Pyhän Andreaksen herättely

Pyhän Andreaksen herättely
Paina kuvaa

24.9.10

La Gomera – kävely Garajonayn kansallispuistossa

Aamutapaaminen oli Laguna Grandessa, eräänlaisessa Garajonayn aktiivisessa sydämessä. Osanottajat jaettiin kahteen ryhmään. Jäin siihen, jonka reitti alkoi Laguna Granden tiedotuskeskuksesta.
Aloitimme katsomalla itse tiedotuskeskusta. Sieltä kävijä saa tiedotusmateriaalia ja voi tutustua etukäteen puiston eläimistöstä ja kasvistosta kertovaan tietoon. Katsoimme vielä osan päivän turisteille tarkoitettua lyhyttä reittiä, joka on ”suljettu”, niin että kävijä ei eksy. Osa tästä reitistä on nykyään mahdollistettu myös pyörätuolissa istuville. Samalla kuulimme, että tiedotuskeskus voi järjestää joillain reiteistä erityisen kuljetuksen vammaisille henkilöille. Tämä tieto oli minulle aivan uusi.

Katsoimme bussien pysähtymispaikalta Laguna Granden keskustaan johtavaa suhteellisen uutta kävelyreittiä. Tarkoituksena on saada jalkaisin liikkuvat tälle reitille ja jättää päällystetty tie autoille. Reitti on vähän siksakmallinen ja aidattu. Pelkästään tämä reitin käveleminen antaa tietyn käsityksen siitä millainen laakeripuumetsä voi olla.

Katselimme vielä Laguna Granden keskustaa. Koska täälläkin on ollut kuiva kesä, kaikki näytti ruskealta. Paikkaa koristavat puupatsaat, puistolle nimen antaneet, Gara ja Jonay olivat halkeilleet. Ja lähistöllä oleva puinen aasi oli käynyt ”maailmanmatkalla”. Joku oli ottanut sen mukaansa ja aasi löytyi hännättömänä jostain. En valitettavasti muista paikan nimeä. Pääasia, että se on palannut takaisin Garajonayyn. Lapset ratsastavat sillä mielellään.

Ja sitten olimmekin valmiit kunnon luontopolulle. Oppaamme oli tiedotuskeskuksessa jo parikymmentä vuotta työskennellyt Concepción Fagundo García, lyhyesti José…

Reitti alkoi ”kahvilan” takaa, ja laskeutui kohti Chipudea. José muistutti miten täällä metsässä kaikki toimii todellisen demokratian periaatteella, kaikkien oikeudella elää. Tosin vähitellen kävi ilmi, että esim. laakeripuu (joita on sekä ”herra” että ”rouvapuu”) tarvitsee aluksi tukea, jota sille antavat suuret puumaiset kanervat. Vähitellen, kun laakeripuu kasvaa, kanerva saa väistyä ja kuolee.
Puiston alueelle on aikoinaan istutettu eukalyptuksia ja Kanarian mäntyjä. Molemmat ovat siellä vieraita lajeja, ja niitä on poistettu puistosta jo vuosikymmeniä. Eukalyptus on saarilla täysin vieras laji, eikä sille sopivia lahottajabakteereja ole luonnossa. Tästä johtuu, että eukalyptuksen jo 20 vuotta sitten kaadetut rungot ovat vieläkin kovia. Puiston ”omat” puut lahoavat jo muutamassa vuodessa. Vaikka Kanarian mänty on saarilla kotoperäinen, ei se silti kuulu laakeripuumetsään. Mäntyjen kaataminen on hidas prosessi. Ne nimittäin kaadetaan pienissä erissä, niin, ettei metsään synny aukkoja, ja jotta siellä olevat muut puut ehtisivät sopeutua.

Näimme myös miltä entinen ”Camino de Herradura” näytti luonnossa, ja miten sen kivetystä tehtäessä oli otettu huomioon esim. se, että täällä voi joskus sataa kaatamalla, ja vesi voi tuhota pahasti, jollei sitä ole johdettu pois tieltä asettamalla kivetys oikein.
Kävelimme aina puiston ”alarajalle” saakka. Edessä avautui vehreä viljelysmaisema penkereineen. Viininkorjuu oli käynnissä. Korjaajat eivät tosin tienneet, mikä köynnöslaji oli kyseessä. Gomeran perinteinen laji on valkoinen Forastera. Ostin kerääjiltä pullon todella kotitekoista valkoviiniä, siltä varalta, että se olisi juuri tätä lajia.

Matka jatkui. Nyt emme enää kävelleet polulla, vaan tiellä, jolla olisi aivan vaivatta voinut ajaa vaikka autolla – mikä kylläkin oli kiellettyä puiston alueella.

Ohitimme kastanjapuita. Ne on myös tuotu aikoinaan saarelle, mutta näin puiston rajalla ne eivät ilmeisesti aiheuta harmia. Polun varsilla oli useassa paikassa karhunvatukkapöheikköjä. Herkullisia marjoja, jotka värjäsivät sormet ja suun ympäryksen mustikan värisiksi. José näytti myös paikoin polulle tippuneita pieniä mustia marjoja – joita hän kutsui nimellä haya. Olivat kuulemma hyviä syötäviä silloin, kun tuntui siltä, että ei enää ollut voimia kulkea eteenpäin. Maistuivat hieman kirpeiltä, ja tuntui todella, että voimia tuli lisää.

Muutaman kilometrin jälkeen olimme Alto de Garajonayn huipulle johtavan polun alussa. José näytti polkua ja sille tehtyä porrastusta. Tämä oli hiljattain uusittu.
Maisemat oli vaihtelevia, välillä avaraa ja näkymiä, välillä tiheää metsää. Katselin kasveja. Jotkut niistä olivat aikoinaan käytettyjä lääkekasveja. Tieto alkaa valitettavasti hävitä. Kuulostelin lintuja. Ympärilläni pyöri jonkun aikaa pienen pieni keltaisen, mustan ja valkoisen kirjava lintu. Yritin ottaa siitä kuvaa, mutta en onnistunut pyydystämään edes pyrstöä. Linnut eivät ole erityisen vahva laji minulle, joten kysyin Josélta. ”Mosquetero” – kärpäslintu (noin), jolle en löytänyt muuta nimeä. Ehkä joku tietää.
Viimeisin kilometri reitistä seurasi maantietä, tosin niin, etten koskaan ollut edes huomannut sitä ajaessani. Tulimme takaisin Laguna Grandeen erään uunin vieressä.
Matkaa oli runsaat 4 kilometriä ja käytimme kävelyyn pari tuntia. Reitin viitoitus oli hyvä. Tapasimme matkan aikana useita pikkuryhmiä.

Perustietoja La Gomerasta

Syyskuu 2010 © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Vuosien mittaan olen liikkunut paljon La Gomeralla, ja kirjoittanut saaresta ja kokemuksistani siellä useita juttuja:


1 kommentar:

mummeli sa...

Selkeä kuvaus retkestänne. En ole koskaan Gomeralla käynyt, mutta seuraavan teneriffan reisulla se on vahvasti mukana käyntikohteena. Liitos hyvistä kuvauksistasi!