Valmistautumista Pyhän Andreksen herättelyyn

Jyrkän mäen alaslasku kysyy taitoa ja harjoittelua. On oltava se lauta, ja se on osattava rasvata tai liukastaa.

On oltava apuväkeä, niin ylhäällä mäen päällä, kuin mäen allakin. Alhaalla oleva apuväki kerää sinne suuren kasan vanhoja auton kumirenkaita jopa 50 km:n vauhdilla alaskiitävien lasketumisen pehmentämiseksi.

Ylämäessä neuvotaan oikeaa laskeutumisasentoa ja - käyttäytymistä. Pidetään tarkasti huoli siitä, että jokainen laskija saa tilaa itselleen.

Näin se ilmeisesti alkaa. Kun pojat ja tytöt ovat tarpeeksi suuria, heistä voi halutessaan tulla Pyhän Andreaksen jyrkän mäen laskijoita.

Kuulin, että Icod de los Vinoksessa on tähän laudalla laskemistarkoitukseen käytetty kahta jyrkkää liikenteeltä suojattua katua, joilla tämän ilottelun ja pyhän Andreksen herättelyn vaihe voi tapahtua.

Valmiita laskemislautoja voi ostaa kaupasta. Rasvaus ja liukastus on tehtävä itse.

En tiedä, mitä nuorin harjoittelijapolvi tiesi pyhästä Adreaksesta, enkä mitä heille oli kerrottu, jos oli kerrottu. Tai kiinnostiko se tieto heitä, muuten paitsi, että nyt oli se aika vuodesta, jolloin pääsi laskemaan laudalla mäkeä.

Viinimaisteluun he olivat lliian nuoria vielä. Mutta kastanjat kenties maistuivat.

Minulla oli ilo olla Icod de los Vinoksessa San Andreksen juhlimista (29/30. marraskuuta)
edeltävänä viikonloppuna, ja näin sain seurata nuorison valmistautumista ja yleistä juhlahumua.

Muutkin juhlavalmistelut olivat täydessä menossa. Laskeutumiskadun viereinen katu oli muunnettu katuravintolaksi. Se oli täynnä väkeä. Kastanjoita paahdettin, lihaa grillattiin ja syötiin.

Saaneeko Andres nukuttua meteliltä siihen viralliseen herättämispäiväänsä saakka.

Uutta viiniä ei tosin jaeta ennen kuin on se "oikea" pullon korkkauspäivä tai tapin vetäminen viinitynnöristä.

Perinteet elävät Icod de los Vinoksessa. Kukaan ei kuulema tunne tarkkaan koska tämä perinne alkoi,  ja mistä se ajautui Icodiin.

Tosin ehdin silti arvelemaan. Icodissa eli aikoinaan paljon Portugalista tullutta väkeä. Ja ainakin Madeiralla, Funchalissa lasketaan jyrkkiä katuja eräänlaisella puukelkalla.  Kenties sieltä. Mutta miten se oli yhdistetty tähän pyhään päihtyneenä nukkujaan, se on toinen asia, jota en edes arvaile.

Lyhyt dokumentti jossa kuvataan tätä mäenlaskua ja laskulaudan 
valmistelua

Aikaisempi juttuni Pyhästä Andreksesta muista viinipyhimyksistä

Marraskuu 2018 © Gracia Penttinen

Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Trooppisia kasveja Güímarin pyramidialueella

Güímarin pyramidialueen uusin juttu - Tropicarium - avattiin yleisölle keväällä 2018. 

Koska samalla juhlittiin alueen, eli etnografisen puiston,  20 vuotisjuhlaa, kutsuvieraita oli paljon.
Tropicarium on suhteellisen pieni kasvihuone, johon mahtuu noin 15 henkilöä kerrallaan. Niinpä tutustuminen siihen avajaisiltana siirtyi kohdallani johonkin "tulevaisuuteen".
Viimein - paluumatkalla etelästä - seuralaiseni ehdotti, että poikkeaisimme tutustumassa Tropicariumiin.

Valmistautuminen vierailuun
Vierailu oli hieman toisenlainen kuin olin kuvitellut. Kasvihuonevierailuun oli varattava aika, ts. liityttävä päivän esittelyryhmään. Tavallisesti esittely on keskipäivällä, mutta koska ilma on juuri nyt elokuussa ulkopuolellakin kuumaa, vierailu oli siirretty myöhäiselle iltapäivälle.

Yhteen ryhmään otetaan siis noin 15 henkilöä. Paikan esittely tehdään espanjaksi, englanniksi ja saksaksi.

Odottelimme seuralaiseni kanssa kiertelemällä katsomassa puiston muita nähtävyyksiä, lähinnä "kasvikohteita". Totesimme, ettei nyt ollut todella vuoden paras hetki kasvimaailman kauneuden ihailuun. Kaikkialla vaikutti oleva kuivaa ja kuollutta. Kuulimme myöhemmin, ettei etnografista puistoa kastella, koska siellä pyritään tukemaan luonnon omaa uusiutumiskykyä.
 

Luonnontutkija Charles Darwinin muistolle omistettu
Tropicarium on  suhteellisen pieni kasvihuone. Se sijaitsee myrkkykasvien puutarhan lähellä. Sen sisällä ei todella ole tilaa suurille samanaikaisille kävijämäärille.

Koska siellä elävät kasvit ovat luonteeltaan tropiikin ja subtropiikin (Lauhkea) ilmastovyöhykkeen asukkaita, niin kasvihuoneen sisällä vallitsee kuumuus ja kosteus. Hiki virtaa vuolaasti jo muutaman siellä vietetyn minuutin jälkeen.

Tropicarium on omistettu luonnontutkija Charles Darwinille (12.02.1809-19.04.1882).  Hänet muistetaan  luultavasti parhaiten nykyään kiistellystä biologisten lajien kehitysteoriasta (Lajien synty).

Darwin oli ollut erityisen kiinnostunut orkideoista.  Poimin seinältä seuraavan muistutuksen siitä. "Orkideijojen käyttämät erilaiset menetelmät pölyttäjien houkuttelemiseksi ylittävät kenen tahansa ihmisen mielikuvituksen" (Darwin 1862, Fertilisation of Orchids)

Kuva: Emilio Begine

Trooppiset orkideat tomivat kaikki näiden erilaisten hedelmöittämismenetelmien esittelijöinä, eli Darwin totesi, että "vain tietyt hyönteiset suostuvat pölyttämään vain tiettyjä orkidea/kämmekkäkasvilajeja".

Sana Orkidea tulee kreikankielen sanasta ὄρχις  órjis, mikä viittaa niiden ulkonäköön, eli niiden katsotaan muistuttavan kivespusseja. Suomenkielinen orkidea sana "kämmekkä", puolestaan viittaa ilmeisesti siihen ulkonäköön, mikä on yleisin pohjoisissa olosuhteissa, eli avoin kämmen...

Orkideijoja on olemassa runsaat 20 000 lajia, ja noin 800 alaryhmää. Joten luonnon mielikuvituksen on todella täytynyt olla erittäin rikas. Tässä pienessä Tropicarium kasvihuoneessa on ainoastaan pieni osa tästä lajirunsaudesta.

Darwinin orkidea: Angraecum sesquipedale
Tropicariumissa kiinnitetään erityinen huomio "Darwinin orkideaan" (Angraecum sesquipedale), joka kasvaa Madagaskarilla.

Darwin kiinnitti huomionsa kukasta lähtevään noin 30 cm pitkään kapeaan putkenmuotoiseen pussiin. Hän totesi, että tälle orkidealle täytyy olla olemassa samanaikainen, juuri tälle kasville tarkoitettu pölyttäjähyönteinen. 

Vasta vuosia myöhemmin, Darwinin jo kuoltua, eli vuonna 1903, löytyi Madagaskarilta hyönteinen Xantopan morganii, jolla on niin pitkä "piikki", että se ulottuu Darwinin orkidean pussin pohjalle. Tästä hyönteisestä tiedetään hyvin vähän, mutta sen on todettu käyvän ko. orkideassa.  Eli tämä todistaa luonossa olevasta yleisevoluutiosta.

Tropicariumissa on kaksi nuorta Darwinin orkideaa. Niiden kukkimista odotetaan jännityksellä.

Lihansyöjäkasveja
Osa Tropicariumin kasveista on hyönteisiä ravintonaan käyttäviä. Niidenkin kohdalla luonnon mielikuvitus on ollut rikas.

 

Näiden kasvien konsteja on jokaisen omalla tavallaan aloittama hyönteisten mielenkiinnon houkuttelu. Kun se mielenkiinto sitten on herännyt, hyönteisparka takertuu esim. "liimaan", verkkoon, loukkuun, tai pussiin. Sen jälkeen se muuntuu vähitellen ko. kasvin ravinnonlähteeksi. Kerran loukkuun joutunut hyönteinen ei pääse sieltä elävänä ulos.

Vajaan vartin Tropicariumissa oleskelun jälkeen olo oli tosi kostean hikinen. Paluu tenerifeläiseen kuumaan ulkoilmaan tuntui virkistävän viileältä.

Kuva: Emilio Begine

Itseasiassa tämä pieni tila erikoisine kasveineen vaatii muutamia käyntejä, jos todella haluaa katsoa tarkkaan jokaisen kasvin.

Tropicariumiin liittyviä valokuviani

Lisätietoja pyramidialueen kotisivulta


Elokuu 2018, © Gracia Penttinen

Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan








Muut juttuni Güimarin pyramidialueelta
- Güimarin pyramidit - totta, tarua vai kaupallinen yritys?
- Güímarin pyramideilta Tyynelle valtamerelle
- Koe Pääsiäissaaret Güímarin pyramidien etnografisessa puistossa
- Uusinta uutta Güimarissa - myrkkykasvien puutarha
- Kestävän kehityksen puutarha Güímarin pyramidialueella 

Lauantai-iltapäivä Bajamarissa - pohjoisrannikon pikkukylässä

Carlos García seisoi rauhallisesti rantakadulla odottamassa.
Olimme laskeutuneet suurella bussilla kapeaa katua, joka näytti eräässä mutkassa johtavan suoraan mereen.
Lopulta seisoimme rauhallisina kaikki yhdessä siellä rantakadulla.

Takana, meren puolella, avautuivat Bajamarin merivesialtaat niissä pulikoivine uimareineen.
Takana seisoi se matala majakka, joka tavallisesti saa kuvata Bajamarin rantaa kohti vyöryvien aaltojen valtavaa korkeutta.

Historiallisia muistoja

Carlos García aloitti mentaalin kierroksen saaren valloituksen ajalta, 1500- luvun vaihteesta. Alueet rannan yläpuolella jaettiin mm. valloituksen aikana kunnostautuneille henkilöille. Useat tunnetut saaren "yläluokkaan" kuuluvat olivat jaossa osallisina. Useat heistä olivat portugalilaisia, aina Madeiralta ja Brasiliasta saakka. Zamorano, Porlier, Tabares, Vernetta, Lercaro...

Annoimme katseen kiertää. Meren rannalla oli ollut laituri, jolta alueen erilaiset tuotteet, mm. rypäleet ja myös viinit olivat löytäneet tiensä niin saarelle kuin kauemmaksikin. Vesitiet olivat "aikojen alussa", eli valloituksen jälkeisinä vuosisatoina ainoat liikkennöintikelpoiset väylät.

Laiturin yläpuolella olevalla rannalla oli joskus ollut erityinen kaivo, josta matalan meren aikaan otetulla vedellä, katsottiin olevan parantavia vaikutuksia.

Tällä rannalla on 1930- luvun lopusta noin 1970 - luvulle  ollut myös kylpylä. Aluksi sitä yritti ylläpitää  herra, joka isä aikoinaan omisti Camachon nimella tunnetut hotellit Santa Cruzissa ja Tacorontessa. Kylpylä siityi kuitenkin la Lagunan kaupungin hallintaan. Tuo parantavetinen kaivo oli ollut osa tämän kylpylän tarjontaa.

Hieman ylempänä siitä missä seisoimme, nykyisten portaiden puolessavälissä, ovat jäänteet entisestä linnoituksesta, Castillo de Bajamar, tuskin havaittavissa, jos ei osaa katsoa "oikealla" tavalla. Linnoitus ajatui mereen samana myrsky-yönä kuin Candelarian neitsytkin saaren toisella puolella. Tarkoituksena on, että linnoituksen paikka merkittäisiin.

Bajamarissa oli joskus aikoinaan ollut oma traakkipuu. Saimme katsoa kuvaa siitä. Traakkipuu on enää vain muisto. Sen oli kuvannut aikoinaan täällä 1600-luvulla  vieraillut ranskalainen munkki ja luonnontietielijä Louis Feuillé. Tämä kuva on siitä erikoinen, että se oli ensimmäinen "paikanpäällä (in situ) piirretty" traakkipuun kuva. Tosin tuo traakkipuu on hävinnyt aikojen saatossa, eikä kukaan edes tiedä missä se kasvoi.(Kuva löytyy kirjassa Bajamar - Un pueblecito norteño.

Uskonnollisia muistoja
Kierros jatkui kävelemällä. Siirryimme pienen kirkkorakennuksen luo hieman ylempänä rinteellä. Oppaamme vaihtui. Tähän rakennukseen liittyvästä historiasta kertoi Carmen Gonzalez.

Tässäkin yhteydessä vanhat suvut tulivat esille. Kappeli - ermita - omistettiin Johannes Katajalle - San Juan Bautista. Sen rakennuttivat 1600-luvulla Vargas Rengifon sisarukset María ja Catalina. Emme päässeet rakennuksen sisälle, avain oli kateissa. Tosin oli toivoa sen löytymisestä. Rakennuksesta on ehdotettu tehtävän "historiallis-taiteellinen kulttuurimuistomerkki". Joten joskus, sen avaimen löytymisen jälkeen, on toivoa päästä sen sisälle katsomaan rakennusta ja sen sisältämiä taideaarteita .

Kappelin yläpuolella olevalla tontilla kasvatettiin aikoinaan Malvasia viinirypäleitä. Niistä saadut tulot sijoitettiin sitten kappelin ylläpitämiseen.

Kappelin pitkällä, merenpuoleisella seinällä on seinän alaosaan  rakennuttu kivipenkki. Sieltä voitiin satojen vuosien ajan ihailla auringonlaskuja. Vastapäinen parikerrokseinen rakennus estää nykyään sen mahdollisuuden.

Kappelin tontin alakulmassa on puinen risti. Sen päälle ja juureen ovat kävijät jättäneet kiviä muistoksi.

Nämä uskonnonharjoitukseen liittyvät asiat ovat tärkeitä. Niinpä Carmen Gonzalez johdatti meidät seuraavaan kirkkoon. Ulkoapäin tämä 1960-luvulla valmistunut  rakennus muistutti mielestäni hieman ajanpiiskaamaa teolisuushallia. Sen kirkollisuudesta kertoi rakennuksen ulkopuolella oleva kirkonkellomuodostelma. Myöhemmin selvisi, että kellot olivat ennen tämän rakenuksen olemassaoloa kuuluneet toisen kirkkorakennuksen varusteisiin.

Sisällä oli tilaa suurelle ihmismäärälle. Carmen Gonzalez  totesikin jumalanpalveluksiin kokoontuvan aina runsaasti bajamarilaisia. Hän kertoi suurella lämmöllä kirkon tärkeistä pyhistä hahmoista. Kirkolle nimen antanut "Señor de Gran Poder" -Suuren Voiman Herra - oli pääalttarilla. Kirkkosalin takaosassa oli se vaunu, jolla häntä kuljetetaan kulkueissa kaduilla. Doña Carmen mainitsi pyhistä hahmoista erityisesti myös Neitsyt Marian patsaan, jonka tekijä on naapurikylässä, Punta Hidalgossa toimiva nuori ja lahjakas pyhien hahmojen luoja (imaginero) Ibrahim Hernándes García.

Hieman huomaattomissa sivuseinällä oli valkealla kankaalla varustettu risti (kankaan ripustus tällä tavalla viittaa siihen, että Jeesus on laskettu alas ristiltä). Kaikkein tärkeintä tässä ristissä oli kuitenkin siihen upotettu pieni pyhäinjäännös..

Vaelsimme vielä sen kolmannenkin kirkkorakennuksen luo, sen alkuperäisen "Suuren Voiman Herran" kappelin luo, samannimisen torin laitaan. Sen rakennuksen, jonka tornissa nuo aikaisemmin mainitut kirkonkellot olivat ennen olleet. Tämä kirkkorakennus on peräisin 1880-luvulta. Sen edessä on pieni Plaza de Señor de Gran Poder niminen tori


 

Muistoja ihmisistä ja juhlista
Siellä kirkon vieressä meitä odotti toinen bajamarilainen Carmen, Carmen Toral. Hän kertoi Bajamarista turistikaupunkina. 1960 - luvulla, kun massaturismi alkoi, Bajamar oli Puerto de la Cruzin jälkeen seuraavaksi suurin  turistikohde. Siellä oli useita hotelleja, joista on massaturismin kohteiden muuttumisen jälkeen tullut pieniä asunto-osakkeita. Bajamarissa oli aikoinaan mm. useita discoja, joissa tärkeät laulajat esiintyivät turistien viihdytykseksi.  Bajamariin liittyy myös tunnettu Sabadeños musiikkiryhmä, joka hiljattain vietti 50 vuotisjuhlaansa.

Carmen Torel muisteli miten kaupungin pääkadulle Suuren Voiman Herran juhlien kuniaksi aikoinaan pystytettiin satoja metrejä pitkä pöytä, jolla syntyi sitten yhtä pitkä sämpylä läsnäolijoiden nautittavaksi.

Tonen syömiseen liittyvä erikoisuus oli ollut tuhansille ihmisille tarkoitettu paella. Sitä paellaa valmistettiin muutamia kertoja, viimeksi 1970-luvulla, osin Suuren Voiman Herran juhlallisuuksien kunniaksi, mutta myös Guinesin ennätyksen kirjaan pääsemiseksi.

Sämpylä- ja paellajuhlat olivat todellisia osoituksia Bajamarin asukkaiden keskinäisestä yhteistyöstä.

Doña Carmenin kanssa vaelsimme vielä Bajamarin entiseen sydämeen, Plaza de Fonda nimiselle  torille. Sieltä löytyi pieni punainen entinen koulurakennus, jossa oli ollut tilat koululle ja opettajan asunnolle. Koulun kahta entistä tulisielua, hyvin erikoisia ja tarmokkaita opettajia muistettiin kadun nimellä.

Torin ympärillä oli ollut useita baareja ja ravintoloita. Eräs näistä kuului Doña Carmenin perheelle. Hän kertoi miten aamuvarhaisella tuotiin aterioiden tarveaineet eri puolilta La Lagunaa. Ravintolan työntekijät joutuivat itsekin osallistumaan tähän hankintaan, eli heidän työaamunsa alkoivat  hyvin aikaisin.

Näillä nurkilla oli turistibuumin vuosina vaikuttanut Bajamarin erikoisuus, "Bajamarin sheriffi".  Nimen takana oli saksalaisten väärinymmärtämä "Domingo El Chorizo" (ko. herran kutsumanimi), jonka he sitten tulkitsivat sheriffisanalla, ja joka jäi Bajamarin historiaan. Hänen omistamansa baari oli luonnollisesti Sheriffin baari.


Nykyisin tori on hiljainen ja ravintolat suljetut. Näistä entisen ajan vilkkauksista kertovat vain katujen nimet.

Kiersimme vielä hetkisen rannan siinä nurkassa, missä se terveyskaivo oli ollut, Paseo de Marianne. Tällä kävelykadulle oli antanut nimen joku "ulkomaalinen nainen", Marianne, josta kukaan ei tiennyt oliko hän englantilainen vai saksalainen. Hänellä oli ollut tapana tulla Bajamariin useina vuosina, kylpylään ja nauttimaan kaivon parantavaa vettä. Nurkkaus on kunnostettu. Leveitä puisia portaita on mukava nousta ja laskeutua.

Eräällä ulokkeella on tallessa vanha tykki ja muutamia kuulia. Lienevätkö muistoja siitä entisestä linnoituksesta.

Bajamar Un pueblecito norteño - pieni kylä pohjoisella rannalla
Oppaamme Carlos García, Carmen Gonzalez ja Carmen Torel ovat yhdistäneet tietonsa ja muistonsa kirjaksi.

Carlos García on keskittynyt Bajamarin historiaan ja sijoittaa alueen vaiheet saaren muihin vaiheisiin.

Carmen Gonzalez keskittyy Bajamarin uskonnolliseen arkkitehtuuriin ja kulttuuriperinteisiin. Hän ottaa kirjassa esille myös saksalaisten roolin Bajamarin turistihistorian vaiheissa. Tästä mainittiin päivän mittaan vain ohimennen.

Carmen Torel muistelee Bajamarin tapahtumia ja siellä eläneitä ja vaikuttaneita henkilöitä. Hän kokemuksensa purustuvat suurelta osin itse-elettyihin kokemuksiin.

Seitsemän sortin tapaksia
Ja hyväksi lopuksi menimme luonnollisesti syömään, ravintolaan Tasca Bar Oasis. Seitsemän sortin "Tipico canario"  pikkupurtavaa - tapasia - ensin. Pääateriaksi mureaa lammasta paikallisten perunoiden keralla. Aterian huipennukseksi paahtovanukas. Viinin alkuperää en tällä kertaa edes kysynyt, tyydyin vain nauttimaan sitä.
Viereisesä kuvassa olemme päässeet vasta veteen ja leipään. Sen jälkeen ei juuri jäänyt tilaa kuvien ottamiselle


Päivä oli täynnä nautinnollisia hetkiä. Monta uutta tiedonjyvää oli tipahtanut saaritietojeni koriin. Aurinko paistoi. Meri kohisi. Ja seurueen herrat vaihtoivat kovaäänisesti kuulumisia menossa olevasta jalkapallon maailmanmestaruusottelusta.

Miten matkata Bajamariin
Bajamaariin voi matkata esim. Titsan bussilla nr 50  La Lagunasta, tai bussilla 105 Santa Cruzista.  Reitti vie mm. Teguesten ja Tejinan kautta, joten myös matkan varrella on mielenkiintoista katsottavaa. Ja tietysti mahtavat Anagan vuoret Bajamaria lähestyttäessä.

Kuvia Bajamarin päivästä: Osa kuvista on minun ottamiani, osa Tu Santa valokuuvajan  (Luis Adern Ortoll) ottamia ja häneltä saamani luvan jälkeen julkaistuja kuvia


Heinäkuu 2018, © Gracia Penttinen

Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Hetkiä Hierrolla - Pyhä puu Garoé ja sen historiaa

Jokaisella El Hierron vierailullani jäi jotain katsomatta- seuraavalle kerralle. Näin säästyi saaren Pyhän Puun Garoén näkeminen viimeisimmälle vierailukerralle.

Melkein jännitti. Olin jo odottanut niin monta vuotta. Lukenut Garoésta ja siihen liittyvästä historiasta ja kertomuksista.

Tie puun kasvupaikalle oli jo sinänsä mielenkiintoinen. Valitsimme metsätien, joka erkanee San Andréaksen kylästä. Sieltä on matkaa puulle noin 7 km. Sitä pystyi ajamaan aina tiedotuskeskukselle saakka, Tigulahen laaksoon.

Vierailusta peritään pieni maksu - paikan ylläpitämiseksi. Sen jälkeen avautuu portti puun luokse johtavalle polulle.

Se oli kapea, alussa alaspäinviettävä, osin jopa vaikeakulkuinen. Sitten, mutkan takaa, se kääntyi ylöspäin. Puuta ei vielä näkynyt. Sen sijaan oikealla polun vieressä näkyi ensimmäinen avoin vesisäiliö.

Garoén tarinaanhan kuuluu, että vettä kerättiin puun ympärillä oleviin vesisäiliöihin. Näitä säiliöitä oli sitten polun varressa kuin ketjussa.

Vihdoin olivat edessä portaat, joita noustiin tasanteelle, jonka keskellä Garoé kasvoi. Puun kasvupaikka on eräänlainen suuri rinteeseen kaivettu syvennys. Garoén läheisyys tuntui suorastaan maagiselta, nyt kun vihdoin, vuosien odotuksen jälkeen, olin päässyt seisomaan sen oksien alle. Sen seurassa piti hiljentyä meditoimaan ja kuuntelemaan.

Kuvasin vesisäiliöitä. Kuvasin Garoéta. Paikalla oli myös tauluja, joista kävi ilmi vesisäiliöiden sijoittuminen ja muoto. Seisoin aika kauan niin puun vieressä, kuin sen läheisyyteen rakennetulla lavalla, josta sitä voi ihailla.







Garoén kohtaaminen muistutti monesta asiasta.

Tarina Garoésta on olemassa jo saaren valloituksen alkuvaiheessa. Se kertoo miten valloittajasotilaat tulivat saarelle. He eivät onnistuneet löytämään vettä. El Hierrolahan ei ole lähteitä eikä puroja. Janosta kärsivät sotilaat huomasivat kyllä, että asukkailta ei puuttunut vettä, mutta mistä se löytyi, se oli heiltä salattu. Kunnes, eräs nainen, kerrotaan, rakastui erääseen andalusialaiseen sotilaaseen, ja kertoi tälle, mistä vettä saatiin. Sotilas kertoi asian edelleen, ja niin koko sotilasjoukko sai juoda. He vahvistuivat vedestä niin, että alistivat saaren kuninkaan joukot ja tappoivat tämän. Nainen oli jo sitä ennen menettänyt henkensä, koska hän oli kavaltanut saaren salaisuuden. Jostain olen lukenut, että läheinen kylä, Guarazoca, olisi saanut nimensä tämän naisen mukaan. Toinenkin nimi naiselle on tosin mainittu.

El Hierro on geologisesti nuori saari. Sen maaperä on huokoista, eikä pysty säilyttämään vettä, jota voi kertyä pilvistä ja sateista. Vesi ei keräänny El Hierrolla  maanalaisiin "varastoihin", vettäläpäisemättömälle basalttipohjalle,  kuten vanhemmilla saarilla .

Monta tarinaa

Hierrosta ja sen pyhästä puusta on vuosisatojen aikana kerrottu paljon tarinoita. Varhaisimpia puusta kirjoittaneista vierailijoista oli englantilainen Thomas Nichols, joka kertoi 1500- luvun lopulla vierailustaan Hierrolla. Hän kertoi puusta, "jonka lehdet ovat samanlaiset kuin oliivipuun lehdet, ja joka ikäänkuin lypsää vettä pilvistä asukkaiden valmistamaan puun  juuria ympäröivään säiliöön".

Toinen tunnettu varhainen matkailija oli kanarialainen historioitsija Viena. Hänen mukaansa tämä Garoé oli antanut nimensä saarelle: Capraria eli Hero, joka nykyään tunnetaan nimellä Hierro. Capraria nimi tarkoittaa bimbachien kielellä lähinnä karjanomistajaa (granadero), Hero sana tarkoittaa lähdettä. Tällä tavalla annettiin nimi saarelle, jonka ihmeellinen puu "lypsää" vettä, joka takaa  heille vettä elämän ylläpitämiseen. (Antonio de Viana, Canto I sivu7 247-252)

Nimet muuttuvat - puu ja alue ovat entiset 

Garoén olemassaolo takasi myös saarelle muuttaneille uudisasukkaille ja heidän karjalleen elintärkeän veden saamisen. He asettuivat aluksi pääasiassa läheisille alueille. Nämä uudisasukkaat tunsivat alueen aluksi vain nimellä Vega (niitty),  joka bimbacheille oli ollut Amoco. Ajan mittaan nimi muuttui Valverdeksi. (Val = valle = laakso, verde = vihreä). Paikasta tuli vähitellen saaren pääkaupunki Villa de Santa Maria de Valverde

Garoé puu oli siis olemassa kun kastialaiset, normandialaisen Jean de Bethencourtin johdolla tulivat saarelle 1400-luvun alkuvuosina. Capraria ja Hero nimellä tunnetun saaren nimi muuttui, Hero muuttui Hierroksi (rauta). Joskus olen jopa nähnyt nimiä Fierro tai Ferro. Saaren nimeä ei kuitenkaan enää yhdistetty veteen..

Mikä puu Garoé oikeastaan oli

Garoén alkuperää, sitä mikä puu se oli,  ei kukaan tiedä varmuudella. Nykyään puhutaan, että se olisi ollut viherlaakeripuu Ocotea foetens. Thomas  Nichols mainitee ainoastaan ne "oliivia muistuttavat lehdet".

Alkuperänen Garoé kaatui myrskyssä 1610. Vesialtaat jäivät ja muisto puusta. Palanen tätä alkuperäistä puuta on nykyään "museotavaraa". Paikalle istutettiin uusi puu vuonna 1957. Mutta sekään ei säilynyt. Nykyinen Garoé istutettiin vuonna 1962. Tämä Garoé on kasvanut ja kukoistanut. Eräs sen oksista on nojautunut kasvupaikan seinämään, joten puu pysynee tukevasti paikoillaan niin kauan kuin se elää, ts. siihen saakka kunnes se lahoaa ja kaatuu vanhuuttaan.

Garoé ja nykyaika

Tämä Garoé eli  Pyhä Puu, on eräs saaren symboleista.  Garoé on myös kuvattu saaren vaakunassa, ja Valverden kaupungin vaakunassa.  Se on eräs saaren turismin tärkeitä käyntikohteita.

Garoén läheisyydessä on pari vesireittiä "rutas del agua". Yksi niistä on pieni kierros alueella, ja se johtaa Garoélle. Pitempi reitti, noin 16 km, vie Valverdeen. Maisemat reitin varrella ovat mielestäni tämän ajan "pastoraalimaisemaa".

Onko Garoélla nykyään merkitystä saaren tai Valverden vesitaloudelle, sitä en huomannut kysyä. Tosin arvelen, että saaren Garoén alkuvuosista huomattavasti moninkertaistunut väki elää merivedestä puhdistetulla vedellä, tai muilta saarilta tuodulla pullovedellä. Saarelle on rakennettu suuria vesialtaita, kaivettu kaivoja. Taloissa on ollut vesisäiliöitä (aljibe) Seuraavalla vierailukerralla sitten kysyn sitä. Syy palata.
 
Nykyään Garoélla käynnin voi yhdistää El Hierron uuteen "turistipassiin", jonka voi saada mm. Garóen tiedotuskeskuksesta.

Tiedotuskeskus on auki kaikkina päivinä klo. 10.00 - klo.19.00.

Garoésta on luonnollisesti paljon tietoja netissä. Tässä on saaren turistisivulla oleva informaatio.
http://elhierro.travel/lugares-interes/garoe-arbol-santo/

Helmikuu 2018, © Gracia Penttinen. 

Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Garoevierailuuni liittyvät kuvat   

Muut El Hierro juttuni
Lähtisitkö El Hierrolle -yleistietoja
Viini-ruoka-turismikurssista Hierrolla kesällä 2012
El Hierron alkuperäismerkintäoikeusalue
Hetkiä El Hierrolla – Ensimmäisen tutustumispäivän seikkailut saarta katsellen
Hetkiä El Hierrolla – Toisen tutustumispäivän seikkailut saarta katsellen
Hetkiä Hierrolla- Tigaday ja “Carneros”
Hetkiä El Hierrolla - Las Playas ja Parador hotelli
Hetkiä Hierrolla– näköalapaikka Mirador de la Peña ja ravintola
Hetkiä Hierrolla- El Poblado Guinea – Vanhoja taloja ja sisiliskojen uudelleenelvyttämistä
Hetkiä El Hierrolla – Virgen de los Reyes kappeli
Kuninkaiden Neitsyen juhlat ovat El Hierron suurimmat kansanjuhlat
Hetkiä Hierrolla - Nuestra Señora de Candelarian kirkko La Fronterassa
Hierrolaisesta ruoasta ja juomista
Hetkiä El Hierrolla - Maailman pienin hotelli ja La Maceta uimaranta
Hetkiä Hierrolla - Rentoumassa Tamadustessa El Hierrolla

Duggin kaupunginosa Santa Cruzissa

Erään kauniina kevätlauantaina kävelin Tu Santa Cruz kulttuuriyhdistyksen järjestämän reitin Santa Cruzin Duggi nimisessä kaupunginosassa.  Mukanamme kulki oppaana Zenaido Hernández  ja jossain vaiheessa jopa Santa Cruzin pormestari José Manuel Bermúdez . Kierroksen lopuksi oli alueen asukkaiden yhteistiloihin järjestetty tilaisuus, jossa Carlos García näytti kuvia ja kertoi niin itse Duggin kuin alueen historiasta.

Valokuvia kävelymatkan varrelta. Osa on omiani, osa on Tu santa Cruzin valokuvaajan ottamia, hänen luvallaan kopoituja.


Nimen ja perustan tälle kaupunginosalle antoi Duggi niminen, alkuaan italialaisjuurinen herra, Luis Duggi y Oria. Hän syntyi Havannassa,  Kuubassa vuonna 1843,  kuoli Tenerifellä vuonna 1901. Hän ehti olemaan Santa Cruzin pormestari 1800-luvun lopun vuosikymmenillä.

Kaupunginosa sijaitsee noin 2 km:n päässä kaupungin keskustasta. Se on kooltaan  0,17 km2.
Siihen kuuluu mm. kaksi toria, Plaza Duggi ja Plaza Pedro Schwartz (Plaza Militar). Kaupunginosa- Barrio Duggi, löytyy helposti googlen kartasta .

Kaupunginosa perustettiin Duggin omistamille maille, jotka hän lahjoitti kaupungille jo ollessaan kaupungin pormestari. Hänen pyrkimyksensä oli luoda asumismahdollisuuksia työläisille.
Alkuvaiheessa tämä alue oli täynnä viljelyksiä. Siellä oli mm. ensimmäinen alue, missä kasvatettiin krysanteemeja myyntiin.

Kaupunginosa rakennettiin pääasissa vuosien 1903 ja 1906 välillä. Tosin sen ensimmäinen katu on peräsin jo vuodelta 1859

Huolimatta Duggin italialaistaustasta, kaikki alueen kadut saivat sitten jonkun kanarialaisen "kunnostautuneen" henkilön nimen, kuten Cairasco, Iriarte, Benavides, Serrano, Porlier...

Kaupunginosas tunnetaan myös nimellä El Monturrio.

Alueella oli muutamia tosi mielenkiintoisia kohteita.

Eräs niistä oli Maria Auxiliadoralle omistettu kirkko. Tämä Maria on auttaja - auxiliadora. Hän liittyy italialisperäiseen Salesiinolaisten uskonnolliseen (Katolilaiseen) toimintaan. Kirkkorakennus on hyvin erikoinen. Se on ollut alkuvaiheessaan varastorakennus. Sitten siinä toimi hotelli ja ravintolakoulu, ja sen jälkeen salesiinolaisten seminaari.

Maria Auxiliadoran juhla toukoon lopulla on suuri tapahtuma kaupunginosan asukkaille.

Se muokattiin kirkoksi 1980. Siitä tuli jopa kulttuurimuistomerkitty (BIC) rakennus. Tämä kirkko vaikuttaa olevan todellinen asukkaiden aktiviteettien keskuspiste.

Toinen erikoinen rakennus oli ns. Citadela, joka sijaitsee Calle Porlierilla. Olin jo aikaisemmin nähnyt yhden niistä kulkiessani Calle La  Rosalla. Niitä on ollut muuallakin Santa Cruzissa. Vasta täällä pääsin katselemaan Citadelaa sisäpuolelta.


Ulkoa kadulta rakennus vaikuttaa aivan tavalliselta yksikerroksiselta kaupunkitalolta. Mutta kun ulko-ovi avautuu, avautuu myös näkymä sisäpihalle, joka oli rakennuksessa asuvien yhteistilaa.

Tältä sisäpihalta pääsivät asukkaat omiin pieniin asuntoihinsa. Yhdessäkään niistä ei ollut ikkunaa ulkomaailmaan, vaan ainoastaan sisäpihalle ja huoneesta toiseen. Sisäpihan lisäksi yhteisiä olivat myös vessa ja iso keittiö.

Aikoinaan tällä kadulla oli neljä tälläista yhteisasumusta. Kaikkiaan niissä eli 200 perhettä.

Rakennuksen entinen asukas, joka esitteli paikan, kertoi sen olleen tosi edistysaskel aikoinaan, ts. vähävaraiset ihmiset pystyivät saamaan oman kodin ja myös sosiaalisen ympäristön. Rakennusta kunnostetaan. Kenties se avataan joskus vielä yleisöllekin.

Kolmas oli alueen vuonna 1930 valmistunut koulurakennus, C.E.I.P. San Fernando. Sekin on ollut ja ilmeisesti on vieläkin tärkeä keskuspaikka Duggin kaupunginosalle.

Koulu oli siitä erikoinen, että seillä oli ruokailutilat ja sen pihalta kaksi uloskäyntiä. Koulun tiloihin kuuluu myös pieni kappeli.

Viimeisin pysähdyspaikka oli aivan Barranco Santosin - Santos rotkon - vieressä oleva alueen asukasyhdistyksen kokoontumis- ja kurssirakennus. Samalla kohti, rotkon toisella puolella, sijaitsee  Viera y Clavijon kulttuuripuisto.

Tämä rotko oli vielä 1950 luvulla vedensaati/hakupaikka. Rotkon reunoilla oli asuttuja luolia.

Valokuvia kävelymatkan varrelta. Osa on omiani, osa on Tu santa Cruzin valokuvaajan ottamia, hänen luvallaan kopoituja.

Marraskuu 2017 © Gracia Penttinen. 
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan