Matelijoita lähimaailmassani

Päivitys 27.6.2018

Istun päivittäin puutarhassa suuren fiikuspuun alla ja vain olen  Minulla ei ole älykännykkää  tai televisiota. En matkaile maailmalla valloittamassa uusia nähtävyyksiä. Joten aikaa jää vain tähän olemiseen ja pikkuasioiden tarkkailuun. 

Alleni kerääntyvät puun kuivat lehdet ja marjat. Tässä talossa asumiseni alkuvuosina pyrin pitämään maan "puhtaana",  mutta totesin vähitellen sen olevan kokopäivähomman, eikä sittenkään se onnistuisi. Lehdet ovat saaneet nyt kerääntyä rauhassa. Koska fiikuksella, muualta muutaneena, ei ole luonnollisia lahottaja- tai mädättäjäbaktereereita yms., niin kuivat lehdet säilyvät sellaisenaan vuosikausia. Arvelen niiden pitävän maan pinnan alapuolellaan hieman kosteana.

Tavalliset sisiliskot
Kun istun puun alla, kuulen miten lehdet rapisevat. Sisiliskot siellä liikuskelevat. Nyt kun ne ovat tottuneet siihen, että heittelen niille hedelmien ja juuresten  kuoria ja salaatin lehtiä, ne tulevat odottamaan. Tosin ei tarvitse luulla, että ne tulisivat syliin istumaan tai hyvältäviksi. Jotkut tosin näykkivät varpainani. Mutta pienikin liikahdukseni saa ne juoksemaan kauemmaksi. Ehkä se on vaistonvarainen reaktio.

Talvella ja kylmässä sisiliskoja ei näy. Missä lienevätkään. Ei myöskään kylminä ja auringottomina päivinä. Mutta kun aurinko lämmittää, niin vilske alkaa välittömästi. Liskot eivät näyttäydy pimeässä, vaan taitavat nukkua silloin.

Liskoista ei välttämättä ole vain ajankulua. Ne syövät kaiken, minkä voivat. Salaattia en ole yrittänyt viljellä enää  vuosiin. Sen sijaan olen etsinyt kasveja, joita ne eivät syö. Portulakka ei kelpaa niille, onneksi. Arvelin niiden jättävän myös voikukkaviljelykset rauhaan. Turha toivo, jäljelle jäivät vain lehtien kovat osat. Nyt olen ympäröinyt taimien tyngät muovisista vesipulloista leikatuilla suojilla.

Olen huomannut, että liskoille kelpaavat ainakin mintun kukat.  Jopa kaktusten uudet versot menevät niiden suihin. Kesti kauan ennenkuin tajusin, miksi kaktukset eivät kasvata uusia lonkeroita.  Liskot  käyvät keittössäkin, jos ovi on auki, mutta juoksevat heti pois, kun tulen sisälle.

Liskojen kita on punainen ja kieli pitkä.  Arvelen, ettei niillä ole hampaita, mutta leuka vaikuttaa vahvalta, koska ne saavat haukattua paksujakin palasia.

Nyt kun niin monessa yhteydessä puhutaan "reptiilestä" tiettyjen ihmisten joukossa, ja koska kaikilla ihmisillä on se ns. "reptiiliaivo", on mielestäni ollut mielenkiintoista katsella näiden liskojen keskinäistä käyttäytymistä hieman tuosta suuremmastakin perspektiivistä.

Olen huomannut, että niillä on yhteinen "pesä". Mutta siihen yhteisyys taitaakin loppua.

Jotenkin ne saavat tiedon puutarhan toisessakin päässä, että olen heittänyt syötävää tavalliseen paikkaan puun lähelle. Ne eivät informoi kavereitaan, kuten muurahaiset vaikuttavat tekevän. Jokainen lisko syöksyy juosten kohti syötävää. Kenties niillä on hajuaisti tai hyvä näkökyky, koska ne eivät tarvitse etsiä kohdettaan, vaan löytävät sen välittömästi.

Jokainen lisko toimii vain itselleen. Isot ajavat pienemmät välittömästi pois. Tosin pienemmät ketterämpinä ehtivät kerätä "välistä", sillä aikaa kun iso ajelee muita pois. Pienemmät ovat myös uskaliaampia ja uteliaampia kuin suuret. Syödessään liskot eivät jaa mitään kenenkään kanssa, eivätkä syö yhdessä. Eivät edes silloin, kun olen laittanut niille vesiastian, ne juo yhdessä kavereiden kanssa. Minä, minä, minä... vaikuttaa olevan keskeinen teema..

Sisiliskot kiipeilevät seinillä ja kasvien oksilla. Ne näyttävät pystyvän heittäytymään ylhäältä alas.

Jos sisilisko on sattunut putoamaan vesiastiaan, josta se ei pääse omin voimin pois, se säïlyy hengissä vain pitämällä päänsä veden pinnan yläpuolella.

Onko sisiliskojen läsnäolosta jotain hyötyä inhimilliselta kannalta katsottuna, mutta kuin ajankuluna, sitä en tiedä.

Lisäys kesäkuussa 2018: Opin uuden sisiliskoihin liittyvän asian. Ihmettelin mitkä vihaiset kissat sihisevát keittiössäni, koska minulla ei ole edes yhtä kissaa. Mutta sitten totesin, että se  oli kahden suuren sisiliskon kohtaaminen. Eivät sietäneet toistensa läsnäloa, vaikka olivat molemmat yhtälailla tunkeilijoita keittiössäni. Mikä kamala ääni...


Skinkit

Liskot juoksevat lehtien päällä. Lehtikasan alla elää toisia liskoja. Jo viime vuonna näin joskus vilahdukselta hännän, ja totesin lehtikasan liikkuvan, tai sanottakoon, että joku kulki sen alapuolella.
Tänä vuonna olen nähnyt sitten sen liikuttajankin. Ensin näkyi loistavan sininen  kiemurteleva "mato"

Myöhemmin esiin tuli koko otus. Sen häntäosa oli se sininen. Otus vaikutti enemmän käärmeeltä kuin liskolta liikkeidensä perusteella. Olin jo ehtinyt ajatella, että vaikka saarella ei tietojeni mukaan ole käärmeitä, kenties joku irtipäästetty yksilö olisi löytänyt puutarhaani. Sitten huomasin otuksella olevan lyhyet jalat. Se hävisi nopeasti.

Istuessani puun alla, huomasin sitten jonain päivänä mustan otuksen kiermurtelevan esille. Se vaikutti aluksi iilimadolta. Mutta sillä oli lyhyet jalat. Tosin ensimmäinen vierailu oli kovin lyhyt. Toisella kerralla se vietti paljon aikaa lehtien päällä niin, että sain siitä kunnon kuvan. Otuksen nimikin löytyi. Se on kupariskinkki, olkoonkin, että se oli täysin musta.

Ja nyt pari päivää sitten auringonvalossa näytti liikkuvan vaaleanpunainen iso liero. Mutta kun valo taittui toisella tavalla sen liikkuessa, totesin tämän yksilön olevan tavallinen skinkki, tosin vielä pieni. Se oli antelias yksilö. Kävi näyttäytymässä koko loistossaan kahtena päivänä. Ensimmäisenä päivänä minulla ei ollut kameraa. Toisena päivänä otin kameran mukaan ja toivoin sen saapuvan paikalla. Ja vain hetki sen jälkeen, kun olin istunut tuoliini, lehtien alla alkoi näkyä liikehdintää, lehdet kohoilivat ja laskeutuivat  Otus tuli kokoaan näkyviin useamman kerran, ikäänkuin varmistautuakseen, että sain siitä kokovartalokuvan. Sitten se vain kaivautui lehtien alle ja hävisi vähitellen. Ei edes lehtien liikettä näkynyt.

Tämä otus löytyi helposti Googlen avulla. Tavallinen skinkki...

Toisilleen näkymättömiä
Sisiliskot ja skinkit eivät taida tuntea toisiaan. Arvelen. Tämä arvelu perustuu vain yhteen samanaikaiseen näkemiskertaan, joten en tiedä onko se vallitseva käytäntö. Otukset käyttäytyivät niinkuin ne eivät olisi nähneet toisiaan. Ehkä ne elivät kokonaan eri maailmoissa. Kumpikaan ei millään tavalla vaikuttanut huomaavan toisen läsnäoloa välittömässä läheisyydessään.
Arvelin, että skinkki olisi ollut kiinnostunut samasta syömisestä kuin sisiliskokin, tomaatista ja sen siemenistä. Mutta se ei vaikuttanut skinkkiin millään tavalla. Tai mistä minä sen tiedän, vaikka tomaatti haisi siitä pahalle.

Gekko

Nämä otukset ovat yön kansaa. Päivisin niihin saattaa törmätä taulujen takaa, tai jonkun kattilan kannen alla. Ulkona ne asustavat esim puutarhapöydän levyn alapuolella tai räystään alla.
Gekoilla on kunnon jalat, Niiden varpaissa vaikuttaa olevan jonkinlainen imukuppisysteemi, koska ne liikkuvat seinillä ja katossa. Gekon silmät ovat suuret.

Gekot vaikuttavat hidasliikkeisiltä. Ne saattavat olla hyvinkin pitkään liikkumattomina samassa paikassa. Mutta sitten kun ne lähtevät liikkeelle, siinä on vauhti päällä. Ne eivät myöskään vaikuta pitävän siitä, että menee liian lähelle niitä.

Mielestäni kaikkein kummallisin gekkoihin littyvä juttu on ollut niiden hurja huuto. Jos kaksi gekkoa sattuu samalle seinälle, ja jostain syystä ne törmäävät toisiinsä, siitä syntyy taistelu. Ja tähän taisteluun kuuluu se hurja huuto. Tuntuu täysin uskomattomalta, että niin pienestä otuksesta voi päästä niin suuri ääni.

Koska gekot ovat yöeläimiä ja nuo kaksi edellistä lajia päivällä liikkuvia, niin lie turha edes ajatella, että kohtaisivat toisensa. Näin ollen on mahdotonta edes arvailla, mitä ne pitäisivät toisistaan, vai pitäisivätkö. Tai millainen sotahuuto siitä syntyisi.¨

Gekoista on tiettyä hyötyäkin. Seinillä liikkuessaan ne pyydystävät pikkuötököitä, kuten kärpäsiä, itikoita ja muurahaisia.

Joskus olen aamulla löytänyt vesiastiasta siihen pudonneen sisiliskon ja gekon. Lisko on säilynyt hengissä pitämällä päänsä pystyssä. Gekko sen sijaan vaikuttaa luovuttavan. Se painaa päänsä alas ja hukkuu.

Kanariansaarilla on myös saarikohtaisia liskoja.

Kanarian saariston eri saarilla on omat liskonsa. Tosin en varmuudella tiedä onko niitä myös Lanzarotella tai Fuerteventuralla. En ole vain kiinnittänyt huomiota mahdollisiin liskoihin näillä saarilla käydessäni. Se sijaan kokemusmaailmaani kuuluvat Gran Canarian ja El Hierron jättiläisliskojen tapaaminen. La Gomeran liskoja olen toistaiseksi tutkinut vain kirjasta, mutta tiesin jo kauan niiden olemassaolosta Valle Gran Reyssa (Centro Insular para la Cría en Cautividad del lagarto gigante de La Gomera)
Kesäkuu 2017, Gracia Penttinen