Igueste de Candelaria

Igueste de Candelaria
Paina kuvaa

torsdag 22 juni 2017

Matelijoita lähimaailmassani

Istun päivittäin puutarhassa suuren fiikuspuun alla ja vain olen  Minulla ei ole älykännykkää  tai televisiota. Joten aikaa jää  vain tähän olemiseen ja pikkuasioiden tarkkailuun. 

Alleni kerääntyvät puun kuivat lehdet ja marjat. Tässä talossa asumiseni alkuvuosina pyrin pitämään maan "puhtaana",  mutta totesin vähitellen sen olevan kokopäivähomman, eikä sittenkään se onnistuisi. Lehdet ovat saaneet nyt kerääntyä rauhassa. Koska fiikukselta, muualta muutaneena, ei ole luonnollisia lahottaja- tai mädättäjäbaktereereita yms., niin kuivat lehdet säilyvät sellaisenaan vuosikausia. Arvelen niiden pitävän maan pinnan alapuolellaan hieman kosteana.

Tavalliset sisiliskot
Kun istun puun alla, kuulen miten lehdet rapisevat. Sisiliskot siellä liikuskelevat. Nyt kun ne ovat tottuneet siihen, että heittelen niille hedelmien ja juuresten  kuoria ja salaatin lehtiä, ne tulevat odottamaan. Tosin ei tarvitse luulla, että ne tulisivat syliin istumaan tai hyvältäviksi. Jotkut tosin näykkivät varpainani. Mutta pienikin liikahdukseni saa ne juoksemaan kauemmaksi. Ehkä se on vaistonvarainen reaktio.

Talvella ja kylmässä sisiliskoja ei näy. Missä lienevätkään. Ei myöskään kylminä ja auringottomina päivinä. Mutta kun aurinko lämmittää, niin vilske alkaa välittömästi. Liskot eivät näyttäydy pimeässä, vaan taitavat nukkua silloin.

Liskoista ei välttämättä ole vain ajankulua. Ne syövät kaiken, minkä voivat. Salaattia en ole yrittänyt viljellä enää  vuosiin. Sen sijaan olen etsinyt kasveja, joita ne eivät syö. Portulakka ei kelpaa niille, onneksi. Arvelin niiden jättävän myös voikukkaviljelykset rauhaan. Turha toivo. jäljelle jäivät vain lehtien kovat osat. Nyt olen ympäröinyt taimien tyngät muovisista vesipulloista leikatuilla suojilla.



Olen huomannut, että liskoille kelpaavat ainakin mintun kukat.  Jopa kaktusten uudet versot menevät niiden suihin. Kesti kauan ennenkuin tajusin, miksi kaktukset eivät kasvata uusia lonkeroita.  Liskot  käyvät keittössäkin, jos ovi on auki, mutta juoksevat heti pois, kun tulen sisälle.

Liskojen kita on punainen ja kieli pitkä.  Arvelen, ettei niillä ole hampaita, mutta leuka vaikuttaa vahvalta, koska ne saavat haukattua paksujakin palasia.

Nyt kun niin monessa yhteydessä puhutaan "reptiilestä" tiettyjen ihmisten joukossa, ja koska kaikilla ihmisillä on se ns. "reptiiliaivo", on mielestäni ollut mielenkiintoista katselle näiden  liskojen keskinäistä käyttäytymistä hieman tuosta suuremmastakin perspektiivistä.

Olen huomannut, että niillä on yhteinen "pesä". Mutta siihen yhteisyys taitaakin loppua.

Jotenkin ne saavat tiedon puutarhan toisessakin päässä, että olen heittänyt syötävää tavalliseen paikkaan puun lähelle. Ne eivät informoi kavereitaan, kuten muurahaiset vaikuttavat tekevän. Jokainen lisko syöksyy juosten kohti syötävää. Kenties niillä on hajuaisti tai hyvä näkökyky, koska ne eivät tarvitse estsiä kohdettaan, vaan löytävät sen välittömästi.

Jokainen lisko toimii vain itselleen. Isot ajavat pienemmät välittämästi pois. Tosin pienemmät ketterämpinä ehtivät kerätä "välistä", sillä aikaa kun iso ajalee muita pois. Pienemmät ovat myös uskaliaampia ja uteliaampia kuin suuret. Syödessään liskot eivät jaa mitään kenenkään kanssa, eivätkä syö yhdessä. Ei edes silloin, kun olen laittanut niille vesiasian, ne juo yhdessä kavereiden kanssa. Minä, minä, minä... vaikuttaa olevan keskeinen teema..


Sisiliskot kiipeilevät seinillä ja kasvien oksilla. Ne näyttävät pystyvän heittäytymään ylhäältä alas.

Jos sisilisko on sattunut putoamaan vesiastiaan, josta se ei pääse omin voimin pois, se säïlyy hengissä vain pitämällä päänsä veden pinnan yläpuolella.

Onko sisiliskojen läsnäolosta jotain hyötyä inhimilliselta kannalta katsottuna, mutta kuin ajankuluna, sitä en tiedä...

Skinkit
Liskot juoksevat lehtien päällä. Lehtikasan alla elää toisia liskoja. Jo viime vuonna näin joskus vilahdukselta hännän, ja totesin lehtikasan liikkuvan, tai sanottakoon, että, joku kulki sen alapuolella.
Tänä vuonna olen nähnyt sitten sen liikuttajankin. Ensin näkyi loistavan sininen  kiemurteleva "mato"

Myöhemmin esiin tuli koko otus. Sen häntäosa oli se sininen. Otus vaikutti enemmän käärmeeltä kuin liskolta liikkeidensä perusteella. Olin jo ehtinyt ajatella, että vaikka saarella ei tietojeni mukaan ole käärmeitä, kenties joku irtipäästetty yksilö olisi löytänyt puutarhaani. Sitten huomasin otuksella olevan lyhyet jalat. Se hävisi nopeasti.

Istuessani puun alla, huomasin sitten jonain päivän mustan otuksen kiermurtelevan esille. Se vaikutti aluksi iilimadolta. Mutta sillä oli lyhyet jalat. Tosin ensimmäinen vierailu oli kovin lyhyt. Toisella kerralla se vietti paljon aikaa lehtien päällä niin, että sain siitä kunnon kuvan. Otuksen nimikin löytyi. Se on kupariskinkkilisko, olkoonkin, että se oli täysin musta.





Ja nyt pari päivää sitten auringonvalossa näytti liikkuvan vaaleanpunainen iso liero. Mutta kun valo taittui toisella tavalla sen liikkuessa, totesin tämän yksilön olevan tavallinen skinkki, tosin vielä pieni. Se oli antelias yksilö. Kävi näyttäytymässä koko loistossaan kahtena päivänä. Ensimmäisenä päivänä minulla ei ollut kameraa. Toisena päivänä otin kameran mukaan ja toivoin sen saapuvan paikalla. Ja vain hetki sen jälkeen, kun olin istunut tuoliini, lehtien alla alkoi näkyä liikehdintää, lehdet kohoilivat ja laskeutuivat  Otus tuli kokoaan näkyviin useamman kerran, ikäänkuin varmistautuakseen, että sain siitä kokovartalokuvan. Sitten se vain kaivautui lehtien alle ja hävisi vähitellen. Ei edes lehtien liikettä näkynyt.

Tämä otus löytyi helposti Googlen avulla. Tavallinen skinkki...

Toisilleen näkymättömiä
Sisisliskot ja skinkit eivät taida tuntea toisiaan. Arvelen. Tämä arvelu perustuu vain yhteen samanaikaiseen näkemiskertaan, joten en tiedä onko se vallitseva käytäntö. Otukset käyttäytyivät niinkuin ne eivät olisi nähneet toisiaan. Ehkä ne elivät kokonaan eri maailmoissa. Kumpikaan ei millään tavalla vaikuttanut huomaavan toisen läsnäoloa välittömässä läheisyydessään.
Arvelin, että skinkki olisi ollut kiinnostunut samasta syömisestä kuin sisiliskokin, tomaatista ja sen siemenistä. Mutta se ei vaikuttanut skinkkiin millään tavalla. Tai mistä minä sen tiedän, vaikka tomaatti haisi siitä pahalle.

Gekko
Nämä otukset ovat yön kansaa. Päivisin niihin saattaa törmátä taulujen takaa, tai jonkun kattilan kannen alla. Ulkona ne asustavat esim puutarhapöydän levyn alapuolella tai räystään alla.
Gekoilla on kunnon jalat, Niiden varpaissa vaikutta olevan jonkinlainen imukuppisysteemi, koska ne liikkuvat seinillä ja katossa. Gekon silmät ovat suuret.

Gekot vaikuttavat hidasliikkeisiltä. Ne saattavat olla hyvinkin pitkään liikkumattomina samassa paikassa. Mutta sitten kun ne lähtevät liikkeelle, siinä on vauhti päällä. Ne eivät myöskään vaikuta pitävän siitä, että menee liian lähelle niitä.

Mielestäni kaikkein hurjin gekkoihin littyvä juttu on ollut niiden hurja huuto. Jos kaksi gekkoa sattuu samalle seinälle, ja jostain syystä ne törmäävát toisiinsä, siitä syntyy taistelu. Ja tähän taisteluun kuuluu se hurja huuto. Tuntuu täysin uskomattomalta, että niin pienestä otuksesta voi päästä niin suuri ääni.

Koska gekot ovat yöeläimi ja nuo kaksi edellistä lajia päivällä liikkuvia, niin lie turha edes ajatella, että kohtaisivat toisena. Näin ollen on mahdotonta edes arvailla, mitä ne pitäisivät toisistaan, vai pitäisivätkö. Tai millainen sotahuuto siitä syntyisi.¨

Gekoista on tiettyä hyötyäkin. Seinillä liikkuessaan ne pyydystävät pikkuötököitä, kuten kärpäsiä, itikoita ja muurahaisia.

Joskus olen aamulla löytänyt vesiastiasta siihen pudonneen sisiliskon ja gekon. Lisko on säilynyt hengissä pitämällä päänsä pystyssä. Gekko sen sijaan vaikuttaa luovuttavan. Se painaa päänsä alas ja hukkuu.


Juhannuksena 2017, Gracia Penttinen

lördag 15 april 2017

Hermano Pedron muistopäivä - 24. huhtikuuta

Hermano Pedro on "kahden maan pyhimys" - Kanarian saarten ja Guatemalan.

Hänen pyhimykseksi julistamisestaan (20. heinä kuuta 2002)  on pian kulunut 15 vuotta.

Hermano Pedro syntyi 21. maaliskuuta 1626 - ja kuoli Antiguassa, Guatemalassa 25 huhtikuuta 1667.

Oikealla oleva maalaus on José Aguiarin ja se on Candelarian basilikassa, päälttarin vieressä oikealla puolella.

Hermano Pedro on ollut minulla eräänlainen "suosikkipyhimys", lähinnä kai siksi, että koen hänen olleen vilpittömästi kanssainhmisiään rakastava henkilö.

Etsin infoa netistä löytääkseni juhlallisuuksista kertovaa infoa, mutta si ei vaikuttanut olevan missään nyt (2017). Ainoa info mitä löysin olivat Grandilla de Abonassa järjestetyt Hermano Pedron reitin kulkemiset, niin jalkaisin kuin bussillakin.
Reittien aikataulu .

Hermano Pedrolle on Tenerifellä omistettu ylistyshymni.
Etsin sen tekstiä laulettuna, mutta en löytänyt.  Hymnin espanjankielinen teksti löytyy aikaisemmassa Hermano Pedrosta kertovassa artikkelissani

Käänsin hymnin suomeksi. Teksti tuskin soveltuisi laulettavasti samalla tavalla kuin alkuperäinen hymni. Tarkoitukseni oli lähinnä kertoa sen sisällöstä:

Hermano Pedron hymni:
Oi Vilaflorin Pedro
Kanarian saarten ensimmäinen pyhimys.
Jumala loi kanarialaisen Guatemalan sydämesi.
Yksinäisestä kädestäsi jaoit leipää köyhille
Candelarian Neitsyt oli tietäsi valaiseva soihtu.
Näin teit maailmanlaajuiseksi pilvien kosteuden ja laavan kehtosi
Ja kuljetit pyhien asuinpaikkaan
Pasaatituulten ja retaman tuoksut.
Maanpäällisen Uskon, Rakkauden ja Toivon tien pyhiinvaeltaja
Arvottomien lohtu,
Guatemalan apostoli
Unelmasi, järjestösi
Isänmaasi, veljeysisänmaasi
Kaksi rantaa ja yksi ääni
Julistavat sinusta Hermano Pedro.
Ylistys nöyryydellesi
Sielujen paimenena olemisellesi
Jakavat kanssasi saman historian
Kaksi maata, jotka laulavat sinulle
Omistautumisesi laitapuolen kulkijoille
Ja pyhitetty elämäsi
Ovat maalanneet alttarit sinivalkoisella lipulla.

Sen sijaan löysin paljon erilaisia Hermano Pedrosta kertovia videoita YouTubesta.
- Guatemalainen ylistyslaulu Hermano Pedrolle...
Elokuva Hermano Pedrosta ja hänen elämästään Guatemalassa
 
Hermano Pedrohan kuoli Guatemalassa. Hänen hautansa on Guatemalan entisessä pääkaupungissa Antiguassa. Sielläkin on juhlittu. Liitän linkin tästä juhlasta kertovaan artikkeliin, jossa on kuva juhlintatilanteesta. Kuvaahan en voi kopioida tekijänoikeutta loukkaamatta.

Huhtikuu 2017, ©Gracia Penttinen

Hermano Pedroon liittyvät aikaisemmat artikkelini:
Hermano Pedrosta - kahden maan pyhimyksestä
Kävelyä Hermano Pedron reitillä Vilaflorista

tisdag 14 mars 2017

Kävin La Garitassa Gran Canarian Teldessä

Nousin Las Palmasin bussiasemalla San Telmossa bussiin, joka veisi minut La Garita nimiseen rantakylään. Olin tutkinut paikkaa sen verran Googlen avulla, että tiesin sen sijaitsevan Telden alueella. Kartoista olin myös laskenut kuinka monta liikenneympyrää oli moottoritien ja poistumispysäkkini välillä. Jäisin pois kolmannen jälkeen. Googlen kartasta totesin, että katujen nimet olivat kukkasten nimiä. Olin menossa tapaamaan sukulaisiani Bouganvillan eli Ihmeköynnöksen kadulle

Liikenneympyrät osoittautuivat olevan taideteosten sijoituspaikkoja. Ensimmäistä koristivat suurikokoiset ja värikkäät munakupit. Toisen keskellä kohosi iso tummanruskea "sieni". Kolmannessa istui perhe matkalaukun keralla. Kuulin sen esittävän maahanmuuttajia.

Odotin pientä rantakylää, jossa olisi muutamia taloja. Tosiasiassa asutusta oli runsaasti, "omakotitaloja" enimmäkseen. Joitain kerrostaloja näkyi lähimpänä rantaa. Jossain oli kirkkokin.

Sukulaiseni pyrkivät löytämään kanarian lomillaan majoituspaikan niin kaukana turistikeskuksista kuin mahdollista.Nyt heidän majapaikkansa sijaitsi aivan meren äärellä. Taloa erotti rannasta vain kävelykatu ja matala muuri.

Perille päästyäni aloin tapani mukaan katsella ympärilleni ja tutustua paikan erikoisuuksiin - sukulaisten tapaamisen ohessa. Vähänpä osasin arvata, että tästä muutaman päivän oleskelusta tulisi samalla matka paikan nykyhetken lisäksi myös saariston historiaan.
Jo rantakadulla, matkalla majapaikkaan, huomasin kadun varessa olevan arkkeologisen alueen. Hieman eteenpäin mennessä oli veteenhyppääviä naisia esittävä veistos. Talon edessä olevan muurin takan viettivät päiväänsä suuret sisiliskot, kuulin. Kuulin myös, että hieman kauempana rannalla oli kummallinen "kuoppa".
Aloin aavistella näkeväni  ainakin pari asiaa, joita olin joskus pohtinut.

Bufadero de la Garita
Jo samana iltapäivänä kävelimme "kuopalle". Sehän oli se "bufadero", jonka olemassaolosta tiesin, vaikka en tuntenut sen paikkaa. Se oli täällä, La Garitan erikoisella basalttirannalla. Suuri kuoppa, jossa  aallon  laskuvaihe vetää veden alas "kuoppaan",  ja nousuvaihe puristaa sitä pienen aukon kautta yläilmoihin. Näin syntyy kovalla kohinalla eräänlainen "Geyser". Tosi mielenkiintoinen näky. Mielenkiintoisia olivat myös rannan basalttimuodostumat.


Bufaderoon johtavan polun lähelle oli jäänyt hyvin omalaatuinen rakennus. Kenties se oli joskus toiminut jonkun kotina meren välittömässä läheisyydessä. Nyt siellä ei vaikuttanut olevan ketään. Todella omalaatuinen rakennelma kaikkien modernien talojen rinnalla.

Gran Canarian jättiliskoja
Aamulla, auringon noustua,  kiiruhdimme kurkkimaan muurin taakse. Siellä oli todella sisiliskoja. Veljenpoikani heitteli niille omenansiivuja. Liskot kerääntyivät ahmimaan niitä.

Totesin niiden olevan Gran Canarian jättiliskoja", joita olin nähnyt vain kirjoissa. Nämä sisiliskot ovat saariston suurimmat tällä hetkellä. Ne voivat kasvaa jopa 80 senttiä pitkiksi. Tosin näkemistämme liskoista ei yksikään ollut näin kookas. Verrattuina paikalle kiiruhtaviin tavallisiin liskoihin ne olivat silti huomattavasti suurempia. Herraliskoilla näytti olevan raskas keho ja kulmikas pää. Totesin näiden liskojen toimivan samoin kuin muutkin tarkkailemani liskot, eli vahvimman oikeus oli kerätä itselleen ensin ja ajaa muut pois. Kävin seuraamassa liskojen touhua jonkin aikaa joka päivä.


Arkkeologinen kaivausalue Lomo de los Melonas
Alue ei ollut kovin suuri. Se oli rajattu korkealla rautaisella "kalteriaidalla". Selvimmin erottui jäänteet rakennuksesta. Sen pohja oli ristin muotoinen. Seinät olivat olleet paksut. Rakennuksen malli oli mielestäni sama kuin Galdarin "Cueva Pintadan" alueen raunioissa.
Infotaulussa kerrottiin alueella olleen asutusta jo 1100 - 1200 luvuilla. Juuri tämän rakennuksen arveltiin olleen eräänlainen alueella asuvien ruoka-aitta sieltä tavattujen löytöjen perusteella. Mitään varmaan tietoa alueen rakentajista ei ollut, tai koska nämä rakennukset olivat pystytetyt.
Asutus on ollut laajempi kuin tämä aidattu alue, mutta nykyisen rakentamisen ansiosta maan hinta on aiheuttanut sen, että vanhat rauniot saivat väistyä uusien rakennusten alle.


Uimarannoista
La Garitan ranta on eräs Telden suosituimmista. Hiekka on mustaa laavahiekkaa. Ranta on hitaasti syvenevä. Se muistuttaa simpukkaa ja jää kahden suojapisteen, Punta de Mareta ja Punta del Corral del Yegua väliin.
Aikoinaan tämä ranta tunnettiin Puerto de Maderan nimellä. Siellä oli 1500-luvulta lähtien pieni laituri, johon kuljettiin puutavaraa.  Se puolestaan tuotiin esim. Osorion metsästä pohjoisrannikolta. Puutavara tarvittiin rakennuksiin, sokeriruokotehtaaseen ja työläisten asuntoihin. Teldestä haluttiin aikoinaan nimittäin luoda suurempi kauppapaikka kuin Vegetasta (josta Las Palmas sai alunsa).

Nyt ranta on vain uimaranta. Sen ympärille on kerääntynyt ravintoloita, baareja ja erilaisia liikeyrityksiä.

Infotaulun tietojen mukaan ranta olisi ollut La Garita rotkon suulla. Nyt rotkosta ei näkynyt jälkeään, ei edes kartalla.

Toinen uimaranta, Hoya del Pozo, löytyi hieman kauempaa saman rantatien varrelta. Tämäkin ranta on ollut rotkon suulla joskus. Rotko on edelleen merkitty karttaan, vaikka siitä ei mielestäni näkynyt maastossa jälkeäkään.
Tämä ranta on pienempi kuin edellinen. Se vaikutti suojaisemmalta, ts. tuuli ei kohottanut aaltoja yhtä paljon kuin avoimella la Garitan rannalla.

Vielä hieman kauempana olisi ollut Meloneran ranta, mutta emme kävelleet sinne saakka.


Mistä La Garitan nimi?
Totesin, että en ollut koskaan edes kuullut sanaa "la garita", puhumattakaan, että tietäisin sen merkityksen.

Eli paikka antoi myös kielellisiä virikkeitä. La garita on nimittäin eräänlainen pieni vartiotorni. Sotilaallisessa kielessä se kuvaa tornin tapaista rakennelmaa, jossa vartiosotilas voi olla turvassa, ja jonka aukoista hän voi tarkkailla ja valvoa aluetta.

Nykykielessä la garita voi myös olla esim.urheilukenttien lippujenmyyntikoju tms.

Olen löytänyt pari selitystä sille, miksi tämä alue olisi saanut La Garita nimen. Ensimmäinen selitys liittyy Gran Canarian sotilaalliseen puolustushistoriaan. Saaren guvernööri ja sotilaskomentaja pystytytti näitä vartiotorneja valvomaan rannikkoa. Toinen selitys on se, että näistä torneista valvottiin puutavaraliikennettä laiturille.


Rauhallinen lomapäivä
La Garitan ranta on rauhallisempi  kuin saaren tunnettujen  turistikohteiden rannat. Sinne on helppo tulla autolla tai bussilla. Juuri ennen La Garitaa on useita suuria kauppakeskuksia. Telden keskusta ei ole kaukana. Kylässä on hyvin varustettu ruoka- yms kauppa ja apteekki. Lääkäri on Teldessä. Rannan ympärillä on useita ravintoloita.

