Pyhän Andreaksen herättely

Pyhän Andreaksen herättely
Paina kuvaa

18.11.12

Kastanjasta ja sen historiasta Tenerifellä


Kastanjapannujen savu ja tuoksu leviävät Puerto de la Cruzissa ja monissa muissa paikoissa. Kastajant kypsyvät hieman ennen vuoden uusien viinien valmistumista. Molempia nautitaan sitten yhdessä.  Saaren pohjoisosassa on järjestetty ja järjestetään kastanjaan liittyviä tilaisuuksia. Marraskuu on jännittävää aikaa

Kastanjat tuotiin Tenerifelle valloituksen jälkeen vuonna 1496, myöhemmin kuin La Gomeralle ja El Hierrolle. Koska Tenerifen ensimmäinen ”elinkeino” oli sokerinviljelys, hakattiin mm. pohjoisrinteet niin puuttomaksi, että Alonso Fernandez de Lugo alkoi huolestua vesivarojen häviämisestä. Niinpä vuodesta 1503 saaren pohjoisrinteiden hakkuualueille alettiin istuttaa kastajapuita. Nykyään tämä noin 150 ha:n suuruinen ja noin 20 erilaista kastanjapuulajia käsittävä vyöhyke ulottuu La Matanzasta Los Realejokseen.

Ennen alueelle istutettiin uusia puita, mutta ei enää. Kastanjapuu viihtyy vulkaanisessa maaperässä erittäin hyvin. Se ei tarvitse varsinaista lannoitusta. Puun lehdet putoavat marraskuussa, ja toimivat eräänlaisena itselannoituksena.. Marraskuu on myös aktiivisin aika, jolloin puu tarvitsee sadetta. Toukokuu-lokakuu on saarella suhteellisen tasainen. Lämpötila on tällöin 14oC. Kastanjapuu voi kasvaa 20 metriseksi. Se voi elää hyvin vanhaksi, ja nykyään olemassa yksilöitä, joiden arvellaan olevan jo tuhat vuotta vanhoja.

Kastanja on levinnyt Välimeren alueella Iberian niemimaalta aina Kaukasus vuorille saakka. Pohjoisessa sen kasvuvyöhyke ulottuu Keski-Eurooppaan ja etelässä Algeriaan ja Marokon vuorille. Perimätiedon mukaan kastanja on kotoisin vähästä Aasiasta, mistä se tuotiin Kreikkaan noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja 500 vuotta myöhemmin roomalaiset toivat sen Italiaan, Ranskaan ja Espanjaa. Itse puun nimi on peräisin kreikan sanoista kastanion karyon, mikä viittaa puun alkuperään Kastana nimisessä kaupungissa Ponto Euxinon rannalla nykyisen Mustan meren rannalla. On löydetty myös arkeologisia todisteita siitä, että tämä puu tunnettiin jo huomattavasti aikaisemmin. Sitä on viljelty vähintään 2500 vuotta. Vaikka kastajapuita kasvoi Iberian niemimaalla, ollaan sitä mieltä, että kastanja tuotiin Kanarian saarille Amerikasta.

Kastanjan puuaine on kovaa mutta kevyttä ja erittäin kestävää. Sen tähden sitä on käytetty esim huonekalujen valmistuksessa. Siitä on myös valmistettu tynnyreitä kuten tammesta. Kastanja ei ole hyvää polttopuuna koska se palaa erittäin huonosti. Oksista tehdään esim. koreja. Kastanjan käyttö käsitöissä oli erittäin tärkeä taloudellinen lisä kanarialaisen maaseutuihmisen elämässä aina 1950-luvulle saakka.

Kastanjapuun hedelmät, kastanjat sisältävät paljon hiilihydraattia, rasvoja, proteiineja mineraalisuoloja. Niiden ”vesi” määrä on 70%, eli sama kuin ihmisen. Kastanjan ”pähkinät” kypsyvät syksyllä. Erityisesti nälkävuosina ja sotien jälkeen kastanjat olivat tärkeä ruokalisä. Nykyäänkin kastajaa käytetään esim. sopissa, liha- ja kalaruokien kanssa. Kastajanjauhoja käytetään leivonnaisissa ja makeisissa.

Kansanlääketaidossa kastanjalla on monenlaista käyttöä, esim. erilaisissa hengityselinten vaivoissa, yskässä ja reumassa. Kastanjan pähkinöiden kuoresta ja lehdistä saatua uutetta käytettiin shampoossa. Kastanjan kukkia laitettiin maun parantamiseksi piipputupakkaan. Kastanjan kuorta käytettiin nahkan parkitsemisen yhteydessä.

Kastanjien aikaan, marraskuun lopussa, on myös vuoden uusi viini valmista. Niinpä Acentejon alueen viinituvissa ja ravintoloissa tarjoillaan erilaisia kastanjamaistiaisia. Sanontatapa ”Fuerte castaña cojiste”- oletpa humalassa, liittyy ilmeisesti myös tämän ajanjakson kokemuksiin. Toinen sanontapa ”Te doy un castaño” - . Läimäytän sinua – toiminee sen sijaan ympäri vuoden.

Kastanjan käyttöä Kanarian saarilla

November 2012 © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Inga kommentarer: