Pyhä Puu El Garoé

Pyhä Puu El Garoé
Paina kuvaa

21.9.12

Adamen matka La Lagunasta Anagan kautta Teguesteen

Seisot teiden risteyksessä. Siinä ei mielestäsi ole mitään erikoista nähtävää. Tavallinen tienristeys jossain metsän keskellä… mutta entäs jos tiedät, että siitä risteyksestä kulki aikoinaan eräs saaren alkuperäisväeston vilkkain kauppatie. Tuntuuko risteys erilaiselta?.

Tämän tyyppiset kysymykset ja elämykset liittyvät nykyisiin reittien ja polkujen uudelleen avaamiseen ja niiden merkityksen muistamiseen. Mikä on se jälki, jonka entiset kulkijat ovat jättäneet maastoon ja ihmisten muistiin.

La Lagunan yliopiston kulttuurimaantieteen ja -turismin koulutuksesta vastaava professori Vicente Zapata on keskittynyt luomaan kokemuksellisia reittejä ja kouluttamaan asiasta kiinnostuneita. Buenavista del Nortessa toimiva El Cardón järjestää eri puolella saarta erilaisia  reittejä, joilla ympäristö näyttelee pääosaa. El Aderno on leivonnaisten tekoon keskittynyt buenavistalainen yritys, joka pyrkii käyttämään materiaalinaan saarelaisia, ”lähitekotarpeita”. Nyt nämä kolme tiedostajaa kokosivat voimansa yhteen, ja tuloksena oli Adamen matka Anagan kukkuloilla ja ikivihreässä laakeripuumetsässä.

Adame, kuka on tai oli Adame
Adame on fiktiivinen hahmo, joka voisi olla todellinenkin. Vicente Zapata synnytti hänet pyrkiessään kertomaan tarinan, jossa yhdistyy Tenerifen historia, saaren alkuperäisväestö ja sen kehitys ja ikivihreän laakeripuumetsän vaiheet. Tuloksena oli reitti, jonka pituus on noin 21 km, ja jonka kulkemiseen kuluisi noin 9 tuntia

Adamen tarina alkoi Tenerifen valloituksen aikoihin, 1400 ja 1500-lukujen vaihteessa. Adame kuului Tenerifen alkuperäisväestöön, guancheihin. Hän eli tavallista elämää nykyisen Teguesten alueella yhdessä perheensä kanssa, mutta joutui sitten isänsä kanssa taistelemaan kastilialaisia valloittajia vastaan. Taistelussa Adame joutui vangiksi. Isä hävisi hänen elämästään, eikä Adame tiennyt oliko hän kuollut vai elävä silloin, kun hänet kuljetettiin laivaan, joka suuntasi kohti Iberian niemimaan orjamarkkinoita.
Adame eli Kastiliassa orjana 12 vuotta. Hänestä tuli (pakko)kristitty. Hän oppi kastilialaisten kielen ja tavat. Vuonna 1508 Tenerifelle luostareita perustavat ja rakentavat augustiinilaismunkit anoivat katolisilta kuninkailta Isabelilta ja Ferdinandilta lupaa saada viedä mukanaan saarelta tuotuja orjia rakentamaan näitä luostareita ja toimimaan tulkkeina. Näin Ademe palasi saarelleen, jossa hänen poissaolonsa aikana oli tapahtunut paljon muutoksia – uudistuksia.

Tenerifelle palattuaan Adame halusi nähdä rakkaan Teguestensa vielä kerran. Hän halusi tehdä paluumatkansa sinne Anagan vuorien ja metsien kautta kulkevia polkuja pitkin. Hän halusi nähdä sen luolan, joka joskus oli ollut hänen ja hänen isänsä pako- ja kätköpaikka. Olisiko siellä jotain, mikä kertoisi hänelle, oliko isä säilynyt hengissä vai kuollut taisteluissa.

Adamen jäljille La Lagunasta
Tapasimme Plaza Adelantadolla – eli Tenerifen ensimmäisen käskynhaltijan, guvernöörin, kuninkaiden edustajan ja saaren valloittajan Alonso Fernandez de Lugon mukaan nimensä saanella torilla. Saimme henkiset matkaeväämme Vicente Zapatalta. Hän jakoi kymmen pientä säkkikankaasta ommeltua pussia, joissa jokaisessa oli paperiarkki. Niihin oli kirjoitettu Adamen kokemuksia jaettavaksi pysähdyspisteissä matkan varrella. Ingrid sai sinetöidyn kirjeen ”salvaconducta”, josta olisi hyötyä myöhemmässä vaiheessa.

Adamen matka alkoi entisen augustiiniluostarin pihalta. Nykyään tämä rakennus tunnetaan Cabrera Pinton nimellä. Vieressä ovat jäljellä 1960-luvulla palaneen luostarikirkon seinät. Näiden rakennusten pystyttämiseen tarvittiin guanchiorjien, kuten Adamen, voimakasta kehoa ja käsiä. Vicente Zapata näytti kartan siltä ajalta, jolloin La Laguna oli perustettu. Vanhan kaupungin pohjapiirros on edelleen samannäköinen kuin silloin. Luostarin paikottaminen tästä vanhasta kartasta oli yksinkertaista.

Kohti Anagaa
Kävelimme katuja, joiden alla oli joskus ollut entisiä polkuja, tai kruunun teitä  Pysähdyimme 1500-luvulta peräsin olevien vesikanavien ja –uomien viereen. La Lagunan tasanko, Vega lagunera,  oli aikoinaan ollut asumaton. Saaren alkuperäisväestö asui ylempänä, eivätkä varhaisimmat uudisasukkaatkaan halunneet kätkeä viljavinta maaperää rakennusten alle. Myöhemmät tulijat eivät olleet kiinnostuneet tämän viljavan maan säilyttämisestä, vaan rakensivat sinne, minne oli helppo rakentaa.

Vicente Zapata näytti punaisesta kivestä louhittua vesikourua. Se oli painava. Senkin nostamiseen olivat orjien voimat olleet tarpeen.
Matka jatkui nykyisten asutusten läpi ja saavuimme vähitellen Mercedes metsän laitaan.


Nyt alkoi pitkä ja raskas nousu. Ylitimme asfaltoidun maantien muutamia kertoja. Lopulta saavuimme paikalle, joka tunnetaan nimellä ”Llano de los Viejos”. Nykyään paikka on suosittu virkistysalue. Väkeä oli nytkin paljon. Alueen laidalla, metsän reunassa, oli se entinen vedenottopaikka, jota Adame etsi täältä. Nyt oli aika ottaa vesipullot ja eväät esille. Aurinko helotti ja ilma oli kuuma. Hiki tippui kaikkialta kehosta.

Llano de los Viejosta on runsas kilometrin mittainen nousu Cruz del Carmen nimiseen paikkaan. Hälinä ja autojen moottorien äänet kuuluivat kauas metsään. Valitsimme olla menemättä pitemmälle. Jäimme kuuntelemaan Adamen ”ääntä” hänen kertoessaan tunteistaan tämän paikan läheisyydessä. Hän oli tavannut matkallaan jonkun mieshenkilön, joka oli yrittänyt estää häntä jatkamasta matkaa.

Cruz del Carmenin parkkipaikalla täytimme sisäiset vesivarastomme ja jatkoimme tiedotuskeskuskseen. Siellä tapasimme Carmen Rodriguez Lopezin, joka 1500-luvun tapaan kertoi, ettei meillä ollut oikeutta mennä pitemmälle, vaan meidän oli käännyttävä takaisin. Nyt Ingridin ”salvoconduto”, eli vapaakirja, oli hyvään tarpeeseen. Se antoi meille luvan jatkaa matkaa.

Kohti merta ja Bajamaria
Matka jatkui. Cruz del Carmenista käännyimme Bajamaria ja merta kohti. Tie vietti alaspäin. Vicente Zapata, joka oli kävellyt reitin jo useaan otteeseen totesi, että edessä olisi vähintään 45 minuutin matka seuraavaan pysähtymispisteeseen. Katselimme välillä erilaisia laakeripuumetsän puita. Mietimme keskenämme niiden erikielisiä nimiä ja käyttötarkoituksia. Odotimme tapaavamme uudestaan mukanamme olleen Carlos Velazquezin, joka on kasvien suhteen todellinen kävelevä tietoteos.

Seuraavassa pysähdyspaikassa istuimme taas ympyrässä. Keskelle levitetiin liina. Sille kerättiin El Adernon lahjoittamat syömiset, vuohenjuustoa, oliiveja, manteleita, viikunoita, leipää, vettä ja punaviiniä. Lopuksi avasimme laatikon, jossa oli bataatilla täytettyjä perinteisiä leivonnaisia. Samaan aikaan läheisessä metsikössä kuhisi. Siellä näytti olevan pari guanchimiestä ja guanchinainen tarkkailemassa käyttäytymistämme. Ehkä he olivat niitä, jotka aikoinaan pakenivat metsiin, koska eivät halunneet tulla pakkokastetuiksi tai myydyksi orjiksi Iberian niemimaan markkinoilla. Emme ilmeisesti olleet mitenkään uhkaavia, koska guanchit tuntuivat lähtevän poispäin.

Me puolestamme jatkoimme matkaa, aluksi Bajamaria ja sitten Teguestea kohti . Ohitimme metsävyöhykkeen, jolle oli istutettu pohjoisamerikkalaista mäntyä (Pinus radiata). Meri näkyi oikealla alhaalla. Vähitellen Teguestekin tuli näkyiviin. Polun varella oli viitta, joka osoitti sinne päin. Sen sijaan, että olisimme valinneet viitan osoittaman lyhyen polun, käännyimme  poispäin merta kohti. Tarkoituksena oli kiertää Teguesten laakso, jotta voisimme katsella sitä kauemmin Adamen silmillä.

Tegueste lähestyy
Puut hävisivät maisemasta. Aloimme laskeutua kohti laaksoa. Hieman etäämpänä polku vei puimaympyrän ohi kohti takana olevaa kukkulaa. Tämä puimaympyrä muistutti Adamea sillä paikalla olleesta "tagoror" ympyrästä. Hän oli seurannut lapsena salaa, miten kylän vanhat ja viisat istuivat näillä ”käräjäkivillä" pohtimassa ryhmän asioita. Myöhemmin Adame oli saanut luvan istua kivillä isänsä seuralaisena ja myöhemmin itsenäisenä aikuisena miehenä. Nyt käräjäkivien tilalla oli tehty puimaympyrä. Hieman ylempänä olevalta ”Rincon” nimellä tunnetulta rinteeltä Adame pysähtyi katselemaan ympärilleen. Laakson reunoilla erottuivat sinne johtavat tiet, jotka nykyään tunnettiin nimillä Las Canteras, Las Peñuelas, El Portezuelo…

Ilta alkoi hämärtää . Adame oli päättänyt olla perillä Teguestessa ennen pimeän tuloa. Matkan päätepisteessä oli vielä tärkeää tutkittavaa. Alkoi pitkä ja hankala laskeutuminen kivistä polkua pitkin alas Teguesteen.

Perillä Teguestessa Adame etsi luolan, joka on kätketty Teguesten rotkon seinämään. Tämä luola oli ollut Adamen ja hänen isänsä kätkö- ja turvapaikka. Luolan suuaukko on pieni ja matala. Sisältä luola on tilava. Adame löysi sen, mitä hän oli tullut etsimään. Hän löysi isänsä kätkemän paimensauvan, joka oli siellä, missä sen pitikin, ja missä se oli ollut kaikki kuluneet 12 vuotta. Adame tiesi, että isä ei ollut kuollut taistelussa kastilialaisia vastaan. Nyt hän voisi lähteä etsimään perheensä jäljellä olevia jäseniä.

Pimeän laskeutuessa olimme kävelleet Adamen reitin kokonaan. Aikaa oli kulunut runsaat 10 tuntia. Kokemus oli voimakas joka tasolla. Olimme kävelleet saaren valloituksen aikaisessa maailmassa. Olimme kokeneet, miltä tuntuu katsella tuttua ympäristöä, joka on monella tavalla muuttunut tuntemattomaksi. Olimme kokeneet ”jälleennäkemisen” riemun. Matka oli kaiken vaivan arvoinen. Minulle henkilökohtainen voimannäyte, pystyin ja jaksoin kävellä.

Valokuviani reitin varrelta


Valokuvan on ottanut Valerio del Rosario, El Cardón
Kiitos Vicente Zapata, kiitos Adame, kiitos kaikki kanssakävelijät, kiitos El Cardón, kiitos El Aderno…

Syyskuu 2012 © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

2 kommentarer:

mummeli sa...

Ihan eläydyin matkaan kanssanee, oli kuin itsekin olisin taivaltanut tuon matkan! Kiitos taas kerran ihanasta matkan kuvauksesta, niistä saa niin paljon!

Gracia Penttinen sa...

Kiva kun viihdyit ja jasoit...toivottavasti hiki ei tippunut otsaltasi seuratessasei vaiheitamme. Päivä oli hirvittämän kuuma..Mutta se metsä on tosi ihana. Gracia