Pyhän Andreaksen herättely

Pyhän Andreaksen herättely
Paina kuvaa

1.3.10

Keltainen sulkellusvene - Yellow Submarine Tenerifellä

Muutamia päiviä sitten olin elämäni ensimmäisen kerran veden alla - sukellusveneessä.. Se tapahtui San Miguelin satamassa Tenerifellä. Olin Keltaisessa Sukellusveneessä. Mielessä oli muisto vanhasta  Beatleksien laulusta: "We are living in yellow Submarine"....

Alussa pelkkä ajatus hirvitti, koska olen aina inhonnut ja pelännyt ahtaita paikkoja. Tosin olen myös todennut, että paras tapa voittaa pelkonsa on kohdata se... Ja nyt laskeuduin keltaiseen sukellusveneeseen.

Sain paikan laivan keulaosassa, lähellä kapteenia. Edessäni avautui iso pyöreä ikkuna, josta oli näkymä mereen ja sen pohjaan.

Laivan sisätiloissa tuntui olevan tarpeeksi korkeutta ja ilmavuutta niin, ettei se tuntunut ahtaalta. Jokaisella matkustajan paikalla istui joku. Sen lisäksi mukana oli kaksi opasta ja yksi oppaaksi opetteleva – ja minä.

Katselin ikkunasta. Jo satamassa näkyi kaloja, mielestäni vähän särkien näköisiä, tosin silmät eivät olleet punaiset. Pohjassa ei ollut mitään kasvillisuutta.

Toistaiseksi kaikki hyvin. Ikkunan edessä olevasta pienestä monitorista näkyi kuva veden pinnasta. Mutta nyt alkoi laskeutuminen. Tunnustelin hieman pelkäsinkö, mutta sitten päätin, että turha sitä on edes pohtia. Paras on antautua kalojen ja meren katsomiselle, kun kerran siihen on mahdollisuus.
Laiva laskeutui ja alkoi liikkua kauemmaksi laiturista. Seikkailu alkoi.

Innostuin todella näkemästäni ja aloin nauttia siitä. Pohjasta näytti nousevan erimittaisia mustia, hieman päästään kaarevia keppejä. Ne olivat ankeriaita, jotka viettävät suuren osan elämästään osin pohjan hiekassa piilossa. Ne liikkuivat hitaasti veden virtausten mukana.

Ikkunan edessä oli koko ajan laumoittain näitä särjen näköisiä kaloja.

Vähitellen, matkan edistyessä kauemmaksi rannasta, kuvaan ilmestyivät suuret Atlantin rauskut. Nämä ruskean violetit jättirauskut voivat elää suotuisissa olosuhteissa jopa 40 vuotiaiksi. Ne voivat painaa 70 kg ja niiden leveys on noin 2 metriä. Toisella ympärillä liihottelevista rauskuista oli pitkä häntä katkennut lyhyeksi töpöhännäksi. Toisen rauskun häntä oli mielestäni valtavan pitkä.

”Rauskunäytelmään” osallistui myös sukeltaja, joka ruokki näitä lihaa/kalaa syöviä otuksia kaloilla, ja ohjasi niitä lähemmäksi ikkunoita ja niiden takana istuvia katsojia.

Kaikkiaan näillä matkoilla on mahdollista nähdä neljää erilaista rauskua. Muutama pienempi ”tavallinen” vaaleanruskea rausku näyttäytyikin pohjan läheisyydessä.

Välillä näkyvissä oli tonnikaloja pienissä ryhmissä. Siellä uiskenteli myös yksinäinen barracuda, joka muistuttaa ulkonäöltään makrillia, vaikka ei olekaan sille mitään sukua.

Jossain vaiheessa näkyviin tuli vaalean sinertävä trumpettikala. Opas selitti sen kuuluvan putkisuukaloihin. Yleensä tämä kala on hyvin naamioitunut, eikä juuri näyttäydy. Viime aikoina tosin niitä on alkanut näkyä enemmän. Ovat jo ehkä tottuneet sukellusveneeseen.

Muita näkyvissä olevia kalalajeja olivat pohjemmalla pyörivät pallokalat. Ne ovat saaneet nimensä siitä, että ne puhaltavat itsensä palloiksi säikähtäessään.

Näimme myös lauman ns. ”Kuorsaajakaloja”. Nämä kalat nukkuvat päivisin. Ne liikkuvat aina suurina hyvin tiiviinä parvina. Liikkuessaan ne nukkuvat ja ”kuorsaavat”. Tällä äänellään ne pitävät mahdolliset vihollisensa loitolla.

Muista kalalajeista jäivät mieleeni sateenkaarikalat, joista opas kertoi, että niiden väri on yleensä punainen ja keltainen, tai vihreä ja turkoosi. Ne liikkuvat joko yksittäin tai pienissä ryhmissä.
Sen lisäksi näin rannan läheisyydestä näkyi papukaijakaloja, joille espanjankieliset ovat jostain syytä antaneet nimen ”vieja” eli vanha. Nämä ”vanhukset” voivat vaihtaa väriä jopa kolme kertaa elämänsä aikana.

Joskus, satunnaisesti voidaan nähdä joitain pieniä haita ja kilpikonnia. Nämä kilpikonnat liikkuvat yleensä 4-5 konnan ryhmissä. Valitettavasti kilpikonnat eivät nyt olleet paikalla.
Matka tuntui kuluvan liian nopeasti, eikä pelosta ollut jäljellä enää muistoakaan. Matkasta sain sen sijaan muistoksi hienon vahvistuksen "Dive Certificate"


Nyt kerron itse sukellusveneestä ja matkaan liittyvistä käytännön asioista.
Sain kuulla, että kaikki turistikäyttöön tarkoitetut sukellusveneet valmistetaan Suomessa Valmetin telakalla.

Tämä keltainen sukellusvene, jossa olimme, on SUB FUN III/V eli Sub Fun Cinco. Se on peräisin vuodelta 1993.

Sub Fun Cinco sukellusvene oli aikoinaan rakennettu käytettäväksi Suomessa. Mutta koska vedet siellä ovat läpinäkymättömät, tämä käyttö jäi. Vene oli tuottamattomana joitain vuosia varastossa. Sieltä sen osti nykyisen Submarinesafaris yrityksen englantilainen omistaja. Varsinainen liiketoiminta sukellusveneiden kanssa alkoi Eilatissa, Israelissa.

Näitä keltaisia sukellusveneitä on Kanarian saarilla kaksi. Ensimmäinen niistä on ollut käytössä Lanzarotella jo vuodesta 1997. Tämä toinen, eli Sub Fun Cinco, toimii nyt kolmatta vuottaan Tenerifellä San Miguelin satamassa.

Sub Fun Cinco on 18,5 m pitkä, 4 m leveä 6,5 m korkea. Sen kokonaispaino on 106.000 kg. (ja hinta 3,5 milj dollaria) Siinä on 22 ikkunaa, 11 kummallakin puolella, ja 2 panoraamaikkunaa, joista 1 edessä ja toinen takana.

Kaikki sukellusveneen järjestelmät ovat ”kaksikertaiset”. Sen lisäksi mukana on koko ajan tavallinen vene, johon pidetään yhteyttä

Tähän sukellusveneeseen mahtuu 44 matkustajaa ja 4 henkilökuntaan kuuluvaa. Sisällä jokaiselle matkustajalle osoitetaan oma paikka 800 mm suuruisen panoraamaikkunan vieressä olevalla istuimella. Ikkunan edessä on lisäksi pieni TV- monitori, josta pystytään seuraamaan mitä veneen ulkopuolella näkyy. Siinä näkyvät myös tiedot sukellussyvyydestä...

Vene laskeutuu turistiyhteyksissä 30 metrin syvyyteen. Se voisi laskeutua matkustajien kanssa aina 60 metriin, mutta siellä on liian pimeää, jotta voitaisiin katsella kaloja ym. Pelkästään henkilökunnan kanssa vene voi laskeutua 100 metrin syvyyteen. Koneen suurin paineen kestokyky on 300 m. Toisin sanoen turistiyhteyksissä käytetään vain 1/10 laitteiden kestokyvystä.

Pilvisyys ja tuulisuus eivät vaikuta näkyvyyteen veneestä. Sen sijaan nousuvesi ja kova aallokko vaikeuttavat, koska silloin veneen on vaikea päästä lähtemään laituri ulkopuolelle. Jos aallokko on erittäin kova, silloin sukellusta ei tehdä.

Laivan moottorit toimivat kuudella 15 K/Watt in ladattavilla sähköakuilla. Laskeutumisessa ja nousemisessa käytetään apuna erityisiä vedellä täytettyjä tankkeja. Alasmenovaiheessa ne täytetään vedellä, ja ylöstullessa vesi lasketaan ulos.

Laivan sisällä ilmanpaine on aina sama kuin ulkona. Tästä johtuen siellä ei synny meripahoinvointia, ja raskaana olevat naiset, lapset ja sydänvioista tai korvien ongelmista kärsivät henkilöt voivat hyvin olla mukana. Alle 2 vuotiaat lapset eivät saa tulla sukellusveneeseen. Matkan aikana laiva ei myöskään ”keinu”. Hidas vauhti, ”kävelyvauhti”, eli noin 4-5 km/t , edesauttaa myös tämän tilan ylläpitämistä.
Sukellusveneen kapteenit ovat erittäin hyvin koulutettuja. Heillä on 5 vuotta kestänyt tavallisen laivan kapteenin koulutus. Esim. eräs heistä, Eva, on entinen tankkilaivan kapteeni, ja vasta tämän koulutuksen ja kokemusten jälkeen hän siirtyi keltaisen sukellusveneen kapteeniksi.

Sukellusvene on ”auki” kaikkina arkipäivinä. Mukana on aina englannin, saksan, ranskan ja espanjankielinen opas. Turistisesongin aikana oppaita on myös muun kielisiä, kuten suomen, ruotsin/skandinaavin,venäjän, italian kieliset oppaat. Tavalliset sukellusajat ovat 10:00, 11:00, 12:00 y 14:00. Näitä aikoja voidaan muuttaa tarpeen mukaan.

Kuljetus on järjestetty Playa de Las Americaksesta, Los Gigantesista ja Puerto de la Cruzista. Niiden, jotka tulevat suoraan satamaan, on oltava laiturilla vähintään 30 minuuttia ennen laskeutumista.

Retki kestää kaikkiaan noin 60 minuuttia, joista 45 minuuttia ollaan sukelluksissa.

Maalisuu 2010 © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

3 kommentarer:

Anonym sa...

Minäkin kävin 5-vuotiaan pojanpojan kanssa matkan ko. sukellusveneellä.Oli ihan hieno kokemus,samalla voitin suljetunpaikan- sekä veden alle menokammoni! Suosittelen!

gracian moringa sa...

Hei Anonyymi, kiva etta pidit. Tuo sukellusvene oli todella vapauttava kokemus minullekin juuri noiden pelkojen kohtaamisessa ja niiden unohtumisessa. Tietysti sukellusvene oli hieno kokemus muutenkin. Pojanpojallesi varmaan jai hienoksi ja toivottavaksi sailyvaksi muistoksi...
Gracia

vedakeskus sa...

Kiitos. Pitää käydä sukeltamaan Lanzarote veneellä. Kalevi