Candelarian neitsyen pyhiinvaellusreitillä

Jäimme bussista Barranco Hondon jalkapallokentän lähellä. Sen vierestä alkaa eräs Candelarian neitsyen pyhiinvaellusreitin osuus.

Kysäisin kuin varmuuden vuoksi vastaantulevalta herralta polun alkua. Hän kääntyi, käveli muutamia kymmeniä metrejä kanssamme ja osoitti alas oikealle. Polku alkaa sieltä. Ja siellähän näkyi todella selvä tienviitta.

Pyhiinvaellusreitistä
Tämä jo useita satoja vuosia vanha, La Lagunasta Candelarian johtava, 21 km pitkä pyhiinvaellusreitti on ollut kauan parannustyön kohde. Siitä tuli vuonna 2008 kulttuurimuistomerkitty (BIC =Bien Interés cultural). Paikalliset ryhmät, reitin varella olevien kuntien eri hallinnot ja LaLagunan yliopisto ovat yhdistäneet voimansa reitin kunnostamiseksi. He ovat keränneet paljon siihen liittyvää perimätietoa haastattelemalla mm. alueen vanhimpia asukkaita.

Reitille järjestetään säännöllisesti opastuksia. Viimeisin niistä olisi ollut noin viikkoa aikaisemmin, mutta enpäs ollut sattunut heidän nettisivulleen oikealla hetkellä.

Olen myös haastatellut paria tuntemaani reitin kävellyttä henkilöä. Toinen heistä on nuori mies, joka totesi sen olevan tosi helpon. Candelarialaisen matkatoimiston omistaja totesi, että kävelijän oli valmistauduttava laskeutumaan rotkoon, ja että nousu sieltä voi olla hieman raskas.

Reitillä
Tässä nyt olimme, polun alussa. Ei ketään, jolta saada tietoja. Ei mitään muuta mahdollisuutta kuin kävellä reitti ja seurata merkkejä.

Näköalat olivat jo lähtiessä mahtavat. Täältä, noin puolen kilometrin korkeudesta avautuivat meri, Güimarin laakso ja Candelarianäkymä.

Hyvät maastokengät muistuttivat tärkeydestään. Samoin sauvat. Patikkakumppanini Pauli muistutti, ettei pidä laittaa niiden renkkuja ranteen ympäri.

Polun pinta oli pelkkää epätasaista kivetystä. Sen kahta puolta kohosivat kivimuurit. "On siinä ollut pojilla hommaa" . Nähtävästi entinen "Kuninkaan tie" - Camino Real. Sehän piti reunustaa kivimuureilla.

Polku vei aluksi hieman alaspäin. Muhkuraista ja myhkyräistä. Totesimme eräässä notkossa kasvavan kaislaa, papyrusta ja jopa osmankäämiä

Pysähdyimme aina välillä ja tutkiskelimme luontoa ja kasveja ympärillämme ja ihailimme mahtavaa maisemanäkymää.

Taaksejäävällä rinteellä näkyivät aikoinaan käytettyjen viljelysalojen penkereet. Muistin lukeneeni, että siellä oli viljelty vehnää ja ohraa. Nyt kaikki oli kuivaa ja ruskeaa. Polun varrella kasvoi paljon viikunakaktuksia.

Vähitellen saavuimme La Gambuesas rotkoa reunustavalle osuudelle.Laskeutuminen sen enempää kuin nouseminenkaan ei tuntunut kovin raskaalta. Kun keskittyy vain joka askeleeseensa, se ei ole ylivoimaista, eikä siinä ehdi ajattelemaan mahdollista rotkon syvyyttä.

Yllätyin aika tavalla, kun hieman myöhemmin jouduimme hyppimään kivillä, jotteivat varpaat kastuisi. Vaikka olimme korkealla, jostain tuli vettä. Liekö ohittavassa vesikanavassa (Canal de Araya) ollut vuoto. Oikealla ylempänä olevassa syvennyksessä - uomassa - näytti olevan vettä ja myös kosteutta vaativaa kasvillisuutta. Muistelin, mitä olin kuullut Wolfredo Wildpretin kertovan Güímarin pyramidien "rotkon" vieressä.

Polku oli tämän jälkeen hetken tasaisempi. Ehkä haasteet olivatkin näin helpolla ohitetut.

Mutta sitten laskeuduimme todellisen rotkon luo. (Barranco Chajarche). Pysähdyimme ihailemaan polun oikealle puolella jäävässä seinämässä olevia luolia.

Laskeutuminen vaati keskittymistä.

Rotkon ylityskohdasta avautui mahtava näkymä alas rotkoon, laaksoon ja merelle. 

Sen jälkeen alkoi se haaste, eli nouseminen. Askelmat olivat välillä korkeat ja välillä matalat. Portaissa riitti leveyttä. Nouseminen vaati todellista keskittymistä. Ei siinäkään jäänyt aikaa tai mahdollisuutta miettiä rotkon syvyyttä- olkoonkin että se vaikutti todella syvältä. Ihailin sitä pysähtymisen ja hengityksen tasoittamistaukojen aikana.

Sitten oli sekin koetus takana.

Polku leveni ja tasoittui. Jostain erottui reitin sininen symbooli ja tie ja matka jatkuivat.

Välillä oikeapuoleinen rinne oli täynnä valvatteja (sonchus), joiden nimeä en muistanut. Rinteillä kasvoi joitain kanarianmäntyjä, epätavallisen alhaalla minusta.

Tie leveni. Ohitimme talon, jota olin katsellut alhaalta ohittavalta maantieltä. Pysähdyimme katselemaan sen vieressä olevaa suurta vesisäiliötä.

Seuraavaksi edessämme oli infotaulu, jossa kerrottiin alhaalla vasemmalla olevan "Pasacola" nimisen asutuksen rauniot. Luultavasti melenkiintoinen paikka. Se oli ollut asutettu jo 1500-luvulla. Viimeiset asukkaat sulkivat oven takanaan 1921. Nyt kylä on autio. Päätimme, että emme laskeudu sinne.

Tie leveni koko ajan. Se vaikutti jo autolla ajettavalta. Jostain kai sinne aikaisemmin ohittamallemme talolle oli päästävä.

Oikealla näkyi kukkula, jonka huipulla oli valkoinen risti. Siitä kukkulasta löytyi maininta, että se oli aikoinaan ollut guanchien pyhä paikka. Tämä noin 750 korkea kukkula tunnetaan nimellä Montaña Arguama. Siellä guanchit juhlivat beñesmen (nykyinen elokuu) rituaalejaan ja sytyttivät kokon palvomansa äïtihahmon Chaxiraxin kunniaksi.

Tämän reitinjakson päätepiste
Yllätyksemme tien pinta vaihtui hiekasta asfaltoiduksi. Pian olimme mutkassa, joka vaikutti olevan eräänlainen näköalapaikka. Pysähdyimme nauttimaan hieman hedelmiä. Alempana avautui Iguesten ylin asutus - Jimenes. Olimme siis kävelleet melkein loppuun pyhiiinvaellusreitin tämän osuuden.

Tosin voin todeta, ettei se suinkaan ollut reitin helpoin osuus.

Katu oli asfaltoitu, mutta laskeutuminen lähes pystysuora mielestäni.

Pysähdyimme välillä ihailemaan vanhoja rakennuksia ajalta, jolloin kylä oli nuori, joskus satoja vuosia sitten. Monet näistä rakennuksista olivat jo raunioita. Ihailimme puutarhojen kasveja.

Jossain vaiheessa kysyin eräältä ohiajavalta autoilijalta mistä löytäisimme bussipysäkin. Hän neuvoi.

Edelleen alaspäin sitä jyrkkää katua

Matkan varrella eräs appelsiinejaan kerännyt herra innostui lahjoittamaan meille pari sellaista.

Ja taas jyrkästi alaspäin, tosi hitaasi. Polvet tuntuivat kiljuvan jo apua.

Viimein saavuimme Iguesten kirkon "Santissima Trinidad" (Pyhin kolmiyhtenäisyys) viereen. Bussipysäkkikin löytyi. Tosin bussi oli mennyt hetki sitten. Seuraava lähtisi kahden tunnin päästä.

Joten, nyt oli akaa keskittyä ruokapaikan etsimiseen. Sellainen löytyi. Taisi olla sen kylän osan ainoa baari.

Kirkon lähellä olevalta aukiolta näkyivät parin suuren luolan aukot. Ehkä joku niistä oli se luola, joissa aikoinaan säïlytettiin Candelarian neitsylle lahjoitettua vuohilaumaa. Jossain täällä oli ollut myös luola, jonka kerrotaan olleen guancien "sairaalaluola".

Nämä asiat vaativat todennäköisesti uuden reissun.
Pyhiinvallusreitin osuus Barranco Hondosta Iguesten yläpuolelle on runsaat kaksi kilometria. Sen kulkeminen kestää noin kaksi tuntia. 
 Valokuviani reitiltä



Helmikuu 2017© Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan