Pyhän Andreaksen herättely

Pyhän Andreaksen herättely
Paina kuvaa
Visar inlägg med etikett San Sebastian de La Gomera. Visa alla inlägg
Visar inlägg med etikett San Sebastian de La Gomera. Visa alla inlägg

19.4.10

Matka La Gomeralle, 5.Päivä: Playa Santiago - Alajeró - Alto de Garajonay – San Sebastian de La Gomera

Heräsin hämärissä Fred Olsenin pikkulaivan ääneen, joten arvelin kellon olevan 7.30. Otin suihkun. Valmistin hedelmäsekoituksen aamiaiseksi. Olisin juonut kahvia alakerran baarissa, mutta se oli vielä kiinni. Pakkasin tavarani ja läksin ajamaan kohti saaren keskustaa.

Kappeli, Virgen de Buen Paso
Tiellä oli hiljaista. Ajoin ylöspäin, ylöspäin ja taas ylöspäin...Alajerón ohitettuani pysähdyin ottamaan kuvia paikoista, mitkä olin jättänyt kuvaamatta toissapäivänä.

Käännyin kohti Laguna Grandea. Välimatka ”harjannetielle” oli yllättävän lyhyt.

Pysäköin Alto de Garajonayn – eli Garajonayn huipulle vievän tien risteyksessä sijaitsevalle parkkipaikalle. Olin toistaiseksi ainoa siellä. Vaihdoin patikkakengät jalkaani. Otin tärkeimmät tavarat reppuun ja sauvan käteeni. Arvelin joutuvani kiipeämään kivien ja kantojen ylitse.


Alto de Garajonylle johtava polku
Tosiasiassa tämä tie oli päällystetty sementillä, johon oli upotettu luonnollisia laattakiviä. Pinta oli epätasainen ja miellyttävämpi kävellä kuin asfaltti. Tosin patikkakengät olivat aivan turhaa tällä matkalla, tavallisilla sandaaleillakin oli pärjännyt ihan loistavasti.

Tien vieriä korjattiin ja kaunistettiin. Multaa oli tuotu ja levitetty kotoperäisten kasvien taimien elämän alkua tukemaan.

Ympärillä näkyvät maisemat olivat henkeäsalpaavia. Naapurisaaret Tenerife, La Palma ja El Hierro näkyivät kaikki taivaanrannalla, pilvimeren yläpuolella, jotenkin hyvin epätodellisen tuntuisina.

Polku vei koko ajan ylöspäin. Arvelen korkeuseron olleen 250-300 metriä. Olin vähän hikinen ja hengästynyt puuskuttaessani eteenpäin. Ihailin kukkia matkan varressa yhtä paljon kuin maisemiakin.
Lopulta huippu alkoi lähestyä. Näin ensin pienen puurakennuksen. Ehdin jo ihmettelemään moisen sijoitusta tällaiselle paikalle. Mutta sitten totesin, että huipulle oli vielä noustava portaat. Puurakennuksen merkitys jäi arvoitukseksi, koska siellä ei ollut ketään.


Alto de Garajonayn huipulla
Lopulta Garajonayn huipulla! 1487 metrin korkeudessa.

Itse huipun kohdalle oli pystytetty pyöreä, matala sementtipylväs. Se oli ympäröity neljältä puolelta, ilmeisesti ilmansuuntien mukaan, neljällä luonnonkivilaatalla.

Alto de Garajonay.
Tänne pakenivat aikoinaan La Gomeran alkuperäisasukkaat vainoajiaan. He eivät etsineet suojaa, koska tämä paikka ei sitä tarjoa. Sen sijaan he halusivat olla lähellä taivasta ja Jumalaansa.

Huippu oli kivistä tehdyn ympyrän keskustassa. Paikalla oli neljä ilmoitustaulua, ja niissä kerrottiin millainen tämä alkuperäisväestön uhrialttari oli aikoinaan ollut. Siellä oli kuvia kalliopiirroksista, uhraavista ihmisistä, alttarista.

Kuva, joka kertoo vanhasta rituaalista
Istuin huippua ympäröivälle uloimmalle kivimuurille ja nautin hiljaisuudesta, ja myös lahjasta saada olla yksin täällä.

Lopuksi tunsin haluavani tehdä pienen kunnianosoitusseremonian tämän paikan varhaisille asukkaille. Kiitin myös ilmansuuntia ja sitä, että olin tullut vastaanotetuksi.

Läksin laskeutumaan. Alastulo oli yllättävän rasittavaa jaloille. Mielenkiintoni herätti välillä pensaikossa näkyvä pieni liike. Lintu. Yritin saada sitä pyydystetyksi kameraani, mutta turhaan. Sen verran lintu pysähtyi, että totesin sen olevan keltanokkaisen mustarastaan. Melkein polun loppupäässä kohtasin pariskunnan matkalla ylös huipulle. Parkkipaikalla oli jo useita autoja.

Roque Agando
Ajoin kohti San Sebastinia. Pysähdyin Roque Agandon (1250 m) juurelle hetkeksi. Se on joka kerta erinäköinen. Maisemat sieltä kohti Benchijiguan laaksoa ovat myös aina yhtä päätähuimaavan kauniita, jos vain eivät ole sumuun kätkeytyneitä. Nyt sumu oli jäänyt muualle.

Pysähdyin vielä muutaman kerran matkan aikana ottamaan kuvia mahtavista maisemista, rotkoista ja rinteistä. Lopulta aloin lähestyä San Sebastiania.

Aikaa laivanlähtöön oli vielä useita tunteja. Päätin poiketa Chejelepinissä. Tätä vuorten sylissä, Barranco de Villan – rotkon pohjalla, sijaitsevaa kylää ihailemme yleensä korkealta näköalapaikalta. Itse asiassa kysymyksessä on ”rivi” pieniä kyliä. 30 km:n vauhti oli tarpeen, koska jokaisen mutkan takana oleva ajokaista oli täälläkin tavallisesti täynnä pysäköityjä autoja.

Ajoin aina vesialtaan juurelle. Sen mittasuhteita ei voi tajuta katsomalla sitä ylhäältä päin, jolloin se sijaitsee kaukana rotkon päässä.

Tien varressa oli mahdollisuus myös katsella ja kuvata maaston hyvin erikoisia geologisia rakenteita. Alueella on useita vajoamia, joiden seinät kohoavat pystysuorasti ylöspäin. Siellä on myös pitkiä seinämärakenteita, jotka täällä laaksossa jatkuivat tien toiselta puolen toiselle.


vajoama
Eräs seinämistä muistutti suuren pöllön päätä, josta keltaiset silmät tuijottivat katsojaa. Hyvin hurja kokemus. Rotkon pohjalla vaikutti olevan myös kosteaa päätellen siellä kasvavista kasveista.

Kristoffer Kolumbuksen muotkuva
Ajoin auton satamaan. Palasin kaupunkiin käydäkseni vielä hetken Torre del Condea ympäröivässä puistossa.

Poikkesin myös Perazan talossa katselemassa Kristoffer Kolumbuksen matkoista kertovaa näyttelyä.

Matkalla takaisin satamaan jaoin kaloille loput erään illan leivästäni, ja katselin, miten jokaisesta murusesta syntyi kova taistelu kalojen kesken.

Laivalla seisoin melkein koko ajan kannelle tuijotellen aaltoja. Olisin niin mielelläni nähnyt delfiinit tälläkin matkalla. Toiveeni oli turha. Tiesin, että ne olivat vedessä, mutta valitsivat olla näyttäytymättä tällä kertaa. Ja siihen minun oli tyytyminen.

Ja näin palasin arkeen. Ajomatkani La Gomeralla oli 246 kilometriä.

Kuvani päivän reitiltä


Viidennen päivän reitti

Huhtikuu 2010, Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan
Vuosien mittaan olen liikkunut paljon La Gomeralla, ja kirjoittanut saaresta ja kokemuksistani siellä useita juttuja:



18.4.10

Matka La Gomeralle - 1. päivä: San Sebastian de La Gomera

Matkalla Los Cristianoksen satamasta Tenerifen eteläkärjessä San Sebastian de La Gomeralle ryhmä delfiinejä alkoi leikkiä laivan oikean etukeulan puolella.

En ikinä ennen ole nähnyt näitä meren leikkisiä olentoja miltään matkustajalaivalta...Istuin laivan salongissa ja ihailin näkemääni, kunnes mieleeni tuli, että voisin ottaa kuvia. Mutta kun pääsin kameran kanssa kannelle, olivat delfiinit jääneet jo taakse.

San Sebastian de La Gomeralla löysin parkkipaikan Torre del Conden – Kreivin tornin – vierestä. Jätin auton tavaroineen siihen ja läksin etsimään hotellia. Löysin huoneen hotelli Villa Gomerasta. Numero 206 vaikutti samalta missä vietin kolme yötä viime kesänä Gomeran kesäyliopiston aikana.


Nuestra Señora de Asuncionin kirkko

Guadaloupen Neitsyt
Seuraavaksi kävelin Nuestra Señora de Asuncionin eli Neitsyt Marian ylösnousemuksen kirkkoon. Sinne tilapäisesti majoitettu saaren suojeluspyhimys, Guadaloupen Neitsyt, oli hienosti valaistu, ja otin hänestä muutamia kuvia.

Kävelin turisti-infoon kyselemään Torre del Conden aukioloajoista. Nyt torni on nimittäin kiinni. Kolumbuksen talossa, Casa Colón- on henkilö, jolla on avaimet torniin, kuulin.
Casa Colón
Kävin juomassa papaya-mansikka tuoremehua läheisessä kuubalaisessa baarissa ja läksin kävelemään Kolumbuksen talolle.

Tämä 1600-luvulta peräisin oleva rakennus on ollut monta vuotta suljettuna korjauksien takia. Kaikkien talon puuosien uusiminen vei kolme vuotta. Lopputulos oli minusta hienon näköinen. Tosin tässä Kolumbuksen talossa ei ole oikeastaan mitään häneen liittyvää, nimeä lukuun ottamatta. Talon alakerrassa on museo, jossa on esillä Etelä-Amerikan intiaanikulttuureiden esineitä. Käyntini aikana talon yläkerrassa oli ”iäkkäämpien” harrastelija maalareiden taidenäyttely. Talon vastaava, herra, hän, jolla oli avaimet torniin, kertoi, että torninvalvojan polvi oli leikattu, ja että voi kestää jonkun aikaa, kunnes hän voi taas avata tornin, ehkä syksyllä...

Casa Colón - traakkipuita sisäpihalla
Aloitimme itse asiassa keskustelumme siemenistä, puumaisen liljakasvin eli traakkipuun (Dracaena draco) siemenistä, jotka olivat levitetty kuivamaan "puun" ympärillä olevalla kivirenkaalle. Kaikki nämä siemenet ovat peräisin pihalla kasvavista traakkipuista. Hän lahjoitti minulle muutamia siemeniä ja kertoi miten saisin ne kasvamaan. Ja jos jaksan elää, niin ehkä 15 vuoden päästä voin nähdä kasvattamani yksilön kukkivan ensimmäisen kerran.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kyselin herralta myös vähän muita juttuja, kuten esim tietä Garajonayn huipulle ja saaren mahdollisista viinireiteistä.
Käväisin hotellissa lepäämässä ja läksin sitten siirtämään autoa lähemmäksi. Sain paikan kaupungin pääkadun varresta. Keräsin joitain illalla tarvitsemiani tavaroita. Katsoessani varastojani huomasin, että olin ottanut mukaani eteerisiä öljyjä ja pieniä aurasoma pulloja sisältävän pussin shampoon ja ihovoidepussin asemasta.

Hieroin ranteisiini Lady Nada tuoksua ja läksin maailmalle. Poikkesin yhdessä kaupassa kysymässä Aloe Vera shampoota. ”Loppu, ehkä huomenna”.

Istuin aikani katsellen rantaa, merta ja satamaa, jossa ei ollut enää yhtään matkustajalaivaa.
Totesin, että Gomeran asukkaat ovat yöksi ”suljetut” saarelleen. Se oli aika outo ajatus. Tenerifen asukkaiden laita on melkein sama, mutta saaren koko ei aiheuta moista ajatusta ... suljettu saarelle. Itse asiassa mietin, miltä tuntuisi asua Gomeralla. Olen vähän paikkaa hakeva. Voisiko se paikka olla täällä. Gomeralla olisi kenties helpompi tutustua saaren asukkaihin kuin Tenerifellä??? Tai mistä minä sen itse asiassa tiedän – arvelen vain.

Kiersin rantakatua. Otin kuvia. Lopulta päätin ottaa pari kaljaa rantakuppilassa. Aurinko laski vuorten taakse. Ilta alkoi viilentyä ja ympärillä oleva puheensorina voimistua. Gomeralaista espanjaa, saksaa, englantia ja taustalla soi latinomusa. Viereisen pikkuvenesataman veneiden liikkeet aalloilla ja vaijereiden kirskunta kuuluivat myös illan ääniin.

Tuuli pyöritti kuningaspalmujen (Reystonea regia) viuhkamaisia lehtiä ja pimeys laskeutui. Olimme lopullisesti suljetut saarelle ja sen yön pimeyteen.

Juttelin vähän tarjoilijan kanssa. ”miltä tuntuu asua pienellä saarella?”. Hän oli urugualainen, perheen takia täällä kolme vuotta asunut. Hän oli sitä mieltä, että gomeralaiset/kanariot ovat ”suljettuja, heidän kanssaan on vaikea luoda läheistä ystävyyttä. Toisaalta täällä on mukava olla. Luonto on lähellä. Mutta välillä on lähdettävä Tenerifelle tuulettumaan. Hän oli myös sitä mieltä, että ”turistisuunnittelu” saarella on kehno ja puutteellinen.

Kuviani päivän tapahtumista

Ensimmäinen päivä La Gomeralla - San Sebastian
huhtikuu 2010  © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Vuosien mittaan olen liikkunut paljon La Gomeralla, ja kirjoittanut saaresta ja kokemuksistani siellä useita juttuja: