnettiin siis jo kauan ennen valloittajien tuloa. Mm. sen kuorta käytetiin Meksikossa.  Kukkasilla mm. makeutettiin kaakaojuomaa. Hermano Pedro itse käytti Esquisúchilin kukkia ja lehtiä hoidoissaan. Se on esim. spontaaneja abortteja estävä.  Hermano Pedro kirjassa on kokonainen luettelo eri sairauksista ja vaivoista, joissa kukat tai lehdet voivat auttaa.

Puulla on myös monta nimeä. Eräs niistä on Jasmin de palo,  eli se viittaa kukan tuoksuun. Toinen kertoo kukan ulkomudosta: espanjaksi Flor de paloma ja englanniksi Flor of popcorn. Molemmat kertovat sen muistuttavan pocornia. Netistä löytyy runsaasti lisää tietoa..

Puut KanarianSaarilla
Kanarialainen kirjailija Juan Francisco Delgado matkusti Guatemalaan kirjansa ”Los dos mundos de Hermano Pedro” (Hermano Pedron kaksi maailmaa) esitöiden yhteydessä. Hän sai palatessaan mukaansa KanarianSaarille 10 kpl kyseisen puun taimia. Delgado lahjoitti taimet edelleen.



Näitä nuoria puita istutettiin Tenerifelle seuraaviin paikkoihin:
El Sauzal, Siervitan museon vieressä,
Adejen keskusta, Adejen kulttuuritalon vieressä,
Aricon keskusta, San Juan Bautista (Johannes Kastaja) kirkon vieressä,
La Laguna, piispan istuimen (virkatalon) tontilla sijaitseva puutarha, rakennuksen takana ,
Güímar, Lomo de Mena, Santa Cruz kirkon edessä,
Puerto de la Cruz, Kasvitieellinen puutarha (Jardin Botanico),
Grandilla de Abona, (Hermano Pedron luola Medanon lähellä). Tänne siirrettiin myös alunperin Vilafloriin istutettu puu. Villaflorissa oli sille nimittäin liian kylmää talvella.
Santa Cruz de Tenerife, Centro Psicopedagigo puutarha, San Juan de Dios sairaalan vieressä,
La Gomeralla on myös Hermano Pedron puu. Se kasvaa San Sebastinissa Iglesia de Asuncionin ja historiallisen museon välisellä kadulla.


Kanarialainen Esquisúchil-reitti
On olemassa kirja, jossa reitti esitellään, La Ruta de los Esquisüchiles. Sen sisältö ei ole yhtä laaja kuin ”Los dos mundos de Hermano Pedro” (Hermano Pedron kaksi maailmaa) kirjassa. Eikä siinä keskitytä yhtä paljon Guatemalaan liittyviin tietoihin.
Tämän reittikirjasen ostin El Sauzalin viinimuseosta. Teksti on englanniksi, saksaksi ja espanjanksi. Kirjassa on kartat puiden sijoituksista

Samaan tapaan kuin puuta ja sen kukkien keräämistä kunnioitetaan Guatemalassa, toivotaan myös tapahtuvan KanarianSaarilla.

Hermano – Veli Pedrosta. Kahden maan pyhimyksestä 




Marraskuu 2017, © Gracia Penttinen. Artikkelion  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

onsdag 20 september 2017

Hetkiä Hierrolla - Rentoumassa Tamadustessa El Hierrolla

Ystäväpariskunta, Dardo ja Petra, muuttivat El Hierrolle. Vanhempiensa kuoltua Petra lunasti heidän aikaisemman kotitalon itselleen. Sain vierailukutsun.

Ajattelin viipyä viikon - mutta aika venähti kolmeksi. Ihastuin kylään jopa niin, että välillä kiertelin vain katselemassa missä voisin asua jos muuttaisin sinne. Jos... Taloja on tosin harvoin edes myytävänä. Monet niistä ovat niin paikallisten kuin muillakin saarilla asuvien hierrolaisten "kesänviettorakennuksia". Joskus niitä voidaan vuokrata, mutta ei yleensä koko vuodeksi kenellekään.

Tosin joitain on onnistanut, mutta luultavasti isolla rahalla. Binterin johtajistoon kuuluva henkilö on onnistunut ostamaan aivan kylän uloimman rannan nokassa sijaitsevan hyvin erikoistyylisen talon. Katsellessani miten lauma miehiä ahersi siellä päivän toisensa jälkeen taloa kunnostaen. Arvelin, että sitä rahaa oli sijoitettava runsaasti myös talon kunnostamiseen rauniosta asuttavaksi ja edustuskelpoiseksi rakennukseksi. Odotan jännityksellä näkeväni lopputuloksen joskus.

Talo on sikälikin kiinnostava, että se erottuu selvästi kun koneet laskeutuvat aivan lähellä olevalle lentokentälle tai nousevat sieltä.

Kävin Tamadustessa ohimennen joskus lähes 20 vuotta sitten, ensimmäisellä hierronvierailullani. Uimapaikkana se vaikutti kiinnostavalta jo silloin. Hierrollahan on vain muutamia rantoja, joilta pääsee suoraan veteen.Tamaduste on siitä erikoinen, että sen lahden pohjukassa on aina sen verran vettä, etteivät jalat hakkaa pohjaan uidessa, vaikka olisikin matalan veden aika. Tämä lahti tunnetaan nimellä Río de Tamaduste.


Tamadustesta
Kylän historiasta löytyy netistä hyvin vähän tietoja.  Hierron paikannimiä käsittelevästä kirjasta löysin maininnan, että paikan nimi oli joskus ollut Punta de Amacas, tai Risco de Amacas /Hamacas.  Amacas on saaren  alkuperäisväestön, bimbachien antama nimi. Paikka on ollut tunnettu myös nimellä Roque de Tamaduste.

Kaikkein varhaisimmassa Tamadustea koskevassa tiedossa  rannan kerrottiin olleen bimbachenaisten puhdistus- ja peseytymispaikka ennen valloittajien saapumista

Toinen paikan historiaan liittyvä maininta kertoi Tamadusten lähellä olevista "soivista kivistä". Petra kertoi sen olevan kylän vieressä, lahden toisella puolella sijaitsevan kukkulan. Lapset olivat oppineet kivien soimisen, heittämällä pikkukiviä kukkulalle, mutta he eivät tienneet, mitkä kivet niistä soivat. Lapset totesivat vain, että jotkut soivat, toiset eivät.

Kylä on ilmeisesti joskus ollut  kalastajakylä. Koska Petran isovanhemmat elivät Tamadustessa, hän vietti siellä lapsuuden kesiään. Hänen mukaansa kylän nykyiset vanhimmat talot ovat peräisin 1950-luvulta. Myöhemmin asutus on lisääntynyt. Kylä on kasvanut  Sen laitamille on noussut matalia kerrostaloja. Tamadustesta on vuosien mittaan tullut saarelaisten suosima uimaranta ja viikonlopunviettopaikka. Siellä on muutamia huoneistohotelleja. Jotkut talojen omistajat ovat muuntaneet talonsa sellaiseksi, että he voivat vuokrata siitä pienhuoneistoja lomalaisille. Vakinaisia asukkaita on "jonkin verran", tosin mistään ei löytynyt tietoja asukasmäärästä. Lapset haetaan kouluun bussilla. Valverden kunnan pikkubussi ajaa reitin Tamadustesta Valverdeen ja takaisin muutamia kertoja  päivässä. Matka kestään noin 10 min.  Kylässä on hyvin varustettu kauppa, jota Petra tosin piti kalliina. Siellä on pizzeria, ravintola, baari, ja postilaatikko. Eli eläminen sujuu ihan mukavasti.

Kylä on talvisin melko "nukkuva", mutta kesä- ja loma-aikaan sen väkimäärä moninkertaistuu ja elämä vilkastuu.

Tamadusten kehitystä turistikeskukseksi on edesauttanut se, että siellä voi aina uida. Valverden kunta on panostanut rannan mukavuuteen ja esteettiseen yleiskuvaan. On rakennettu portaita, tasanteita, siltoja ja laitureita. Sekä suihku. Ranta on todella erittäin mukavannäköinen ja mukavanoloinen.
Luontokin antaa tietyn panostuksen kauneuteen. Pääasutuksen puoleisella laiturilla löhötessäni kiinnitin huomiota vastapäisen rannan kallioleikkaukseen. Se vaikutti luonnon muovaamalta.
Erityyppiset laavanpurkautumiskerrokset erottuivat selvästi. Erityisen koristeellisen lisän antaa kaikki nämä kerrokset leikkaava juova. Sellainen "rakopurkauma" tunnetaan tavallisesti nimellä  "dique", Hierrolla se on "chucillete".

Tammadustea ympäröivä laakso, ilmeisesti liukumalaakso, on erittäin jyrkkärinteinen.  Alemmilla rinteillä on mustalla laavamaaperällä viljelyksiä, mm.- viiniä ja viikunapensaita. Viljelytonttien väliset rajat ovat matalia kivimuureja. Pariskunnan perintömaalla, siellä  rinteen alaosassa, Dardo on aloittanut Hierrolla aivan uuden tyyppisen viljelyn, nimittäin kastematojen.

Tällä jyrkällä rinteellä on polku, jota pitkin joskus on vaellettu ylös ja alas. Aivan ylhäällä on näköalapaikka "Mirador de Tamaduste", jonne on helpointa poiketa Valverdestä Echedoon menevän tien varresta.

Jokapäiväisten aamu- ja iltauimisten lisäksi kävelin melkein päivittäin Petran ja Pica koiran kanssa.




Polku eteläänpäiin
Eteläänpäin, tai oikeastaan kaakkoon, mentäessä joutuu ensin kulkemaan osan matkasta kylästä poispäin johtavaa tietä. Aivan uimarannan yläpuolella olevalle näköalapaikalle voi jäädä ihailemaan paitsi kylää, myös aavaa merta. Kävelyreittiä voi sen jälkeen jatkaa maastossa. Se johtaa saaren lentokentälle päin pitkin jyrkkää rinnettä. Hieman alempana näkyy toinen polku, jota pääsee rannan kallioille. Petran mukaan tämä polku kuuluu kylän nuorison suosikeihin.

Tämä alue lentokentän ja Tamadusten välillä tunnetaan nimellä Malpais de Cangrejo, eli taskuravun huono maa. Aika hassu nimi käännettynä. Tälläkin alueella oli "ristiin rastiin" kulkevia kivestä rakennettuja rajamuureja. Kukaan ei viljellyt siellä mitään nyt, mutta ilmeisesti ainakin joitain tonteista oli joskus viljelty.

Maastossa oli joitain entisten rakennelmien raunioita. Aivan lentokentän välittömässä läheisyydessä oli suhteellisen uusi ja suhteellisen korkea rakennus. Koska siinä oli pientä kellojen kiinnityspaikkaa muistuttava rakennelma, arvelin kyseessä olevan jonkun kappelin, esim. lentokentän suojeluspyhimyksen. Petra valisti kuitenkin kertoen sen olevan yksi saaren kolmesta vesipuhdistamosta, ts. siellä poistetaan merivedestä suola, jotta vedestä tulee juomakelpoinen. (muut suolanpoistolaitokset ovat El Golfossa ja La Restingassa) .

Tutkiskelin luonnollisesti myös alueen kasvimaailmaa. Tunnistin sieltä ainakin seuraavat:  tyrskyputki (astydamia latifolia, lechuga de mar), kuuhierakka (rumex lunar, vinangrera)m mesityräkki (euphorbia mellifera, tabaiba dulce) ja kanariantyräkki (euphorbia canariens, cardón). Opuntiakaktuksia oli paljon.






Polku koilliseenpäin
Rannasta polku vei aluksi portaita ylös. Sen oikealle puolella jäi matala rakennus, jota tietysti ihmettelin, koska se ei vaikuttanut asutulta, eikä edes käytetyltä. Petra totesi sen olevan likavesien puhdistamiseen tarkoitettu rakennelma. Se on seisonut siinä jo kauan, mutta ei koskaan ollut toiminnassa. Tämä toteamus luonnollisesti sai minut kyselemään alueen likaviemärijärjestelmästä. Oliko heidän talollaan esim. olemassa likaviemäri, vai menivätkö likavedet mereen. Petra totesi, että käytäntö täällä on se, että jokaisella talolla on oma likakaivo - pozo negro.

Varsinainen polku kulki mustassa aa-laavamaastossa. Todellinen malpaís. Vaikutti siltä kuin tällä alueella olisi ollut purkaus suhteellisen hiljattain. Kasvillisuutta oli tuskin lainkaan. Joku kitukasvuinen kuuhierakka siellä täällä.  Polku kulki paikoin aivan meren läheisyydessä. Alhaalla rantapoukamassa näytti olevan pyöreitä kiviä. Sillä kohtaa polun varressa oli vaaleaa laavahiekkaa. Ero muuten mustaan ja hyvin tumman ruskeaan laavaan oli valtava.

Tätä polkua olisi voinut jatkaa eteenpäin ja päätyä Valverdeen. Itseasiassa polku on jatkoa sille, joka tulee kylään sieltä lentokentän suunnalta. Joskus tapasimme vaeltajaryhmiä tällä polulla.

Tamadusten vierailuuni liittyi paljon juttuhetkiä kylässä asuvien ja siellä lomaansa tai viikonloppuaan viettävien ja kylää katselevien turistien kanssa.

Tutkimuskerroksia
Näiden kolmen viikon aikana kävimme joitain kertoja tutkimassa saarta. Kävimme ensin katsomassa El Garoéta, saaren myyttistä, vettä keräävää puuta. Kävelimme Nisdafella. Kävimme El Julanissa ja Kuninkaiden Neitsyen kappelilla. Ihailimme El Golfoa Mirador del los Bascos näköalapaikalta. Nyt näin ensimmäisen kerran myös Hierron tunnuskasvit, tuulen piiskaamat katajat "Sabinas". Vietimme tuntikausia Orchillan majakan läheisyydessä. Kävimme tutkimassa Isoraa ja siellä sijaitsevaa näköalapaikkaa, josta voi ihailla Las Playas rannikkoa. Pysähdyimme El Pinarissa tutustumassa biosfäärin infokeskukseen ja syömässä tosi ruhtinaallisen hierrolaisen aterian. Omistimme päivän Valverden tutkimiselle ja siellä olevalle etnografiselle museolla. Lauantaisin kävimme viljelijöiden vihannestorilla Valverdessä.

Joten aika kului hyvin. Muistan kuinka joskus olin saanut kuulla, ettei Hierrolla jaksa olla kuin kaksi päivää. Jokaisella käyntikerrallani olen todennut, että tämä ei ainakaan minun suhteeni pidä paikkaansa. Näkemistä jäi vielä monia käyntikertoja varten.

Tamadusteen liittyvät kuvani. Olin unohtanut ottaa kamerani laturin mukaani, joten osa kuvista on otettu Petran kännykällä

Tamadusten patikkalenkit

Syyskuussa 2017, © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Aikaisemmat El Hierro juttuni
Lähtisitkö El Hierrolle -yleistietoja
Viini-ruoka-turismikurssista Hierrolla kesällä 2012
El Hierron alkuperäismerkintäoikeusalue
Hetkiä El Hierrolla – Ensimmäisen tutustumispäivän seikkailut saarta katsellen
Hetkiä El Hierrolla – Toisen tutustumispäivän seikkailut saarta katsellen
Hetkiä Hierrolla- Tigaday ja “Carneros”
Hetkiä El Hierrolla - Las Playas ja Parador hotelli
Hetkiä Hierrolla– näköalapaikka Mirador de la Peña ja ravintola
Hetkiä Hierrolla- El Poblado Guinea – Vanhoja taloja ja sisiliskojen uudelleenelvyttämistä
Hetkiä El Hierrolla – Virgen de los Reyes kappeli
Kuninkaiden Neitsyen juhlat ovat El Hierron suurimmat kansanjuhlat
Hetkiä Hierrolla - Nuestra Señora de Candelarian kirkko La Fronterassa
Hierrolaisesta ruoasta ja juomista
Hetkiä El Hierrolla - Maailman pienin hotelli ja La Maceta uimaranta

söndag 10 september 2017

Iloitsemassa Santa Cruzin karnevaalitalossa

Kuinkahan usein opintokäynnillä mieleen tulee laulu "ja meillä kaikilla oli niin mukavaa..."  vaikka kyseessä ei ollutkaan Putte-Possun nimipäivä. Olimme Santa Cruzin vasta-avatussa Karnevaalitalossa - Casa del Carnaval.  Karnevaalit ovat itseasiassa uskonnollinen  juhla taustaltaan, mutta siitä kukaan ei puhunut mitään, tuskin lienee edes muistanut tai ajatellut.

Kun sain kutsun vierailulle Karnevaali taloon, aloin ihmetellä. Miten voi olla niin, että en ole koskaan kuullut siitä. Syy selvisi vierailun alussa. Talo on avattu vasta heinäkuussa 2017.  Taloa ei haluttu kutsua museoksi, vaikka se on osin sitäkin. Siellä halutaan tarjota mahdollisuus erilaisiin askarteluverstaisiin ja kokemuksiin. Senkin saimme todeta- nauroin vielä illallakin.

Tenerifen karnevaalithan kuuluvat maailman suurimpiin. Ne otettiin mukaan Guinesin ennätysten kirjaan vuonna 1987, kun yli 40 000 osallistujaa juhli yhdessä Santa Cruzin härkätaisteluareenalle. Areena  on edelleen olemassa , jo kauan ilman härkätaisteluja, ja mietitään mitä sille tehtäisiin, vai purettaisiinko se.  Karnevvaalien keskuspaikka onsiirtynyt aivan muualle.

Ennen vierailun alkua juttelin jonkun aikaa naisen kanssa, joka sitten esitteli talon meille. Hän kertoi ,että toistaiseksi, muutaman kuukauden vielá, sisäänpääsy- maksua ei ole. Ja miten suuri siitä tulee, sitä hän ei tiennyt. Saariston vakinaiset asukkaat maksavat luonnollisesti vähemmän kuin muut kävijät.  Tilat on olemassa kahvilallekin, mutta  se ei ole vielä aivan valmis.  Talosta kerrotaan  turistiaktiviteettien järjestäjille.. Ensimmäisiä risteilyvieraita odotetaan lokakuussa. Talon ulkopuolelle on varattu tilaa turistibusseille.

Me, Kulttuuriyhdistys Tu Santa Cruz jäsenet, olimme paikalla jo kun talo avattiin aamulla. Oppaamme kulki kanssamme ensimmäisen puoli tuntia ja kertoi näyttelyistä ja esillä olevista tavaroista. Osa näyttelystä jää vakinaiseksi, osa vaihtuu, esim. karnevaalikuningattareen liittyvät asiat vaihtuvat, silloin kun karnevaalikuningatar vaihtuu..

Jokainen karnevaali saa oman julisteensa. Vanhimpia oli aikaisemmin säilytetty kaupungin taidemuseossa - Museo de las Bellas Artes. Nyt ne oli tuotu tänne, ne mitkä vielä olivat olemassa. Aivan varhaiset julisteet kertoivat "talvijuhlista" - Fiestas de Invierno, eli muistutus siltä ajalta, jolloin karnevaalit olivat diktatuurin aikana kielletyt (1961-1976) . Mielenkiintoinen pikkujuttu oli mielestäni kuulla, että Lanzaroten kuuluisa taiteilijahahmo Cesár Manriqúe oli joskus ollut osa valintatuomaristoa. Eteisaulan seinällä riippuu myös hänen julisteensa vuodelta 1985. Noin yleensä,oppaamme korosti, julisteet ovat saaren kuuluisien nykytaiteilijoiden töitä. Eli taidenäyttely eteistiloissa.

Vuodet 2018 karnevaalien juliste-ehdotukset olivat esillä huoneen  "Salón se Ensayos y Actividades" takaseinällä

 
Pysähdyimme katsomaan karnevaaliasuista nukkea, jonka puku oli koristelulte monilla suurilla suljilla. Tässä kohti on suunniteltu, ettá otettaisiin ryhmäkuvia, minkä mekin teimme.










Seuraavaksi astuimme saliin "Salón se Ensayos y Actividades". Tämä oli eräänlainen museokokoelma aikaisemmista käytetyistä asuista ja varusteista. Kaikki tässä huoneessa olevat esineet ja puvut olivat eri ihmisten antamia lahjoituksia.

Siellä oli aivan ensimmäisenä ovensuussa 1960 luvulla käytetty ja toimiva Paksukaisen ja Ohukaisen auto. Siellä oli esittelylehtisiä ja pieniä laulukirjaja. Seinillä on tekstejä, joista käy ilmi, mikä on minkin "osa-alueen" merkitys - esim. murgat - comparasas, jne (olen kertonut niistä artikkelissani, linkit artikkelin liopussa) Esillä on asuja, jotka kuuluivat aikoinaan kuuluisille hahmoille.

Täällä on esillä myös karnevaalikuningattaren ja perintöprinsessan "kunniasauvat". Ne lainataan heille karnevaalien ajaksi.



Muutamia Karnevaalikuningattaren asuja oli säïlytetty.  Kuulimme myös, että yleensä esim. karnevaalikuningattaren puku voi maksaa 6000 € - 30 000€. Varustuksesta otetaan "kiertoon" niin paljon kuin voidaan, siksi näitä asuja ei yleensä oli mahdollisuutta nähdä myöhemmin. Poikkeuksena oli vuoden 1987 karnevaalikuningattaren asu ja pari muuta. Niitä katsellessan voi vain todeta, että aikaisemmat asut olivat aika vaatimattomia nykyisiin luomuksiin verrattuina. .

Esillä oli muutamien vuosien karnevaalikuningattarien asujen pienoismalleja.

"Nuestro Carnaval" hallissa on kokoelma erilaisia fantasia asuja. Siellä on myös mahdollisuus katsella lyhyitä videokoosteita ja valtavan kokoinen TV-näyttö, jolla esitellään karnevaalien eri vaiheita.



"Taller y diversión" huoneessa on kävijöiden mahdollisuus leikkiä karnevaaleja.  Siellä on erilaisia vaatteita, niin suurille kuin pienillekin, ja erilaisia päähineitä. Sinne on rakennettu pieni teatterilava, jolle voi sitten mennä esittelemään "karnevaali-itsensä". Siellä mekin päästimme sisäisen lapsen valloilleen. Emme `pukeutuneet",  mutta päähineet ja erilaiset höyhenkoristeet olivat suosittuja. Keräännyimme sekä yksin että yhdessä näyttämölle kuvattavaksi.

Hauskaa, tosi hauskaa, se huipennus, todella kuin Putte Possun nimipäivä.

Totesin vierailun päätteeksi, että vaikka olen ollut katselemassa useita karnevaalikulkueita, nähnyt joitain juttuja TVstä, en vielä koskaan ollut  tajunnut yhtä syvällisesti karnevaalin henkeä kuin täällä..

Karvenaalitaloon kuuluu myös arkisto, joka  on tarkoitus avata 2017. Tutkijoille ja kiinnostuneille. Kerättyä tietoa  karnevaaleissta, niiden taustasta ja historiasta ..


Kuvani vierailusta 

Aikaisemmat karnevaaleista kertovat artikkelini:
Yleistietoja karnevaaleista ja paastosta
Karnevaaleista Tenerifellä ja muilla Kanariansaarilla 


www. casacarnavalsantacruz.com
 Karnevaalitalon osoite: Calle Aguere 17. Sinne on helpointa kävellä Puente Serradorin Kauppahallin Nuestra Señora de África puoleisesta päästä vasemmalle laskutuvia portaita alas Barranco Santosin viereiselle kadulle. 

Katu päättyy Karnevaalitalon portille.

Syyskuu 2017, © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

tisdag 11 juli 2017

Casa Fuerte jäi edelleen valloittamatta

Heinäkuun alussa 2017, Kulttuuriyhdistys Tu Santa Cruz viestitti, että  kuukauden vierailukohteena olisi Adejen Casa Fuerte. Jippii - ajattelin ja arvelin lopultakin pääseväni katsomaan, mitä tämän kulttuurimerkityn linnoituksen sisällä olisi vielä nähtävää.

Bussissa matkalla Adejeen yhdistyksen puheenjohtaja kertoi, että vierailu ei onnistuisikaan, huolimatta kuukausia jatkuneesta työstä saada sen ovet auki. - Linnoituksen jäänteet ovat usean henkilön omistamat. Useimmat heistä antoivat vierailuluvan, mutta Englannissa asuvan asianajaja ei löytynyt ajoissa, ja lupa jäi saamatta.


Joten -  "kolmas kerta toden sanoo"  eli tämä oli kolmas kertani rauniota kiertäen. Erona aikaisempiin kertoihin oli siinä, että kierroksella oli nyt asiantuntijaopas, Adejen mm.  kulttuurirakennuksista vastaava henkilö, Desiderio Afonso.








Olen jo aikaisemmin tutkinut Casa Fuertea ja kertonut siitä. Nyt sain hieman täydennystä.

Silloin aikoinaan en tiennyt rakennuksen olevan jaettu useiden omistajien kesken. Se Englannissa asuva henkilö, omistaa tornin. Sen hän on kunnostanut ja maalauttanut valkoiseksi. Siellä hän viettää vuosittain muutamia viikkoja. Torni oli todella näkyvä aikaisempaan käyntiin verrattuna.







Toinen juttu, jota olin miettinyt, oli kaikkein kauimmaisin rakennus. Sen ulkoseinät ovat vielä pystyssä. Ulommaisessa seinässä  on jäljellä kuvio, jossa on risti ja siitä roikkuvat koristeelliset ympyrät.

Tätä symbolia on tulkittu monella tavalla. Ilmeisesti se on muisto temppeliritareista. Jossain yhteyksissä tämä rakennus mainitaan entisenä keittiönä, mutta ilmeisesti se on ollut temppelirakennus.


Temppeliritarijärjestö lakkautettiin 1200-luvulla. Olen lukenut kirjan, jossa arvellaan, että heidän laivansa purjehti Rochellesta Ranskasta (1307) Kanarian Saarille. Ja esim.alkuperäisen neitsythahmon, josta sittemmin tuli Candelarian neitsyt, kerrotaan olevan Temppeliritareiden Neitsyt. Linnoituksen rakentajien sukujuuriin liittyvät henkilöt liittyvät luonnollisesti myös Adejesssa sijaitsevaan Santa Úrsulan kirkkoon ja siellä edelleen olevaan Candelarian Neitsyeen.

Näistä asioista puhuimme sekä täällä rakennuksen raunion vieressä, että pari tuntia aikaisemmin Santa Úrsulan kirkossa. - Mutta kukaanhan ei varmuudella voi sanoa mitään mistään.

Eräs Casa Fuerten tärkeimmistä aarteista oli sen satoja vuosia vanha arkisto. Kun tulipalo riehui rakennuksissa 1800-luvulla, arkisto saatiin pelastetuksi. Ymmärsin, että se olisi nyt Madridissa. - Kenties siellä olisi enemmän tietoa, jopa tuosta temppeliritarijutusta.

Muita linnoituksen aarteita olivat valtavan kokoiset gobeliinit. Niitä voi katselle San Fransicon luostarin entisessä pääsalissa, joka toimii nykyään Adejen kunnan juhlahuoneistona.










Linnoituksen edessä seisova, 1600-luvulta peräisin oleva tykki on myös arvotavaraa. Niitä oli aikoinaan kolme. Ne kaksi muuta ovat Santa Cruzin armeijamuseossa (jossa olen käynyt)...

Eli Adejen kulttuurimuistomerkki Casa Fuerte, joka rakennettin aikoinaan mm. alueen linnoitukseksi, ja joka toimi paikallisen feodaaliherran keskuspaikkana, sokerinjalostustehtaana, orjien säilytyspaikkana ja feodaaliherran perheen yksityisasuntona, on tavalliselle ihmiselle sisäänpääsemätön linnoitus.

Olkoonkin, että se mainitaan turistoppaissa tutustumiskohteena.

Casa Fuerteen liittyviä valokuvia


Heinäkuu 2017© © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Aikaisempi artikkelini Casa Furrtesta:  Casa Fuerte Adejen keskustassa




torsdag 22 juni 2017

Matelijoita lähimaailmassani

Istun päivittäin puutarhassa suuren fiikuspuun alla ja vain olen  Minulla ei ole älykännykkää  tai televisiota. Joten aikaa jää  vain tähän olemiseen ja pikkuasioiden tarkkailuun. 

Alleni kerääntyvät puun kuivat lehdet ja marjat. Tässä talossa asumiseni alkuvuosina pyrin pitämään maan "puhtaana",  mutta totesin vähitellen sen olevan kokopäivähomman, eikä sittenkään se onnistuisi. Lehdet ovat saaneet nyt kerääntyä rauhassa. Koska fiikukselta, muualta muutaneena, ei ole luonnollisia lahottaja- tai mädättäjäbaktereereita yms., niin kuivat lehdet säilyvät sellaisenaan vuosikausia. Arvelen niiden pitävän maan pinnan alapuolellaan hieman kosteana.

Tavalliset sisiliskot
Kun istun puun alla, kuulen miten lehdet rapisevat. Sisiliskot siellä liikuskelevat. Nyt kun ne ovat tottuneet siihen, että heittelen niille hedelmien ja juuresten  kuoria ja salaatin lehtiä, ne tulevat odottamaan. Tosin ei tarvitse luulla, että ne tulisivat syliin istumaan tai hyvältäviksi. Jotkut tosin näykkivät varpainani. Mutta pienikin liikahdukseni saa ne juoksemaan kauemmaksi. Ehkä se on vaistonvarainen reaktio.

Talvella ja kylmässä sisiliskoja ei näy. Missä lienevätkään. Ei myöskään kylminä ja auringottomina päivinä. Mutta kun aurinko lämmittää, niin vilske alkaa välittömästi. Liskot eivät näyttäydy pimeässä, vaan taitavat nukkua silloin.

Liskoista ei välttämättä ole vain ajankulua. Ne syövät kaiken, minkä voivat. Salaattia en ole yrittänyt viljellä enää  vuosiin. Sen sijaan olen etsinyt kasveja, joita ne eivät syö. Portulakka ei kelpaa niille, onneksi. Arvelin niiden jättävän myös voikukkaviljelykset rauhaan. Turha toivo. jäljelle jäivät vain lehtien kovat osat. Nyt olen ympäröinyt taimien tyngät muovisista vesipulloista leikatuilla suojilla.



Olen huomannut, että liskoille kelpaavat ainakin mintun kukat.  Jopa kaktusten uudet versot menevät niiden suihin. Kesti kauan ennenkuin tajusin, miksi kaktukset eivät kasvata uusia lonkeroita.  Liskot  käyvät keittössäkin, jos ovi on auki, mutta juoksevat heti pois, kun tulen sisälle.

Liskojen kita on punainen ja kieli pitkä.  Arvelen, ettei niillä ole hampaita, mutta leuka vaikuttaa vahvalta, koska ne saavat haukattua paksujakin palasia.

Nyt kun niin monessa yhteydessä puhutaan "reptiilestä" tiettyjen ihmisten joukossa, ja koska kaikilla ihmisillä on se ns. "reptiiliaivo", on mielestäni ollut mielenkiintoista katselle näiden  liskojen keskinäistä käyttäytymistä hieman tuosta suuremmastakin perspektiivistä.

Olen huomannut, että niillä on yhteinen "pesä". Mutta siihen yhteisyys taitaakin loppua.

Jotenkin ne saavat tiedon puutarhan toisessakin päässä, että olen heittänyt syötävää tavalliseen paikkaan puun lähelle. Ne eivät informoi kavereitaan, kuten muurahaiset vaikuttavat tekevän. Jokainen lisko syöksyy juosten kohti syötävää. Kenties niillä on hajuaisti tai hyvä näkökyky, koska ne eivät tarvitse estsiä kohdettaan, vaan löytävät sen välittömästi.

Jokainen lisko toimii vain itselleen. Isot ajavat pienemmät välittömästi pois. Tosin pienemmät ketterämpinä ehtivät kerätä "välistä", sillä aikaa kun iso ajalee muita pois. Pienemmät ovat myös uskaliaampia ja uteliaampia kuin suuret. Syödessään liskot eivät jaa mitään kenenkään kanssa, eivätkä syö yhdessä. Ei edes silloin, kun olen laittanut niille vesiasian, ne juo yhdessä kavereiden kanssa. Minä, minä, minä... vaikuttaa olevan keskeinen teema..


Sisiliskot kiipeilevät seinillä ja kasvien oksilla. Ne näyttävät pystyvän heittäytymään ylhäältä alas.

Jos sisilisko on sattunut putoamaan vesiastiaan, josta se ei pääse omin voimin pois, se säïlyy hengissä vain pitämällä päänsä veden pinnan yläpuolella.

Onko sisiliskojen läsnäolosta jotain hyötyä inhimilliselta kannalta katsottuna, mutta kuin ajankuluna, sitä en tiedä...

Skinkit
Liskot juoksevat lehtien päällä. Lehtikasan alla elää toisia liskoja. Jo viime vuonna näin joskus vilahdukselta hännän, ja totesin lehtikasan liikkuvan, tai sanottakoon, että, joku kulki sen alapuolella.
Tänä vuonna olen nähnyt sitten sen liikuttajankin. Ensin näkyi loistavan sininen  kiemurteleva "mato"

Myöhemmin esiin tuli koko otus. Sen häntäosa oli se sininen. Otus vaikutti enemmän käärmeeltä kuin liskolta liikkeidensä perusteella. Olin jo ehtinyt ajatella, että vaikka saarella ei tietojeni mukaan ole käärmeitä, kenties joku irtipäästetty yksilö olisi löytänyt puutarhaani. Sitten huomasin otuksella olevan lyhyet jalat. Se hävisi nopeasti.

Istuessani puun alla, huomasin sitten jonain päivänä mustan otuksen kiermurtelevan esille. Se vaikutti aluksi iilimadolta. Mutta sillä oli lyhyet jalat. Tosin ensimmäinen vierailu oli kovin lyhyt. Toisella kerralla se vietti paljon aikaa lehtien päällä niin, että sain siitä kunnon kuvan. Otuksen nimikin löytyi. Se on kupariskinkki, olkoonkin, että se oli täysin musta.





Ja nyt pari päivää sitten auringonvalossa näytti liikkuvan vaaleanpunainen iso liero. Mutta kun valo taittui toisella tavalla sen liikkuessa, totesin tämän yksilön olevan tavallinen skinkki, tosin vielä pieni. Se oli antelias yksilö. Kävi näyttäytymässä koko loistossaan kahtena päivänä. Ensimmäisenä päivänä minulla ei ollut kameraa. Toisena päivänä otin kameran mukaan ja toivoin sen saapuvan paikalla. Ja vain hetki sen jälkeen, kun olin istunut tuoliini, lehtien alla alkoi näkyä liikehdintää, lehdet kohoilivat ja laskeutuivat  Otus tuli kokoaan näkyviin useamman kerran, ikäänkuin varmistautuakseen, että sain siitä kokovartalokuvan. Sitten se vain kaivautui lehtien alle ja hävisi vähitellen. Ei edes lehtien liikettä näkynyt.

Tämä otus löytyi helposti Googlen avulla. Tavallinen skinkki...

Toisilleen näkymättömiä
Sisisliskot ja skinkit eivät taida tuntea toisiaan. Arvelen. Tämä arvelu perustuu vain yhteen samanaikaiseen näkemiskertaan, joten en tiedä onko se vallitseva käytäntö. Otukset käyttäytyivät niinkuin ne eivät olisi nähneet toisiaan. Ehkä ne elivät kokonaan eri maailmoissa. Kumpikaan ei millään tavalla vaikuttanut huomaavan toisen läsnäoloa välittömässä läheisyydessään.
Arvelin, että skinkki olisi ollut kiinnostunut samasta syömisestä kuin sisiliskokin, tomaatista ja sen siemenistä. Mutta se ei vaikuttanut skinkkiin millään tavalla. Tai mistä minä sen tiedän, vaikka tomaatti haisi siitä pahalle.

Gekko
Nämä otukset ovat yön kansaa. Päivisin niihin saattaa törmätä taulujen takaa, tai jonkun kattilan kannen alla. Ulkona ne asustavat esim puutarhapöydän levyn alapuolella tai räystään alla.
Gekoilla on kunnon jalat, Niiden varpaissa vaikuttaa olevan jonkinlainen imukuppisysteemi, koska ne liikkuvat seinillä ja katossa. Gekon silmät ovat suuret.

Gekot vaikuttavat hidasliikkeisiltä. Ne saattavat olla hyvinkin pitkään liikkumattomina samassa paikassa. Mutta sitten kun ne lähtevät liikkeelle, siinä on vauhti päällä. Ne eivät myöskään vaikuta pitävän siitä, että menee liian lähelle niitä.

Mielestäni kaikkein hurjin gekkoihin littyvä juttu on ollut niiden hurja huuto. Jos kaksi gekkoa sattuu samalle seinälle, ja jostain syystä ne törmäävät toisiinsä, siitä syntyy taistelu. Ja tähän taisteluun kuuluu se hurja huuto. Tuntuu täysin uskomattomalta, että niin pienestä otuksesta voi päästä niin suuri ääni.

Koska gekot ovat yöeläimiä ja nuo kaksi edellistä lajia päivällä liikkuvia, niin lie turha edes ajatella, että kohtaisivat toisensa. Näin ollen on mahdotonta edes arvailla, mitä ne pitäisivät toisistaan, vai pitäisivätkö. Tai millainen sotahuuto siitä syntyisi.¨

Gekoista on tiettyä hyötyäkin. Seinillä liikkuessaan ne pyydystävät pikkuötököitä, kuten kärpäsiä, itikoita ja muurahaisia.

Joskus olen aamulla löytänyt vesiastiasta siihen pudonneen sisiliskon ja gekon. Lisko on säilynyt hengissä pitämällä päänsä pystyssä. Gekko sen sijaan vaikuttaa luovuttavan. Se painaa päänsä alas ja hukkuu.


Juhannuksena 2017, Gracia Penttinen