Salaista Tenerifeä

Joulukuun viimeisten viikkojen aikana vietin paljon aikaa Tenerifen luoteisosissa. Työmatka turistiryhmän kanssa kohteina Icod de los Vinos, Garachico ja Masca olivat osa ”ajanvieton” alkua

Eräs toimeksiantajani kutsuu matkaa turistibussilla nimellä ”salainen Tenerife”. Hyvällä syyllä varmaan, koska suurin osa reitin varteen jäävistä salaisuuksista jää edelleen salaisuudeksi, koska tuskin mikään turistibussi pysähtyy niissä.

Ystäväni Katin kanssa liikuimme paljon vapaammin. Kiertelimme mm. Santiago del Teiden ja Valle Arriban ympäristössä ja poikkesimme Ruigomezissä.

Poikkesimme Santigo del Teidessä kahtena päivänä. Suhteellisen hiljattain avattu museo/hotelli ”Señorio del Valle”, sulki jo porttejaan ensimmäisellä käyntikerrallamme. Ehdimme sen sijaan käymään paikallisessa kunnan virastotalossa kyselemässä laakson kohteista. Saimme mahdollisuuden vaihtaa muutaman sanan kunnan turistivastaavan kanssa. Odotellessamme ihailimme aulaan rakennettua Betlehemin seimeä. Kaikista niistä seimistä, joita tähän saakka olin ehtinyt näkemään eri puolilla saarta, tämä oli mielestäni tyylikkäin.

Palasimme seuraavana päivänä ja omistauduimme museo/hotellille. Tämä ”Senorio del Valle” on vanha herraskartano, joka nimensä mukaisesti on joskus ollut laakson herran talo. Syksyllä uudellaan avatussa ja kunnostetussa rakennuksessa on museo, jossa voi ihailla tätä entistä kanarialaista herraskartanoa sisältä päin. Rakennuksessa on myös viinikellari. Pihalla on kaksi vanhaa hienosti säilynyttä/kunnostettua viinipuristinta. Museon myymälässä on elegantteja matkamuistoja ja alueen viinejä. Rakennuksessa on myös näyttely, jossa on valokuvia Tenerifen viimeisimmästä tulivuoren purkauksesta.

Tämä Chinyeron tulivuori purkautui vuonna 1909 kahdeksasta purkausaukosta. Laavavirrat uhkasivat Santiago del Teiden pientä kaupunkia. Ne pysähtyivät kuin ihmeen kaupalla kun kaupungin asukkaat kantoivat kylän suojelusneitsyen ulos kirkosta ja kohti laavavirtoja, samalla kun he rukoilivat niiden pysäyttämistä.

Museon viereen on rakennettu tyylikäs maalaishotelli (hotel rural). Señorio del Vallella on myös hevostalli, ja ratsastushetket järjestetään niitä haluaville myös poneilla. Puutarhassa on saaren kotoperäisiä kasveja. Arvelen, että tätä ihanuutta kannattaa pysähtyä katselemaan monesta eri syystä.

Jatkoimme matkaa viereiseen pieneen kylään nimeltä ”Valle Arriba”. Kylään johtaa vain yksi tie. Se kääntyy oikealle heti Santiago del Teiden jälkeen, etelästä tultaessa. Tätä erittäin hyvässä kunnossa olevaa valtakatua reunustavat uudet ja modernit katuvalot. Kylä sen sijaan edustaa ihan omaa ”aikaansa” ja rytmiään. Turha kiire vaikuttaa jäävän tuolle asfaltoidulle kadulle.

Ympäristössä on viiniviljelyksiä. Ne edustavat Ycoden-Daute-Isoran alkuperäismerkintäoikeus viinialueeseen kuuluvan kylän pääelinkeinoa. Toinen viljelyslaji ovat perunat. Molemmat olivat näin vuoden vaihteen aikoina vielä lepotilassa.

Joitain patikkapolkuja ohittaa kylän. Ympäröivät rinteet kantavat edelleen muistoa kolmen vuoden takaisesta metsäpalosta.



Chamaecytisus proliferus

Santiago del Teiden ja Valla Arriban jälkeen jatkoimme Erjokseen. Tienristeyksessä, jossa vasen tie vie Icodiin ja oikea kohti Montañetaa, valitsimme jälkimmäisen. Kävelimme rinteillä joilla nuokkukäenkaalit (Oxalis pes-caprae) peittävät maan.

Kanarian valkovihmojen (Chamaecytisus proliferus) sanotaan olevan erinomaista vuohen ravintoa. Peltojen reunoilla olevat valkovihmapensaat vahvistivat sen, sillä niitä oli leikattu arvioni mukaan jo kymmeniä vuosia.

Yksinäisen männyt oksat heiluivat hurjaa vauhtia kovassa tuulessa niin, että neulaset olivat kuin ”tukka putkella”.

Lähistöllä kunnostettiin taloryhmää, josta kylttien mukaan tehdään ekologista museota, joka on tarkoitus avata kesällä 2011. Jostain syystä mielessäni kävi vastaavan tyyppinen museo Öölannissa Ruotsissa ja Bornholmissa Tanskassa. Katsotaan. On todella mielenkiintoista nähdä syntyykö nyt Tenerifelle sellainen ”elävä” museo.

Läheisestä mutkasta, suuren männyn vierestä, löytyi viitta, jossa kerrottiin Chinyerolle olevan 4,8 km. Tähän tienristeykseen olimme päätyneet Katin kanssa pari vuotta aikaisemmin, kun läpinäkymättömässä sumussa etsimme ulospääsytietä Teiden pohjoisrinteitä kiertäviltä metsäreiteiltä. Nyt oli mahdollisuus nähdä sama maisema ilman harsoa.

Muutaman hetken käveltyämme tulikin Teiden lumen peittämä huippu näkyviin. Ihailimme maisemaa ja käännyimme takaisin tulosuuntaan.
Tässä laaksossa meillä oli mahdollisuus todeta Kanarian männyn valtava elinvoima. Metsäpalossa kolme vuotta sitten tämän laakson männyt jäivät mustiksi seipäiksi ilman neulasia ja osa ilman oksiakin. Nyt ne olivat saanet uudistuskasvunsa hyvään vauhtiin.

Seuraava ”salainen” paikka, missä vietimme aikaa, oli Ruigomez. Käännyimme juuri ennen kirkkoa vasemmalle valtavan kokoiselle ja täysin tyhjälle parkkipaikalle. Ketään ei ollut näkyvissä, joten aloimme tutkia ympäristöä.

Parkkipaikan koristuksesi ja sen ympärille oli joskus istutettu muutamia laakerimetsien puita. Hedelmistä tunnistin ensin komean mustamarjaisen laakeripuun (Laurus novocnaria) ja sitten Mokkamarjapuun. (Visnea mocanera). Hämmästykseksemme puut tuntuivat olevan erittäin ”keskustelunhaluisia”. Tämän keskustelunhalun pystyy tuntemaan kun on hiljaa ja rauhoittaa mielensä. Laakeripuu todella kutsui lähestymään. Sain ”luvan” taittaa pienen oksan, ja kun istuin sen kanssa tunnustellen sen energiaa totesin kysymyksessä olevan todellisen ”lääkäripuun”. Hämmästyin, koska en koskaan ollut nähnyt mitään mainintaa moisesta tämän puun yhteydessä. Arvostamani saksalainen etnobotaanikko Wold-Dieter Storl tosin puhuu, että tällainen yhteys kasveihin on täysin mahdollista. Myös mokkamarjapuu tuntui olevan iloinen saamastaan huomiosta.

Kävelimme ympäristössä ja löysimme useita hyljättyjä rakennuksia. Eräälle pienelle aukion ympärille oli istutettu useita kanarialaisissa katajia. Ympäristö hieman alueen ulkopuolella oli hyvin ”epäkanarialainen”, ja toi mieleen keskieurooppalaiset niittymaisemat.

Tosi merkillinen ympäristö.

Poistuessamme parkkipaikalta ”pääportin” kautta, näin ulkopuolella olevan tekstin, jossa kerrottiin täällä olevan/olleen ”Pueblo Guanchen”. Muistin, että tänne oli rakennettu joskus vuosia sitten Tenerifen alkuasukkaiden elämää kuvaava kokoelma. Perustaja sijoitti kaikki säästönsä paikan rakentamiseen. Lehtikirjoituksissa kerrottiin, ettei hän saanut julkista tukea. Ilmeisesti paikka oli pakko sulkea varojen loppumisen takia.

Lehtitietojen perusteella kysymyksessä oli ollut eräänlainen ”elämän unelman toteuttaminen”, olkoonkin, että menestys ei paikkaa kohdannut. Siellä on kuitenkin olemassa edelleen tietty subtiili vetovoima.

Illalla palasimme hotelliin Los Gigantesissa.

Läksimme kapuamaan viereisen Puerto Santiagon katuja ja portaita. Oli nälkä. Pysähdyimme paikkaan missä tarjottiin kanaa. Olin todella yllättynyt, kun paikan omistaja sanoi tuntevansa minut. Hän oli sama herra, jonka kanssa oli keskustellut Santiago del Teiden kunnan virastotalossa. Iltaisin hän työskentelee omistamassaan ravintolassa, ja asuu Valle Arribassa. Hassu yhteensattuma todella. Kana valmistetaan tässä ravintolassa samalla lailla kuin Adejen kuuluisissa kanapaikoissa, ja oli mielestäni aivan yhtä ihanaa..

Aterian jälkeen kapusimme vielä yhdet portaat ylemmäksi. Nyt jostain kuuluva musiikki houkutteli. Näin päädyimme kylän torille, jossa latinorytmit soivat. Orkesterilavan edessä tanssi nuori herra, joka opetti läsnäolijoita tanssimaan merenqueta ja salsaa. Opetuksen päätteeksi alkoivat illan toritanssit Uutta Vuotta ennustellen. Kana sai nyt kyytiä, ja mieli oli tosi riemullinen kaikkien uusien salaisuuksien paljastumisen jälkeen.

Tammikuu 2011,  © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan