Hermano Pedron pyhiinvaellusreitillä

Jo vuosia olen miettinyt Hermano Pedrolle omistetun pyhiinvaellusreitin kävelemistä. Tämä reitti on avattu joitain vuosia sitten, sen jälkeen kun Veli Pedrosta tuli Kanariansaarten ensimmäinen pyhimys. Huhtikuussa järjestetään joukkovaellus Veli Pedron syntymäkylästä Vilaflorista hänen entiselle asuinluolalleen El Medanon läheisyyteen.

Tämä joukkovaellus on suuri tapahtuma, johon osallistuu valtavasti väkeä, jotka tavalla tai toisella liittyvät Veli Pedron ”ihailijoihin”.

Joukkovaellukset eivät minua kiinnosta. Olkoonkin, että päivän tunnelma ja siihen liittyvä tuhansien vaeltajien harras odotus ja keskittyminen voi olla kokemuksen arvoinen, en silti ole tuntenut vetoa.

Sen sijaan olen tuntenut vetoa reitin kävelemiseen Vilaflorista alas Charco del Pinoon. Kartasta katsottuna loppumatka näytti kulkevan pelkkää asfalttitietä.

Eilen oli se päivä

Tapasimme ystäväni ja opaskollegani Maijun kanssa Charco del Pinossa aamun varhaisina tunteina. Maijun auto jäi sinne odottamaan. Jatkoimme minun autollani Vilafloriin. Näin voisimme noutaa sen sitten kävelymatkan jälkeen.

Tavallisella tiekartalla ei näy Hermano Pedron reittiä. Googlen avulla löytyi reittikartta, mutta sekään ei ollut kovin yksityiskohtainen. Googlen kautta löytyi muutenkin vain tietoja entisten joukkokävelyjen järjestämisestä, mutta ei mitään varsinaista reittikuvausta.

Aloitimme pysähtymällä Vilaflorissa. Tapasimme pari henkilöä, jotka olivat itse kävelleet reitin. Karttaa ei ollut turisti-infossakaan, mutta nyt tiesimme mistä voisimme aloittaa. Läksimme matkaan tietämättä olisiko reitti merkitty.

Aluksi maantietä Granadillaan päin

Matka alkoi kävelemällä kohti ns., Martelan tietä, eli sitä mikä yhdistää Vilaflorin ja Granadillan. Tunnistimme osan reitin alusta edellisenä vuonna kävelemämme mantelien keräysreitin yhteydestä. Hieman alempana olevasta katujen risteyksestä löytyi ensimmäinen Veli Pedron ”kuva” ja reittiä osoittava nuoli. Tiesimme löytävämme perille niitä seuraamalla.

Pienen peltopolun jälkeen tulimme maantielle. Jonkun mutkan jälkeen löytyi seuraava reittimerkintä ja poikkesimme hetkeksi metsäpolulle. Se päätyi taas maantielle. Ylitimme sen, koska toisella puolella oli reittiä osoittava nuoli. Arvelimme sen johtavan maantietä vasempaan. Tie nousi ylöspäin. Se tuntui vähän kummalliselta. Ja kummallisuus vaan lisääntyi, kun kilometritolpan 73 kohdalla huomasimme olevamme samassa pisteessä mistä aikaisemmin olimme poikenneet metsäpolulle. Tällä metsätaipaleella näimme valkokukkaisia kaitakistuksia (Cistus monspeliensis). Muut kukat olivat joko jo lopettaneet kukintansa tai eivät tänä vuonna olleet edes kukkineet..

Luontopolku

Vitsailimme hieman eksyneiden ”ympyränkiertämisestä”. Laskeuduimme toistamiseen metsäpolulle. Ylitimme uudestaan maantien ja katsoimme tarkemmin, mitä tien toisella puolen olisi. Näin löytyi alaspäin vievä polun jatke.

Tämän jälkeen alkoi pitkähkö vaihe, missä vaelsimme entistä kivimuurin reunustamaa "kuninkaan reittiä, kruunun tietä" –Camino Real. Paikoin oli tarkkaan katsottava mihin jalkansa laittoi. Polulla oli kalliopohjaa tai paljon vieriviä irtokiviä. Kummallakaan meistä ei ollut sauvoja, joten tasapainon ylläpito ja kiveltä toiselle siirtyminen kysyi välillä todellista voimien keskittämistä. Tasaisella polulla oli sen sijaan mukava kulkea. Maisemat ja viljelykset olivat todella mielenkiintoisia. Matkan aikana näimme lintuja, joiden nimistä meillä kummallakaan ei ollut tietoa. Lintujen äänien lisäksi ainoa muu ”ääni” oli tuulen humina.

Takaisin asfaltille

Viimeisin vaihe ennen Charco del Pinoa johti pienen kyläyhteisön läpi. Ihailimme viiniviljelyksiä, talojen kauneutta, kukkaistutuksia, kukkivia kastanjapuita, kypsymässä olevia viikunoita, persikka- ja omenapuiden hedelmien runsautta.

Kauempana näkyi Charco del Pinon kirkon torni. Aloimme lähestyä reittimme loppua. Vietimme lyhyen vesi- ja mantelitauon muurilla istuen. Lepo teki hyvää jaloillekin. Olimme molemmat liikkeellä maastoon tarkoitetuilla kovapohjaisilla patikkakengillä. Asfaltilla kävellessä ne tuntuivat täysin sopimattomilta. Jatkuva alaspäin kulkeminen tuntui jalkojen lihaksissa, jotka jo alkoivat tutista.

Viimeisin asfaltilla peitetty suhteellisen jyrkkä tie tuntui jo tosi rasittavalta. Sen oikealle puolella oli joitain pieniä ja vanhoja rakennuksia. Ihailimme niitä hetken ja lepuutimme lihaksiamme.

Maijun auto oli onneksi aivan laskeutumisristeyksen nurkalla.

Mitä voi olla hyvä tietää

Totesimme, että tavalliset maastokengät eivät ole hyvä ratkaisu tälle reitille. Sauvat ovat todella tarpeen, varsinkin, jos lähtee kävelemään pehmeämpipohjaisilla kengillä, jotka eivät tue nilkkoja. Vettä on oltava mukana ja jotain pikkupurtavaa.

Meiltä kului noin kolme ja puoli tuntia tähän matkaan. Arvelen, että sen voi kävellä nopeamminkin, jos ei eksy, ja jos sauvat ovat mukana.

Reitti jatkuu Charco del Pinosta

Reitin päätepiste on Hermano Pedron luola lähellä El Medanoa. Se ei tuntunut tällä kertaa houkuttelevalta. Jatkossa se kulkisi pelkästään asfaltilla päällystettyjä teitä pitkin. Maisemallisesti se ei olisi mitenkään silmiä ilahduttava, olivat reitin kävelleet kertoneet meille.

 


Valokuviani reitiltä
 - Hermano Pedrosta -kahden maan pyhimyksestä 
 - Hermano Pedron muistopäivä - 24. huhtikuuta

Kesäkuu 2013 © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Muita Vilafloriin liittyviä juttujani:

1. Hermano – Veli Pedrosta. Kahden maan pyhimyksestä 
2. Viininkorjuussa luomutilalla Alma de Trevejos 
3. Manteleita keräämässä Vilaflorissa  
4. Kulttuuria,ruokaa ja viiniä Vilaflorissa 
5. Solerin perheestä ja talosta Vilaflorissa