Lokakuisia mietteitä Tenerifellä

Lokakuu on jo siirtynyt jälkimäiselle puoliskolleen. Kuu kasvaa taivaalla. Tuuli on tullut välillä etelästä ja pienet pistävät meduusat ovat muistuttaneet olemassaolostaan.

Joko opetti, joskus kauan sitten, että on aina hyvä tunnustella tuulen suunta, jos ei ole varma, ennen kuin menee veteen syksyllä. Nuo pistelevät ja polttava ötökät ovat ehdottomasti russakoitakin pahempia ja jokainen törmäys niihin aiheuttaa minussa pakokauhun. – Mikähän fobia se mahtaisikaan olla. Eiliset olivat ihan pieniä, mutta silti jätin uimatta. Kun ne pistelevät, tuntuu vain vähän samalta kuin muurahaisen purema ja ihoa polttaa jonkin aikaa.

Kuvan ottaja on Tapani Mansikkala

Ne tosi isot- joita kutsutaan täällä nimellä ”Agua Viva” – eli elävä vesi… ovat joka suhteessa ihan toista luokkaa. Veden pinnalla näyttää uiskentelevan suuri sininen ”joku”, mikä muistuttaa täyteen puhallettua kalan rakkoa. Se uiskentelee tuulen ja virtojen vietävänä. Ihan kaunis ja mielenkiintoisen näköinen otus. Mutta sen vieressä veden alla leijuvat pitkät kauniin siniset säikeet, jotka helposti kietoutuvat jalkojen tai käsivarsien ympärille. Niitä on vaikea irrottaa ja ne polttavat suorastaan helvetillisesti. Polttojälkiin on saatava jotain lääkitystä. Olen todennut joskus, että jotkut pissaavat niiden päälle, noin ”ensi apuna”. Herkkäihoisille voi jäädä pitkäksi aikaa pahan näköiset kiukkuisen punaiset jäljet. Joten suosittelen tuulen suunnan tarkistusta ja katsausta meren pinnalle ennen veteen menoa. Ne tulevat etelätuulen mukana.

Eilen opin ihan uuden jutun. En ole koskaan käynyt Los Cristianoksen sunnuntaimarkkinoilla. Eilen kävin. En sijoittanut mihinkään mitään, koska totesin, ettei tililläni ollut mitä ottaa. Mutta katseleminen ei maksanut mitään. Santa Cruzin sunnuntaimarkkinoihin verrattuna täällä ei tarjottu muuta kuin uusia tavaroita, Ei vanhoja kirjoja, vaatteita tai jotain käytettyä tavaraa. Kaikki oli uutta. Oli vaatteita, laukkuja, koruja, vihannestenkuorimaveitsiä. Joku kirjoitteli nimiä paitoihin, joku kaiversi riisinjyvään. Joulukin oli jo läsnä, pukkeja, lahjasukkia ja adventtikalentereita oli monessa kojussa. Totesin vain, että maailmaan mahtuu suunnaton määrä turhaa tavaraa. Toinen asia mitä tarkkailin, oli markkinakävijöiden pukeutumistyyli. Luultavasti kaikki Euroopan nurkat olivat edustettuina kävijöiden joukossa, mutta tyyli oli sama, tai tyylittömyys. Tiukkaa ja lyhyttä. Paidatonta. Korkeakorkoisia kenkiä tai gladiaattorisandaaleita. Ja kaikille yhteistä tietty tyylittömyys. Tai sitten on vain niin, että minun näkökantani on toivottoman vanhanaikainen. Tosin päätin palata vielä joku sunnuntai katsomaan laukkuja vähän tarkemmin.

Ja tänään aloitan viikon mittaiset opinnot. Las Cañadas del Teiden kansallispuisto kouluttaa kerran vuodessa henkilöitä, jotka sitten ovat päteviä oppaiksi. Olen ymmärtänyt, ettei jatkossa (joskus vuosien, vuosien, vuosien päästä) muuta kuin tämän kurssin käyneet saa opastaa alueella. Osanottajamäärä on rajoitettu ja kurssi toistetaan vain kerran vuodessa. Kävijöitä Las Cañadaksessa on vuodessa noin 4 miljoonaa. Uusia kieliryhmiä tulee ja oppaan tarve kasvaa, koska saaren turistiviranomaiset kiertävät maailman messuilla kertomassa tarjonnasta. Välillä vain näyttää siltä, etteivät turistiviranomaiset aina ehdi tarkistaa miten palvelut toimivat ja onko kielitaitoisia henkilöitä tarpeeksi. Siksi arvelen, että tuo vaatimus oppaiden koulutuksesta ja sen toteuttaminen jäävät niihin asioihin, joiden kanssa on oltava kärsivällinen.

Katsotaan mitä tästä syntyy…

Lokakuu 2010 ©Gracia Penttinen