La Garitaan pääsee bussilla San Telmon bussiasemalta. Totesin, että vuoroja ei ole kovin usein. Sen sijaan itse matka ei kestä kuin 20-25 minuuttia. (Bussit 15 ja 75)
Menin La Garitaan bussilla 75 ja palasin San Telmoon bussilla 15. Näiden reitti ei ole sama, joten siinä ohessa oli hieman "sight seeingiä". Varsinkin paluumatka oli mielenkiintoinen. Sen reitti oli pitempi ja  kulki lähellä rantaa ja jo hieman vanhemman "omakotialueen" läpi.

Mielestäni tosi hieno vaihtoehto massaturistialueille.Tämä ihmeköynnöksen kadulla sijaitseva talo maksoi 40 € vuorokausi. Siellä oli runsaasti tilaa kaikille meille kahdeksalle.

Maaliskuu 2017, © Gracia Penttinen
Kaikki oikeudet pidätetään. Osittainenkin lainaaminen ilman tekijän kirjallista lupaa kielletty tekijänoikeuslainsäädännön mukaisesti.

tisdag 14 februari 2017

Kanariansaariston hymnin säveltäjän puistikossa

Patikointi Santa Cruzin kaduilla on kuulunut harrastuksiini aina siitä saakka kun tulin Tenerifelle (1994) asettuakseni saaren vakinaiseksi asukkaaksi.

Katujen ja torien nimiin kätkeytyy paljon historiaa, uskontoa, ajan henkeä ja arvomaailmaa.

Eräällä näistä patikoinneistani, alaspäin Cruz del Señorilta Avenida Benito Perez Armas (kirjailija ja politiikko) kadun oikeaa puolta, katseeni osui kylttiin "Plaza de los Cantos Canarios".

Mielenkiintoista. Cantos Canarioshan liittyy Teopaldo Poweriin, tiesin.

Kiipesin porrasaskelmat ylös tälle pikku torille. Ja aivan oikein. Siellähän Teopaldo Power seisoi. Takana häämötti hänen nimeään kantava oppilaitos.

Teopaldo Power "kuului" aivan ensimmäisiin nimiin, joihin olin kiinnittänyt huomiota saarelaiselämäni alussa. Se tapahtui musiikin välityksellä. Silloin 1994 sain lahjaksi CD:n, jolla Tenerifen sinfoniaorkesteri soitti mm. juuri Cantos Canarios. Siinä musiikissa, ja sen tulkinnassa, soi mielestäni Kanarian sielu ja sen kauneus.

Myöhemmin löytyi Teopaldo Power niminen auditorio La Orotavasta, ja katu, niin Puerto de la Cruzissa kuin Santa Cruzissa.

Kuka oli Teopaldo Power y Lugo-Viña. 
Sukunimi viittaa ei-kanarialaisiin sukujuuriin. Hänen isänsä kuului saarelle aikoinaan muuttaneiden irlantilaisten (ja katolisten) kauppiaiden jälkeläisiin.






 








Noin 18-vuotias musiikinopiskelija
Hänestä ei tullut militääriä niinkuin isästään. Teopaldo oli ilmeisesti oikea musiikin ihmelapsi. Hänet lähettiin 10 vuotiaan opiskelemaan musiikkia, ensin Barceloonaan ja muutamia  vuosia myöhemmin Pariisiin. Hän oli mm. erinomainen pianisti ja säveltäjä. Hänen esiintymismatkansa veivät hänet Kanariansaariston lisäksi Kuubaan, Madeiralle, Lissaboniin, Madridiin, Malagaan.

Teopaldo Powerin terveys oli huono. Siksi hän asettui joksikin aikaa asumaan La Lagunan kaupunginosaan Mercedekseen. Siellä on hänen kunniakseen pystytetty patsas.

Mercedeksessä asuessaan Teopaldo Power sävelsi "Cantos Canarios" sarjan, joka sisältää teemoja perinteisistä kanarialaisista kansanlauluista. Osa tästä on Arrorró, joka (Benito Cabreran sanoittamana ) on vuodesta 2003 lähtien Kanarian autonoomisen saariston virallinen hymni.  (Ley 20/2003, de 28 de abril, del Himno de Canarias).

Teopaldo Power ehti toimimaan opettajana Kansallisessa musiikkikoulussa  (Escuela Nacional de Música y Declamación de Madrid) ja kuninkaallisen kappelin toisena urkurina.
Hänen heikko terveytensä ja tuberkuloosinsa veivät hänet hautaan 36 vuotiaana.
Santa Cruzin pääkirkossa - Iglesia de la Concepción - on hänen hautakivensä.

Täällä Cantos Canarios puistikossa, palmujen takana piilossa, hän seisoo ja katsoo jonnekin. Ehkä hän kuuntelee linnunlaulua. Patsasta on todella vaikea nähdä kadulta, koska tämä reheväksi kasvanut palmuryhmä peittää sen.

Puistikkoon on sijoitettu joitain kivipaaseja. Istun lähelle patsasta ja kuunten muistoissani soivaa "cantos Canarios" linnunlaulun säestämänä.


Cantos canarios Teobaldo Power 
Himno de canarias 

Helmikuu 2017
© Gracia Penttinen 
Kaikki oikeudet pidätetään. Osittainenkin lainaaminen ilman tekijän kirjallista lupaa kielletty tekijänoikeuslainsäädännön mukaisesti.

tisdag 7 februari 2017

Candelarian neitsyen pyhiinvaellusreitillä


Jäimme bussista Barranco Hondon jalkapallokentän lähellä. Sen vierestä alkaa eräs Candelarian neitsyen pyhiinvaellusreitin osuus.

Kysäisin kuin varmuuden vuoksi vastaantulevalta herralta polun alkua. Hän kääntyi, käveli muutamia kymmeniä metrejä kanssamme ja osoitti alas oikealle. Polku alkaa sieltä. Ja siellähän näkyi todella selvä tienviitta.

Pyhiinvaellusreitistä

Tämä jo useita satoja vuosia vanha, La Lagunasta Candelarian johtava, 21 km pitkä pyhiinvaellusreitti on ollut kauan parannustyön kohde. Siitä tuli vuonna 2008 kulttuurimuistomerkitty (BIC =Bien Interés cultural). Paikalliset ryhmät, reitin varella olevien kuntien eri hallinnot ja LaLagunan yliopisto ovat yhdistäneet voimansa reitin kunnostamiseksi. He ovat keränneet paljon siihen liittyvää perimätietoa haastattelemalla mm. alueen vanhimpia asukkaita.

Reitille järjestetään säännöllisesti opastuksia. Viimeisin niistä olisi ollut noin viikkoa aikaisemmin, mutta enpäs ollut sattunut heidän nettisivulleen oikealla hetkellä.

Olen myös haastatellut paria tuntemaani reitin kävellyttä henkilöä. Toinen heistä on nuori mies, joka totesi sen olevan tosi helpon. Candelarialaisen matkatoimiston omistaja totesi, että kävelijän oli valmistauduttava laskeutumaan rotkoon, ja että nousu sieltä voi olla hieman raskas.



Reitillä
Tässä nyt olimme, polun alussa. Ei ketään, jolta saada tietoja. Ei mitään muuta mahdollisuutta kuin kävellä reitti ja seurata merkkejä.

Näköalat olivat jo lähtiessä mahtavat. Täältä, noin puolen kilometrin korkeudesta avautuivat meri, Güimarin laakso ja Candelarianäkymä.

Hyvät maastokengät muistuttivat tärkeydestään. Samoin sauvat. Patikkakumppanini Pauli muistutti, ettei pidä laittaa niiden renkkuja ranteen ympäri.


Polun pinta oli pelkkää epätasaista kivetystä. Sen kahta puolta kohosivat kivimuurit. "On siinä ollut pojilla hommaa" . Nähtävästi entinen "Kuninkaan tie" - Camino Real. Sehän piti reunustaa kivimuureilla.

Polku vei aluksi hieman alaspäin. Muhkuraista ja myhkyräistä. Totesimme eräässä notkossa kasvavan kaislaa, papyrusta ja jopa osmankäämiä

Pysähdyimme aina välillä ja tutkiskelimme luontoa ja kasveja ympärillämme ja ihailimme mahtavaa maisemanäkymää.


Taaksejäävällä rinteellä näkyivät aikoinaan käytettyjen viljelysalojen penkereet. Muistin lukeneeni, että siellä oli viljelty vehnää ja ohraa. Nyt kaikki oli kuivaa ja ruskeaa. Polun varrella kasvoi paljon viikunakaktuksia.

Vähitellen saavuimme La Gambuesas rotkoa reunustavalle osuudelle.Laskeutuminen sen enempää kuin nouseminenkaan ei tuntunut kovin raskaalta. Kun keskittyy vain joka askeleeseensa, se ei ole ylivoimaista, eikä siinä ehdi ajattelemaan mahdollista rotkon syvyyttä.


Yllätyin aika tavalla, kun hieman myöhemmin jouduimme hyppimään kivillä, jotteivat varpaat kastuisi. Vaikka olimme korkealla, jostain tuli vettä. Liekö ohittavassa vesikanavassa (Canal de Araya) ollut vuoto. Oikealla ylempänä olevassa syvennyksessä - uomassa - näytti olevan vettä ja myös kosteutta vaativaa kasvillisuutta. Muistelin, mitä olin kuullut Wolfredo Wildpretin kertovan Güímarin pyramidien "rotkon" vieressä.

Polku oli tämän jälkeen hetken tasaisempi. Ehkä haasteet olivatkin näin helpolla ohitetut.


Mutta sitten laskeuduimme todellisen rotkon luo. (Barranco Chajarche). Pysähdyimme ihailemaan polun oikealle puolella jäävässä seinämässä olevia luolia.

Laskeutuminen vaati keskittymistä.










Rotkon ylityskohdasta avautui mahtava näkymä alas rotkoon, laaksoon ja merelle. 














Sen jälkeen alkoi se haaste, eli nouseminen. Askelmat olivat välillä korkeat ja välillä matalat. Portaissa riitti leveyttä. Nouseminen vaati todellista keskittymistä. Ei siinäkään jäänyt aikaa tai mahdollisuutta miettiä rotkon syvyyttä- olkoonkin että se vaikutti todella syvältä. Ihailin sitä pysähtymisen ja hengityksen tasoittamistaukojen aikana.

Sitten oli sekin koetus takana.

Polku leveni ja tasoittui. Jostain erottui reitin sininen symbooli ja tie ja matka jatkuivat.









Välillä oikeapuoleinen rinne oli täynnä valvatteja (sonchus), joiden nimeä en muistanut. Rinteillä kasvoi joitain kanarianmäntyjä, epätavallisen alhaalla minusta.

Tie leveni. Ohitimme talon, jota olin katsellut alhaalta ohittavalta maantieltä. Pysähdyimme katselemaan sen vieressä olevaa suurta vesisäiliötä.






Seuraavaksi edessämme oli infotaulu, jossa kerrottiin alhaalla vasemmalla olevan "Pasacola" nimisen asutuksen rauniot. Luultavasti melenkiintoinen paikka. Se oli ollut asutettu jo 1500-luvulla. Viimeiset asukkaat sulkivat oven takanaan 1921. Nyt kylä on autio. Päätimme, että emme laskeudu sinne.

Tie leveni koko ajan. Se vaikutti jo autolla ajettavalta. Jostain kai sinne aikaisemmin ohittamallemme talolle oli päästävä.

Oikealla näkyi kukkula, jonka huipulla oli valkoinen risti. Siitä kukkulasta löytyi maininta, että se oli aikoinaan ollut guanchien pyhä paikka. Tämä noin 750 korkea kukkula tunnetaan nimellä Montaña Arguama. Siellä guanchit juhlivat beñesmen (nykyinen elokuu) rituaalejaan ja sytyttivät kokon palvomansa äïtihahmon Chaxiraxin kunniaksi.


Tämän reitinjakson päätepiste
Yllätyksemme tien pinta vaihtui hiekasta asfaltoiduksi. Pian olimme mutkassa, joka vaikutti olevan eräänlainen näköalapaikka. Pysähdyimme nauttimaan hieman hedelmiä. Alempana avautui Iguesten ylin asutus - Jimenes. Olimme siis kävelleet melkein loppuun pyhiiinvaellusreitin tämän osuuden.

Tosin voin todeta, ettei se suinkaan ollut reitin helpoin osuus.

Katu oli asfaltoitu, mutta laskeutuminen lähes pystysuora mielestäni.

Pysähdyimme välillä ihailemaan vanhoja rakennuksia ajalta, jolloin kylä oli nuori, joskus satoja vuosia sitten. Monet näistä rakennuksista olivat jo raunioita. Ihailimme puutarhojen kasveja.

Jossain vaiheessa kysyin eräältä ohiajavalta autoilijalta mistä löytäisimme bussipysäkin. Hän neuvoi.

Edelleen alaspäin sitä jyrkkää katua

Matkan varrella eräs appelsiinejaan kerännyt herra innostui lahjoittamaan meille pari sellaista.

Ja taas jyrkästi alaspäin, tosi hitaasi. Polvet tuntuivat kiljuvan jo apua.


Viimein saavuimme Iguesten kirkon "Santissima Trinidad" (Pyhin kolmiyhtenäisyys) viereen. Bussipysäkkikin löytyi. Tosin bussi oli mennyt hetki sitten. Seuraava lähtisi kahden tunnin päästä.

Joten, nyt oli akaa keskittyä ruokapaikan etsimiseen. Sellainen löytyi. Taisi olla sen kylän osan ainoa baari.





Kirkon lähellä olevalta aukiolta näkyivät parin suuren luolan aukot. Ehkä joku niistä oli se luola, joissa aikoinaan säïlytettiin Candelarian neitsylle lahjoitettua vuohilaumaa. Jossain täällä oli ollut myös luola, jonka kerrotaan olleen guancien "sairaalaluola".

Nämä asiat vaativat todennäköisesti uuden reissun.

Pyhiinvallusreitin osuus Barranco Hondosta Iguesten yläpuolelle on runsaat kaksi kilometria. Sen kulkeminen kestää noin kaksi tuntia.



Helmikuu 2017© Gracia Penttinen
Kaikki oikeudet pidätetään. Osittainenkin lainaaminen ilman tekijän kirjallista lupaa kielletty tekijänoikeuslainsäädännön mukaisesti.


torsdag 2 februari 2017

Candelarian neitsyen kaivoa etsimässä

 
Aikojen saatossa monet asiat unohtuvat ja häviävät ihmisten mielistä. Joskus "tärkeätkin" asiat. Niin kuin Neitsyen Kaivo - Pozo de la Virgen. Nykyinen Candelariaan tulija tuskin miettii sitä enää. Jano ei vaivaa, koska vettä on saatavissa joko omasta repusta tai jostain kioskista.

Kaivo- tai lähde mainitaan joissain turistioppaissa. Paikallinen candelarialainen matkatoimisto on liittänyt sen Candelarian kierrokseensa.

Turistibusseissa tuleville on itse neitsyen näkeminen tärkeämpää kuin jonkun kauan sitten merkityksensä menettäneen kaivon etsiminen.

Mutta se on kuitenkin olemassa, jopa historiallis-uskonnolliseksi muistomerkiksi julistettuna.

Kaivon "katsontaa"
Tätä kaivoa etsin vuosia. Tiesin sen olevan jossain rannassa. Liikuin Candelarian kalastajasatamassa, jonka nimi oli joskus "Desembarcadero de Posillo". Posillo viittaa näet "Pozoon" - Kaivoon. Laituri oli tärkeä jo kauan sitten, siihen aikaan kun tavaraliikennettä kylästä muuhun maailmaan hoidettiin vesiteitse.

Aivan vierestä kulkee katu, "Pozo", joka sekin viittaa tähän kaivoon. Paikalla on myös muutaman kymmenen vuoden takainen pieni kauppakeskus "El Pozo".

Vieressä on niin ikään entinen linnoitus "Batería de Santiago". Se rakennettiin 1793 tukemaan neitsyen kirkon vieressä olevaa San Pedron (Pyhä Pietari) linnoitusta. Tämä Pedron linnoitus puolestaan oli rakennettu 1697 suojelemaan Candelarian neitsyttä mahdollisilta mereltä tulevilta ryöstöyrityksiltä. Sen rakennutti Tenerifen silloinen käskynhaltija Pedro de Ponte (Casa Fuerte Adeje). Mutta San Pedron tykistövahvuuden ei katsottu riittävän neitsyen puolustamiseksi, ja siksi tämä toinen linnoitus rakennettiin satamalaiturin ja neitsyen kaivon viereen.

San Pedron linnoitus hävisi mereen samana myrsky-yönä kuin alkuperäinen Candelarian neitsytkin (1826). Batería de Santigo lakkautettiin 1873, mutta kunnostettiin vähitellen kalastajien killan "päämajaksi".Tosin se on edelleen ja korjattuna mahtavan näköinen rakennus.

Neitsyen puolustamisesta ei kukaan puhu enää. Ehkä laakson yllä usein lentelevät sotilashelikopterit pitävät basilikaa ja sen asukasta silmällä.

Mutta missä on se Kaivo?
Linnoituksen juurella on luola, jossa säilytetään kalastajien omaa neitsyttä "Virgen del Carmen". Tirkistelin sinne usein. Ei näkynyt mitää merkkiä kaivosta tai lähteestä.

Olen käynyt usein uimassa tämän linnoituksen lähellä olevassa pienessä poukamassa.

Olen kävellyt vielä useammin sitä katua, joka ohittaa tämän poukaman.

Kadun päätepisteessa, juuri ennen linnoitusta, on pieni tori, jolla en koskaan ole nähnyt minkäänlaista liikettä. Joskus olen istunut muurilla ja laittanut kengät jalkaani uinnin jälkeen.

Vasta aivan muutamia viikkoja sitten, siinä muurilla istuessani, huomioni kiinnittyi tämän torin kadunpuoleisella laidalla olevaan kenkälaatikon näköiseen likaisen harmaalla värillä maalattuun rakennukseen.









Totesin, että sen oven edessä olevan vihreän portin ylärenunaa koristivat pienet ristit.

Ristejä! Mikähän kappeli tämä mahtaneekaan olla. Kävelin ovella ja kurkistin ristien välistä sisään. Ei mitään alttaria tai neitsythahmoa näkyvissä.








Sen sijaan portin toiselta puolelta johtivat portaat aika syvälle alas ja käytävä näytti kääntyvän vasemmalle. Ei mitään tekstejä tai paikasta kertovia nimiä missään, en ainakaan löytänyt. Kyselin jopa eräältä ohikulkevalta herralta rakennuksesta. Hän arveli sen olevan kalastajien neitsyen luolaan johtava käytävä.







Jatkoin linnoituksen välitasolle ja aloin tutkia tauluja. Joku oli käynyt päällystämässä useimmat kuvista kirkkaan sinisellä spraylla. Silti erään taulun yläreunassa oli näkyvissä valokuva. Se esitti tuota juuri kohtaamaani rakennusta. Vieressä oli lyhyt teksti, joka kertoi kysymyksessä olevan neitsyen Kaivon.

Kaivo, tai se alkuperäinen lähde, oli siis alhaalla siinä kenkälaatikon näköisessä rakennuksessa.

Seuraavaksi aloin etsiä tietoja kaivosta, sen historiasta ja mahdollisesta aukiolemisesta. Olihan se ollut joskus tärkeä paikka. Asukkaat hakivat sieltä vettä. Candelariaan tulevat pyhiinvaeltajat sammuttivat siellä janonsa vaelluksensa päätteksi.

Basilikan kirjakaupan henkilökunta opasti kyselemään kunnan kulttuuriosastolta. Sieltä minut neuvottiin turistoimistoon. Ja siellä tapasin ystävällisen henkilön, joka tiesi "jotain" kaivosta. Sain häneltä kopion saaristohallituksen virallisesta tiedotuksesta, jossa kerrottiin, että tämä kaivo oli julistettu muistomerkiksi (1990) sen suuren uskonnollis-historiallisen merkityksen ansiosta.

Henkilö kertoi myös, että kaivo oli suljettu, koska sen sisustus oli vandalisoitu, eikä sitä pidetty siitä syystä avoimena yleisölle.

Tiedon lähteellä
Nyt askeleeni johtivat matkatoimistoon "Viajes Samarines", jonka omistajan Montsen tunsin joiltain patikkareiteiltä, ja jonka tiesin olevan paras mahdollinen candelariantuntija. Monselta sain kopion kaivosta kertovasta vanhasta dokumentista. Candelariassa kasvaneena hän tunsi kaivon historian, ja hänellä oli runsaasti valokuvia, myös kaivorakennuksen sisältä. Näin pääsin virtuaaliselle vierailulle rakennukseen. Tosin voin todeta, että ne sisäkuvat eivät olleet kovin innostavia. Sisustus oli todella hajoitetettu. Aikoinaan rakennuksen sisällä oli ollut neitsyttä esittävä suurikokoinen maalaus. Se oli viety jonnekin turvaan. Montsella on hallussan kaivon avaimet ja niin ollen mahdollisuus näyttää paikka sisältä. Hänen järjestämillään candelariankävelyillä hän aloittaa reitin juuri kaivolta. Nyt hän tekee parhaansa saadakseen kaupungin isät ja äidit kunnostamaan paikan, koska sillä on hänen mielestään arvoa jopa turistkohteena.

Montse kertoi hieman Candelarin kaivojen - lähteiden historiasta. Alueella on ollut kaikkiaan 30, alkaen Achibinicon luolalta ja jatkuen Calletillakseen. Asutuksen levitessä niiden vedet tulivat vähitellen käyttökelvottomiksi.

Nyt kun tiedän missä kaivo on, arvelen käveleväni Montsen kanssa hänen candelarianreittinsä ja pääseväni näinollen pyhälle Neitsyen lähteelle - Pozo Santo de la Virgen

Helmikuu 2017 © Gracia Penttinen

Kaikki oikeudet pidätetään. Osittainenkin lainaaminen ilman tekijän kirjallista lupaa kielletty tekijänoikeuslainsäädännön mukaisesti.

Juttuni Candelariasta
Kävelyllä Candelariassa
Candelarian Neitsyestä