Pyhän Andreaksen herättely

Pyhän Andreaksen herättely
Paina kuvaa

17.3.15

Terorin Mäntyneitsyen yksityistiloissa

Tästä kirkkorakennuksen nurkassa olevasta ovesta
 päästään Mäntyneitsyen kamariin.
Eräänä maananantaina olimme aikaisin aamupäivällä Terorissa tukholmalaisten ystävieni Mirjan ja Tarjan kanssa. Olimme tulleet Teroriin tervehtiäksemme Mäntyneitsyttä. Tosin se vaikutti aluksi hieman toivottamalta yritykseltä, sillä basilikan ovi oli kiinni. 
Läheisen kahvilan henkilökunta valisti meitä ja kertoi, että siellä siivottiin näin maanantai-aamupäivisin. Mutta basilikaan voisi päästä klo 13.00 rakennuksen takana olevan oven kautta.

Siellä olimme kello 13.00. Sisäänpääsy maksoi 1,50€. Lipun myynyt henkilö kertoi, että nyt oli mahdollisuus myös mennä katsomaan Neitsyttä ihan vierestä. Valokuviakin sai ottaa. Tosi hienoa. Candelariassa Tenerifellä saa Neitsyttä käydä katsomassa, mutta kuvaaminen on kielletty. Täällä säännöt olivat siis toiset.

Neitsyen punainen hopealla kirjoittu viitta ylhäällä,
oikeassa alareunassa piispan/papin päähineitä
Neitsyen kamarissa on arvotavaraa
Olin lukenut Neitsyen aarteista, hänelle lahjoitetuista vaatteista ja viitoista. Silti en osannut edes ajatella, että tämä aarrehuoneisto olisi niin suuri ja käsittäisi useita huoneita. Vaatteet olivat kaapeissa esillä niin, että niiden yksityiskohdat näkyivät. Osa vaatteista oli Neitsyen omia. Hänen pojalleen oli myös valmistettu asuun sopiva vaate. Osassa kaappeja oli ilmeisesti esillä erilaisia uskonnollisia seremonioissa käytettäviä piispan tai pappien pukuja. Komeaa ja prameaa, kultakirjottua purpuraa ja violettia.

Kruunajaisviitan kangas
Basilika ja neitsyt omistavat monia arvokkaita esineitä, kultaa, hopeaa, taideteoksia ym. Eräässä näistä kaapeista oli esillä Neitsyen arvokkaan kruunajaispuvun kangas, vihreää luonnonsilkkiä, kultalankaisin kirjailuin.

Kruunajaisvarusteista kerrottaan seuraavaa: Silloin kun Neitsyen kanoonisia kruunajaisia suunniteltiin, alkoivat kruunun hankintaan tarkoitetut lahjoitukset. Kun kruunajaiset sitten tapahtuivat 7. syyskuuta 1905, Neitsyen päässä oli kruunu, jonka tekijäksi mainitaan kultaseppä Casimíro Márquez. Hän käytti kruunuun 800 gr 18 karaatin kultaa, 34 timanttia, 56 smaragdia, 180 granaattia ja safiiria ja 700 helmeä. Jalusta, jolla Neitsyt seisoo basilikassa, on hopeaa. Jalusta ja siihen liittyvät enkelit ja puolikuu ovat maalatut. Tämä kaikki on hopea/kultasepán Casimíro Márquezin käsialaa.
Valitettavasti emme nähneet missään tätä kruunua.

Neitsyelle on lahjoitettu useita viittoja Yksi niistä on peräisin vuodelta 1785. Hänellä on ruskea, männynvihreä, valkoinen, punainen, kermanvalkoinen viitta ja sen lisäksi oranssivärinen arkiviitta, taivaansininen ja hopeanharmaa viitta,  luonnonsilkkiviitta, lohenpunainen viitta ja ruusunpunainen viitta.

Neitsyt kruunajaisasussaan. Kuva Googlesta
 Näistä Neitsyen vaatteista ja aarteista kertoi jo Yrjö Kokko vuonna 1953 kirjassaan Hyvän tahdon saaret:Mutta kun suntio vei meidät sivuhuoneeseen, jossa lasikaapeissa ja vitriineissä oli jalokivisormuksia, rannerenkaita, tiaroja, kulta- ja hopeapunonnaisia messukasukkoja ynnä muita vaatteita, en mallttanut olla tiedustelematta niiden aitoutta.”

Kuninkaallisten arvohenkilöiden tapaan Mäntyneitsyellä on oma kamarineito. Tämä on Condesa de la Vega Grande, eli Las Palmasissa asuva Vega Granden kreivitär. Kamarineidon tehtäviin kuuluu pukea Neitsyt ja pitää huolta tämän vaatteista ja kamarista.

Vaatteiden ihastelemisen jälkeen voi katsella koristeellisen katon puuleikkauksia.

Äidin vaatteeseen sopiva lapsen vaate
Sen jälkeen on mahdollisuus astua itse Neitsyen seuraan, katsella häntä, kiertää hänen ympärillään, meditoida hetki  hänen seurasssaan, ottaa haluamansa valokuvat ja poistua huoneen toisella puolen olevan oven kautta. Tilaa jää samalla muille tervehtijöille. Nyt on mahdollisuus katsella koristeita portaiden ylätasanteella olevassa tilassa, laskeutua portaat alas ja mennä itse temppeliin.

Basilikan aukioloajat 
(päivitetty syyskuussa 2017)
Maanantai              13:00 - 20:00
Tiistai - perjantai    09:00 - 13:00 / 15:00 - 20:00
Lauantai                 09:00 - 20:30
Sunnuntai               07:30 - 19:30

Neitsyen huoneen aukioloajat (viereilu on maksullinen)
maanantai - perjant  13:00 - 15:00
Sunnuntai                 11:00 - 14:00 / 15:30 - 17:45

Kuvani Neitsyen kamarista

Maaliskuu 2015, © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Muita Gran Canariaan liittyviä juttujani:




Inga kommentarer: