Kanarian saaret - Islas Canarias

Hermano – Veli Pedrosta. Kahden maan pyhimyksestä

2012-02-07T19:56:00.006Z

Silloin kun ystäväni Aira vielä asui Tenerifellä, harrastimme seikkailemista yhdessä. Olimme jo ehtineet käydä useampaan kertaan San Pedron luolalla, eli Neitsyen ilmestymisluolalla Los Realejoksen ylärinteillä, kun kuulimme puhuttavan toisesta Pedron luolasta saaren eteläosassa. Sinne! Olimme kuulleet, että luola sijaitsee El Medanon ja Abrigon väliseltä tieltä erkanevan tien varrella. Sinne olisi helppo löytää.

Pyhiinvaellusluolaa sisältä

Niinpä eräänä päivänä istahdimme Hermano Pedron luolassa oleville tuoleille ja aloimme katsella ympärillemme. Kynttilöitä, pyhimyksen kuvia, valtavasti kukkia, rukousnauhoja ja ristiinnaulitun kuvia. Katto oli matala, paikka oli selvästi kaivettu maan sisään. Kukkien tuoksu oli voimakas, läheisen lentokentän meteli tuskin kuului, ja tunnelma oli käsin kosketeltavan harras. Istuimme ja mietiskelimme. Kuka tämä Hermano Pedro mahtoi ollakaan. Jotain muitakin kävijöitä tuli, toi kukkia, rukoili ja meni. Kukaan ei puhunut mitään. Selvästi joku tärkeä uskonnollinen paikka..

Sen jälkeen alkoi Hermano Pedron tarina vähitellen selvitä. Hänellä ei ollut mitään tekemistä toisen Pedron luolan kanssa siellä Los Realejoksen ylärinteille. Paikka siellä oli Pyhälle Pedrolle tai oikeastaan Pietarille pyhitetty juttu. Tämä luola oli ihan maallisen Hermano Pedron luola.

Kävimme luolalla aina silloin, kun oli käyntiä saaren eteläosassa. Vähitellen Aira muutti pois, hankin oman auton ja jatkoin käymistä Hermano Pedron luolalla. Hänestä tuli minulle eräänlainen suosikkipyhimys ajan mittaan.

Selvisi, että hän oli ollut hurskas nuorukainen, joka oli aikoinaan elänyt tällä paikalla ollessaan vuohipaimen. Hän oli myös parantaja. Luola oli eräs saaren suurimmista pyhiinvaelluspaikoista. Paitsi saarelaisia, täällä kävi väkeä myös merentakaisista, espanjaa puhuvista maista.

Hermano Pedroon liitettiin paljon ihmetekoja. Erään pienehkön sellaisen koin itsekin. Olin järjestänyt tutustumisreissun eräälle suomalaiselle, henkisistä asioista kiinnostuneelle ryhmälle.

Tulimme Hermano Pedron luolaan ja istuimme sen sisällä oleville puoliympyrän muotoon sijoitetuille tuoleille ja jäimme meditoimaan hetkeksi. Istuin silmät kiinni. Vähitellen tunsin miten vasemmalta alkoi "joku" lähestyä. Tämä "joku" vaikutti pysähtyvän jokaisen eteen hetkeksi ja jatkoi sitten matkaansa. Pian tunsin kasvojeni edessä ikään kuin kuumat ja ihanaa lämpöä säteilevät kädet. En avannut silmiäni, vaan nautin tästä lahjasta. Sitten tämä "joku" siirtyi oikealle ja pysähtyi itse kunkin siellä päin istuvan eteen. Lopulta tunsin, että kaikki olivat ”läpikäydyt”. Avasin silmät, enkä nähnyt ketään. Itse asiassa en ollut kuullut minkäänlaisia askeleita missään vaiheessa. Kysyin vieressäni istuvalta naiselta, jonka tiesin olevan ns. ”selvänäköinen” oliko hän tuntenut kädet kasvojensa edessä. -Totta kai sehän oli Hermano Pedro, joka kävi täällä, hän vastasi.

Kuka oli Hermano Pedro
Hermano Pedro, eli Pedro San Jóse de Betancur syntyi 19. maaliskuuta 1626. Hänen syntymäpaikakseen mainitaan joissain tiedoissa Ifonche, joka nykyään kuuluu Aronalle ja toisissa lähteissä Vilaflor de Chasna.

Sukunimellä Betancur arveltiin olleen yhteys Kanarian saariston ensimmäiseen valloittajaan, Normandiasta kotoisin olleeseen Jean de Bethencourtiin. Useat alkuperäiset kanarialaiset saivat kasteen yhteydessä sukunimen Bethencourt eri muunnelmina yksinkertaisesti siitä syystä, että joku Bethencourt toi heidät tälle kasteelle.

Pedro Betancurin esi-isät olivat itse asiassa Tenerifeltä ja Gran Canarialta kotoisin olevaa saarten alkuperäisväkeä, vuohipaimenia ja maanviljelijöitä.

Hänen vanhempansa, Amador González de la Rosa ja Catalina Rodriquez, vihittiin Vilaflor de Chasnassa vuonna 1583. Pedrolla oli neljä sisarusta, joiden jälkiä on pystytty seuraamaan aina 1800-luvulle.

Pedro kastettiin parin päivän vanhana 21. maaliskuuta Vilaflorissa sijaitsevassa Pyhän Pietarin (San Pedron) kirkossa.

Hän oppi lukemaan ja raamattu oli hänen lempilukemistaan. Erityisesti Betlehemin tapahtumat ja ristiinnaulitsemiskertomus olivat suuntaa antavia hänen elämälleen. Hänen kerrotaan olleen hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt poika, joidenkin mielestä jopa jälkeenjäänyt. ”Jumalan teot” kiinnostivat Pedroa lapsesta saakka ja hän eli jatkuvassa rukoustilassa.

Hermano Pedron asuinluolan ovi

Pedrosta tuli 12 vuotiaana vuohipaimen. Hänen isänsä oli menettänyt maansa ja karjansa huijarille, joka sitten pakotti Pedron maksamaan isän velkoja. Hän eli useita vuosia vuohipaimena, onnellisena ja koko ajan hartauttaan jatkaen. Näiden vuosien aikana luola oli Pedron ja hänen vuohiensa asuin- ja turvapaikka, esimerkiksi silloin kun merirosvot kävivät saarella. Hermano Pedron luola on eräs Tenerifen suosituimmista pyhiinvaelluskohteista. Hän itsekin halusi tehdä pyhiinvaellusmatkan luolalleen ennen kuolemaansa.

Video: Hermano Pedron luola

Hermano Pedro lähtee Amerikkaan ja kuolee nuorena
Hermano Pedro Betancur lähti 23 vuotiaana matkalle kohti Amerikkaa syyskuussa 1647. Matka kesti melkein kaksi vuotta. Tänä aikana hän pysähtyi Kuubassa ja Hondurasissa ja saapui lopulta Guatemalaan. Hän jatkoi matkaa Antiguaan, jonne hän saapui helmikuussa 1651 samanaikaisesti kun kaupungissa oli maanjäristys.

Pitkän laivamatkan aikana Hermano Pedro oli sairastunut vaikeaan sairauteen, josta hän parani vähitellen, mutta joka vaikutti hänen loppu elämäänsä. Tämä sairausaika opetti samalla hänelle sairaiden ja köyhien elinehtoja, ja hän päätti omistaa elämänsä Jumalalle. Hän olisi halunnut opiskella teologiaa, mutta koska se ei ollut mahdollista, hän meni oppilaaksi Antiguassa sijaitsevaan fransiskaaniluostariin.

Hermano Pedron patsas Ifonchessa

Nämä luostariveljet omistautuivat Jeesuksen opetusten mukaan elämään köyhyydessä, katumuksessa ja köyhiä palvellen.

Luostarijärjestölle kuuluvasta San Calvarion kappelista tuli sitten Hermano Pedron työn keskipiste. Hän kävi katsomassa sairaita ja teki paljon työtä köyhien maahanmuuttajien oikeuksien parantamiseksi. Joitain hänen luomiaan kriteerejä pidetään edelleen ajankohtaisina. Hermano Pedro omistautui myös luku- ja kirjoitustaidon opettamiselle ja oli siinä Amerikan uranuurtaja. Hänen perustamansa ensimmäinen laitos oli nimeltään Betlehem, josta vähitellen sai alkunsa Bethelemiittien järjestöt.

Hermano Pedro oli todellinen edelläkävijä. Hänen avullaan syntyivät monet sille ajalle täysin käsittämättömät sosiaaliset palvelut, kuten maailman ensimmäinen toipilaskoti. Hän kirjoitti samanaikaisesti hengellistä materiaalia.
Laivamatkalla hankittu vaikea sairaus oli jättänyt häneen jälkensä. Hermano Pedro kuoli 41 vuotiaana 24. huhtikuuta 1667. Hänen hautapaikkansa on Pyhän Franciscon kirkossa Guatemalan Antiguassa.

Edellisenä vuonna, 10. marraskuuta 1666 Espanjan hallitsijakuningatar oli myöntänyt luvan Betlehemin sairaalan perustamiselle. Tosin Hermano Pedro ei koskaan ehtinyt itse saada tätä tietoa, koska se saapui Guatemalaan runsas viikko hänen kuolemansa jälkeen, 2. toukokuuta 1667.

Video: Hermano Pedron hauta Antiguassa Guatemalassa

Hermano Pedron patsas Vilaflorin keskustassa

Hermano Pedron ”elämä jatkuu kuoleman jälkeen”
Hermano Pedron hyvät ja hurskaat teot johtivat siihen, että hänestä haluttiin tehdä pyhimys. Pyhimykseksi julistamisprosessi käynnistettiin virallisesti vuonna 1698, mutta toimeenpano tapahtui vasta 350 vuotta myöhemmin.

Prosessin aikana Hermano Pedro sijoitettiin aluksi muihin kirkollisiin arvoasteikkoihin. Paavi Clemente XIV julisti hänet palvomisen arvoiseksi heinäkuussa 1771. Hieman yli 200 vuotta myöhemmin hänet nostettiin seuraavalle askelmalle, kun paavina oli Johannes Paavali II, joka julisti hänet autuaaksi heinäkuussa 1980. Hermano Pedrosta tuli lopulta pyhimys kesäkuun 30. vuonna 2002 paavi Johannes Paavali II:n julistamana.

Hermano Pedron pyhimykseksi julistaminen tapahtui Guatemala Cityssa, missä paavi oli virallisella vierailulla. Näin Hermano Pedrosta tuli Kanarian saarten, Guatemalan ja Väli-Amerikan ensimmäinen pyhimys. Suuri joukko Hermano Pedron ystäviä ja kannattajia matkusti Kanarian saarilta tähän tilaisuuteen Guatemala Cityssä

Reliikki kirkosta

Ihmeparantuminen vuonna 1985
Vilaflorilainen lapsi Adalberto Gonazalez Hernandez sairasti vaikeaa imusolmukesyöpää. Tapausta pidettiin toivottomana. Samanaikaisesti kun poikaa hoidettiin solumyrkyillä ja säteilyllä hänen vanhempansa alkoivat rukoilla Hermano Pedroa. Rukoiluun alkoi vähitellen osallistua enemmänkin väkeä ja Bethlehemiittijärjestön jäseniä. Järjestettiin jopa pyhiinvaellusretki Hermano Pedron luolalle. Eräs nunna antoi pojan käsiin reliikin Vilaflorin kirkosta. Poika piti tätä vatsansa päällä. Kivut hävisivät välittömästi. Tarkistusleikkauksessa lääkärit eivät löytäneet jälkeäkään syövästä.

Bethlehemiittijärjestö ja muita tapahtumia
Hermano Pedro perusti Bethlehemiittijärjestöt vuonna 1656, eli Orden de los Hermanos de Nuestra Señora de Bethlehem. Alussa järjestö ei nauttinut Vatikaanin hyväksyntää.

Ensimmäiset Bethlemiittijärjestöjen edustajat tulivat Tenerifelle vuonna 1706. He alkoivat rakentaa yksinkertaista luostaria Hermano Pedron Vilaflorissa sijaitsevan kotitalon katolle.
Luostarirakennus jäi keskeneräiseksi ja raunioitui vähitellen pahasti. Luzmilda Fumero piti huolta raunioista ja hänen tyttärensä luovutti ne Bethlemiittojen naisjärjestölle 1955.

Bethelemiittien munkkijärjestö lakkautettiin vuonna 1820, koska sillä ei ollut rahaa, eikä sen toiminnan puitteissa ollut tapahtunut lääkärien tai muiden luotettavien todistajien läsnä ollessa ihmeitä. Munkit saivat samalla häädön saarelta.

Pyhä Hermano Pedro

Järjestön toiminta aloitettiin uudelleen 1960-luvulla.Sen toimistot sijaitsevat La Lagunassa Tenerifellä. Sen jälkeen kun Hermano Pedro oli julistettu pyhimykseksi 2002, hänen kotitalonsa kunnostettiin. Siihen rakennettiin kirkko ja luostari Bethlemiittinunnia varten.

Muutamia vuosia sitten aloitettiin temppelin rakentaminen Cabo Llanosin kaupunginosaan Tenerifen Santa Cruzissa. Kirkon lisäksi näihin tiloihin siirtyy myös järjestöjen johto.
Koska pyhimyksen luut kuuluvat olennaisena osana palvontaan suunnitellaan, että osa Hermano Pedron luista tuotaisiin Antiguasta tähän Tenerifen temppeliin sen jälkeen, kun se on virallisesti pyhitetty käyttöönsä.

Hermano Pedron päivää juhlitaan vuosittain 24 huhtikuuta

Hermano Pedron reitti Vilaflorista luolalle.
Hermano Pedron runsaat 17 km pitkä reitti alkaa Vilaflorista noin 1500 metrin korkeudesta ja johtaa hänen luolalleen Medanon läheisyydessä. Reitin kävelemiseen lasketaan tarvittavan noin 5 tuntia. Se on entinen ns. Camino Real eli kuninkaantie, joka aikoinaan yhdisti Vilaflorin ja Granadillan Medanon, Los Cristianoksen satamiin.

Reitti kulkee vaihtelevissa maisemissa, joihin kuuluu erilaisia viljelysterasseja ja hedelmätarhoja. Se kulkee erilaisten kasvivyöhykkeiden läpi alkaen ylhäällä olevista pensastoista ja mäntymetsistä ja päätyen tyräkkivyöhykkeen läpi rannikon pensastoalueelle. Reitin varrella on myös mielenkiintoinen eläinmaailma.

Video: Hermano Pedron reitti Vilaflorista luolalle
Video: Kuvia reitin historiasta

Hermanon Pedron reitti mainitaan myös Fundacion Tenerife Rural (maaseutureittit) uusimmissa reittiesitteissä. Valitettavasti sitä ei näkynyt säätiön nettisivulla http://www.rutasteneriferural.com/. Otaksun kuitenkin, että kun sivut päivitetään uudelleenorganisaation yhteydessä, nämä reitit julkaistaan siellä. Henkilö, joka tuntee ko. reitin paremmin kuin kukaan muu on José Juan Cano Granadilla de Abonan kunnassa, http://www.jjcano.com/

Yöllinen reitti Hermano Pedron vedenottopaikalle
Toinen Hermano Pedroon liittyvä reitti on iltayöstä järjestetty Ruta Noctura de los Eres de Hermano Pedro. Ere on guanchien ajalta peräisin oleva vedensäilytystapa, jota vuohipaimenet, kuten Hermano Pedro käyttivät. Vesilähde täytettiin hiekalla haihtumisen estämiseksi, ja kun vettä tarvittiin, se kaivettiin esiin hiekan alta. Ere sijaitsee noin parisataa metriä Hermano Pedron luolalta alaspäin merta kohti ja siellä on myös alttari. Perinteen mukaan tästä vedenottopaikasta löytyvällä vedellä on parantavia ominaisuuksia.

Tätä reittiä on järjestetty kahdeksan kertaa. Se kävellään yleensä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Reitti alkaa El Medanosta ja päätyy vedenottopaikalle. Matkaan kuluu noin puoli tuntia.

Nämä Hermano Pedron reitit on esitelty Eurooppalaisissa kävelyreittejä koskevissa kokoontumisissa ja eri turistimessujen yhteydessä esimerkkeinä uskonnollisesta turismista.

Hermano Pedron puu ESQÜISÚCHIL

Kukkiva puu San Sebastian de La Gomerassa

Hermano Pedro istutti aikoinaan tällaisen puun El Calvarion kappelin lähelle Santiago de Guatemalaan.
ESQÜISÚCHIL( Bourreria formosa) oli tunnettu Mesoamarikassa jo ennen espanjalaisten valloittajien tuloa. Sillä on perinteisesti ollut monia lääkitseviä ja hoitavia vaikutuksia. Sen jälkeen kun Hermano Pedro julistettiin pyhimykseksi, mielenkiinto tätä puuta kohtaan lisääntyi.

Ihmiset seisovat tavallisesti puun alla ja odottavat, että kukat putoavat, jonka jälkeen he poimivat ne talteen. Kukkia ei saa kerätä puusta.

Puu luolan läheisyydessä

Kanarialainen kirjailija Juan Francisco Delgado matkusti Guatemalaan kirjansa ”Los dos mundos de Hermano Pedro” esitöiden yhteydessä. Hän sai mukaansa Kanarialle 10 kpl kyseisen puun taimia. Delgado lahjoitti taimet edelleen ja näitä nuoria puita on istutettu Tenerifelle seuraaviin paikkoihin, El Sauzal; Adeje; Arico; La Laguna; Güímar; Vilaflor; Puerto de la Cruz; Hermanon luola ja Santa Cruz de Tenerife. La Gomeralla on myös Hermano Pedron puu. Se kasvaa Iglesia de Asuncionin ja historiallisen museon välisellä kadulla.

Samaan tapaan kuin puuta ja sen kukkien keräämistä kunnioitetaan Guatemalassa, toivotaan myös tapahtuvan Kanarialla.

Hermano Pedron ajatuksia:
"Nöyrä ja tottelevainen on tärkeämpi kuin ylimielinen ja katuva laiheliini."

Hermano Pedrolle omistettu ylistyshymni

Himno del Santo Hermano Pedro

¡Oh, Pedro de Vilaflor,

Primer Santo de Canarias!

Dios hizo tu corazón

canario de Guatemala.

Llevaste pan a los pobres

en tu mano solidaria

y fue antorcha en tu camino

la Virgen de Candelaria.

Así hiciste universal

tu cuna de bruma y lava

y has llevado al santoral

olor de alisio y retama.

En la tierra peregrino

de Fe, de Amor y Esperanza.

Consuelo de desvalidos,

Apóstol de Guatemala.

Tu sueño, tu Fundación;

tu Patria, la Patria hermana;

dos orillas y una voz,

Hermano Pedro, te aclaman.

Excelso por ser humilde,

por ser pastor de las almas.

Comparten tu misma historia

dos tierras que a ti te cantan.

Tu entrega a los marginados

y tu vida consagrada,

han pintado los altares

con bandera azul y blanca.

Käänsin hymnin suomeksi. Testi tuskin soveltuu laulettavasti samalla tavalla kuin alkuperäinen hymni, Tarkoituksenani oli lähinnä kertoa sen sisällöstä:

Hermano Pedron hymni:

Oi Vilaflorin Pedro

Kanarian saarten ensimmäinen pyhimys.

Jumala loi kanarialaisen Guatemalan sydämesi.

Yksinäisestä kädestäsi jaoit leipää köyhille

Candelarian Neitsyt oli tietäsi valaiseva soihtu.

Näin teit maailmanlaajuiseksi pilvien kosteuden ja laavan kehtosi

Ja kuljetit pyhien asuinpaikkaan

Pasaatituulten ja retaman tuoksut.

Maanpäällisen Uskon, Rakkauden ja Toivon tien pyhiinvaeltaja
Arvottomien lohtu,

Guatemalan apostoli

Unelmasi, järjestösi

Isänmaasi, veljeysisänmaasi

Kaksi rantaa ja yksi ääni

Julistavat sinusta Hermano Pedro.

Ylistys nöyryydellesi

Sielujen paimenena olemisellesi

Jakavat kanssasi saman historian

Kaksi maata, jotka laulavat sinulle

Omistautumisesi laitapuolen kulkijoille

Ja pyhitetty elämäsi

Ovat maalanneet alttarit sinivalkoisella lipulla.

Video: Guatemalainen laulu Hermano Pedrolle

Kirjallisia lähteitä:

DELGADO GÓMEZ, J.F. (2008): Los dos mundos del Santo Hermano Pedro y su reliquia viviente el árbol Esquisúchil
CANO DELGADO J.J. (2010): “Granadilla de Abona, de mar a cumbre: multitud de paisajes en la comarca de Chasna, Sur de Tenerife (breves notas)”, En Revista Digital Bienmesabe
CANO DELGADO J.J. (2010): “El camino del Hermano Pedro: un itinerario cultural y red de caminos”, En Revista Cultural La Tajea 32, Ayuntamiento de San Miguel de Abona, Depósito Legal: 937/2002, pp.: 3-5.
CANO DELGADO J.J. (2011): “Puesta en valor de antiguas vías de comunicación, participación comunitaria y divulgación patrimonial en el Sur de Tenerife: el caso del camino del Hermano Pedro”, En Revista El Pajar 29. Cuaderno de Etnografía Canaria (Monográfico Los caminos tradicionales de Canarias), ISSN 1136-4467, pp.: 29-34.
VV. AA. (2011): La ruta de los esquisúchiles Canarias-Guatemala. Los árboles santos del árboles santos del Hermano Pedro, Ed. J. F. Delgado Gómez
JOSÉ GREGORIO GONZÁLEZ: Canarias Territorio del Misterio, 2011

Helmikuu 2012 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, kanariasaarelainen@facebook.groups.com

Koe Pääsiäissaaret Güímarin pyramidien etnografisessa puistossa

2012-01-22T11:22:00.000Z

Oletko joskus uneksinut matkasta Pääsiäissaarelle? Sinne, minne lähimmältä mantereelta on yhtä monta lentotuntia kuin Helsingistä Tenerifelle.

Jos olet jo lentänyt Tenerifelle, olet hieman lähempänä mahdollisuutta saada maistiaisia Pääsiäissaaresta.

Güímarin pyramideilla, etnografisessa puistossa avattiin 16.tammikuuta näyttely, jossa kerrotaan Pääsiäissaaren, eli Rapa Nuin vaiheista ja sen asukkaista.

Näyttelyteltan ulkopuolella seisoi jo kuukausia Moai, eli perinteisen rapanuilaisen kivipatsaan jäljennös ikään kuin valvomassa ja tarkkailemassa näyttelyn edistymistä ja telttojen ympäristöä

Rapa Nuilla käytyjen veristen taistelujen seurauksena kentille jäi paljon luita ja pääkalloja. Moia patsaan juurella on kuoppa, jossa ovat pääkallot ja luut muistuttavat tästä vaiheesta.

Näyttelyn avajaisista

Avajaiset maanantaina 16. tammikuuta 2012 oli tapahtuma, johon osallistui väkeä ”läheltä ja kaukaa”. Näyttelyn asiantuntija, Rapa Nuilla syntynyt ja kansainvälisesti kuuluista arkeologi Sonia Haoa oli esittelemässä näyttelyä. Avajaisissa olivat läsnä Rapa Nuin apulaispormestari Ingrid Yuriko Westermeister Tuki, Hanga Roan kansallispuiston johtajatar Ninoshka Cuadros Huke tyttärensä Ovahen kanssa. Rapa Nuilta oli paikalla myös herra, joka lauloi tervetulolaulun. Hänen nimeään ei valitettavasti mainittu missään yhteydessä.

Koska Rapa Nui – Pääsiäissaari kuuluu Chilelle, oli Chilen konsuli Pedro Garcia San Juan Benitez de Lugo paikalla. Lähempää saapunutta väkeä olivat Güímarin pyramidialueen ”pelastaja”, laivanvarustaja Fred Olsen, Tenerifen luonnontieteellisen museon (Museo del Hombre y de la Naturaleza) johtaja Francisco Garcia Talavera, Tenerifen saarihallituksen presidentti Ricardo Melchior ja Güímarin kaupungin virkaa tekevä pormestari ..

Muita kutsuvieraita oli runsaasti.

Fred Olsen totesi avajaispuheessaan, että tämä näyttely oli ainoa Rapa Nuista kertova koko maailmassa. Ricardo Melchior puolestaan totesi, että etäisyyksistä huolimatta olemme lähellä toisiamme.

Sonia Haoa jakoi läsnäolijoille Rapa Nuin esittelyvihkosen. Tärkeimmät kutsuvieraat saivat rapanuilaisen kaulukorun

Näyttelyn avajaisista kertova uutispätkä on tässä:.
http://www.rtvc.es/noticias/vídeo-conocer-rapa-nui-sin-salir-de-tenerife-82219.aspx

Käynti näyttelyssä
Avajaisten aikaan ihmispaljoudessa oli vaikea paneutua näyttelyn yksityiskohtiin.
Palasin sinne uudelleen pari päivää myöhemmin.
Nyt minulla oli aikaa ja tilaa katsella näyttelyn sisältöä ja siellä esitettävät kaksi videota.

Tällä samalla paikalla oli vuosia sitten toinen näyttely Rapa Nuin kivipatsaista. Seisoin siellä usein. Luonnollisen kokoisten valokuvien edessä voi melkein kuvitella olevansa todellisessa ympäristössä. Syksyllä 2005 Güímarin laaksossa riehunut Delta myrsky vei teltan ja patsaskuvat mukaan jonnekin, mistä niitä ei koskaan löytynyt.

Nykyinen näyttelyteltta on jo kolmas paikalle pystytetty. Se on aivan erilainen rakenteeltaan kuin edelliset ja kestää toivottavasti pahatkin myrskyt. Entiset kokemukset ovat olleet opettavaisia

Ehkä joku nyt ihmettelee mikä yhteys Güïmarin pyramideilla ja Pääsiäissaarella on. Vastaus kuuluu: Norjalainen antropologi ja maailmanmatkaaja Thor Heyerdahl. Hän kävi Pääsiäissaarella jo 1950-luvulla ja kirjoitti Pääsiäissaaren arvoituksista kirjan nimeltä Aku-Aku, joka ilmestyi 1958 (Aku-Aku, the Secret of Easter Island). Thor Heyerdahl oli myös osallinen siihen, että Güímarin pyramidialue yleensä on vielä olemassa. Tässä yhteydessä ei luonnollisestikaan pidä unohtaa alueen pelastamisen rahoittanutta Heyerdalin ystävää Fred Olsenia.

Rapa Nui sai Pääsiäissaari nimen hollantilaiselta Jacob Roggeveeniltä, joka purjehti saarelle pääsiäisenä 1722.
Sitä ennen saari oli suhteellisen tuntematon muulle maailmalle.
Saari sijaitsee kaukana ja eristettynä Tyynessä valtameressä. Lentomatka Chileen kestää 5-6 tuntia.

Rapa Nui ja Tenerife
Hakiessa vertailtukohteita Pääsiäissaaren ja Tenerifen välillä, voimme todeta, että Tenerifellä sijaitseva Las Canadaksen kansallispuisto on hieman suurempi (189 km2) kuin Rapa Nui (166 km2)
Näyttelytiedoissa kerrotaan Rapa Nuin syntyneen samoin kuin Tenerifen, eli niiden kummankin alkuperä on meren pohjassa ollut ns. kuuma piste, josta saaren laavapohja on muodostunut.
Tenerife sijaitsee Ravun kääntöpiirin läheisyydessä, siitä pohjoiseen päin ja Rapa Nui Kauriin kääntöpiirin läheisyydessä, siitä etelään päin. Molemmilla vallitsee ns. subtrooppinen ilmasto.
Kumpikin saari muistuttaa pohjakuvaltaan kolmiota.

Rapa Nuin historiasta

Saarella on ollut asutusta jo vuosituhansia. Siellä asui aluksi yksi heimo, mutta myöhemmin paikalle tuli toinen. Nämä kaksi kävivät julmia sotia keskenään. Ensimmäinen heimo rakensi pyhät kivipatsaansa, toinen heimo kaatoi ne. Taistelujen melskeessä tapettiin aina vastapuolen väkeä, eikä pienellä saarella ollut helppo piiloutua. Kannibalismi kuului joissain vaiheessa kuvaan, naiset ja lapset olivat sen ajan erityisherkkua.

Saarella on ollut runsaasti puita, mutta ne on hakattu suruttomasti eri tarkoituksiin. Lopputulos oli se, että eroosio alkoi hävittää viljelyskelpoista maata. Sateen vähenivät, maasto autioitui. Vähitellen oli pakko alkaa kehittää menetelmiä, joiden avulla viljelysmaat ja asutukset pysyivät paikoillaan. Eräs tapa kasvillisuuden säilyttämiseksi oli kaivaa se kuopan sisään, vähän samaan tapaan kuin Lanzaroten viiniviljelykset.

Historiallista ”kehitystä”
Saaren löytämien jälkeen sen asukkaita alettiin viedä orjiksi Etelä-Amerikkaan. Vasta katolisen kirkon puuttuminen asiaan pysäytti orjakaupan. Saaren sen jälkeen vuokranneet eurooppalaiset tosin kohtelivat niin väkeä kuin saartakin täysin mielivaltaisesti ja tuhoa aiheuttaen. Eurooppalaisten tuomat uudet taudit niittivät kuolonuhreja. Kun Rapa Nui siirtyi Chilen hallintaan 1888, siellä oli enää jäljellä vain noin 100 alkuperäiseen ryhmään kuuluvaa ihmistä.

Nykyaikaa
Saarella on lentokenttä. Siellä on hyvä tieverkosto. Hotelleja ja pensionaatteja on valittavaksi. Asukkaita saarella on 3800–4000.

Rapa Nuilla on myös runsaasti arkeologisia kohteita ja kaivausalueita. Fred Olsen mainitsi 36.000 kohdetta tällä pienellä saarella.
Arkeologi Sonia Haoa ja kansallispuiston johtajatar Ninoshka Cuadros Huke ovat täystyöllistettyjä.

Näyttelystä
Näyttely on yhteistyöprojekti, johon osallistuvat Mata Ki Te Rangi säätiö ja Güímarin pyramidien etnografinen puisto Santa Cruz de Tenerifellä,
Kuvat, tekstit, videot ja esineet tuotiin valmiina Güímariin.

Tarkoitus on että näyttely jää pysyväksi Güímarin pyramidien etnografiseen puistoon. Näyttelytilat ovat auki samaan aikaan kuin pyramidit, eli 10.00 – 18.00. Näyttelystä peritään erillinen maksu 5 E, joka on sama kaikille kävijöille.
Arvelen, että tähän näyttelyyn tutustuminen on niin aikaa vievää, että sitä on vaikea sisältää matkanjärjestäjien saarikierroksille, joilla käydään pyramidialueelle. Jos todella haluaa paneutua alueeseen, suosittelen sinne tulemista joko autolla, tai bussilla.
http://www.piramidesdeguimar.es/

P.S. viereiseen telttaan on valmistumassa alkukantaisia veneitä esittelevä näyttely.. Toinen hyyvä syy vara aikaa alueelle..

Tammikuu 2012 ©Gracia Penttinen, +34 618 682 576, lainegracia@gmail.com,
kanariansaarelainen@groups.facebook.com

Agua Garcían laakeripuumetsä Tacorontessa Tenerifellä

2011-12-10T14:34:00.005Z

Agua Garcían alueelle löytää ajamalla Tacorontesta La Esperanzan ja Teidelle johtavaa tietä. Noin kilometrin päässä tästä risteyksestä on toinen risteys, jossa on baari nimeltä ”Pa´jartarse” ja nykyään myös viitta alueelle. Seuraavasta tienristeyksestä käännytään oikealle, ja taas hetken päästä vasemmalle. Tie päättyy ja samalla alkaa laakeripuumetsään johtava polku.

Alueen inforakennus jää oikealla.
Ulkopuolella on taulu, jossa kerrotaan metsän koosta ja kartta niistä laakeripuumetsistä, jotka aikoinaan peittivät Tenerifen pohjoisrinteitä.

Itse tiedostuskeskuksessa on infotauluja, joilla kerrotaan niin Agua Garcían kuin tämän laakeripuumetsän historiaa.

Agua García nimi on jo yli 500 vuotta vanha. Alue luovutettiin Tenerifen maanjakojen yhteydessä 1500-luvun alussa saarelle muuttaneelle herralle, jonka nimi oli García de Morales. Agua, mikä tarkoittaa vettä, lisättiin nimeen, koska tällä alueella oli runsaasti vettä. Ja näin tämän alueen vanha nimi, Agua García on säilynyt satoja vuosia, ilman että monikaan tuntee sen historiaa.

Tauluilla kerrotaan alueen kehityksestä. Samalla se on surullinen historia alkuperäisen metsän häviämisestä vähitellen. Myöhemmin alueelle istutettiin uusia puita, muualta tuotuja, jotka pikemminkin saivat aikaan haittaa kuin hyötyä.

Ikivihreä laakeripuumetsä peitti, kuten aikaisemmin todettiin, Tenerifen pohjoisrinteitä. Vielä aikaisemmin tämän tyyppistä metsää kasvoi Välimerta ympäröivillä rannoilla. Pohjoisessa se hävisi mannerjään levitessä ja etelässä hiekka-autiomaan levitessä. Jäljelle jäivät metsät joillekin Atlantin saarilla.

Tauluilla kerrotaan metsän kasveista ja puista ja niiden erilaisista käyttötavoista. Puista saatiin materiaalia huonekalujen ja erilaisten tarve-esineiden valmistamiseen. Niitä käytettiin raaka-aineena hiilenvalmistuksessa ja polttopuina rakennusten lämmityksessä. Joillakin laakeripuumetsän puilla ja useilla kasveilla on lääkitseviä ominaisuuksia.

Tauluille kerrotaan alueella käyneistä tutkijoista ja tiedemiehistä.

Infokeskuksesta voi saada viehättävän pienen vihkosen, jossa kerrotaan tämän metsän salaisesta historiasta. Vihko sisaltää opastuksen itseohjatuille reiteille. Näitä vihkosia on useilla eri kielillä, tosin ei suomeksi.

Infokeskuksesta lähtee useita opastettuja polkuja. Eräs niistä on kulkukelpoinen myös pyörätuolissa liikkuvalle.

Agua Garcia metsän yhteydessä puhutaan tavallisesti suurista, yli 100 vuotta vanhoista Makaranesian avokaadoista (Persea indica) – viñatigos.

Metsässä: polun oikealla puolella on rotko, jossa aikaisemmin virtasi vesi. Metsä on niin lumoava, että olen joka käyntikerralla liikuttunut sen kauneudesta ja pysähtelen vähän väliä ihailemaan, ottamaan kuvia, tai vain hengittämään syvään ja kuuntelemaan metsän ääniä.

Rotkon vastapäinen reuna on hyvin jyrkkä. Puu- ja kasvipeitto on tiheä. Vihreät, kiiltävälehtiset Kanarian muratit (Hedera canariensis / hiedra canaria) kiipeilevät pitkin puunrunkoja. Siellä täällä voi myös nähdä puumaisia kanervia. Nämä ovat tärkeitä, koska ne toimivat tukikasveina kasvaville ikivihreille puille. Niiden olemassaolo tässä metsässä kertoo samalla, että metsä on hiljalleen palautumassa entiselleen. Vieraat puut ovat poistettu sieltä.

Polun varrella on useita Makaronesian avokadoja. Useiden juurten alle on muodostunut eräänlaisia luolamuodostelmia, ja tilaa uusille kasveille. Tämän tyyppisessä metsässä kasvit ja eläimet elävät symbioosissa.

Hieman etäämmällä polku johtaa luola-aukoille. Ne ovat todella jännittävän näköisiä. Sisällä luolassa, voi nähdä, miten ne muodostavat keskenään eräänlaisen luolien ketjun. Ymmärsin myöhemmin, että nämä luolat eivät olleet luonnollisia, vaan ihmisten tekemiä.

Aikoinaan luolista kaivettiin erityistä valkeaa hiekkaa. Muutamia satoja vuosia sitten Agua Garcíassa oli lasipullotehdas, jossa tätä valkeaa hiekkaa käytettiin raaka-aineena. Paljon tehtaan lakkauttamisen jälkeen – sisällissodan aikana - kylän naiset hakivat tätä valkoista hiekkaa ja käyttivät sitä pyykinpesussa saippuan asemasta, jota heillä ei ollut vara ostaa.

Infokeskuksesta voi tilata oppaan. Sinne on syytä soittaa, ennen käyntiä, jotta voi olla varma siitä, että ovat auki. Centro de informacion Patrimonial de Agua Garcia: 922 584 560
Talvisin alueella on usein sumuista, kosteaa, sateista ja kylmää, joten sinne on varustauduttava lämpimin ja sadetta sietävin vaattein.
Agua Garcian laakeripuumetsa on osa luonnonsuojelualuetta Las Lagunetas.

Joulukuu 2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, +34-618 682 576
kanariansaarelainen@groups.facebook.com

Kastanjien aika Kanarian saarilla

2011-12-06T12:30:00.003Z

Kastanjapannut höyryävät iltaisin Puerto de la Cruzin satamarannassa ja Plaza de Charcolla. Niitä voi tavata myös vihannestorien ulkopuolella. Samanaikaisesti kun kastanjat ovat valmiit syötäviksi, on vuoden uusi viini myös valmista. Syystalvi on mielenkiintoista aikaa.

Tenerifelle kastanjat tuotiin valloituksen jälkeen 1496, myöhemmin kuin La Gomeralle ja El Hierrolle. Koska Tenerifen ensimmäinen ”elinkeino” oli sokerinviljelys, hakattiin mm. pohjoisrinteet niin puuttomaksi, että saaren guvernööri Alonso Fernandez de Lugo alkoi huolestua vesivarojen häviämisestä. Niinpä vuodesta 1503 näille saaren pohjoisrinteiden hakkuualueille alettiin istuttaa kastajapuita. Nykyään tämä noin 150 ha:n suuruinen ja noin 20 erilaista kastanjapuulajia käsittävä vyöhyke ulottuu La Matanzasta Los Realejokseen. Kastanjapuista kasvaa myös Güímarin laakson alosassa Arafon kunnan alueella.

Ennen kastanjien alueelle istutettiin uusia puita, mutta ei enää. Kastanjapuu viihtyy vulkaanisessa maaperässä erittäin hyvin. Se ei tarvitse varsinaista lannoitusta. Puun lehdet putoavat marraskuussa, ja toimivat eräänlaisena itselannoituksena.. Marraskuu on myös aktiivisin aika, jolloin puu tarvitsee sadetta. Toukokuu-lokakuu on saarella suhteellisen tasainen. Lämpötila on tällöin 14oC. Kastanjapuu voi kasvaa 20 metriseksi. Se voi elää hyvin vanhaksi, ja nykyään olemassa yksilöitä, joiden arvellaan olevan jo tuhat vuotta vanhoja.

Kastanja on levinnyt Välimeren alueella Iberian niemimaalta aina Kaukasus vuorille saakka. Pohjoisessa sen kasvuvyöhyke ulottuu Keski-Eurooppaan ja etelässä Algeriaan ja Marokon vuorille. Perimätiedon mukaan kastanja on kotoisin vähästä Aasiasta, mistä se tuotiin Kreikkaan noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. 500 vuotta myöhemmin, eli noin 2000 vuotta sitten, roomalaiset toivat sen Italiaan, Ranskaan ja Espanjaan. Itse puun nimi on peräisin kreikan kielisistä sanoista kastanion karyon, mikä viittaa puun alkuperään Kastana nimisessä kaupungissa Ponto Euxinon, eli nykyisen Mustan meren rannalla. On löydetty myös arkeologisia todisteita siitä, että tämä puu tunnettiin jo huomattavasti aikaisemmin. Sitä on viljelty vähintään 2500 vuotta. Vaikka kastajapuita kasvoi Iberian niemimaalla, ollaan sitä mieltä, että kastanja tuotiin Kanarian saarille Amerikasta.

Kastanjan puuaine on kovaa, mutta kevyttä ja erittäin kestävää. Siksi sitä on käytetty esim. huonekalujen valmistuksessa. Siitä on myös valmistettu tynnyreitä kuten tammesta. Kastanja ei ole hyvää polttopuuta, koska se palaa erittäin huonosti. Oksista tehdään esim. koreja. Kastanjan käyttö käsitöissä oli erittäin tärkeä taloudellinen lisä kanarialaisen maaseutuihmisen elämässä aina 1950-luvulle saakka.

Kastanjapuun hedelmät, kastanjat sisältävät paljon hiilihydraattia, rasvoja, proteiineja mineraalisuoloja. Niiden ”vesi” määrä on 70%, eli sama kuin ihmisen. Kastanjan ”pähkinät” kypsyvät syksyllä. Erityisesti nälkävuosina, ja sotien jälkeen, kastanjat olivat tärkeä ruokalisä. Nykyäänkin kastajaa käytetään esim. sopissa, liha- ja kalaruokien kanssa. Kastajajauhoja käytetään leivonnaisissa ja makeisissa. Kansanlääketaidossa sillä on monenlaista käyttöä, esim. erilaisissa hengityselinten vaivoissa, yskässä ja reumassa. Kastanjan kuorta käytettiin nahkan parkitsemisen yhteydessä. Sen pähkinöiden kuoresta ja lehdistä saatua uutetta käytettiin shampoossa. Kastanjan kukkia laitettiin maun parantamiseksi piipputupakkaan.

Victoria de Acentejon keskustassa sijaitseva Casa de las Castañas eli ”kastanjatalo” on ainoa laatuaan koko Kanarian saaristossa. Talon ylimmässä kerroksessa on näyttely, jossa kerrotaan kastajasta, sen alkuperästä, leviämisestä ja käytöstä. Acejenton alueella järjestetään joka syksy erilaisia kastanjaan ja sen viljelyyn liittyviä tapahtumia.

Kastajapuusta valmistettuja leipälautoja ja muita esineitä olen löytänyt La Matanzan kauppahallista. Tämä paikallisten viljelijöiden ja käsityöläisten tuotteita pursuva markkinahalli on avoin viikonloppuisin. Sinne on helppo löytää, koska se sijaitsee aivan sen vanhan maantien varressa, joka lähtee Puerto de La Cruzista ja kiemurtelee moottoritien suuntaisesti usean pohjoisrinteen kylän läpi..

Kastanjaa on myynnissä paitsi Acentejon alueen maanviljelijöiden toreilla, myös Güímarin laakson toreilla.

Kastanjien aikaan, joka alkaa marraskuussa on myös vuoden uusi viini valmista. Niinpä Acentejon alueen viinituvissa ja ravintoloissa tarjoillaan viinin keralla erilaisia kastanjamaistiaisia. Sanontatapa ”Fuerte castaña cojiste”- oletpa humalassa, liittyy ilmeisesti myös tämän ajanjakson kokemuksiin. Toinen sanontapa ”Te doy un castaño” - . Läimäytän sinua – toiminee sen sijaan ympäri vuoden.

Lyhyt kuvaus kastanjan ja viinin juhlasta marraskuun lopulla
http://www.youtube.com/watch?v=QKZiKvKkchY

Kirja: Los castañeros de Canarias: ladattava kirja pdf muodossa, 136 sivua: http://www.ccbat.es/castaneros.pdf
Kirjoittajat: S. Pereira Lorenzo, D. Rios Mesa, A.J. Conzalez Diaz, A.M. Ramos Cabrer
Kirja: El Castañero en Tenerife: Kirjoittajat: J. Zoilo Hernandez Gonzalez, D. Rios Mesa, G. Celorrio Dorta
Julkaisija: ccbiodiversidad@tenerife.es

Joulukuu 2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, 0034-618 682 576
kanariansaarelainen@groups.facebook.com

Turismin kuvaa

2011-11-28T19:35:00.001Z

Syyssesonki on pyörinyt jo jonkun aikaa. Viranomaiset odottavat uutta kävijäennätystä. Uusia turistiryhmiä on ilmestynyt kuvaan. Saariston työllisyystilanteen arvellaan paranevan kasvavien turistimäärien ansiosta.

Kaikennäköisiä yrittäjiä ja yrityksiä on myös ilmestynyt kuvaan. Välillä näyttää siltä, että taistelu rahan jakautumisesta on hurjaa, kamppailua käydään, eivätkä tulokset ole aina parhaat mahdolliset. Samanaikaisesti vaikuttaa siltä, että turistien joukossa on väkeä, jotka eivät tunnu ymmärtävän, että suurin sanoin siivitetty halpa kierto- tai tutustumismatka ei välttämättä ole paras ja laadukkain.

Muuan esimerkki tästä on ollut erään tuote-esittelijän tarjoamat polkuhintaiset kiertomatkat Tenerifellä ja La Gomeralla. Tuotteet myydään kalliilla, ja niillä rahoitetaan alihinnoitetut kiertomatkat. ”Oppaiksi” ko. matkoille on haettu nuorta väkeä Facebookin välityksellä.

Kanarian lainsäädännön mukaan ainoastaan koulutettu ja saaristohallituksen kokeissa hyväksytty henkilö saa toimia paikallisoppaana. Näiden oppaiden on myös hallittava paikallinen kieli. Pyrkimyksenä on taata laatua turisteille. Mutta tätä näytetään kierrettävän useassa matkajärjestäjäyrityksessä. ”Oppaana” esim La Gomeralle voi toimia nuori henkilö, joka ei koskaan aikaisemmin ole laskenut jalkaansa saaren kamaralle, ei tunne paikkoja, ja lukee kaiken matkakertomuksestaan jonkun toisen kirjoittamasta ”kompendiumista”. Tavallisesti nämä henkilöt eivät myöskään osaa espanjaa ja kommunikointi heidän ja bussinkuljettajan välillä on melko mahdotonta.. Laatu on korvattu määrällä ja turisti maksaa, tietämättä etukäteen mistä hän maksaa.

Halvin vaihtoehto ei todella ole aina se halvin – eikä halvalla saatu tieto ole aina paras mahdollinen.

Vaihtoehtoja on, mutta niiden joukosta on osattava valita, ja oltava valmiit maksamaan laadusta…Aina voi kysyä matkaa ostaessaan. Vastaus voi olla mielenkiintoinen.

Marraskuu 2011 (©)Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, +34 618 682 576

Kanarian männystä

2011-11-15T16:52:00.002Z

Suuria puita on yleensä pidetty ajan kulkua seuraavina mykkinä todistajina. Savolaisten laulussa muistutetaan siitä, että jos vanhat puut voisivat kertoa näkönsä, niin mitä ne muistaisivatkaan… Puilla katsotaan olevan mahdollisuus kertoa siitä kehityksestä, mitä ihmisen toiminta saa aikaan, samoin kuin ”jatkuva kehitys”.

Pyhiä puita
Kaikilla kansoilla on ollut oma pyhä puunsa. Suomalaisten pyhänä puuna pidetään pihlajaa.
Myös kanarialaisilla oli pyhä puunsa, Garoé El Hierron saarella. Toinen pyhänä pidetty puu Kanarian saarilla on saariston kotoperäinen mänty Pinus Canariensis.

Kaikkein varhaisimmat merkinnät Kanarian saarilla kasvavista männyistä ovat peräsin ensimmäiseltä vuosisadalta ajanlaskumme alussa. Roomalainen luontotutkija mainitsee Canaria nimisella saarella kasvavan runsaasti käpykasveja.
Makaronesian (johon myös Kanarian saaret kuuluvat), eli Atlantin saaristojen kasvillisuutta tutkittaessa ja verrattaessa aikoinaan Euroopassa esiintyneeseen kasvillisuuteen, löydettiin Kanarian männyn fossiileja eri puolilta Eurooppaa.

Siihen aikaan kun Kanarian saaret liitettiin Kastilian kruunun alaisuuteen, 1400- luvulla, saarilla oli vielä runsas kasvillisuus. Kanarian saaret, kaukana mantereista, ovat antaneet ja antavat edelleen, suojapaikan erikoisille ja ihmisen toiminnan tuloksena jo kadonneille yksilöille. Täällä merten turvallisessa sylissä on kasvanut tuhat vuotta vanhoja puuyksilöitä, joilla on hyvin erikoisia piirteitä. Näistä on kerrottu niiden merenkulkijoiden kronikoissa, jotka tulivat saarille vuosisatojen aikana. Näiden suurten puiden varjossa lepäsivät aikoinaan niin alkuperäisasukkaat, valloittajat kuin uudisasukkaatkin. Muutamien erikoisten mäntyjen suoma varjo on toiminut suojana ja opastajana kaikille matkaajille. Oli esim. tavallista nähdä jumalainen symboliikka sellaisissa suurissa männyissä, jotka sijaitsivat teiden risteyksissä. Nämä puut olivat lisäksi suurempia kuin muut paikan puista

Eräs esimerkki näistä puista voi olla Icodin mänty - “pino del Buen Paso”. Se sijaitsi La Orotavasta Buenavistaan kulkevan tien varressa. Kastilialaiset pitivät sitä pyhänä puuna, ja tunsivat sen nimellä ”El de los Realejos”. Toinen heille pyhä mänty oli El Pason (La Palma) ”pino de la Virgen”. Tämän männyn kätköistä löytyi aikoinaan eräs saaren tärkeimmistä neitsythahmoista, Virgen del Pino. Gran Canarian Terorissa asustava suojeluspyhimys Virgen del Pino löytyi aikoinaan myös männystä.

Nämä mahtavat puut koettiin voimia vahvistavina maagisina yksilöinä, ja ne auttoivat matkaajaa. Näin ollen ei ole mikään ihme, että niissä alettiin nähdä Neitsyt Marian ilmestymisiä.

Suuret aukkohakkaukset ja erosian aikaansaama kasvipeitteen häviäminen alkoivat Kanarian saarilla uuden valloittajien sivilisaation sivuvaikutuksina. Erikoisuutena mainittakoon, että Espanjan kuninkaan Filip II:n 1500-luvun lopulla rakennuttaman laivaston, ”voittamattoman armadan”, rakennusmateriaali oli Kanarian mäntyä.

Kanarian saarten mänty, Pinus Canariensis, on luultavasti saaristossa kaikkein runsaimmin esiintyvä puulaji. Se kasvaa Fuerteventuraa ja Lanzarotea lukuun ottamatta kaikilla saarilla. Syynä tähän on Kanarian männyn kyky sopeutua saarten monivivahteiseen ympäristöön ja peittää vähitellen laavakentät. Erikoisia mäntyvyöhykkeitä saarilla ovat Tamadaban ja Pajonales el Inagua mäntymetsät Gran Canarialla, La Esperanza ja Icod Tenerifellä, El Pinar El Hierrolla ja La Caldera de Taburiente, Cumbres del Norte ja Cumbres del Sur La Palmalla. La Gomeralla sitä kasvaa Roque de Agandon läheisyydessä ja Vallehermosossa. Aikaisemmin mäntymetsiä oli enemmän, mutta ne hävisivät asutuksen levitessä. Tällaisia paikkoja olivat aikoinaan Granadilla ja Arico Tenerifellä, El Paso La Palmalla ja San Bartolomé de Tirajana Gran Canarialla.

Kanarian mänty
Kanarian männyn tieteellinen nimi on peräisin norjalaiselta kasvitutkijalta, nimeltä Christer Smith 1800-luvun alussa. Hän oli ensimmäinen, joka totesi Kanarian männyn olevan aivan oma lajinsa

Kanarian mänty kasvaa saarten pohjoispuolella noin 1200–2000 metrin korkeudessa ja eteläpuolella 500 - 2.000 metrin korkeudessa. Männyn ”yläraja” erottuu selvästi esim. kun ajaa Las Cañadakseen johtavia teitä, ja saapuu tähän 2000 metrin korkeuteen. Mänty kasvaa alussa hitaasti ja saa vauhtia vasta viidennellä vuodella. 30 vuotiaana se on 15–20 metriä korkea. Sen jälkeen männyn kasvunopeus vähenee. 75 vuotiaana se lakkaa kasvamasta pituutta. Silloin sen korkeus on 30–40 metriä ja läpimitta 2,5 metriä. Tämän jälkeen mänty voi elää satoja vuosia ja lihoa hieman vuosien mittaan..

Kanarian mänty on kestävä tulta vastaan, eikä pala metsäpaloissa, koska sillä on paksu kaarna. Tämä suojelee puuta myös hyönteisiltä ja lahoamiselta. Kaarnan alla tosin elää hämähäkkejä ja kovakuoriaisia, joita käpytikka käyttää sitten ravinnokseen

Runsas pihka saa aikaan sen, että puun ydin on kestävä. Tästä ytimestä saadaan erittäin kestävää rakennuspuuta teaa, eli sydänmäntyä, joka tosin kuivana palaa erittäin helposti siinä olevan pihkan vuoksi...

Mänty voi metsäpalon yhteydessä palaa aivan mustaksi ja menettää kaikki oksansa, mutta jo muutamien kuukausien kuluttua rungosta kasvaa pieniä neulastupsuja, ja vähitellen uusia oksia. Kanarian mänty on eräänlainen kasvimaailman Fenix-lintu. Yleensä Kanarian männyt ovat tuuheita, mutta sellaiset yksilöt, jotka ovat joskus palaneet, jäävät yleensä hoikemmiksi sivukuvaltaan.

Monterreyn mäntyjä Kanarian saarille

1900-luvun alussa saarilla hakattiin paljon metsiä. Tilalle istutettiin muualta tuotuja ja nopeasti kasvavia puita, mm. Monterreyn mäntyä Pohjois-Kaliforniasta. Sen jälkeen huomattiin, että vesivarat alkoivat vähentyä nopeasti. Vasta tässä yhteydessä havaittiin Kanarian männyn noin 30 cm pitkien neulasten merkitys vesivarastojen ylläpitämiselle. Näillä istutetuilla männyillä oli lyhyet neulaset. Tältä jaksolta peräisin olevia havupuita voi vielä nähdä La Orotavan kautta Las Cañadakseen johtavan tien varressa.. Näiden muualta tuotujen mäntyjen sopeutumattomuus kanarialaiseen luontoon on käynyt ilmi, mm. syksyn 2009 suurissa myrskyissä. La Orotavan laaksossa Las Cañadakseen johtavan tien varressa on täysin metsättömiä alueita. Myrskytuuli katkoi siellä kasvaneita Kalifornian mäntyjä kuin tulitikkuja. Näiden katkenneiden mäntyjen poistaminen juurineen on ollut aikaa vievää ja kallista hommaa..

Männyn neulasilla on paljon käyttöä
Kanarian saarten luonto on riippuvainen mm. pasaatituulista ja niiden mukanaan tuomasta pilvikosteudesta. Suuressa luonnon viisaudessa Kanarian kotoperäinen mänty on erinomainen kosteuden kerääjä. Sen 30 cm pitkät neulaset ovat ryhmittyneet kolmen neulasten nipuiksi. Pituus ja ”runsaus”, antavat näille männyt lehdille paljon pinta-alaa ja ne haravoivat tehokkaasti kosteutta ohikiitävästä ns. horisontaalista sateesta, tai pilvikosteudesta. Sateen yllättäessä on tosin erittäin epäviisasta mennä männyn alle pitämään sadetta, koska se on ainoa paikka missä kastuu normaalia enemmän.
Kanarian männyn kolme neulasta ei tosin ole niin ainoalaatuinen maailmassa, kuten olin aikaisemmin ymmärtänyt. Himalajan männyllä on myös kolme neulasta nipussa, mutta nämä kaksi eivät ole lähisukulaisia puuyksilöinä. Kanarian mänty on enemmän sukua Välimeren maissa kasvaville ja Himalaja mänty Amerikassa kasvaville.

Kanarian männyn neulasilla on siis paljon tehtävää. Tuoreina ne keräävät kosteutta ja kuivina ne tippuvat alas männyn juurelle. Nämä orgaaniset jätteet muodostavat eräänlaisen peiton mäntyjen juurille. Neulaset pitävät maan paikoillaan ja estävät sen erosioitumista. Samalla ne

muodostavat maaperää uusille kasveille. Esimerkiksi tulivuoren purkausten jälkeen Kanarian mänty on ensimmäinen kasvi näillä laava- ja tuhkakentillä. Neulasten luoman maaperän myötä myös muut kasvit leviävät niille vähitellen. Rakkaina lapsina näillä neulasilla on monta nimeä: pinocho, pinocha, pinillo, base. Männynneulasia on käytetty aikaisemmin esim. patjojen täytteenä, tai erinomaisena eristyksenä maalattioilla. Niitä on käytetty lannoitusaineena saarten alempien alueiden banaaniviljelyksillä tai kuivikkeena karjalle. Kaikkein tärkein ja yleisin oli neulasten käyttö eristeenä hedelmien pakkauksessa. Hedelmät, esim. banaanit, peitettiin ensin karkealla paperille ja väliin laitettiin männynseulasia. Aikaisemmin oli olemassa kokonainen ammattikunta - pinocheros, jonka elinkeino oli männynneulasten kerääminen. Eräänlainen keskuspaikka oli Esperanza Tenerifellä. La Lagunasta Las Cañadakseen johtavan tien varrella voi vieläkin nähdä neulasten kerääjien kuorma-autoja..

Nykyään neulasten käyttö ei ole kannattavaa. Siitä huolimatta on tärkeää poistaa neulasia vuoristosta, tosin kontrolloidussa muodossa, jottei niitä oteta liikaa ja maa erosioituu. Nykyään pyritään neulasten suhteen siihen, että voidaan ottaa käyttöön vanhoja ja miettiä uusia käyttötapoja. Männyn neulasia voidaan käyttää edelleen lannoitteena kemiallisten lannoitteiden asemasta. Niistä voidaan myös valmistaa biopolttoaineita. Mäntyjen alla maa on erittäin hapan, johtuen juuri männyn neulasista. Kosteina nämä neulaset tekevät maan pinnan erittäin liukkaaksi. Sateiden aikaa mäntymetsissä kasvaa paljon sieniä.
Männyn kukinnot ovat pieniä. Ne muodostavat kimppuja oksien latvaversoihin. Nämä kukinnot kovettuvat vähitellen noin 10 – 20 c. pitkiksi kävyiksi. Männyn siemenet ovat sinisen Kanarian peipon – pinzon azul pääasiallinen ravinto.
Männyn pihkallakin on ollut oma hyötykäyttönsä. Saarten alkuperäisasukkaat peittivät männyn pihkaa haavoille eräänlaiseksi laastariksi.

Suurista männyistä
Kronikoissa kerrotaan saariston valtavista jo hävinneistä männyistä: P.B. Webb ja S.Berhelot (1836-1850) kirjassa ”Historia Natural de las Islas Canarias” kerrotaan monesta suuresta männystä. La Orotavan ylärinteillä kasvoi mänty, joka tunnettiin nimillä, kuten“El Dornajito”, “El Pino de las Meriendas” ja “El Pino de la Carabela”. Toinen kuuluisa puu oli jättiläismäinen mänty joka kasvoi Fasnian kukkuloilla. Pelkästään sen puusta rakennettiin kirkko, joka tosin paloi myöhemmin.

Suuria mäntyjä kutsutaan vieläkin nimellä Pino Gordo = Paksu/lihava mänty. Tenerifellä Vilaflorissa Las Cañadakseen nousevan tien vieressä oikealla jäävä mänty on eräs niistä. Sille on varmaan myös kertynyt paljon elinvuosia, koska jo saaren alkuperäisasukkaat guanchit pitivät sitä pyhänä puuna. Tällä “Pino Gordolla” on kolme suurta oksaa, joista jokainen on yhtä paksu kuin ”tavallisen” männyn runko. Puun juurella olevan informaatiotaulun mukaan sen korkeus on 45,12 metriä ja ympärys on 9,36 metriä ja halkaisija on 2,66 m. Tämä mänty on varmaan kaikkein valokuvatuin Kanarian mänty. Se on sijoittunut myös aivan johtoasemiin kansainvälisissä ”mäntykilpailuissa”. Tien toisella puolen on kaksihaarainen “Pino de las Dos Pernadas”. Sen korkeus on 56,03 metriä ja ympärysmitta 8,30 metriä. Läheisessä Madre del Aguassa on mänty, joka on 65 metriä korkea. Sen halkaisija on 2,57 m. Nämä puut muistuttavat siitä, minkä näköisiä olivat luultavasti saaren metsät aikoinaan.

Muita paksuja mäntyjä Tenerifellä kasvaa Guia Isorassa, Tajavassa ja Majagorassa. Arafon kylään johtavan tien varressa kasvava Calvarion mänty säilyi tulivuoren purkauksen yhteydessä 1700 luvun alussa ja hengissä vieläkin.

El Hierrolla kasvavat Ijaniquen ja el Julánin männyt. La Palmalla Villa de Masossa kasvaa Pino del Cura, eli Papin mänty. La Palmalla kasvaa myös kaksi Pino de la Virgen eli neitsyen mäntyä, yksi Puntagordassa ja toinen Fuencalientessa.
Vaikka Kanarian mäntyä kasvaa kaikkein eniten Tenerifellä, ei se silti ole saaren tunnuskasvi, vaan naapurisaaren La Palman.

Kanarian mäntyä on levitetty myös muualla maailman. Sitä on istutettu esim. Peruun Andien rinteille, missä metsäpalon vaara on suuri. Kanarian mäntyä on myös istutettu Austraaliaan, missa se kattaa useiden tuhansien hehtaareiden suuruisia alueita.

Eläviä legendoja
Järjestö nimeltä Boques Sin Fronteras – Metsät ilman rajoja on kartoittanut Kanarian saaristossa 134 erikoista puuta, jotka edustavat 29 eri lajia. Nämä puut esitellään kirjassa nimeltä ” Leyendas vivas” eli ”eläviä legendoja”. Eniten edustettuja ovat ”lohikäärmepuu” (Draceana drago), Kanarian mänty (Pinus canariensis) ja Kanarian palmu (Phoenix canariensis), joiden tila on yleensä ”hyvin säilynyt”. Poikkeuksiakin on, niiden joukossa mm. Gran Canarialla kasvanut mänty - pino de Pilancones.

Kaikkein eniten tällaisia erikoisia puuyksilöitä on tavattu Tenerifellä, missä niitä on peräti 107 kappaletta. El Hierrolla ja La Gomeralla kasvaa kummallakin seitsemän erikoista puuta, Gran Canarialla kahdeksan ja La Palmalla kaksi. Itäisillä saarilla Fuerteventuralla ja Lanzarotella ei kasvaa yhtä ainoaa erikoista puuta.

Kaikkein erikoisimmat Kanarian männyt ovat järjestön mielestä seuraavat
Tenerifellä: Vilaflorissa kasvavat (ja edellä kuvatut) Pino Gordot ja Aricossa kasvava “el pino Derrengado” (koukkuinen)
La Palmalla: Neitsyen mänty - Pino de la Virgen ja Buen Pason mänty - Pino del Buen Paso.
Gran Canarialla: Casandra noidan mänty Tejedassa - Pino de la Bruja Casandara.

Gran Canarialla kasvanut Pilanconesin mänty - Pino de Pilancones hävisi viimeisimmän suuren metsäpalon yhteydessä vuonna 2007. Männystä on kuitenkin onnistuttu saamaan kloonattuja taimia, joita nyt kasvatetaan saaren kasvitieteellisessä puutarhassa.
Kanarian saaristossa ei ole olemassa minkäänlaista lainsäädäntöä, joka turvaisi erikoisten puiden säilyttämisen, muuta kuin siinä tapauksessa, että ne sattuvat kasvamaan erityisellä suojelusalueella. Saarihallinnon tarkoitus on korjata tämä epäkohta.

Kanarian mänty ei ole pinja
Opastusmatkojeni yhteydessä olen joskus kuullut asiakkaiden kyselevän ja puhuvan ”pinjoista” tai ”pinjametsistä”. Pinjamänty – Pinus pinea on Välimeren alueen mänty, jonka kasvutapa on aivan toisenlainen. Se muistuttaa ulkonaisesti hieman avattua sateenvarjoa. Jos sitä tapaa jossain Kanarian saarilla, niin se on istutettu, niin kuin monet muutkin ”ulkomaalaiset” männyt.

Kuvia männyistä ja niiden erilaisista kasvuympäristöistä:
http://picasaweb.google.es/lainegracia/KanarianMantyPinusCanariensis#

Marraskuu 2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, +34-618 682 576

Kanarian saarten kansallispuistovierailu

2011-11-09T17:08:00.000Z

Aivan ihana virtuaalinen 3 D vierailu Kanarian saarten neljassa kansallispuistossa, Garajonay La Gomeralla, Timanfaya Lanzarotella, Taburiente La Palmalla ja Las Canadas del Teide Tenerifella...
http://vimeo.com/21459922

Santa Cruz de Tenerifen kauppahalli Nuestra Señora de África

2011-10-30T10:21:00.001Z

Varhainen aamuhetki kahvilassa Santa Cruz de Tenerifen kauppahallissa ”Nuestra Señora de África”n ”nousevan auringon” patiolla. On vielä hämärää, Taivas on pilvessä ja vettä tippuu hieman. Pisarat ovat suuria.

Myymälät ovat juuri avatut. Kahvilan vieressä sijaitsee vihanneskauppa ”Fruteria El Precio Justo”, minkä voi ymmärtää siten, että hinnat ovat siellä oikeudenmukaiset. Tämä myymälä on tavallisesti täynnä väkeä, niin nytkin.

Kauppahalli kuhisee väkeä kaikkina aukiolopäivinään. Sieltä löytyy melkein mitä vaan. Alakerrasta saa tuoretta kalaa. Lihamyymälät löytyvät katutasolta. Eläviä kanoja ja häkkilintuja on kaupan samalla tasolla.

Vihannes- ja hedelmävalikoimat ovat trooppisen runsaat, värikkäät ja monipuoliset. Täältä löytyy myös viiniä, mausteita, terveyskauppatuotteita, kotitaloustarvikkeita, pesuaineita, itse tehtyjä koruja, jne.
Rakennuksen iltapäivisin luukuilla peitetyt ulkoseinät paljastavat aamuisin pieniä ”pystykahviloita” joista saa kahvia, viiniä, kaljaa, virvokkeita, sämpylöitä ja pikkupurtavaa.
Hallin pääportin ulkopuolella myydään vaatetavaraa, mekkoja, housuja, hattuja. Sieltä löytyvät myös musiikin kauppaajat.

Pääportin sisäpuolella ovat leikkokukat, Portin edessä avautuvalla patiolla, ”ilta-auringon” puolella, myydään ruukkukasveja ja taimia. Myös kuivattuja yrttejä on kaupan.

Kauppahalli vetää puoleensa monenlaista väkeä, myös turisteja. Suurten risteilyalusten matkustajia kiinnostaa käynti siellä. Värit, tuoksut, väenpaljous ja kuhina ovat mieleenpainuvia kokemuksia.

Itse hallirakennus vaikuttaa vanhalta ja ”afrikkalaiselta”, ja sen nimi vahvistaa tätä käsitystä. Tosiasiassa se on rakennuttu 1940-luvulla. Sen arkkitehti José Enrique Marrero Regalado on sama herra, joka on suunnitellut mm. Candelarian Neitsyen basilikan ja Tenerifen saarihallinnon rakennukset Plaza Españan reunalla.

Tyylia kutsutaan nimellä ”neo-canario”. Se on yleensä sekatyyliä, johon sisältyy aineksia monelta aikakaudelta ja monesta tyylistä. Kauppahallin nimi ”Nuestra Señora de África” vei minut aikoinaan arvailemaan, että tämä Señora, rouva, oli joku saaren lukuisista neitsythahmoista, tai että nimi oli jonkinlainen kunnianosoitus läheiselle Afrikan mantereelle..

Nuestra Señora de África on uusiempien tietojen mukaan todella kunnianosoitus neitsyelle, ja kyseinen neitsyt on Pohjois-Afrikassa sijaitsevan, Espanjalle kuuluvan Ceutan suojeluspyhimys, Virgen de África. Tämän kauppallin, ”Recovan”, rakennutti 1940-luvulla kenraali Francon alaisena rautakädellä saarta hallinnnut kenraali Ricardo Serrador Santés. Hänen vaimonsa nimi oli África, ja rakentamisen aikaisissa tiedoissa kerrotaan kauppahallin saaneen nimensä tämän rouvan mukaan. Kenraali Serrador puolestaan on saanut nimensä ikuistetuksi läheiseen komeaan siltaan, Puente Serrador, joka ylittää Santa Cruzia halkovan vesiuoman, Barrano Santosin, ja yhdistää kauppahallin (ja nykyään myös taidekeskuksen TEAn) keskikaupunkiin.
www.mercado-municipal.com/

Lokakuu 2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, 0034-618 682 576

Barranco Badajoz – Badajozin rotko Güímarin laaksossa Tenerifellä

2011-09-21T16:30:00.009+01:00

Tähän Güímarin laakson eteläisimmässä nurkassa sijaitsevaan syvään rotkoon liittyy juttuja, joita turismin puitteissa tai yhteydessä mainitaan erittäin harvoin, jos ollenkaan.

Barranco Badajoz on ollut tärkeä monessa eri yhteydessä.

Historiallinen katsaus
Ennen kuin rotkosta tuli Badajoz, se tunnettiin nimellä Chamoco, jota nimeä monet güimarilaiset käyttävät siitä vieläkin. Siihen aikaan kun se oli Chamoco, Güimarin alueen kuningas –Acaymo ja hänen poikansa Añaterve pitivät siellä ”kesähoviaan”. Luola Cañizo liittyy tähän vaiheeseen. Se sijaitsee korkealla, ja sitä katsellessaan voi vain ihmetellä miten sinne on kuljettu. Luolan katossa erottuu alhaalta päin vieläkin joitain varhaisia rakennelmia. Tosin tiedetään, että alkuperäisväestön kyky liikkua maastossa oli aivan toisenlainen kuin nykyisten asukkaiden.

Tässä rotkossa on eräs saaren monista pienilmastoalueista, mistä johtuu, että siellä on viileää ja kosteaa myös kesäisin, jolloin muualla Güimarin laaksossa on kuivaa ja kuumaa. Rotkossa tavataan tästä syystä useita ikivihreän laakeripuumetsän kasveja. Tämä muinaisjäänne, laakeripuumetsä, kuuluu enemmän pohjoiselle osalle saarta. Rotko on ollut kauan tunnettu mm. myös siksi, että siellä kasvaa joitain kasveja, joita ei tavata missään muualla koko maailmassa, mm. aivan oma Cistus variaatio..

Tenerifen valloituksen jälkeen, 1500-luvun alussa, saaren maat ja vedet jaettiin. Rotko joutui vähitellen Badajoz nimisen henkilön omistukseen. Ehkä tämä mies oli kotoisin Extremadurasta, paikasta Badajoz, mene ja tiedä. Useat valloittajasotilaat olivat kotoisin juuri Extremadurasta, missä Badajoz sijaitsee. Näin rotkon nimi kuitenkin virallisesti muuttui.

Tulivuoren purkaus Güimarin laakson yläreunalla, Arafon kukkuloilla, 1700-luvun alussa, katkaisi laakson aikaisemmat runsaat vesivirrat. Vuonna 1912 alettiin etsiä vettä kasvavan yhteiskunnan tarpeisiin. Tämä tapahtui kaivamalla käytäviä vuorten läpi maanalaisiin vesivarastoihin. Badajozin rotkoon ja sen lähistöön kaivettiin useita käytäviä, joista pisin on yli 4 km. Kaikki kaivamisen yhteydessä vuoresta siirretyt kivi- ja maamassat jätettiin rotkoon. Kasat ovat siellä edelleen. Sinne rakennettiin myös useita toimintaan liittyviä rakennuksia, jotka nekin ovat pystyssä rikottuina ja pahoin rappeutuneina. Näiden juoksevien vesien avulla saatiin Güimarin laaksoon myös Tenerifen ensimmäinen sähkövoimalaitos, joka sijaitsee lähellä rotkoa.

Tieto Badajozin rotkosta tuli elämääni vuonna 1995, jolloin olin siellä ensimmäisen kerran. Kasvillisuus oli erittäin runsas ja kauniin vihreä.

Muutamia vuosia sitten Güimarin laaksossa riehunut hirmumyrsky aiheutti suuria tuhoja Badajozin kasvillisuudelle. Syöksyvät vedet muokkasivat laakson pohjaan uusia käytäviä, kiskoivat puut ja pensaat mukanaan ja vierittelivät kiviä. Ensimmäinen vierailu myrskyn jälkeen oli todella masentava kokemus, niin hirvittävässä kunnossa rotko oli. Nyt tilanne alkaa olla jo korjautunut. Rotko on taas vihreä, mutta entisiä polkuja ei enää voi seurata.

Maaginen paikka
Badajozin rotkolla on hyvin erikoinen maine, tai paremminkin se mainitaan erikoisena paikkana. Kerrotaan, että silloin kun vesikäytäviä kaivettiin, kaivajat kohtasivat maan sisällä valkoisia ihmisen hahmoisia olentoja. Tämä kohtaaminen on kirjattu arkistoihin Güímarissa. Kerrotaan myös, että nuori tyttö hävisi rotkossa vuonna 1905 ja palasi 20 vuotta myöhemmin. Hän ei ollut yhtään vanhentunut siitä, mitä hän oli ollut lähtiessään.

Muita kummallisia ilmiöitä ovat erilaiset äänet, joita voidaan verrata gregoriaaniseen kirkkolauluun ja eräänlainen toiseen ulottuvuuteen siirtyminen.
Kerrotaan, että 40-luvulla saksalaiset natsit kävivät penkomassa rotkoa.
Nyt jo muihin ulottuvuuksiin siirtynyt toimittaja Francisco, eli Paco Padron oli eräs niistä henkilöistä, jotka käyttivät paljon aikaa rotkon tutkimiseen ja siellä tapahtuneista ilmiöistä kertomiseen. Tässä yhteydessä mainitaan UFOjen esiintyminen.
Rotkossa on paljon kävijöitä. Jotkut uskaltavat sinne öiseen aikaan, mutta tuskin yksin. Silloin jotkut ovat nähneet siivekkäiden henkiolentojen liikkuvan siellä. Valokuviin on ilmestynyt kasvoja.

Toistaiseksi en ole ollut rotkossa yöllä, joten en voi siitä puhua. Mutta olen ollut siellä vuosien mittaan useita kertoja, yksin, yhdessä koirani Misterion ja myös erikokoisten ryhmien kanssa.
Joitain kokemuksiani voin kertoa tässä yhteydessä, olkoonkin, että maineeni menisi…
Ensimmäisellä kerralla, vuonna 1995, koin miten tietyissä paikoissa siirryin toisenlaiseen olotilaan, ikään kuin kuplan sisälle.
Istuessani kerran rotkon aivan perimmäisessä nurkassa, totesin, miten ympärilläni alkoi eräänlainen voimakas liikenteen melu. Tämä nurkka sijaitsee siten, ettei sillä ole näkö- tai kuuloyhteyttä rotkoon suulle päin, joten mistään tai mikään liikenne ei voi kuulua sinne.

Erään vierailijaryhmän kanssa päätimme meditoida ennen rotkoon menemistä ja pyytää lupa tulla sinne paikan meille näkymättömiltä luonnonhengiltä. Sen jälkeen kun avasin silmäni, koin koko ympäristön aluksi aivan toisenlaisena, ikään kuin se olisi ollut nestettä. Toinenkin ryhmän jäsen koki saman ilmiön.

Hahmoja en ole nähnyt. Sen sijaan valokuvissa on usein ollut erikokoisia valopalloja, orbseja. Koirani Misterio ilmeisesti aisti tai näki jotain, mitä minä en kyennyt kokemaan, sillä se käyttäytyi toisinaan aika kummallisesti.
Eräs Güimarin laaksossa asuva ystäväni kertoi, että perimätiedon mukaan rotkoa vartioi seitsemän noitaa. Ylläolevassa kuvassa on seitsemän erikokoista ja hieman eriväristä valopalloa. Tulivatko noidat kenties kuvaan mukaan...

Aikaisemmin rotkon perällä oleva vesikäytävä oli suljettu rautaportilla, jonka pystyi avaamaan. En koskaan uskaltanut mennä hyvin pitkälle, mutta sen ehdin toteamaan, että siellä tuntui kuumalta ja etäältä kuului ikään kuin sydämen syke. Ehkä se oli veden pulssi. Ja kenties kuumuus johtui lähelle tulevasta Tieden magmakanavasta…kenties…
Nykyään tämä aukko on muurattu umpeen..
Maastoautolla pääsee aivan rotkon suulle. Tavallisella autolla on turha lähteä yrittämään. Erään ryhmän kanssa tulimme bussilla suhteellisen pitkälle, josta sitten jatkoimme kävellen.
Rotkolle voi myös kävella maantieltä. Matka on ylämäkeä, sen pituus lienee 2 – 2,5 km.

Patikkareitista rotkoon
Syyskuu 2011, ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, +34-618 682 576

Güímarin pyramideilta Tyynelle valtamerelle

2011-09-21T09:09:00.003+01:00

Uusi seikkailu voi alkaa täysin suunnittelematta. Tänään se tapahtui ja todella yllättäen. Mieleeni juolahti, että voisin mennä katsomaan, joko muutama päivä sitten Güímarin pyramideille tuotu Thor Heyerdahlin RA II kaislalaivan pienoismalli olisi saatu paikoilleen.

Thor Heyerdahl on ollut lapsuuteni sankarihahmo. Isäni luki innostuneena hänen kirjojaan jo1950-luvulla, ja innostus tarttui. Vähän tiesin silloin, että jossain elämäni vaiheessa asuisin samassa kaupungissa ja kävisin syömässä samassa pizzeriassa kuin Thor Heyrdahl. Elämä on joskus todella yllättävän ihmeellistä.

Nyt on niin, että Güímari pyramidit ja Thor Heyerdahl kuuluvat yhteen. Jos hän ei olisi todennut, että pyramidit olivat ”todellisia”, niin sillä paikalla olisi nykyään asuntoalue.
Thor Heyerdahl kuoli tammikuussa 2002, mutta hänen muistonsa elää voimakkaasti Güímarissa.

Heyrdahlin laivojen pienoismalleja
Koska Güímarin pyramidit on lempikohteeni tässä laaksossa, muistelen samalla usein tätä lapsuuteni sankaria.
Tänään etsin RA II:n pienoismallia. Se oli ulkona, muovipaketissa, odottaen, että sille tarkoitettu paikka valmistuisi. Tämä RA II on matkustanut kaukaa, Titicaca järveltä Boliviassa, jossa paikalliset kaislalaivojen tekotaidon omaavat sen rakensivat. Pyramideilla oli jo aikaisemmin RA II;n pienoismalli, jopa kaksikin, mutta molemmat hajosivat syksyisten myrskytuulien pyörittäminä.

Alueella olleessa suuressa teltassa oli muiden Thor Heyerdahlin käyttämien alkukantaisten laivojen pienoismallit. Ne, jotka säilyivät viimeisimmästä myrskystä, siirrettiin turvaan auditorion yhteydessä olevaan näyttelytilaan. Heyerdahl ylitti valtameriä hyvin alkukantaisilla laivoilla, joista tiedemiehet olivat todenneet, etteivät pysyisi kasassa tai uppoamatta montakaan päivää. Hän todisti näiden purjehduksiensa kautta, että merten ylittäminen ja maanosien asuttaminen oli tapahtunut toisin, kuin mitä oli kuviteltu.

Heyrdahlista kertovat näyttely
Tässä pyramidien auditorion viereisessä tilassa on nyt Heyerdahlin elämää esittelevä näyttely. Siellä on valokuvia hänen matkoiltaan ja mahdollisuus nähdä elokuva ”The Kon-Tiki Man”. Tämän version teksti on englanniksi. Löysin saman elokuvan YouTubista, mutta spiikkaus on portugaliksi. Tosin Heyerdahl puhuu englantia, ja kuvitus kertoo paljon, vaikka tekstiä ei ymmärtäisikään.

Toinen seikkailu YouTubissa oli vuodelta 1947 peräisin oleva mustavalkoinen elokuva, jonka käsikirjoituksen Heyerdahl oli tehnyt itse. Hän on myös kuvaaja.Tämä elokuva kertoo Kon-Tikin matkasta Perusta Polynesiaan.

Pyramidialueelle on rakennettu uusi teltta entisen paikalle. Sinne tulee vuoden 2012 alussa alkukantaisten laivojen näyttely. Toiseen telttaan valmistellaan valokuvanäyttely Pääsiäissaarilta. Ensimmäinen Pääsiäissaaria esittelevät näyttely lensi myrskyn mukana taivaan tuuliin muutamia vuosia sitten. Tämä aihe liittyy Thor Heyerdahlin tutkimusmatkoihin. Hän kirjoitti matkastaan sinne kirjan nimeltä Aku-Aku Pääsiäissaaren arvoitus.

Matkanjärjestäjät tarjoavat turisteille tutustumismatkoja pyramideille. Oleskeluun siellä on varattu 1,5 – 2 tuntia. Jos haluaa tutustua syvällisemmin sekä alueeseen että näyttelyihin, on varmasti parempi tulla omin neuvoin ja varata enemmän aikaa.
Pyramidien myymälässä on joitain Heyerdahlin kirjoittamia kirjoja.

Hieman Heyrdahlin elämänviisautta
Mieleenpainuva yksityiskohta The Kon-Tiki Man elokuvasta oli se, kun Heyerdahl muisteli miten hän nuorena, vasta-avioituneena miehenä eli vaimonsa kanssa vuoden hyvin yksinkertaisissa oloissa Fatu Hiva nimisellä saarella, Markeesien saaristossa. Fatu Hiva oli ulkonaisesti maanpäällinen paratiisi. Vuosikymmeniä myöhemmin hän totesi, ettei paratiisiin voi ostaa matkalippua, eikä sinne pysty matkustamaan. Mutta - sen löytää vähitellen jokainen omasta sisimmästään. Toinen toteamus, jonka tämä maailmaan kiertänyt seikkailija/tutkija on kiteyttänyt on ”Rajoja?. En ole koskaan nähnyt niitä missään, mutta olen kuullut, että ne ovat joidenkin ihmisten mielissä.”
Päivän seikkailu, joka kuljetti sekä ajassa että paikoissa…...

Mm. Fatu Hivan kokemuksista (1938) kertova kirja on nimeltään ”Green was the Earth on the seventh Day”. En ole löytänyt tästä kirjasta suomenkielistä versiota.
Kon-Tiki elokuva, englanninkielinen versio: http://www.youtube.com/watch?v=gGooopCTmpg&feature=fvsr
Elokuvan The Kon-Tiki Man ensimmäinen osa. Teksti on portugalinkielinen, haastattelut englanninkielisiä, ehkä vaikea ymmärtää, mutta kuvat kertovat myös: http://www.youtube.com/watch?v=QWK7QDZW3KQ&feature=related
Aikaisempi tekstini Güímarin pyramideista: http://lainegracia.blogspot.com/2011/03/guimarin-pyramidit-totta-tarua-vai.html

Syyskuu 2011, ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com , +34 618 682 576

Minusta

2011-09-05T13:25:00.004+01:00

Tulin Tenerifelle keväällä 1994 osaamatta montakaan sanaa espanjaa. Vähitellen opin kielen ja elämä alkoi helpottua monella tavalla.

Tunnen oloni kotoiseksi kun näen kotilaaksoni vuoret tai auringon nousevan meren takaa aikaisina aamuina. Nautin siitä, että voin ajaa ylös vuorille kuuntelemaan tuulen suhinaa puissa ja lintujen laulua.

Meri on myös tärkeä osa elämääni. Meri on erilainen joka päivä ja joka hetki, vaikka se on koko ajan sama meri…

Kasvimaailma on mahtava. Se kertoo Luojan uskomattomasta mielikuvituksesta ja kyvystä saada kaikki toimimaan täydellisesti.

Noin 7 vuotta sitten aloin tietoisesti tutustua uuteen maailmaani. Tuloksena oli se, että minusta tuli Kanarian saaristohallituksen auktorisoima turistiopas. Muutamien vuosien aikana olen opastanut ryhmiä sekä Tenerifellä että La Gomeralla. Olen viettänyt aikaa tutkien muitakin saaria, mutta tunnen parhaiten juuri nämä kaksi edellä mainittua.

Viime vuosien aikana olen perehtynyt kanarialaiseen viinimaailmaan, osallistunut viinin maistelukursseille ja La Lagunan yliopiston järjestämille kursseille. Olen käynyt viinikellareissa ja osallistunut viinireittikierroksille.

Terveisiä Pinolerestä

2011-09-04T19:38:00.002+01:00

Viikonvaihteen aikana La Orotavan laakson ylärinteillä oli liikennettä. Vuotuinen Pinoleren käsityönäyttely keräsi varmaan tuhansia kävijöitä. Tämä näyttely oli järjestyksessä jo 26.
Kansanmusiikkia, pitsiliinoja, instrumenttejä. miesten ja naisten kotona käytettyjä työkaluja. Perinteisiä vaatteita, moderneja hartihuiveja, leivonnaisia, kirjoja, ja tungosta.
Ostin punaisesta puusta - nimi ei selvinnyt vaikka kysyin- tehdyn kapustan. Toinen ostokseni oli lusikka, jonka lusikkaosa oli simpukan kuori - kuten joskus ennen...
Puhuin nahkapusseja valmistavan herran kanssa. Hän teki pienten vuohien nahkasta pusseja, joita ennen käytettiin gofion säilyttämiseen ja kuljettamiseen. Juttelin naisen kanssa, joka myi koristeellisia vuohenjuuston alustoja. Simpukkalusikan tekijä valmisti myös ruukkuja. Nämä simpukkalusikat ovat itse asiassa, ja onneksi, kierrätyksen tulosta. Ihmiset syövät näitä lapas-simpukoita ja kuoret jäävät kiertoon. Nämä simpukat ovat suosittuja ja nykyään niiden kerääminen on säännösteltyä ja siihen tarvitaan lupa (tai ainakin tarvittaisiin.)..
Mielenkiintoinen päivä vanhassa ympäristössä, missä tavallisesti on etnografinen museo. Alue on vanhaa guanchiasutusta ja siellä on erityinen kävelyreitti. Yritin ottaa reittikartasta kuvaa, mutta tulin äkäisesti poishätistetyksi. Olisi pitänyt pyytää kirjallinen lupa kuvien ottamiseen. Informaatio oli pääsylipun kääntöpuolella ja huomasin sen vasta kotona, kun olin heittämässä sitä pois.
Syyskuu 2011, Gracia Penttinen, 618 682 576, lainegracia@gmail.com

Virkistysalue – Los Frailes Arafossa

2011-09-01T18:48:00.003+01:00

Muistaneeko joku vielä sananlaskun, joka toteaa. ett se joka härillä kyntää, se häristä puhuu.
Kohdallani se on sovellettavissa siten, että koska olen koko kesän 2011 pysynyt enimmäkseen Güimarin laaksossa, niin kerron myös tähän laaksoon liittyvistä asioista.

Kesä on ollut hirvittävän kuuma. Ei ole tehnyt mieli juuri autoilla kuumalla moottoritiellä, eikä tehdä mitään pitempiä tutkimusmatkoja minnekään.
Güimarin laakson yläosassa mäntyvyöhykkeellä sijaitseva virkistysalue – Los Frailes, on ollut juuri sillä rajalla, mihin olen tuntunut jaksavani lähteä.

Los Frailes

Tämä Los Frailesin alue löytyy ajamalla Arafosta TF 4133 tietä ylöspäin kohti Esperanza-Teide maantietä. Noin 8 kilometrin kohdalla tie kääntyy vasemmalle. Puisessa tienviitassa lukee ”Zona Recreativa Monte de los Frailes”. Alueelle on vielä matkaa tästä. Tie on paikoin jyrkkä ja kapea.

Perillä, oikealla puolen tietä juuri ennen parkkipaikkaa seisoo puusta tehty munkkihahmo. Parkkipaikan vieressä on pieni kappeli, joka esittelytaulun mukaan on omistettu pyhimyksille nimeltä San Isidro Labrador y Santa María de la Cabeza.

Los frailes – eli munkit - olivat aikoinaan lähistöllä majaansa pitäneitä dominikaanimunkkeja. Heillä oli täällä asumistilojen lisäksi rukoushuone, viinikellari, vesisäiliö ja uuneja. He kasvattivat hedelmäpuita ja hoitivat eläimiä. Sitten valtio puuttui luostarilaitosten elämään ja takavarikoi (1837) kaiken arvokkaan. Näin munkkien omaisuus siirtyi yksityishenkilölle, joka tosin ei ollut politiikkojen suosiossa. Tämä ”la Granja” on jäljellä rauniona. Muutama vuosi sitten näistä raunioista tuli suojattu kulttuurimuistomerkki.

Los Frailes virkistysalueella on pöytiä erikokoisille ryhmille, uuneja ruoanlaittoa tai ruoan lämmitystä varten, sekä vessat. Siellä saatavissa oleva vesi vaikutti juomakelpoiselta, eikä siinä tuntunut kemikaalien makua.

Paikka on suosittu kesäaikaan varsinkin viikonloppuisin. Ihmiset tulevat sinne yleensä ryhminä, joko perheittäin ja yhdessä kaveriporukan kanssa.

Paikka sijaitsee mäntymetsävyöhykkeellä. Tuuli suhisee ihanasti puissa ja linnut laulavat. Auringon lämmittämät männyn neulaset maassa tuoksuvat voimakkaasti. Tosin tämän luontokokemuksen saamiseksi on syytä olla paikalla aikaisin. Sen jälkeen kun väkeä on alkanut kerääntyä, meteli alkaa olla aikamoinen.

Tenerifen virkistysalueita

Virkistysalue eli Zona recreativa, voi olla käsitteenä vähän vieras. Mutta toisaalta nimi kertoo sen, mihin tämä alue on tarkoitettu, nimittäin asukkaiden vapaa-ajan viettoon ja virkistymiseen. Niillä käyminen on tarkoitettu kaikille ihmisille, niin myös turisteille. Joskin voi olla, että turistin on hieman vaikea löytää niitä, tai jos löytää, käyttää niitä.

Mielestani aika helppoja löydettäviä autolla liikkuville ovat mm. Chio, joka sijaitsee Chiosta Teiden kansallispuistoon johtavan tien varressa oikealla. Alue on mäntymetsävyöhykkeellä. Tosin metsä on melko harvaa, sillä maasto on suhteellisen tuoretta laavahiekkaa.

Las Raíces löytyy ajettaessa Esperanzasta kohti Teideä. Esperanzan metsässä löytyy tienristeys, jossa tie kääntyy vasemmalle kohti Machadoa. Tästä risteyksestä on jatkettava jonkun matkaa, siihen saakka kunnes oikealla on viitta Las Raices… Täälläkin aluetta ympäröivät männyt, mutta metsä on tuuhea.

Kaikkein helpoin saavutettava on La Orotavassa sijaitseva La Caldera. Sinne pääsee Puerto de La Cruzista bussilla nro 348. Aikataulut löytyvät sivuilta http://www.titsa.com/.

Käyttäytymissääntöjä

Alueiden käyttöön on olemassa joukko säädöksiä. Esim. pyritään siihen, ettei mikään ryhmä varaa kaikkia pöytiä. Tulen saa sytyttää ainoastaan paikalla oleviin uuneihin, ja sen teko on kielletty silloin, kun on olemassa metsäpalon vaara. Polttopuut ovat paikalla, eikä niitä yleensä saa mennä keräämään ympäröivästä metsästä. Kävijöitä pyydetään noudattamaan siisteyttä ja pitämään huoli roskistaan. Kovin äänekäs musiikkivehkeiden käyttö on kielletty. Mutta koska alueilla ei ole valvontaa, niin olen todennut, että käyttäytymissäännöt vaikuttavat joskus vain pelkiltä toiveilta.
Syyskuu 2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, +34 618 682 576

Roque del Conde ja ruhtinas Ichasagua

2011-08-16T19:28:00.004+01:00

Tenerifella Costa Adejessa pohjoista taivaanrantaa hallitsee tasahuippuinen kukkula Roque del Conde – ”Kreivin kukkula”.
Kuka ja mikä on tälle 1001 metriä korkealle kukkulalle nimensä antanut ”kreivi”. Olen kysellyt usealta rannikon asukkaalta. Tuskin kukaan on pystynyt vastaamaan.
Tenerifen valloituksen (1496) jälkeen, 1500-luvun alussa tämä kukkula löytyy kirjattuna nimellä ”fortaleza” – linnake. Alueen asukkaat tunsivat sen guanche nimellä Ahio ja Hio aina 1800-luvun puoleen väliin, jolloin siitä tuli virallisesti Roque del Conde.

Kuka on tämä kreivi?
Vaikka saari virallisesti valloitettiin vuonna 1496, eivät kaikki sen alkuperäiset asukkaat katsoneet olevansa Kastilian kruunun alaisia. Entisessä Adejen menecyatossa – eli ruhtinas/kreivi/kuningaskunnassa – valittiin vuonna 1502 alueelle uusi päämies, urheaksi osoittautunut Ichasagua. Tämä kansan valitsema, Tenerifen toiseksi viimeinen, ruhtinas ja hänen joukkonsa päättivät ylläpitää Adejen itsenäisyyden. Heidän toimintansa keskittyivät Ahion kukkulan – jota myös pidettiin perinteisesti pyhän vuorena – läheisyyteen. Veriset taistelut kestivät vajaat 10 vuotta. Näissä olivat saaren käskynhaltijan Alonso Fernandez de Lugon joukot aina tappiolla. Viimein de Lugo ei halunnut menettää enempää miehiä. Hän oli jo aikaisemmin ”voittanut” guancheja puolelleen lupaamalla heille rauhaa, jota lupausta hän ei kuitenkaan koskaan pitänyt. De Lugo sai myös tällä kertaa puolelleen kristinuskoon kääntyneitä päällikköjä ja myös Ichasaguan kapinallisiin kuuluvia guancheja. Nämä alkoivat lähestyä Ichasaguaa ”rauhan merkeissä”. Rauhaneuvottelujen paikka oli kukkulan juurella, nykyisessä Aronan kunnassa sijaitseva aukio, Llano del Rey, joka 1700-luvulle saakka tunnettiin Llano de Ichasaguan nimellä.
Kohtaamispaikalle tulivat kristittyjen guanchien mukana myös de Lugon sotajoukot. Kerrotaan, että kun ruhtinas/ kreivi Ichasagua tajusi tulleensa petetyksi, hän ei sanonut sanaakaan, vaan veti vyötäiseltään tikarin, jonka hän upotti rintaansa. Hän valitsi rituaalisen kuoleman monen edeltäjänsä tavoin, koska hän ei halunnut nähdä rakastetun Adejen joutuvan valloittajien haltuun.
Llano del Reyllä on tämän rohkean ruhtinaan muistolaatta.
Tarina kertoo, että joinakin kirkkaina öinä on mahdollista nähdä valoja Roque del Conden tasaisella huipulla. Paikallinen väki sanoo, että siellä liikkuvat silloin entiset kapinalliset guanchejoukot, jotka vaativat kostoa ruhtinaansa Ichasguan pettämiselle.

Entisen saaren keskus
Roque del Conde on tärkeä myös muista syistä. Silloin kun Tenerife oli vielä vastasyntynyt, paikalle oli noussut merenpohjasta kolme ns. paleosaarta. Nämä saaret ovat nykyisen Tenerifen ääriosat. Roque del Conde oli eteläisen paleosaaren, ja on edelleen eteläisen Tenerifen korkein huippu. Se on usein pilvien peitossa. Tällä tasaisella huipulla on aikoinaan ollut viljelysmaita.
Roque del Condella on mahdollista kävellä. Kävelypolun alku on Aronassa. Alue kuuluu nykyään Barranco infiernon – Helvetin rotkon– luonnonsuojelusalueeseen.
Elokuu 2011, ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, 0034 618 682 576

La Gomera aktivoituu

2011-07-28T16:13:00.005+01:00

Kesällä 2011 Garajonayn kansallispuisto ja Espanjan ympäristöministeriö järjestivät kurssin, jonka osanottajat olivat turistioppaita ja muita turismin parissa työskenteleviä henkilöitä.

Suurin osa La Gomeran kävijöistä on ns. päivän turisteja, jotka saapuvat Tenerifeltä turistibussissa aamun ensimmäisellä lautalla, ja joille tarjotaan noin seitsemän tuntia kestävä saarikierros ruokailuineen. Näiden tuntien aikana pyrkimys on luoda mahdollisimman monipuolinen kuva tästä saaresta ja sen erikoisesta kansallispuistosta, joka on myös UNESCON maailmanperinnelistalla.

Kurssin pääpaino oli Garajonayn kansallispuistoon liittyvillä tiedoilla, kuten puiston erikoisella kasvillisuudella ja eläimistöllä. Puiston vastaava johtaja Ángel Fernández aloitti esitelmien sarjan. Hän oli myös mukana kun kiersimme eri puolella puistoa ja sen läheisyydessä olevilla näköalapaikoilla. Ángel Fernández on todellinen kansallispuistoa koskevan tiedon kultakaivos, olipa kysymyksessä puiston geologinen syntyhistoria tai kahden erilaisen puumaisen kanervan, puukellokanerva, Erica Arborensis, ja luutakellokanervan, Erica Scoparius, erottaminen toisistaan. Hän vertaa puistoa ja sen eläimistöä eläviin muinaismuistoihin.

Puiston keskustassa sijaitseva alue Laguna Grande (Suuri lätäkkö) ja siihen liittyvät historia ja mytologia olivat myös ohjelmassa. Kävelimme metsässä pystyksemme erottamaan siellä kasvavia ikivihreitä laakeripuista toisistaan ja tunteaksemme siellä kasvavia kukkia Useilla gomeralaisilla kasveilla olla jopa 20 erilasita paikallista nimeä. Oppaamme veivät meidät myös katsomaan entistä vuohipaimenten asumusta, josta vielä on jäljelle mökin pohja ja hieman seinäkiviä.

Puiston tiedotuskeskuksessa Juego de Bolas tutustuimme tämän keskuksen tarjoamiin mahdollisuuksiin kertoa puistosta tai esitellä siihen liittyviä asioita kuvien, korkokuvien ja videoiden avulla, tai poikkeamalla ”muistojen taloon”, tiedotuskeskuksen yhteydessä olevaan pieneen antropologiseen museoon.

Osataksemme antaa oikeaa tietoa myös muista matkan kohteista, kävimme tutustumassa La Gomeran pääkaupungissa San Sebastianissa sijaitsevaan vuonna 1450 valmistuneeseen ”Kreivin torniin –Torre del Conde”, Neitsyt Marian ylösnousemuskirkkoon (Iglesia de Asunción) ja sen vieressä sijaitsevaan historialliseen museoon. Oppainamme toimi kaksi historian tohtoria ja saamamme tieto poikkesi jossain tapauksissa huomattavasti kirjoitettujen turistioppaiden antamasta.

Hermiguassa ihastutti suhteellisen hiljattain avattu etnograafinen museo, missä on mahdollista tutustua mm. niihin erilaisiin elinkeinoihin, joita saarella on harjoitettu sen jälkeen kun se runsaat 500 vuotta sitten siirtyi ensin Kastilian ja sitten Espanjan kruunun alle.
Maailman historian tuulet ovat puhaltaneet voimakkaasti La Gomeralla, joka pienuudestaan (382 km2) huolimatta on sijoittunut monen eri alan maailmankartalle jo satojen vuosien aikana.

Päivien aikana ei unohdettu gomeralaista musiikkiakaan. Saarella elää vielä ns.”romance” traditio, joka aikoinaan tuli sinne uudisasukkaiden mukana Andalusiasta, mutta mistä se on jo hävinnyt. Romansseihin liittyy olennaisena osa tietynlainen rummun ja suurten kastanjettien tahdissa liikkuva tanssijoiden jono. Esitelmästä selvisi, että aikoinaan romansseja tanssittiin piirissä, kunnes kirkko kielsi tämän tavan ja muodostutti jonon. Toinen pikkutieto oli, että näitä romansseja on satoja, ja että ne ovat eräänlaista aikansa ”rappia”, erilaisista asioista ja tapauksista kertoa katsauksia.
Henkilökohtaiseksi haasteeksi jää, miten kertoa kaikesta yllä olevasta väsyttämättä kuulijaa, muistaen, että turisti on kuitenkin lomailija, ja että saarikierroksen tarkoitus on tarjota elämyksiä ja muistoja, tai kenties innostaa viettämään seuraava loma La Gomeralla.
Heinäkuu 2011, ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, 0034-618 682 576

Kanarian saarten muuttuvasta turismikuvasta

2011-07-28T15:57:00.004+01:00

Kanarian saaret ovat 1960 – 1970 luvuilla alkaneen massaturismin syntyvaiheista saakka olleet synonyymi auringolle, uimarannoille ja villille yöelämälle.
Vuosien mittaan tarjontaan on ja luonnollisesti myös kysyntään on liitetty paljon muutakin.
Uusia monitähtisiä hotelleja on noussut kuin sieniä sateella. Näistä kolosseista turistin ei edes tarvitse poistua koko loman aikana, koska niissä tarjotaan ruoat, juomat, uima-altaat, spat, hieronnat, iltojen viihde, lastenhoito ja kaiken yllä paistaa ilmainen aurinko. Tosin jotkut toteavat, että näissä hotelleissa – ja myös rakennetuissa turistikeskuksissa – ei ole suuria eroja eri maiden välillä, kaikkialla on samanlaista.

Kanarian saaristo on saanut monta kilpailijaa. Muuallakin on aurinkoa ja uimarantoja, jopa halvemmalla. Tosin ei välttämättä samaa, ainakin suhteellisen turvallista, ympäristöä. Esimerkiksi arabimaiden poliittiset kriisit toivat väkeä saarille. Joskus kysyin bussimatkan alkuvaiheessa opastettaviltani kuinka moni heistä oli itse asiassa ollut menossa esim. Egyptiin. Joskus yli puolet läsnäolijoista vastasi myöntävästi.

Kilpailu turisteista on kova. Nyt mietitään mitä muuta voidaan tarjota kuin aurinkoa ja hiekkarantaa.
Itse asiassa mahdollisuuksia on runsaasti – auringon ja hiekkarantojen lisäksi.

Toistaiseksi on puuttunut kyky osata tarjota ja myös kertoa siitä, mitä kaikkea on jo olemassa. Uusia tiedonvälityskanavia on otettu käyttöön, esim. WebTenerife. Ensin Lanzarote ja nyt Tenerife ovat tulleet mukaan Espanjan ”Saborear Espanja - Tasting Spain verkkoon. Tarkoitus on auttaa turistia tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin ja paikalliseen gastronomiaan.

Gastronomia ja viini ovat olleet kovasti esillä viime aikoina. Tähtien katselun, tulivuoripatikointien, tavalliset patikkaretkien, elämyksellisten patikkaretkien ym. Tarjonta ovat lisääntyneet

Kysymys liittyy mielestäni lähinnä siihen kuinka tavallinen turisti löytää tämän tarjonnan. Paikallisen turistilainsäädännön mukaan informaatiota on jaettava espanjan lisäksi suurimmilla turistikielillä, ts. englanniksi ja saksaksi. Viime vuosina kovasti lisääntynyt venäläisten turistien määrä on lisännyt ko. kielellä saatavaa informaatiota.

Suuri osa esim Tenerifen kävijöistä on tilastojen mukaan keski-ikäisiä henkilöitä, jotka tulevat tänne vuosi toisensa jälkeen – ehkä vähän niin kuin ”kotiinsa”. Välillä olen ollut hieman hämmästynyt kun olen todennut miten vähän monet näistä ”toistajista” tietävät saaresta. Liekö syynä omankielisen informaation puute, tai sitten aurinko ja uimaranta ovat ihan tarpeeksi.

Oli miten oli – jokaisella on oikeus valita lomansa sisältö mielensä mukaiseksi.

Oikeastaan se, mihin pyrin, on kertoa, että tarjontaa on runsaasta ja, että kysymälle ja etsimällä voi löytää uusia käyntikohteita ja kokemuksia.

http://www.webtenerife.es/
http://www.tastingspain.es/destinos_amp.php?p=21 /Lanzarote
http://www.tastingspain.es/destinos_amp.php?p=36 /Tenerife
http://www.canarias.es/islas-canarias-espana/ sivun oikeassa ylänurkassa on sana IDIOMA, paina sitä niin saat valikon, jossa on useita kieliä, joista voit valita. Täältä löytyy tietoja kaikista Kanarian saarista
Heinäkuu 2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, 0034-618 682 576

Kauneutta korkeudessa – Las Cañadas del Teide

2011-06-10T13:24:00.012+01:00

Tenerifen keskustassa, Las Cañadas del Teiden kansallispuistossa kukkii. Tavalliset turistit näkevät sen yleensä ruskean, harmaan ja vihreän eri värisävyissä, kuivana ja melkein epävieraanvaraisena. Kevät ja alkukesä muuttavat tämän maailman huumaavaksi värien ja tuoksujen valtakunnaksi.

Alueella on useita kasvilajeja, jotka kasvavat vain tietyllä pienellä alueella. Eräs niistä on Teiden orvokki, (Viola cheirantifolia, Violeta del Teide), jota en toistaiseksi ole nähnyt. Se kasvaa pelkästään Teiden rinteellä, aina yli 3000 metrin korkeuteen.

Neidonkieliä

Ne, mitkä kiinnittävät eniten huomiota tällä hetkellä ovat yli miehenkorkuiset Kuningatarneidonkielet (Echium Wildpretii, Tajinaste rojo). Jotkut niihin ihastuneet tulevat Euroopasta katselemaan niitä alkukesästä.

Kuningarneidonkieli kuuluu lemmikkikasveihin. Sitä ei ikinä uskoisi, jos vertaa mielessään hentoa vaaleansinistä lemmikkiä ja tätä tomeran ja mahtavan näköistä kukintoa.

Neidonkieli valmistelee kukkavanaansa parin, joskus kolmenkin vuoden ajan. Se kukkii sen jälkeen kaikessa loistossaan. Värit vaihtelevat tämän prosessin aikana. Kukat ovat uusina voimakkaan punaisia, hieman siniseen vivahtavia. Kuivuttuaan ne muuttuvat tummansinisiksi. Viimeinen kukkavanan väri on vihreä. Lopulta jää rinteelle tuuleen seisomaan pelkkä kalanruotoa muistuttava runko, joka kaatuu vähitellen. Tätä runkoa turistit saavat tavallisesti katsella talviaikaan ja kuvitella mielessään kasvin kesäistä loistoa.

Neidonkieli kukkii vain kerran elämässään. Se tuottaa valtavan määrän siemeniä taatakseen lajin säilymisen. Kukkimisvaiheen aikana ympärillä pyörii myös paljon mehiläisiä. Ne puolestaan saavat kerätyksi neidonkielestä aineksia vaalean kullankeltaiseen hunajaan.
Kuningatarneidonkieli oli uhattu laji siihen aikaan kun Cañadaksessa vielä laidunneettiin vuohia kesäisin. Vuohet rakastivat, ja kenties rakastaisivat vieläkin, tämän kasvin lehtipehkoja, jos pääsisivät niitä syömään. Näitä sinisenvihreään vivahtavia pehkoja tapaa talvisinkin. Lehdet ovat vaalean karvan peitossa, joka eristää ne kylmästä ja auttaa selviytymään alueen suurissa lämpötilan vaihteluissa.
Tänä vuonna (2011) näitä kuningatarneidonkieliä on ollut erittäin runsaasti.

Cañadaksessa kasvaa toinenkin neidonkieli, Echium Auberium, Tajinaste picante, joka on väriltään kauniin sininen. Sitä ei tavallisesti näe, jos ei lähde etsimään sen kasvupaikkaa lähellä Izañan observatoriota olevaa tasankoa. Ilmeisesti tällä sinisella neidonkielella on suuria vaikeuksia säilyttää olemassaolonsa ko. alueella. Tänä vuonna löysin vain kaksi kasvia, vaikka kävelin laajalla alueella.

Asiasta huolestuneena otin yhteyttä kansallispuiston oppaaseen Carlos Velasquez Garcíaan. Hän lohdutti kertoen, että tätä neidonkieltä kasvaa runsaasti Montaña Blancan ylärinteillä. Sinne pääsee kiipeämällä Teiden huipulle vievää polkua, joka alkaa juuri Montaña Blancan juurelta. Kaikkein vaivattomin keino kukan löytämiseen on kuitenkin vierailla Portillasa sijaitsevan tiedotuskeskuksen puutarhassa. Siellä se kasvaa istutettuna, mutta silti yhtä kauniina. Joten mahdollisuuksia on….

Pilviretamat ja kultapurjeet

Tuoksuvat Teiden pilviretamat (Spartocytius subranubius, Retama del Teide) kukkivat nyt kaikkialla kansallispuistossa. Jokainen pensas on yksilöllinen kukinta-ajaltaan, eli kaikki eivät suinkaan kuki samanaikaisesti. Näin niistä jokainen saa huomiota juuri omalla ajallaan. Kukintojen värit vaihtelevat kermanvaaleasta, hennon violettiin ja vaaleanpunaiseen. Tuoksu on voimakkaampi kuin kielometsässä. Tästä lajista saadaan myös hunajaa, joka on suhteellisen tummaa. Ennen kukkimista retama muistuttaa lähinnä vihreänharmaata risukasaa. Se on talvella lehdetön ja mahdollisimman suljettu, suojautuakseen paahtavaa aurinkoa ja kylmyyttä vastaan. Näitä molempia voi alueella kohdata talvella samanaikaisesti. Pikkuriikkiset hennon vihreät lehdet puhkeavat vasta kukkimisen jälkeen, ja ovat myös merkki siitä, että pensas on ehtinyt kukkimaan. Lopuksi ilmestyvät pienet herneenpalkoa muistuttavat siemenkodat. Retama kuuluu nimittäin palkokasveihin.
Retamakin oli aikoinaan vuohien ruokalistalla. Nyt sitä verottavat kanit ja vuorilampaat. Nämä eläimet ovat aikoinaan tuotu saarelle ja ovat todellinen uhka kansallispuiston kasvillisuudelle.
Toinen tuoksupommi on loistavan keltainen Teiden kultapurje, (Adenocarpus viscosus, Codeso del Pico). Pensaan oksien ja lehtien väri on voimakkaamman vihreä kuin retaman. Sen lehdet ovat vähän samanlaisia ”piikkejä” kuin kanervan lehdet. Kultapurje tuoksuu melkein voimakkaammin kuin retama.
Näiden kahden kukkimisaikaan avoimesta autonikkunasta tulvivat tuoksut voivat jopa aiheuttaa päänsärkyä intensiivisyydellään.

Muita kukkia
Kevään kaikkein aikaisimpiin kukkiin kuuluu Teiden kultalakka (Erysium scoparium, Alhelí del Teide). Sen kohtaa aluksi Parador hotellin vieressä olevan, joskus valmistuvan tiedotuskeskuksen nurkalla. Kultalakan kukinta-aika on pitkä ja sitä tapaa muuallakin, mm. Portillossa olevan tiedotuskeskuksen parkkipaikan ympäristössä.

Muita juuri nyt kukkivia kasveja ovat loistavan keltainen Teiden litutilli (Decurania bourgeana, Hierba pajonera). Sitä kasvaa kaikkein eniten Izañaan päin suuntautuvilla alueilla. Lähellä Portilloa, jonne saavutaan La Orotavasta päin noustessa, sijaitsee Montaña Mustaza, eli sinappivuori. Sen tummanruskealla rinteellä litutilli on todella loistava keltainen piste. Jos katselemme siitä kukasta saatua hunajaa, niin voimme todeta sen olevan yhtä tummaa kuin kukan takana oleva ”sinappivuori.”. Paikallinen nimi ”hierba pajonera”, taas kertoo mielestäni sen, että kun litutilli on kukkinut, sen paikalle jää kuivan olki (paja)kasan näköinen mätäs.

Tumman sininen Teiden kissanminttu ( Nepeta teydea, Hierba del Teide) ja kukinnoltaan päivänkakkaraa muistuttava Teiden marketta (Argyranthemum tenerifae, Margarita) ovat myös kukassa.

Vaalean punainen Teiden sulkalatava (Pterocephalus lasiopermus, Rosalillo) vasta aloittelee kukintaansa.
Eri lajien asteittainen kukkiminen muuttaa luonnollisesti myös alueen vallitsevaa väriä. Joskus keltainen ja valkoinen ovat vahvimmat sävyt, joskus vaaleanpunainen.

Vähitellen maailma palautuu maanläheisille perusväreilleen, joita niitäkin on kokonainen kirjo vihreänharmaasta ruskeaan - punaiseen – mustaan ja jopa turkoosiin.
Kesäkuu 2011 (©) Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, 0034 618 682 576

P.s.Tenerifen keskella sijaitseva Las Cañadas del Teide on Espanjan valtion kolmanneksi vanhin kansallispuisto. Se perustetiin tammikuussa vuonna 1954 ja otettiin UNESCON ihmiskunnan perinnemuistomerkkien listalle vuonna 2007. Eräänä valintakriteerina oli tämän alueen erikoinen kasvimaailma.

Lisää kuvia: https://picasaweb.google.com/lainegracia/KauneuttaKorkeuksissa09062011LasCanadasDelTeideSkonhetUppePaHojderna?authkey=Gv1sRgCJy_vdeSgtLFSA#

Musta kanarialainen sika - viikonloppu Pinoleressa

2011-05-16T19:48:00.008+01:00

Saarella on tulossa vaalit. Viikko vielä aikaa, ja ympäriinsä ajavat kovaääniset kuuluttavat ehdokkaiden hyviä puolia kansan kuunneltavaksi.
Mitenkä musta sika voi tähän vaalihulinaan liittyä.

Kerron sen heti. Politiikkoja kritisoidaan täällä, niin kuin varmaan muuallakin maailmassa vaaliläskien jakamisesta ja petetyistä lupauksista. Ja nyt tulee musta sika kuvaan. Mainoksessa, jossa kerrottiin sikaviikonlopusta, todettiin ”Yo te no defraudo” – eli minä en petä/huiputa sinua. Joku keksi, että varmaan pitäisi äänestää sikoja tällä kertaa.
Joka tapauksessa kanarialainen musta sika on arvostettava laji.

Sikaviikonloppu järjestettiin La Orotavan laakson Pinoleressä, eli etnografisen museon alueella. Paikalle oli tuotu sikaäiti lapsineen ja useita kasvavia nuorukaisia. Grillipaikoilla oli myös sikoja, mutta niiden henki oli jo mennyt sikojen taivaaseen, ja ihmiset odottelivat ympärillä saadakseen maistella niiden lihaa.

Ilmassa oli todella kansanjuhlan tuntua. Muuan herraporukka oli laittanut sian kuvan hattuunsa ja kajautteli ehtimiseen: ”Viva el cochino negro canario” – eli sikapuolueen vaalihuuto oli yksinkertaisesti ”eläköön kanarialainen musta sika”. Paikalla oli useiden TV-kanavien kuvaajia, lehtikuvaajia ja saarihallinnon poliittisia edustajia.
Syy tähän kohuun. – Kanarialainen musta sika on elänyt tällä saarella jo 2500 vuotta, eli paljon kauemmin kuin täällä nykyään asuvat ihmiset. Se oli olemassa jo ennen kuin valloittajat ja uudisasukkaat asettuivat elämään tälle saarelle runsaat 500 vuotta sitten. Musta sika ei kuitenkaan ei ymmärtääkseni ole ollut yhtä ”tuottava” kuin ulkomaailmasta tänne tuotu ruusunpunaisempi sika. Tosin mustan sian lihan sanotaan myös olevan parempilaatuista kuin ruusunpunaisen.

Tämä alkuperäinen kanarialainen musta sika on ollut vaarassa hävitä kokonaan. Siksi 15 kasvattajaa herättelivät henkiin innostuksen saarihallinnon sillä osastolla, missä näistä sika-asioista päätetään. Ja nyt sikaan panostetaan. Se halutaan säilyttää alkuperäisenä lajina, yhtenä kanarialaisen identiteetin kanssa. Saarella on 15 sian kasvattajaa. Emakkoja on 250 ja pikkusikoja syntyy lisää koko ajan.
Siksi tämä sikaviikonloppu.
Kävelin ja katselin. Silloin kun olin vielä alle 20-vuotias, elin maalla Pohjois-Savossa. Isäni kasvatti sikoja. Näin minulla on ollut mahdollisuus tutustua joihinkin tosi persoonallisuuksiin sikamaailmassa. Eräs emakoistamme oli erikoistunut karkaamaan karsinastaan ja ilmestyi onnellisena syömään mustikoita juuri siltä mättäältä mistä olimme poimimassa. Saimme myös ratsastaa sillä ja kerätä suuria täitä sen korvien takaa. Suru oli silloin suuri kun jotkut sioista vietiin teurastamon autoon.

Näitä varhaisten vuosieni ruusunpunaisia sikoja muistellen kiersin nyt mustia sikoja katsellen. Vaikutti siltä, että olivat rauhallista väkeä. Ympärillä pyöri kansaa koko ajan, musiikki pauhasi ja siat vain touhusivat omiaan, käänsivät nurin pehkuläjää, tonkivat maata tai vain makailivat. Pikkusiat imivät tissiä ja tonkivat välillä ja taas imivät, kunnes väsymys yllätti ja kellautti ne hetkeksi makuulle
Mitä taas mustan sian lihaan tulee, niin se maistui todella hyvältä, suorastaan sikamaisen hyvältä, vaikka tavallisesti en syökään sianlihaa.

Nyt minulla oli myös mahdollista nähdä miten kokonainen ison sian puolikas paistettiin grillissä, ja miten grilli sitten käännettiin kahden miehen voimalla. Ehkä ne entisaikojen turisteille järjestetyt possujuhlat olivat tämän tapaisia. En tiedä, mutta luulen, etta niissä grillattu sika oli vaaleanpunaista.

Sianlihan lisäksi aterioihin oli mahdollisuus saada ryppyperunoita ja juomaksi viiniä tai olutta. Myyntikojuissa oli saatavissa myös vuohenjuustoa ja erilaisia perinteisiä leivonnaisia. Eli sikaviikonloppu oli myös kulinaarinen kokemus ja elämys.
Pinoleren alue kokonaisuutena on kokemisen arvoinen. Siellä on etnografinen museo, joka on avoinna yleisölle. Syksyisin Pinoleressa järjestetään kolme päivää kestävä käsityönäyttely – joka sekin on suuri kansanjuhla.
Lisää kuvia kuvia viikonlopusta: https://picasaweb.google.com/lainegracia/CochinoNegroCanarioPinolere14052011?authkey=Gv1sRgCOrciu_myoXT4AE#
Pinoleren käsityöläisnäyttelystä 2010: http://www.youtube.com/watch?v=Bo4TBRLGYw8
Toukokuu ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, 0034-618 682 576

Kulttuuriretki Güímarin laaksoon

2011-05-14T21:06:00.008+01:00

”Amigos de TEA (Tenerife Espacio de Arte)” eli Tean ystävät suuntasivat sunnuntaisen kulttuuriretkensä Güímarin laakson. Liityin tähän ryhmään vuoden 2011 alusta. Vaikka olen asunut laaksossa jo yli 11 vuotta, listalla oli kohteita, joihin en tavallisena laaksolaisena olisi voinut tutustua.

Sadepilviä ei näkynyt. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat Güímarin keskustassa Kukkien puistossa (Parque las Flores) missä odottelin Santa Cruzista tulevaa ryhmää.

Kulttuuritalo
Kokoonnuimme päivän aluksi kaupungin kulttuuritaloon, Casa de la Cultura. Rakennus sijaitsee vastapäätä puistoa, kaupungin pääkadun varrella. Se on suhteellisen hiljattain kunnostettu kanarialaista arkkitehtuuria edustava rakennus. Talon historia on ollut erityisen värikäs. Ennen eteläisen moottoritien rakentamista, 1970-luvun alkuun saakka tämä vanha Fonda Medina eli ”puolimatkan majatalo” toimi yöpymispaikkana niille, jotka matkasivat linja-autolla, tai muulla kyydillä kiemurtelevaa maantietä Santa Cruzista Los Cristianokseen tai päinvastoin.

Useat aikansa kuuluisat henkilöt ovat yöpyneet tässä majatalossa ”tavallisten kansalaisten” lisäksi. Nykyinen yläkerran kokoontumissali saatiin poistamalla talon julkisivun puolella olevin hienompien huoneiden väliseinät. Javier Sosa kertoi talosta ja sen historiasta. Katselimme myös karttoja, joilla esitettiin, niitä rakennusmateriaalin kaivauskuoppia, joiden katseleminen kuului päivän ohjelmaan. Meille oli valmistettu erityiset päivän kohteisiin liittyvät tiedotusmateriaalikansiot.

Kerroksen käytävien seinillä on mm. valokuvia vanhasta Güimarista ja sen asukkaista. Näiden kuvien tutkiminen ja katseleminen on mahdollista kaikille, jotka poikkeavat talossa. Käytävässä on lisäksi esillä entisiä pulpetteja ja jopa vanhat kirkkourut. Lasinen kaappi sisältää kaikki Güimarin laaksossa valmistetut DO eli alkuperäismerkintäoikeusalueviinit.

Kiipesimme rakennuksen katolla ihailemaan mahtavia laaksonäkymiä. Laaksoa reunustavat vuoret avautuivat yhdessä suunnassa, ja toisessa näkyi kolme entistä tulivuorien kraatterikukkulaa, ja niiden takana Gran Canaria ja rannaton meri.
Fonda Medinassa on nykyään mm. turistitoimisto.

Entinen linja-auton yöpymistila on muunnettu näyttelytilaksi, johon pääsee suoraan kadulta.
Tällä hetkellä tässä näyttelytilassa on taiteilija ja runoilija Alfonso Delgadon näyttely, ”oceana” johon kulttuuria harrastavana kävimme tutustumassa. Mielenkiintoisella tekniikalla tehtyjä töitä, joissa hän kuvasi mielikuvituksensa maailmankaikkeutta. Näissä töissä heijastui myös kokemus olla saarelainen. Niistä voi aistia maan ja ympäröivän meren eri kerrostumia ja värejä

Saarella viettiin kirjan päivää. Läheisellä Santo Domingon kadulla olivat kirjamyyjien ja -esittelijöiden katokset. Tällä kadulla tapasimme Güímarin nykyisen pormestarin (ja journalistiikan tohtorin) Rafael Yanesin. Hänen esikoisromaaninsa Chacayca sai hiljattain Espanjan arvostetun Medio Planeta kultamitalin. Yanes pysähtyi hetkeksi seuraamme ja kertoi siinä kadulla tämän kirjan synnystä ja siitä miten se liittyy Güimariin, kaupungin ja hänen perheensä historiaan.

Kunnan virastotalo oli aikoinaan Pyhälle Domingolle omistettu luostarirakennus. Sen edessä olevalle torille, suihkulähteen ympärille, kokoontuvat laakson viljelijät sunnuntaiaamupäiväisin myymään tuotteitaan. Rakennuskompleksiin kuuluu myös kirkko, entinen luostarikirkko. Nyt siellä vietettiin jonkun häitä. Ympäröivät kahvilat kuhisivat väkeä. Kaupungin vanha sydänkeskusta oli täynnä elämää.

Hiekkakuoppia
Matkamme jatkui. Seuraava ”kulttuurikohde” ei ollut mieltä ylentävää katseltavaa. Jotkut kaukonäköiset olivat aikoinaan ostaneet pilkkahintaan maata laakson viljelijöiltä ja alkoivat kaivaa rakennusmateriaalia tältä alueelta. Mm. eräs saaren suurrakentajista oli kaivattanut kuopan, jonka syvyys lähenteli 100 metriä, pituus sitäkin enemmän. Kuoppia oli useita, niiden pituus ja syvyys vaihtelivat.

Siinä paikassa, missä materiaalia jauhettiin sopivaksi, on edelleen jäljellä useita ruosteisia koneita. Joku ryhmäläisistä ehdotti, että paikan hurjuutta voittaisin hyödyntää tekemällä siellä elokuvia… Ennen näiden kuoppien syntyä tämä alue oli ollut hedelmällistä ja tuottavaa viljelysmaata. Kuopat katkaisivat vesisuonet. Lähistön viljelijöiden maat menettivät arvonsa myös viljelysmaina, koska kuopista kaivauksien yhteydessä nouseva hiekkapöly peitti myös ympäristön. Kaivamista jatkettiin lähes 40 vuotta. Lopuksi se pystyttiin lakkauttamaan – koska kaivamislupaa ei koskaan ollut haettu tai myönnetty kenellekään. Nyt mietitään mitä näille kuopille tehdään ja miten maa-alueet voidaan kunnostaa.

Erikoinen rotko
Jatkoimme rinnettä ylöspäin. Ohitimme viinitiloja ja – kellareita. Pienoisbussilla pääsimme kapeaa ja jyrkkää teitä aika ylös. Kohteenamme oli maagisena paikkana tunnettu rotko ”barranco Badajoz”. (Kerron lisää tästä rotkosta http://lainegracia.blogspot.com/2011/09/barranco-badajoz-badajozin-rotko.html)
Rotko on ollut kauan tunnettu mm. siksi, että siellä on useita kasveja, joita ei kasva missään muualla maailmassa. Siellä on myös jäänteitä saarella aikoinaan levinneestä ikivihreästä metsästä, joitain laakeripuita ja muita ko. metsään kuuluvaa kasvillisuutta.

Tulivuoren purkaus laakson yläreunalla, Arafon kukkuloilla, 1700-luvun alussa, katkaisi laakson aikaisemmat runsaat vesivirrat. Vuonna 1912 alettiin etsiä vettä kasvavan yhteiskunnan tarpeisiin. Tämä tapahtui kaivamalla käytäviä vuorten läpi maanalaisiin vesivarastoihin. Rotkoon ja sen lähistöön kaivettiin useita käytäviä, joista pisin on yli 4 km. Kaikki kaivamisen yhteydessä vuoresta siirretyt kivi- ja maamassat jätettiin rotkoon. Kasat ovat siellä edelleen. Sinne rakennettiin myös useita toimintaan liittyviä rakennuksia, jotka nekin ovat pystyssä rikottuina ja pahoin rappeutuneina. Muutaman vuoden takainen hirmumyrsky ja siihen liittyvä ”vedenpaisumus” kohtelivat rotkon pohjaa erittäin julmasti ja raastoivat mukanaan sekä maata että kasvillisuutta. Luonto on alkanut korjata jälkiä ja laakso on taas aika vihreä, mutta ei entisensä.

Tässä laaksossa oli aikoinaan alueen guanchikuninkaan Acaymon ja hänen poikansa Añaterven ”kesähovi”. Katselimme ylhäällä rinteellä sijaitsevaa Cañizo luolaa ja pohdimme miten sinne on pysytty nousemaan tai sieltä laskeutumaan.
Pysähdyimme ja käännyimme paluumatkalle ennen kuin olimme saavuttaneet rotkon äärimmäisen seinämän. Kävelyretki nousemisineen ja laskeutumisineen kesti kaikkiaan kaksi tuntia. Iltapäivä oli jo pitkällä ja ruoka-aika lähestyi – onneksi.

Lounas
Nautimme tämän iltapäiväateriamme hotelli Finca Salamancassa.
Paikka on entinen kartano. Ravintola sijaitsee vanhassa tupakan kuivaustilassa. Tämän valtavan kokoisen huoneen paksut kiviseinät kohoavat korkealle. Sisäkatto on puuta. Seinille on koottu saarelaisen tavan mukaan erilaisia paikan historiaan liittyviä tarve-esineitä. Rakennusta ympäröivät valtavat avokadoviljelmät.

Ateria oli todella nautinnollinen. Alkupaloiksi saimme vuohen juustoa ja gomeralaista vuohenjuustosta valmistettua herkkua almogrotea. Tarjoiluun kuului myös tuoresalaattia ja parsaa. Seuraavaksi tarjoiltiin lämmin kurpitsasose. Pääateria oli pinaatilla täytettyä kananrintaa paikallisten ryppyperunoiden keralla. Jälkiruokajäätelössä maistui sopivasti gofio, eli perinteinen kanarialainen paahdettu viljajauhe. Tarjottu punaviini ei ollut paikallista, valkoviini kylläkin.

Paperitaiteilija
Laaksossa asuva paperitaiteilija Katarzyna Zych otti meidät vastaan ateljeessaan. Hän on erikoistunut vanhojen kirjojen ja papereiden kunnostamiseen ja säilyttämiseen. Kysymyksessä on erittäin vaativa työ, joka on vienyt hänet moniin maihin opiskelemaan tätä taitoa, mm. Japaniin. Saimme tunnustella kolmea erilaista pääasiallisesti käytettyä japanilaista silkkipaperia. Hän esitteli myös monia erilaisia töitä ja kirjojen ja dokumenttien kunnostamisvaiheita.

Kuninkaallinen paikka
Viimeisin käyntikohde oli Chinguaro, paikka jossa guanchikuningas Acaymo piti aikoinaan talvihoviaan. Tässä luolahovissa säilytettiin vuosikymmeniä sitä neitsythahmoa, joka oli ajautunut 1300-luvun lopulla Güimarissa sijaitsevan Chimisayn (nyk. Socorron) rantaan. Sittemmin tästä neitsyestä tuli Candelarian Neitsyt ja häneen liittyvät tapahtumat siirtyivät kirkon haltuun. Paikalle rakennettiin luostari, ja luonnollisesti myös pieni kappeli, joka sijaitsee luolan yläpuolella. Monet eri tekijät johtivat siihen, että luolan katto romahti ja kappeli hajosi.

Chingoaroon on rakennettu uusi erittäin moderni kappeli. Sen sisällä olevalle liukuovelle on kopioitu 1800-luvulla tehty entistä kappelia esittävä piirros.

Alttariseinällä on puolestaan alkuperäistä neitsyhahmoa ja sen löytäneitä guanchipaimenia esittävä1600-luvulta peräisin oleva maalaus. Kappelin maydordomo – hovimestari Pedro Damian esitteli paikan ja kertoi sen ja alla olevan kuninkaan luolan historiasta.
Päivään sisältyi paljon. Siitä tuli kunnon työpäivän mittainen, eli se kesti aina auringonlaskuun saakka.
Güímarissa on paljon näkemistä ja kokemista – nämä olivat vain joitain makupaloja siitä valikoimasta, mitä laaksolla on tarjottavanaan
Toukokuu ©Gracia Penttinen, mailto:lainegracia@gmail.com. 0034 618 682 576

Pääsiäisviikko alkaa

2011-04-17T12:48:00.000+01:00

Pääsiäisviikkoa on saarilla valmisteltu hartaasti. Jeesuksen kärsimyshistorian esittäminen on tärkeä asia täkäläisessä yhteiskunnassa. Kirkkojen alttareilta ovat Neitsyet saaneet siirtyä sivualttareille ja tilalle on tullut ristillä riippuva Jeesus. Taustalla on yleensä violetti kangas, joka peittää näkyvistä kaiken muun kuin tämän ristiinnaulitun.
La Lagunassa, Viña Norten talossa (Iglesia de la Concepción - kirkon vieressä) on näyttely, jossa esitellään erilaisten veljeskuntien asuja. Ne muistuttavat mielestäni ku-klux-klanin asuja, sillä päätä peittää samanmallinen korkea päähine, jossa näkyvät vain silmänreiät. Jokaisella veljeskunnalla on omat värit ja omat koristeet. Tytöillekin on löytynyt oma puku. Heidän asuunsa ei kuulu päähinettä. Värit ovat samat kuin aikoinaan Neitsyt Marialle hyväksytyt värit, vaaleansininen ja valkoinen. Poikien asuissa on tummanpunaista ja valkoista.
Katselin joskus tällaista kulkuetta, ja totesin, että joillain veljistä puvun yläselkä oli avoin. Tätä paljasta selkää kulkija sitten ruoski itse.

Pääsiäisviikolla erilaiset Jeesusta esittävät patsaat kuljetetaan kaduilla. Kulkueen edessä kävelevät vakain askelin rummuttajat ja torvensoittajat. Musiikki on vaikuttavaa ja kuvastaa kärsimystä. Toinen tapa on kulkea papin jäljessä ja käydä läpi Golgatelle menon vaiheita. Joissain kaupungeissa näytelmän esittäjät ovat ristiinnaulittua myöten eläviä henkilöitä.
Jostain syystä näitä valmisteluja katsellessani on mieleeni tullut vanha sana, jota pääsiäisviikosta käytettiin, nimittäin ”piinaviikko”.

Olen käynyt lukemattomissa kirkoissa näillä saarilla katselemassa patsaita ja pyhien henkilöiden esittelytapaa. Näiden käyntien aikana olen löytänyt vain kaksi Jeesus hahmoa, jotka poikkeavat kaikista Ristiinnaulituista. Tacoronten kirkossa on kansan rakastama Cristo de los Dolores – tuskien Kristus. Tämä patsas oli aikoinaan inkvisition pannaan julistama, eikä sitä saanut esittää kirkossa. Jossain vaiheessa tämä kielto peruttiin ja Jeesus-patsas pääsi pääalttarille. Sitä katsellessani tajusin mielestäni miksi se oli ollut vaarallinen inkvisitiolle. Jeesus seisoo nimittäen ristinsä juurella, toinen käsi sen ympärille kiedottuna. Ilme kertoo, että hän teki mitä piti, ja nyt se oli ohi. Tosin pääsiäisviikkojen esitteessä tämän Jeesuksen kasvot kuvataan tavallisesti kärsimystä esittävästä kulmasta.

Toinen epätavallinen Jeesus-hahmo on Los Cristianoksen kirkossa. Hänellä ei ole ristiä lähelläkään ja asento vaikuttaa mielestäni vapaudesta nauttivan riemunhyppyä.
Huhtikuu 2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com , 0034-618 682 576

Gracia – La Laguna- Tenerife

2011-04-17T12:37:00.004+01:00

Opiskelut La Lagunan yliopiston yrittäjälaitoksella ovat tuoneet minut päivittäin pysäkille Gracia.
Vähitellen aloin tutkia mitä tämä ”Gracia” pitää sisällään ja mistä se on saanut nimensä.
Näin Gracian pysäkki avasi "aarrearkkuaan" ja paljasti vanhan ja monilta osin erittäin kansainvälisen taustan tälle pienelle La Lagunan kaupunginosalle, jonka välittömässä läheisyydessä sijaitsevat sekä saaren yliopisto että tieteellinen museo.
Tenerifen historiassa Gracia esiintyy jo vuonna 1494. Valloittajajoukot Alonso Fernandez de Lugon johdolla löivät alkuperäisväestön guanchien joukot taistelussa Agueren (nyk. L Laguna) laaksossa. Sen aikaisen tavan mukaan voittopaikalle pystytettiin kappeli kiitokseksi taivaalliselle taisteluavulle. Tämä kappeli sai nimekseen Santa María de Gracia, eli Armon pyhä Maria.

Kappeli on samalla paikalla edelleen, laajettuna ja muunnettuna kirkoksi. 10 vuotta sitten siitä tuli Gracian kaupunginosan seurakunnan kirkko.
Rakennuksessa esiintyy monia eri kulttuureista peräisin olevia piirteitä. Siinä sekoittuvat muistot Andalusian arabeista niin ulko- kuin sisäkatossa. Kirkossa on flaamilainen (”belgialainen”) Neitsythahmo, itse Santa Maria de Gracia. Viimeisimmät muistot kirkossa ovat 1900-luvulta.

Gracian kirkko kuuluu osana La Lagunan rakennuksiin, jotka edustavat ihmiskunnan perinnehistoriaa.
Rakennus voi tosin olla vähän vaikeasti löydettävistä, koska valtavan kokoinen mainostaulu peittää sen lähes kokonaan metrosta katsottuna.
Graciaan liittyy muutamia satoja vuosia myöhemmin, 1800-luvulla, Espanjan silloinen sotaministeri, Nicolás Estévanez(1838-1914). Hän syntyi Gran Canarialla, mutta muutti vanhempiensa kanssa Graciaan ollessaan vielä aivan pieni. Paitsi sotaministeri Nicolás Estévanez oli myös runoilija, jonka isänmaalliset kuvaukset kotisaarestaan ovat edelleen kansan muistissa.

”Mi patria no es el mundo;

mi patria no es Europa,

mi patria es de un almendrado

la dulce, fresca, inolvidable sombra”

"Mi espíritu es isleño

Como las patrias rocas

Y vivirá cual ellas

Hasta que el mar inunde aquellas costas”

Ja tässä sama teksti omana käännöksenäni.
”Isänmaani ei ole maailma,

Isänmaani ei ole Eurooppa.

Isänmaani on kirsikkapuu,

Suloinen, raikas, unohtumaton varjo

- - -

Sieluni on saarelainen

Kuten sen isänmaalliset kivet

Ja elää niiden lailla

Aina siihen saakka kunnes meri hukuttaa nuo rannat”

Estévanezin talo kirsikkapuineen on sekin osa La Lagunan historiallista rakennuskokoelmaa. Se on jo kauan ollut myös historiallis-taiteellinen kulttuurimuistomerkki (BIC =Bien Interes Cultural), mutta varojen, tai mielenkiinnon puutteen vuoksi talo on alkanut muistuttaa tuhottua ja sortumistilassa olevaa rauniota. Talo sijaitsee Gracian pysäkin vieressä aivan vanhan muurin tuntumassa. Viime aikoina talon ympärillä on näkynyt rakennusmiehiä. Ehkä nyt on aika uudistaa kirsikkapuun ympäristö.

Muita nimekkäitä ja kansainvälisiä gracialaisia ovat englantilainen kuningasvastainen runoilija John Wolcott (1738 - 1819) ja englantilainen tutkimusmatkailija James Cook (1728 – 1779). Kanarian saaret ovat valloittamisesta lähtien olleet tärkeitä pysähtymispaikkoja purjehdittaessa merten yli. Cookin ensimmäinen merimatka vuosina 1768–1771 toi hänet Tenerifelle ja Graciaan.
1900-luvun tunnettuihin gracialaisiin kuuluu ehdottomasti Clemencia Hardisson, joka syntyi Graciassa vuonna 1908 ja kuoli Graciassa vuonna 2000. Talo, jossa hän asui, on edelleen olemassa.
Clemencia Hardisson syntyi ranskalais-belgialaiseen perheeseen, jonka esi-isät ja äidit olivat tulleet saarelle 1800-luvulla. Laivanvarustajaperheestä tuli saaren ensimmäisen joukkoliikenteen alkuunpanija. Äitinsä puolelta hän oli sukua viiden eri eurooppalaisen kuningasperheen kanssa.
Clemencia Hardisson oli runoilijoiden muusa ja jopa Miss Tenerife nuoruusvuosinaan. Hänellä oli tärkeitä tuttavia poliittisissa piireissä, samalla kun hän oli vasemmistolainen vallankumouksellinen. Jossain vaiheessa häntä pidettiin jopa vaarallisena yhteiskunnalle. Clemencia Hardisson on niitä harvoja naisia, jolle on omistettu katu sekä Santa Cruzissa että La Lagunassa. Hän omisti useita maa-alueita La Lagunassa, joita hän sitten myi tai lahjoitti. Gracialaiset muistavat hänen hyvät tekonsa vieläkin.
Suomessa Gracian voi kenties liittää Naantaliin. Tämän vanhan rantakaupungin, jossa oli aikoinaan jopa nunnaluostari, ruotsinkielinen nimi on Nådendal. Suomeksi käännetty se on Armon laakso. Alkuperäinen latinankielinen nimi on Vallegratia. Gratia on sama kuin Gracia. Ja Gracia on merkitykseltään paitsi armo, myös kauneus, hilpeys ja ilo.
Myös James Cook liittyy pohjolan historian. Uransa alkuaikoina vuoden 1745 jälkeen hänen työhönsä kuului laivojen tuominen Itämerelle.
Huhtikuu 2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, 0034-618 682 576

Güimarin pyramidit - totta, tarua vai kaupallinen yritys?

2011-03-20T11:19:00.003Z

Güimarin pyramideilla kävijä tuskin aavistaa tulleensa saaren luultavasti kiistellyimpään kohteeseen. Alueen kauneus ja rauhallisuus, auditoriossa esitettävä video, Thor Heyrdalin maine ja kanarialaiset kasvit, tarjoavat kävijälle hetken epätavallista ”mysteeriota”, kaiken turistitouhun keskellä.
Itse tulin Güimarin pyramideille ensi kerran keväällä 1994. Muutamaa kuukautta aikaisemmin olin ohimennen kuullut turistioppaan mainitsevat niiden olemassaolosta.
Rakkauteni alueeseen syntyi ensisilmäyksellä. Alussa kävin tarkkailemassa pyramideja aidan takaa. Alueella suoritettiin kaivauksia, ja paikalla olevaa herraskartanoa kunnostettiin. Vuotta myöhemmin pääsin ensimmäisen kerran pyramidien lähelle nyt jo edesmenneen güimarilaisen journalistin ja kirjailijan Emiliano Bethencourtin opastamana. Pääsin jopa kiipeämään eräälle pyramideista, mikä nykyään on täysin kiellettyä.
Eräs varhaisnuoruuteni suurista sankareista, Thor Heyerdahl, oli mukana kuvioissa. Vähitellen muutin jopa itse Güimariin ja käyntikerrat pyramideilla lisääntyivät, ja espanjan kielen taidon myötä maallinen tietoni pyramideista kasvoi.

”Vuonna 1990 Emiliano Bethencourt löysi Chaconasta, Güimarista, Tenerifeltä pyramideja muistuttavia rakennelmia, Hän oli tätä ennen perehtynyt arkistoihin ja puhunut paikallisten asukkaiden kanssa. La Lagunan yliopiston arkeologit ja historioitsijat totesivat että nämä rakennelmat olivat yksinkertaisesti tavallisia kivikasoja. Niiden katsotaan olevan peräisin 1700- ja 1800- luvuilta. Paikallisen maanviljelijöiden katsottiin rakentaneet nämä kasat siksi, että he halusivat kerätä kivet pois viljelyksiltään.” (lainaus paikallisesta lehdestä)

Emiliano Bethencourtin lisäksi toinen edesmennyt journalisti Paco (Francisco) Padron oli syvästi kiinnostunut tästä pyramidialueesta. Heidän kauttaan tieto meni edelleen Thor Heyerdahlille, joka innostui alueesta, niin, että hän muutti asumaan Güímariin, ja vietti siellä elämänsä viimeiset 20 vuotta.1990-luvun alussa pyramidialue oli jo asemakaavoitettu uudeksi asuntoalueeksi, koska se sijaitsee niin sopivasti keskellä Güimarin kaupunkia. Tälle 65 000 m2 suuruiselle alueella ei koskaan rakennettu nykyaikaista kivikasarmia, sillä Heyerdalin norjalainen ystävä, laivanvarustaja Fred Olsen osti sen. Güímarin kunnanhallitus lakkasi olemasta tämän maa-alueen laillinen omistaja, ja siksi pyramidit ovat edelleen olemassa eikä alueelle ole rakennettu asuntoaluetta tai hävitetty sitä maan tasalla kuten on tehty monen muun alueen kanssa kehityksen nimissä. Tämä etnografinen puisto on edelleen yksityinen yritys, FERCO nimisen säätiön omaisuutta..

Pyramidialueen koko on 64.000 m². Sen hankinta- ja ylläpitokustannukset ovat olleet noin 6.000.000 €. Pääsylippujen hintoja jotkut pitävät korkeina, mutta tuskin voidaan edes kuvitella, että puistoa pidetään yllä niiden avulla. Kaupallinen yritys???

Güimarilaiset eivät ole aina suhtautuneet mitenkään suurella riemulla tähän ”pyramiditarinaan” Vaikka kaikki Tenerifen kunnat pyrkivät tarjoamaan jotain turisteille, eivät pyramidit pitkiin aikoihin oikeastaan olleet Güimarin kunnanhallituksen suosikkilistoilla paikallisena turistinähtävyytenä. Useat laaksolaiset ovat nähneet alueen olevan luotu vain kaupalliseksi yritykseksi. Mitä se on maksanut, ja mitä sen ylläpitäminen on maksanut, sitä on luultavasti vain harva tullut ajatelleeksi.

"Mutta sitten kun rakenteilta oli poistettu niitä peittävät pensaikot ja muu kasvillisuus, todettiin, että paikassa oli rakenteita jotka muistuttavat viemäreitä ja portaita, jotka yhdessä täydellisten muotojensa ja pyramidin mallisten rakenteidensa ohella viittasivat arkkitehtoniseen pyrkimykseen rakentamisen yhteydessä” (lainaus paikallisesta lehdestä)
Pyramideilla kävijöille esitetään video, jossa verrataan vanhan ja uuden maailman pyramidialueita toisiinsa. Thor Heyderdalin matkat erilaisilla alkukantaisilla veneillä valtamerten yli toimivat virkkeinä sille ajatukselle, että kenties joskus, hamassa menneisyydessä, Tenerifellekin tultiin merten yli.... vaikka siitä ei välttämättä ole mitään todisteita. Pyramidien iästä ei kukaan mainitse mitään.

Polemiikkiin ovat kantaneet kortensa myös kaksi astrofyysikkoa, Antonio Aparicio Juan y César Esteban López, jotka harrastavat historiaa ja sen tutkimista ”5 % ajastaan” (verrattuna Heyerdahlin 100 %). He ovat julkaisseet oman teoriansa pyramidien synnystä. Olin kuuntelemassa heidän esitystään La Lagunan tieteellisessä museossa. Heidän mukaansa pyramidit mainitaan ensimmäisen kerran vasta 1850, eivätkä espanjalaiset valloittajat eivät ole maininneet niitä missään papereissaan. Joten – pyramidit ovat näiden herrojen mukaan varsin hiljattain rakennettuja, alle 200 vuotta sitten.

Muutamaa vuotta aikaisemmin olin puhunut pyramideista güímarilaisen Juan-Pedron kanssa. Hänen isoisänsä Antonio Carlos Díaz-Flores Cartaya oli omistanut pyramidialueen 1850-luvulla.. Myös Juan-Pedro arveli, että rakennuttajat olisivat olleet vapaamuurareita, varakkaita herroja, jotka halusivat jättää jälkensä saaren maastoon. Juan-Pedro arveli tosin, että pyramidit olisivat olleet rakennettuja jo1600 - 1700 – luvulla.
La Lagunan kokouksen jälkeen aloin ihmetellä, miksi kukaan ei laaksolainen muista pyramidien rakennusta, jos se oli näin hiljattain tapahtunut. Paitsi rahaa on tällaisen alueen rakentamiseen tarvittu paljon työvoimaa, kiviä ja kivien kantajia, aaseja tai muita juhtia. Niitä ei kukaan muista. Aikaisemmin tapaamani Juan-Pedro ei myöskään tiennyt mitään rakentamisesta pari sukupolvea aikaisemmin. Miten ne on pystytty rakentamaan kenenkään huomioimatta, mietin.

Pyramidien ”löytäjän” Emiliano Bethencourtin perheen hallussa on vuodelta 1511 peräisin oleva dokumentti, jossa kerrotaan seuraavasti: ” Niillä merenpuoleisilla mailla, jotka erkanevat Kruunun tieltä (Camino Real), jotka lähtevät Chacaicasta Chogoon, jota kutsutaan Chaconaksi, missä ovat kivet kasattu, ja missä guanchit tekivät ennustuksiaan (...)". Eli pyramidit olivat olemassa jo silloin kun saarta alettiin uudisasuttaa..

Pyramideja on viisi. Yhden pyramidin portaat ovat suunnatut talvipäivänseisauksen auringonnousuun, ja toisen pitkä sivu on suunnattu kesäpäivänseisauksen auringonlaskuun. Aiemmin mainittujen astrofyysikoiden teorian mukaan rakentajien on täytynyt olla vapaamuurareita, koska heille nämä seisaukset olivat tärkeitä – samalla tavalla kuin saaren alkuperäisasukkaillekin. Vapaamuurareita on Tenerifellä ollut 1700-luvulta lähtien. Muutamia satoja vuosia aikaisemmin kerrotaan myös temppeliritareiden käyneen täällä.

Pyramidin nro 1 alla on luola. Sen syvyys on noin 8 metriä. Tästä luolasta löydettyjen esineiden hiili 14 tutkimusten avulla on todettu luolan olleen käytössä vuosien 680 ja 1020 välillä nykyisen ajanlaskumme alusta laskettuna. Luolaan eivät kävijät pääse, mutta esineet on kuvattu luolan läheisyydessä sijaitsevalla taululla.

Etnografisen puiston auditoriossa esitettävässä dokumentissa Thor Heyerdahl ottaa esille mm. seuraavat asiat:
- Pyramidit ovat rakennetut hakatuista laavakivistä. Alueen viljelysterassien kivet ovat sen sijaan kootut paikalla olevista luonnonkivistä.
- Pyramidien terassirakennelmat ovat niin huolellisesti rakennetut, että jokaisen kiven hakattu puoli on suunnattu ulospäin. Terassien reunamien sekä pystysuorassa että vaakasuorassa rakentamisessa on käytetty mittanarua linjauksessa.
- Useat kulmakivistä ovat suuria ja ne ovat hakatut suoraksi kulmaksi. Niissä paikoissa missä maassa on ollut luonnollisia kiviä, ne on hakattu seinämään sopiviksi.

- Pyramidikompleksin 2-4 pitkä pohjoissivu on suunnattu astronomisen tarkasti kesäpäiväntasauksen auringonlaskun mukaan.
- Pyramidien ylätasanteet ovat peitetyt soralla, portaita ei ole käytetty kivien kantamiseksi näille tasanteille.

Pyramidit ovat vetäneet monia erilaisia tutkijoita paikalle. Robert Bauval ja Andrew Collins, jotka ovat tutkineet paljon Gizan pyramideja Egyptissä ja jotka ovat kirjoittaneet Sirius mysteeristä, olivat yhdessä espanjalaisen Javier Sierran kanssa pyramideilla joitain vuosia sitten. Myös Philip Coppens, joka on kirjoittanut egyptiläisten yhteydestä Canopus tähteen (Canopus revelation), on ollut tutkimassa Güímarin pyramideja. Omasta mielestäni kaikki nämä herrat ovat tuoneet uusia palasia suureen pyramidipalapeliin, jonka kokonaiskuvaa ei kukaan ole pystynyt näkemään. Näistä edellä mainittujen herrojen tutkimista tähtikuvioista lienee syytä mainita seuraavaa; Egyptissä Canopus nähdään eteläisenä ”pohjantähtenä” ja se on tähtitaivaan toiseksi kirkkain tähti. Vanhat kulttuurit puhuivat tästä tähdestä myös ”Ajan kontrollina”. Tämä eteläisen tähtitaivaan tähti näkyy tiettyinä aikoina vuodesta myös Kanarian saarilla ja se liittyi alkuperäisväestön ajanlaskuun. Nämä Canopuksen näkymisajat sattuvat olemaan samat kuin ne päivät, jolloin täällä vietetään Candelarian neitsyen juhlia. Ignacio Reyes Garcia La Lagunan yliopistolta on sitä mieltä, että Candelarian Neitsyen palvonta on itse asiassa jatkoa Egyptin Mustan Isiksen palvonnalle. Andrew Collinsin tutkima Joutsenen tähtikuvio on ollut tärkeä myös aikaisemmille kanarialaisille. Kanarian saarten varhaisista kalentereista ja yhteyksistä tähtiin on olemassa suuri määrä erikielisiä tutkimuksia.

Güimarin pyramidien auditoriossa esitettävässä dokumentissa kerrotaan, miten Heyerdahl näki nämä pyramidit eräänlaisena linkkinä ns. vanhan maailman, Egyptin ja ns. uuden maailman, Meksikon pyramidien välillä. Viimeisen vuoden aikana tästä yhteydestä on kirjoitettu mm. lehdessä Año Cero 246.
Kesäpäivän seisauksen iltana pyramideille kerääntyy paljon väkeä katsomaan auringonlaskua. Itse ole viettänyt monia seisauksia ja tasauksia alueella, sekä yksin että yhdessä muiden kanssa. Vaellan siellä muutenkin usein tai istun hiljaa mietiskellen.
Viime vuoden aikana alueen etnografisen puiston luonne on korostunut. Sinne on istutettu kanarialaisia kotoperäisiä kasveja. Kaikkein viimeisintä ovat taulut, jotka kertovat niistä elinkeinoista, joita saaristossa on harjoitettu sen historiallisen aikana.
Vaikuttaa siltä, että Thor Heyderdahl, joka on kirjoittanut suuren määrän kirjoja matkoistaan ja kokemuksistaan, ei ole kirjoittanut kirjaa Güímarin pyramideistä. Pyramidien kotisivuluilla on julkaistu hänen kirjaluettelonsa, eikä sieltä löydy ”Güímarin pyramidikirjaa”, joten arvelen, että paras ”kirja” alueesta on kävellä siellä ja tunnustella mitä ympäristö kertoo itse.
Useat kerrat mielessä on käynyt ajatus: ”Jos kivet osaisivat puhua, mitä ne voisivatkaan kertoa.”. Paco Padron puolestaan on todennut: ”Älä katsele silmillä, vaan sydämellä, sillä tärkein olemus on näkymätön”. Ja lopuksi vielä itse Tor Heyderdahlin huomio, jonka voi ainakin ajatuksena liittää Güímarin pyramidialueeseen ja sen viimeisimpiin vaiheisiin: “Borders? I have never seen any, but I have heard that they exist in the mind of most people”. (”Rajoja? En ole koskaan nähnyt niitä, mutta olen kuullut niiden olemassaolosta useimpien ihmisten mielissä”)
Muutamia Güímarin pyramidialuetta käsitteleviä kirjoja ja artikkeleita:
o Las Pirámides de Canarias y el Valle Sagrado de Güímar, Emiliano Bethencourt, Francisco De Luc, Francisco Perera
o Las Pirámides de Güímar: mito y realidad. Antonio Aparicio Juan y César Esteban López
o El complejo de las morras de Chacona; resultados del proyecto de investigación, XII Coloquio de Historia Canario-Americana, Maria Cruz Jiménez Gómez/Juan Francisco Navarro Mederos
o El difusionismo atlántico y las pirámides de Chacona. Juan Francisco Navarro Mederos/Maria Cruz Jiménez Gómez: en: Miguel Ángel Molinero Polo y Domingo Sola Antequera: Arte y Sociedad del Egipto antiguo.
o Arqueología de las Islas Canarias, Juan Francisco Navarro Mederos: en: Espacio, Tiempo y Forma, Serie I, Prehistoria y Arqueología, tomo 10, 1997, p. 447-478.
Maaliskuu 2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, +34-618 682 576

Güímarin pyramidit: http://www.piramidesdeguimar.es/
Año Cero: http://www.akasico.com/

Espanja vai Kanaria ja tabut: politiikka, urheilu ja uskonto

2011-03-14T13:55:00.006Z

Kuulen usein miten tuttavani tai busseissa istuvat turistit tulevat tänne ”Espanjaan”. Matkan järjestäjät tarjoavat heille ajelua läpi pinjametsien, puhuvat Espanjan viineistä, saariston guancheista, järjestävät kaikenmoista muuta mukavaa kuten keskiaikaisia turnajaisia, flamencoiltoja tai possujuhlia. Hyvä – turistille tarjotaan, mitä turistin arvellaan haluavan saada, tai mistä hänen oletetaan olevan kiinnostunut.
Turistioppaana oleminen on opettanut monenlaisia asioita. Pitkäaikainen saaristossa asuminen ja saaristoon liittyviin asioihin tutustuminen on myös opettanut monenlaisia asioita.Turismi on ilmiö, jota usein olen pysähtynyt ihmettelemään. Tulin turistina itsekin joskus Teneriffalle ja paikallista kieltä osaamattomana etsin informaatiota saatavissa olevista opaskirjoista. Vähitellen totesin asuvani Tenerifellä ja informaation etsimiskohteet levisivät niin espanjakielisiin lähteisiin kuin myös paikallisiin koulutuksiin.

Ja näin syntyi minulle tämä jako: Teneriffa, ulkopäin eletty saari, jonka nimen väänsivät tähän muotoon saksalaiset, ja josta se sitten siirtyi pohjoismaiseen käytäntöön. Turistimaailma, jossa kaikki on enemmän tai vähemmän keinotekoisesti luotua. Teneriffalla kukkivat kaikkialta maailmasta tuodut loistavakukkaiset puut ja pensaat. Etelä Afrikasta kotoisin oleva ”papukaijakukka – Sterliza” on sen tunnus. Puhumattakaan tietysti papukaijapuistosta ja sen eksoottisista eläimistä.
Tenerife, joka muoto hyväksytään jopa suomenkielessä, vaikka sitä ei ilmeisesti käytettä, on sama saari katsottuna ja koettuna ”sisältäpäin”, elävänä ja elettynä…Tenerifellä kasvaa kotoperäinen Kanarian mänty ja rinteillä kasvavat monet erikoiset kasvimaailman edustajat, joita eurooppalaiset tiedemiehet ovat innolla tutkineet aina 1500-luvulta saakka. Tenerifen erikoinen eläinmaailma ja suunnaton määrä erilaisia ja mitä erikoisimmissa olosuhteissa eläviä hyönteisiä on myös oma lukunsa.
Sama jako Teneriffa-Tenerife voidaan mielestäni ympätä melkein mihin tahansa, aina viineistä musiikkiin.
Näin sen olen kokenut.
Tabuista
Turistioppaana toimivalle on olemassa kolme tabua: ei puhuta politiikasta, urheilusta tai uskonnosta, näistä monen ihmisen pyhistä asioista. Bloggi on eri asia. Täällä puhun, jos tunnen tarvetta. Lukea ei tarvitse, jos ei tunne sopivalta infolta.

Pari päivää sitten löytyi paikallisesta El Día (päivä) itsenäisyyspoliittisuusluontoinen pääkirjoitus, jossa ”La voz de un alcalde patriota” antoi äänensä kuuluviin. Suomennettuna tämä ”Isänmaallisen pormestarin ääni” kuului suurin piirtein näin:. --- ”Espanjalaiset eivät koskaan ole pitäneet meitä espanjalaisina, vaan sellaisina kuin todella olemme, alistettuja alkuasukkaita, joita he katselevat uteliaina silloin kun käymme “Mantereella”, samalla tavalla kuin he katselivat aikoinaan saharialaisten edustajia Francon ajan hovissa. Me itse olemme tyhmän ja eräänlaisen ”Tukholman syndroomin” aiheuttaman narkoosin vallassa kuvitelleet olevamme espanjalaisia. Eli olemme todella itse rakentaneet koloniaaliset vankisellimme…”
Tämä siis paikallisen itsenäisyysajatusta tukevan henkilön pääkirjoituksesta. . Itsenäisyysajatukset ovat muutenkin liimattuina pitkin muureja ”Si, se puede” – ”Se on mahdollista”…
Tähän politiikkaan en puutu tämän enempää, lähinnä halusin ottaa sen esille, etteivät useimmat saarelaiset edes itse ole ”Espanjassa”.

Katsaus saariston historiaan
Kanarian saaristoa pidettiin aikoinaan, lähes 100 vuotta kestäneen valloitusjakson loppuessa ja Tenerifen guanchien hävitessä ratkaisevan taistelun vuonna 1496 , ensimmäisenä Kastilian kruunun – sittemmin Espanja ”uusista siirtomaista”. Muita siirtomaita olivat luonnollisesti valloitetut Väli-ja EteläAmerikan maat.
Kanarian saarilla, kuten muilla valloitetuilla alueilla ei yleensä harrastettu kulttuurivaihtoa, vaan valloittajien kulttuurille annettiin ehdoton ylivalta. Tähän käytäntöön kuuluivat mm. seuraavat asiat.

o Alkuperäiskulttuurin ja kielen kieltäminen

o maat, vedet ja karjat siirtyivät valloittajien haltuun
o sairaudet, joita vastaan ei ollut minkäänlaista immuniteettia
o luonnon ekologinen tasapaino sekaisin uusien viljelysmenetelmien- ja kasvien ja metsien hakkausten ansiosta
o uusi karjanhoitojärjestelmä
o uusi kaupankäyntijärjestelmä
o ”pakko” avioliitot valloitettujen naisten ja valloittajamiesten välillä.
Maaseudulla ja eristetyissä paikoissa kulttuuri ja jopa kieli säilyi pitempään kun sen sijaan uusissa kaupungeissa sulautuminen tapahtui nopeammin
Kukaan ei tiedä miten saarten kieliä puhuttiin. Muutaman viime vuoden aikana filologi Renata Spregler on tutkinut saarilla olevia kalliopiirroksia ja kirjoituksia yrittäen luoda kielelle taustatietoja ja myös ”alkuperää”. Tämän projektin rahoittaja on Kanarian saarten paikallishallitus.
Kanarian saaret olivat siis aluksi siirtomaa. Vuodesta 1872 lähtien niistä tuli Espanjalle kuuluva provinssi. Saaristosta tuli autonominen alue vuonna 1982. Ja vuodesta 1997 lähtien saaristo on ”nacionalidad” –alue, jolla on oma maantieteellinen asema, historia, kieli ja kulttuuri – tosin osana Espanjan kuningaskuntaa, joka koostuu mm. useasta tällaisesta ”kansallisesta alueesta”.
Kanarialla on oma saaristohallintonsa, jolla on oikeus säätää omia lakeja, tosin on tarkistettava, etteivät nämä lait ole ristiriidassa valtion yleislakien kanssa.
Saariston erilainen tausta verrattuna Espanjan mantereeseen
Espanjan esihistorialliset tutkimukset eivät sisällä Kanarian saaria, ts. Kanarian saarilla on aivan erilainen esihistoria kun Manner-Espanjalla. Kanarian saariston ilmasto, geologinen syntyhistoria, kasvillisuus ja eläimistö ovat erilaisia kuin Espanjan.

Kanarian saaret ovat olleet ja ovat vieläkin monien kulttuurien ja jopa ilmiöiden kohtauspaikka. – Siinä vaiheessa kun saaret valloitettiin, joillain saarilla pyrittiin hävittämään kaikki alkuperäiset asukkaat, tai myymään heidät orjiksi Iberian niemimaan orjamarkkinoilla. Saarille muutti väkeä näistä Iberian niemimaan pikkuvaltioista, Italiasta, Flanderista, Englannista, Irlannista ym.. Nykyään heitä tulee Etelä-Amerikasta, Väli-Amerikasta, Afrikasta, Euroopasta… Saaret ovat todellinen ihmisten ja kulttuurien kokoontumis- ja myös törmäyspaikka.. Ja jossain syvällä pyritään pitämään yllä sitä mikä on ”kanarialaista”. Turismi ja sen mukana tulleet lomakulttuuri-ilmiöt ovat myös jättäneet syvän arven ihmisten käsitykseen siitä, mitä on eurooppalaista ja länsimaista - nykyaikaista.
Kaikkien saarten alkuperäisasukkaiden niputtaminen ”guanchi” nimikkeen alle on eräs näistä turismi-ilmiöistä. Vähän samaan tapaan jos kaikista suomalaisista tehtäisiin turistioppaissa vaikka savolaisia tai lappalaisia. Jokaisen saaren asukkailla oli omat nimensä. Tosin nykyään ollaan sitä mieltä, että kaikki he tulivat joskus Luoteis-Afrikasta, ja kuuluivat libyalaisberberiheimoihin. Mutta guanchi on vain Tenerifen alkuperäisasukas. Guanchi sana jo tarkoittaa käännettynä ”Tenerifen mies/ihminen”.
(Lyhyt espanjankielinen katsaus historiaan) http://www.youtube.com/watch?v=NdVqb15ZVLM&feature=player_embedded
Ajatuksia siitä mitä olla kanarialainen: http://www.youtube.com/watch?v=PWG4NnJW2dM&feature=share
Ja sitten ne pinjametsät, joihin matkanjärjestäjät vievät turistit ajelulle. Kanarialla on Kanarian kotoperäinen, pitkät neulaset omaava mänty (Pinus canariensis), josta löytyy lisätietoja: http://lainegracia.blogspot.com/2010/07/kanarian-mannysta.html. Pinja mänty (Pinus pinea) on sen sijaan Välimeren maihin kuuluva havupuu, jonka neuilaset ovat lyhyet ja joka muistuttaa ulkonäöltään avattua sateenvarjoa.
Hieman urheilusta
Urheilu – ylivoimainen jalkapalloinnostus voidaan varmaan niputtaa yhteen Mannerespanjalaisten innostuksen kanssa. Mutta saaristossa on ihan oma ”lucha canaria” – kanarialainen paini”, jolla on alkuperäisväestö juuret. Täällä harrastetaan paikoin myös muita vanhoja lajeja, kuten esim. pitkien seipäiden varassa hyppimistä.
Hieman uskonnosta

Ja sitten se uskonto: Silloin aikoinaan, ennen valloitusta, saarilla vallitsivat eriasteiset matriarkaatit. Elettiin luonnon rytmeissä ja luontoa kunnioittaen. Aurinkoa palvottiin feminiinisenä voimana ja kalenteri toimi kuunkierron mukaan. Vielä siinä yhteydessä kun puhuttiin Tenerifen ja saariston suojeluspyhimyksen, Candelarian Neitsyen alkuperäisestä löytymisestä 1300-luvun lopulla, kerrotaan miten mies ei saanut lähestyä yksinäistä naista. Sittemmin uusi uskonto ”omi” tämän Neitsyen ja siitä tuli Neitsyt Maria. Samanaikaisesti La Lagunan yliopistossa toimiva tutkija tri Ignacio Reyes García on todennut, että saarilla palvottiin aikoinaan Neitsyttä, joka oli alkuperältään sama kuin Egyptin musta Isis, ja joka oli kulkeutunut tänne Pohjois-Afrikan kautta, niin kuin saarten alkuperäiset ihmiset. Nykyään nämä erilaiset Neitsyet ovat kansan rakastamia ja kunnioittamia Äitihahmoja kaikilla saarilla.

Uusi valloittajien uskonto antoi naisille myös uuden aseman. Entisistä kunnioitetuista matriarkoista tuli miehen hallintoon ja ylivaltaan alistettuja olentoja. Samanaikaisesti mainitaan kuitenkin naisten suunnaton merkitys esim. maaseuduilla. Naiset ovat myös ne, jotka geeniperimänsä kautta välittävät guanchien ja muiden alkuperäisihmisten ”verta” uusille sukupolville. Tehtyjen tutkimusten mukaan 40 % saarelaisnaisista kantaa tätä muistoa, miesten kohdalla vain 10 %.
Alkuperäisuskomukset ja tieto ovat luonnollisesti pakanallisia.
Maaliskuu ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com
+34-618 682 576

Kaktuksista ja tyräkeistä

2011-02-28T14:13:00.006Z

Pari päivää sitten istuin bussissa joka vei Tenerifen eteläiseltä lentokentältä Reina Sofialta kohti Los Cristianosta. Edessä i olevalle penkkiriville istahti vastasaapunut englantia puhuva nuoripari. Bussin kääntyessä kohti moottoritietä kuulin, miten nainen huudahti ihastuneena "kaktuksia", samaan aikaan kun yhtään niistä ei ollut vielä näkyvissä. Sen sijaan tietä reunustavat valtavat erikokoiset tyräkit – euphorbiat. Vasta myöhemmin, hieman etäämmällä tiestä alkavat opuntiakaktukset näyttäytyä.
Mikä on sitten ero näiden kahden kasvityypin välillä?
Kaikkein yksinkertaisin selitys on se, että opuntia kaktus on kaktus ja eupforbia-tyräkki ei ole sitä. Mahdollisuus painaa kynnellä näiden kahden kasvilajin runkoa paljastaa eron. Kaktuksen neste on väritöntä, kun se sijaan tyräkki-euforbiasta vuotava neste on vaaleaa, kermanväristä.

”Kaktuksen näköisistä” Tyräkeistä

Euphorbia suku on erittäin laaja ja sen jäsenet ovat keskenään hyvin erinäköisiä. Kanarian saarten kotoperäinen, kaktuksen näköinen tyräkki, on nimeltään Kanarian tyräkki (Euphorbia Canariensis). Tämä kasvi on myös eräs saariston symbolikasveista. Kanarian tyräkki kasvaa luonnontilassa eteläisillä rinteillä aina 1100 korkeuteen. Erityisen suuria ja hienoja Kanarian tyräkin kasvupaikkoja ovat luonnonsuojelualueet Malpais de Güimar ja Malpais de Rasca. Mutta samalla kun moottoriteiden liittymiä ja teiden reunoja on kaunistettu, on Kanarian tyräkkejä istutettu niille.
Kanarian tyräkki haarautuu juuresta ja muodostaa pensastoja, jotka muistuttavat suurta kynttelikköä. Lehdet ovat kutistuneet pieniksi piikeiksi, jotka sijaitsevat eräänlaisena rivinä kasvin ”kulmikkaan” varren päällä. Kukat ovat pienet. Niiden väri vaihtelee vihreästä punaiseen. Ja jokaisesta naispuolisesta kukasta kehittyy lopuksi ruskeanpunainen siemenkota.
Reina Sofian lentokentän tien varteen on istutettu puumaiseksi kasvava ja kaktusta muistuttava kaktuseuforbia (Euphorbia ingens). Puistoissa näkee marmorieupforbiaa (Euphorbia lactea). Muita tähän sukuun kuuluvia variaatioita, joita voi tavata istutuksissa, ovat esim. kumieuforbia (Euphorbia tirucalli), ja eräänlainen ”tikkueuforbia” (Euphorbia aphylla).
Suomessa tähän euphorbioiden sukuun kuuluvia villejä kasveja on vain kaksi ja nekin harvinaisia. Sen sijaan sukua löytyy ruukkukasvien joukosta. Ehkä tunnetuin niistä on Väliamerikasta ja Meksikosta kotoisin olevan joulutähti (Euphorbia pulcherrima). Toinen ruukkukasvi on Madagaskarilta kotoin oleva ”piikkikruunu” (Euphorbia millii). Myös ns. kumipuu (Hevea brasiliensis) kuuluu tähän sukuun. Kaikista niistä vuotaa kermanväristä nestettä kun oksa katkaistaan tai lehti irrotetaan. On myös hyvä tietää, että tämä neste on yleensä myrkyllistä ja että on erityisesti varottava saamasta sitä silmiinsä.

Opuntiaktuksista
Nämä kaktukset ovat peräisin Väli-Amerikan maista ja Meksikosta. Ne tuotiin Eurooppaan jo 1500-luvulla. Sitä ennen intiaanit olivat tunteet kaktukset ja käyttäneet niitä jo tuhansia vuosia. Kukaan ei enää tiedä missä kaktuksen esiäiti oikeastaan kasvoi.
Kanarian saarilla kasvaa nykyään näitä opuntia kaktuksia kaikkialla ja ne leviävät nopeasti joutomaille. Opuntiakaktuksia on Kanarian saarilla kolmea eri tyyppiä. Helpoimmin erotettava on kaikkein piikkisin niistä. Tämän okaopuntia (Opuntia dillenii) kaktuksen lehdistä on jäljellä vain pitkät ja uhkaavan näköiset piikit. Litteiden runkojen äärireunoille syntyvät kukat ovat keltaisia. Näistä kehittyy vähitellen voimakkaan punaiset pallomaisia hedelmiä, kaktusviikunoita. Hedelmät ovat syötäviä, mutta on paras olla menemättä poimimaan niitä ilman apuvälineitä. Erityisesti linnut rakastavat näitä hedelmiä, ja levittävät samalla siemeniä.

Viikunaopuntian (Opuntia ficus-indica) väri on hieman kirkkaampi vihreä. Sen piikit – eli oikeastaan lehdet – ovat lyhyempiä, mutta niitä on vaikeampi saada pois kuin pitkiä piikkejä, koska ne tunkeutuvat syvemmälle ihoon kuin pitkät ja jäykät piikit. Kukat ovat yleensä voimakkaan keltaisen tai oranssin värisiä. Kaktusviikunat väri vaihtelee vihreästä oranssiin. Syksyisin rinteet ovat täynnä näitä makeita hedelmiä, joiden kerääminen vaatii ihan oman tekniikkansa. Tosin niitä voi ostaa hedelmäkaupoista, ilman vaaraa että saisi piikkejä suuhunsa. On vain muistettava kuoria ne ennen nauttimista.

Kolmannen lajin litteät rungot ovat harmaanvihertäviä. Kaktus (Opuntia coccinellifera) kasvaa suureksi pensaaksi. Ehkä kaikkein helpoin tapa tunnistaa tämä laji, on katselle Güimarin pyramidialueella, Tenerifellä, kasvavia vanhoja yksilöitä. Myös tämän lajin hedelmät ovat syötäviä.
Kaktukset ovat olleet tärkeitä paitsi hedelmiensä takia, myös taloudellisen hyvinvoinnin lähteenä. Jo kauan tiedettiin, että opuntiakaktusten litteillä rungoilla elävistä kochinillatäistä saatiin aniliininpunaista väriainetta. Aluksi se tosin oli tarkoin varjeltu salaisuus, mutta vähitellen tieto levisi ja kaktuksia alettiin viljellä pelkästään tästä syytä ranskalaisten ja espanjalaisten siirtomaissa. Kanarialla tämä elinkeino kukoisti 1830-luvulta lähtien muutaman vuosikymmenen ajan, kunnes keksittiin tapa tuottaa väriainetta kemiallisesti.

Nyt kaktuksen hyötykäyttöön on palattu paikoin, kuten esimerkiksi Lanzarotella. Syynä on se, että kemiallisten väriaineiden on todettu aiheuttavan allergiaa. Kochinillatäistä tuotettua väriainetta käytetään esim. elintarvikkeissa ja kosmeettisissa aineissa. Esimerkkinä voi mainita ”mansikkajogurttien” väriaineen ja Camparin punaisen värin. Tämä aine esiintyy sisältöluettelossa nimellä E 120.
Kaktuksen viikunoista valmistetaan esim. marmeladia tai hilloa. Saarelaiset osaavat myös käyttää kaktusviikunoita kuivattuina.
Helmikuu2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, +34-618 682 576

Teide uutisia

2011-02-24T14:30:00.001Z

Las Cañadaksen del Teiden kansallispuisto on saanut uuden toimistorakennuksen.
Kansallispuisto siirtyi vuoden vaihteessa ”kansalliseen omistukseen”, eli se kuuluu hallinnollisesti Tenerifen saarihallinnolle. Maantieteellisesti puisto sijaitsee La Orotavan kunnassa.
Puiston sai myös oman tilavan virastotalon. Tähän saakka (ahtaat) toimistotilat ovat olleet Santa Cruzin keskustassa, mutta nyt maaliskuun alusta toimisto siirtyy La Orotavaan.
Bussilla liikkujien on hankalampi löytää sinne kuin entiseen paikkaan, mutta autolle löytynee helpommin parkkipaikka kuin Santa Cruzissa. Tosin esim.saadakseen nousuluvan Teiden huipulle ei enää tarvitse mennä hakemaan sitä toimistosta, vaan sen pystyy tekemään puiston nettisivujen kautta.
Uudessa rakennuksessa ovat myös Kansallispuiston informaatiotilat.

Uuden toimiston osoite on Calle Doctor Sixto Perera González 25. Katu löytyy La Orotavan kaupunginosassa El Mayorazgo. Navegaattorilla varustetulla autolla se löytyy luvuilla Pohjoinen 28o 23´32,06´´ ja Läntinen 16o31´37,84´´. Puhelinnumero on 922 922 371
Puiston sivut löytyvät seuraavasta osoitteesta: http://reddeparquesnacionales.mma.es/parques/teide/home_parque_teide.htm
Helmikuu 2011, Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, +34-618 682 575

Candelarian Neitsyen koti on noussut uuteen kirkolliseen arvoluokkaan

2011-02-11T12:19:00.002Z

Candelarian torilla oli tänään aamusta saakka vilinää ja vilskettä. Jokun nunnien pitämän koulun ala-asteen oppilaat kuljetettiin busseilla Candelariaan. He kerääntyivät aluksi ryhmiksi nauttimaan mukana tuotua aamupalaa. Myöhemmin kirkossa seisoi pieni tyttö saarnauspaikalla kertomassa miten paljon he rakastavat Neitsyt Mariaa ja miten hän auttaa kaikkia, ja miten tärkeää on muistaa ja kiittää häntä iltarukouksessa.
Uskonpuhdistus poisti aikoinaan pohjoismaisesta kirkollisesta perinteestä monia rituaaleja, jotka elävät edelleen tässä viimeisimmässä kotimaassani.
Joitain päiviä kanarialaisissa sanomalehdissä on ollut artikkeleita, joissa kerrotaan paksuin otsikoin, että ”Candelarian Neitsyt ja saariston suojeluspyhimys on nyt saanut kirkon, jonka arvonimi on "Basilika Menor”.

Basilika menor? Candelarian kirkkoahan on kutsuttu basilikaksi aina sen vihkimisestä lähtien vuonna 1959, ja sillä nimellä se esiintyy mm. turistioppaissa! Mutta tosiasiassa tämä basilika ei tähän saakka ole ollutkaan ”oikea basilika”- eli tietyn arvoinen kirkko.
Ainoastaan roomalaiskatolisen kirkon pää, eli itse paavi, voi antaa kirkolle basilikan arvon. Tämä tapahtui nyt Tenerifellä. Paikallinen arkkipiispa Bernardo Alvarez oli esittänyt kesäkuussa 2010 pyynnön basilikan arvonimen saamisesta Candelariaan, ja paavi kuuli pyynnön. Candelarian mustan Neitsyen kirkosta tuli virallisesti basilika Menor tammikuun 24.päivä 2011.
Ja miksi ”menor”? ”Vertauskohde” Basilika Menorille, eli ”pienemmälle tai vähempiarvoiselle ” on luonnollisesti ”Basilika Mayor”, eli ”suurempi tai tärkeämpi”. Näitä Basilika Mayor arvoisia kirkkoja on koko maailmassa vain neljä kappaletta, ja kaikki Roomassa. Kaikkein tunnetuin niistä on Vatikaanin alueella sijaitseva Pyhän Pietarin kirkko. Ainoa henkilö, joka on kelvollinen pitämään jumalanpalveluksen Basilika Mayorin pääalttarilla, on Pyhän Pietarin avainten maallinen haltija, eli roomalaiskatolisen kirkon pää, paavi. Nämä basilika mayor kirkot ovat ns. patriarkaalisia kirkkoja. Vaikka paavi päättää basilika menorin arvonimestä, ei hän ehtisi pitämään jumalanpalveluksia niistä jokaisessa. Niitä on nimittäin 1600 eri puolilla planeettaamme.
Tenerifen arkkipiispa totesi vihkiäispuheessaan, että saaristossa on nyt olemassa ”etuoikeutettu paikka kohtaamiselle Jumalan kanssa”, eli Candelarian basilika menor.
Vihkiäisjuhlallisuudet keräsivät sekä kirkollista että maallista arvoväkeä messuun ja ehtoolliselle. Siellä olivat piispa, papit ja eriasteisten saaristohallintojen päämiehet.
Koska basilika oli rakennettu Candelarian Neitsyen sijoituspaikaksi, hänet kannettiin kirkon nimitysjuhlallisuuksien yhteydessä kunniakierrokselle kirkon vieressä olevalle torille, jonka jälkeen paljastettiin basilika menorin seinään kiinnitetty muistolaatta.

Mainitsin aikaisemmin, että basilika mayor kirkot ovat omistettu ”patriarkalismille”. Sen sijaan Candelarin basilika on mariakultin, eli Jeesuksen äidin Neitsyt Marian palvomisen pääpaikka Kanarian saarilla. Mitä muihin basilika menor kirkkoihin ja mariakulttiin tulee, siitä en voi sanoa mitään.
Samalla kun Candelarian basilikan titteli vahvistehiin, saari sai uuden syntien parantamisen ”aikataulun”. Tammikuun 24. muistetaan kirkon uutta nimitystä. Helmikuun 1.on basilikalle pyhitetty päivä. Helmikuun 2. juhlitaan perinteistä Candelarian päivää eli Kynttelin päivää – kaikkialla, missä Candelarian neitsyt on. Kesäkuun 29.omistaudutaan Pyhälle Pietarille ja Pyhälle Paavalille. Elokuun15 on Neitsyt Marian ylösnousemuspäivä. Tämän lisäksi syntejään katuva voi valita vapaasti yhden henkilökohtaisen päivän.
Candelarian kirkkoon, eli basilika menoriin tehdään yleensä pyhiinvaellusmatka perinteisesti kahtena päivän vuodessa, nimittäin helmikuun 2.päivä ja elokuun 15. päivän. Tämä pyhiinvaellus Candelariaan aloitetaan Tenerifellä seuraavista virallisista paikoista: San Pedron (Pyhän Pietarin) tori El Sauzalissa, Santa Catalinan (Pyhän Katarinan) tori Tacorontessa, San Marcuksen (Pyhän Markuksen) tori Teguestessa, Santo Domingon (Pyhän Domingon) luostari La Lagunassa, Llano del Moron tori El Rosariossa ja San Josén (Pyhän Josefin) tori Güimarin Escobonalissa.
Helmikuu 2011 ©Gracia Penttinen, +34-618 682 575, lainegracia@gmail.com

Sateen sattuessa....

2011-01-31T13:12:00.003Z

Teide on saanut valkean lumiverhon ja kohoaa tosi majesteettisena taivasta vasten. Viimeisellä Gomeran reissulla se näytti suorastaan taivaallisen kauniilta unikuvalta.
Sadetta on virrannut useita päiviä, kenties viikon verran ”taivaan täydeltä”, niin kuin ainakin ennen sanottiin. Ja kun täällä sataa, niin sitä todella tulee taivaan täydeltä. Kaikkialla virtaa, paikoin jopa niin, että tiet katkeavat, muurit murtuvat, talot tippuvat ja autot litistyvät kaatuvien puiden alle. Lähiympäristössä en kokenut (kiitos, kiitos) mitään näistä. Totesin, vain että autoni oli puhdas ulkoa ja märkä sisältä. Kulki kuitenkin.
Ajoin lauantaina moottoritietä Candelariasta Puerto de la Cruziin. Arvelin, että väkeä voisi olla vain vähän liikenteessä, mutta erehdyin. Sateen ansiosta vauhti oli kuitenkin noin yleisesti huomattavasti pienempi kuin normaalisti. Joitain kiireisiä joukossa tietysti aina on. Suurimmalla osalla olivat myös valot sytytetyt. Tosin jokunen musta tai harmaa auto oli pimeänä ja vaikeasti tiestä erottuva. Täällä ei ole vielä valopakkoa. Pitkäaikainen perinne on ollut, ettei valoja sytytetä päivällä. Ilmeisesti siihen on kuitenkin pikapuoliin tulossa lainsäädännöllinen muutos.

Palasin Güimarin laaksoon ajamalla kylien kautta Esperanzaan ja sitten kohti Teideä ja laskeuduin Arafosta. Risteyksessä totesin, että tie Las Cañadakseen kansallispuistoon oli suljettu. Arafon tiellä oli paikoin suuriakin kiviä. Jossain vaiheessa sumu oli niin paksu, että sitä olisi todella voinut leikata.
Seuraavan päivän omistinkin jo viinikirjojen ja sanomalehtien tutkimiselle.
Turismi on jatkuvasti eräs päivän aiheista. La Gomeralla tehdään uutta hyvinvointikeskusta Hermiguaan. Sinne tulee Spa ja useita altaita. Tenerifellä valmistellaan tulivuorireittejä, joille arvellaan vähintään 200 000 turistin lähtevän kaikista niistä 3 miljoonasta tai useammasta, joita täällä käy vuosittain. Esittelylehtiset käännetään ainakin englanniksi ja saksaksi. Santiago del Teidessä tehtiin – tai ainakin piti tehdä – vuosittainen mantelin kukkimisajan reitti. Saaristohallitus on käynyt Matkamessuilla Helsingissä.Useassa kunnassa on panostettu patikkareittien kunnostamiseen ja merkintään. Koko ajan tapahtuu jotain. Ja kuitenkin paikalliset matkanjärjestäjät järjestävät samoja kiertomatkoja vuodesta toiseen. Tosin yrittäjä- ja turistikongressien yhteydessä käy ilmi, että saaret kohisevat toimintaa, jonka nämä yrittäjät järjestävät. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon, kun vain osaa etsiä ja taitaa kieliä. Pohjoismaiset kieliryhmät jäävät tässä yhteydessä vähän sivuun.
Parin päivän päästä alkavat myös Candelarian Neitsyen juhlat. http://lainegracia.blogspot.com/2009/10/candelaria-temppeliritareiden-viimeinen.html
Ihmisiä virtaa Candelariaan tervehtimään saariston suojeluspyhimystä. Kirkko, jossa Neitsyt ”asustaa”, sai hiljattain ”pienemmän basilikan” arvon. En ole vielä onnistunut selvittämään, miksi tämä sana ”pienempi” on liitetty mukaan. Candelarian ”basilika” on kuitenkin ainoa, mikä saaristosta löytyy, koska Candelarian Neitsyt on saariston ainoa suojelupyhimys, eivätkä muiden saarten omat saarikohtaiset suojelusneitsyet asusta basilikoissa, vaan kirkoissa – iglesia – tai ermita – joka on pieni kappeli meidän perspektiivistä katsottuna.
Karnevaalit lähestyvät ja niitä valmistellaan kaikilla rintamilla.
Samanaikaisesti hinnat nousevat. Autoa tankatessa olen huomannut, että bensan hinta on kavunnut koko ajan ylöspäin. Taitaa nykyään olla korkeammalla kuin vielä koskaan ennen. Ruokakaupassa on tapahtunut monta muutossa myös hintojen suhteen. Saarella on valtava määrä ihmisiä, jotka eivät enää saa työttömyystukea (hieman yli 400 €/kk), eivätkä mitään muutakaan apua. Tietystä pienemmästä sosiaaliavusta keskustellaan. Perheen tärkeys korostuu ilmeisesti entisestään.
Samalla olen kuunnellut myös radiota, Espanjan kanavaa, joka lähettää uutisia joka puolen tunnin päästä. Maan pääministeri lupaa työllisyystilanteen paranemista tämän vuoden puolen välin jälkeen.. Tekee mieli sanoa espanjalaisittain ”!Ojala, que sea verdad!” – eli toivon, että asia toteutuisi.
Ja mitä viiniin tulee, niin totesin, että sen valmistusprosessissa on vieläkin sanoja, joiden tarkka merkitys on käytävä tarkistamassa jonkun viinintekijän luona. Saariston viinihistorian alan jo osata. Tämän viinihistorian tunteminen on auttanut minua ymmärtämään muitakin historiallisia tapahtumia, niin kytketty se on ollut saariston politiikkaan ja talouselämään jo satoja vuosia.
Viikko sitten omistin illan Abonan viinien maistelukurssille ja viinikellarin esittelylle. Seuraavaksi suunnittelen makeiden viinien maistelukurssille osallistumista. Niin, ja siinä välissä on juustokurssikin ja vielä kongressi, jonka aikana pohditaan miten helpotetaan liikkumavammaisten turistien mahdollisuuksia nauttia turistina olemisestaan.
Joten, vaikka sataa, niin puuhaa on – tai ainakin päässä liikkuu.
Tosin mieli tekee jo uimaan.
Tammikuu 2011 ©Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, +34-618 682 576

Socorron kylän salaisuuksista Güímarin rannikolla

2011-01-17T16:36:00.008Z

Vietin hiljattain useita tunteja Socorrossa, niin kuin usein ennenkin. Aurinko paistoi. Aallot kohisivat. Rannalla makasi joitain auringonottajia ja joukko lapsia peuhasi meressä. Olin jo uinut hetken aikaisemmin ja istuin syömässä paistettuja sardiineja rannalla sijaitsevassa ravintolassa Casa Don Miquel. Päivässä ei ollut mitään epätavallista, eikä paikka ollut enää mitenkään outo tai uusi, olin siellä ensimmäisen kerran jo varmaan 10 vuotta sitten..

Ravintolan terassin seinällä on valtavan kokoinen maalaus, jossa saaren alkuperäisasukkaat, guanchit kantavat palvoen vedestä löytynyttä naishahmoa.

Toisin sanoen, tässä rauhallisessa pikkukylässä istuin tosiasiassa suurten salaisuuksien alkulähteellä, kiinnittämättä niihin enää mitään huomiota..

Muutaman kilometrin päässä pohjoiseen päin, samalla rannalla, sijaitsee mahtavan kokoinen vuonna 1959 valmistunut Candelarian kirkko. Turistit tuodaan busseilla katsomaan kirkossa olevaa saariston suojeluspyhimystä, Candelarian Mustaa Neitsyttä. Monet löytävät sinne myös omin avuin, autolla tai bussilla. Ja pari kertaa vuodessa pyhiinvaeltajat matkaavat yön aikana vuorten yli ja moottoritietä pitkin Candelariaan.

Socorron historiasta
Mutta itse asiassa kaikki alkoi täällä Socorron rannalla, joka aikoinaan tunnettiin nimellä Chimisay. Tällä rannalle ajautui 1300-luvun lopulla, se neitsythahmo, jonka vuodelta 1827 peräisin olevaa versiota juhlitaan Candelarian kirkossa.
Neitsyt ajautui rantaan täällä. Salaisuudeksi jää edelleen, se mistä hän tuli ja kuka hänet laittoi mereen. Tosin arvellaan, että lähettäjä olisi ollut lanzarotelainen ruhtinas, Herrera Viejo (Vanhempi). Toisena vaihtoehtona pitävät jotkut temppeliritareita, ja kolmantena jotain munkkijärjestöä.

Güimarin, eli silloisen Goymarin, ruhtinaan joukkoihin kuuluneet vuohipaimenet tapasivat neitsythahmon rannalla. Tästä tapaamisesta kerrotaan tarina ainakin kaksi kertaa vuodessa, siten kun munkki Abreu Galindo sen aikoinaan oli kirjoittanut muistiin. Candelarian Neitsyen juhlassa elokuussa tarinan näyttelevät Candelarian kirkon edessä olevalla torilla Candelarian ”guanchit”, ja syyskuussa sen esittävät Socorrossa ”löytökentällä” Güímarin guanchit. Tarina on sama ja näytelmän henkilöhahmot ovat samat, näyttelijät tosin ”kiistelevät” keskenään siitä, kumpi ryhmä on ”oikeampi”.
Tältä rannalta neitsythahmo silloin aikoinaan kuljetettiin Goymarin ruhtinaskunnan – menceyaton – hallinnolliseen keskustaan, joka sijaitsi Chinguaron rotkossa. Matkaan liittyi erinäisiä vaiheita, jotka ovat ikuistettuina paitsi tässä munkki Abreu Galindon kertomuksessa, myös Socorron kylässä ja rannalla.
Vuosia kerrotaan silloin kuluneen yli 50, ennen kuin Lanzarotella katoliseen uskoon käännytetty ja kastettu, lapsena Tenerifeltä orjaksi ryöstetty Anton Guanche palasi kotirannalleen Goymariin ja kertoi ruhtinaalle, että kysymyksessä oli Jeesuksen äiti, Taivaan ja Maan ylläpitäjä, ja tärkeä hahmo. Tämän jälkeen Neitsyt siirrettiin menceyaton uskolliseen keskukseen, joka oli Achinibicon luola nykyisen Candelarian kirkon takana.
Tähänkin liittyy monta tarinaa, joita en aio kertoa tässä yhteydessä. Kerroin hieman taustasta jo sivulla http://lainegracia.blogspot.com/2010/09/socorron-neitsyen-juhlat-tulossa.html
Joka tapauksessa uskotaan, että tämän neitsythahmon mukana tullut kristinusko oli eräs niistä tekijöistä, jotka saivat aikaan sen, että Güímarin ruhtinas teki ”rauhan” liiton valloittajien kanssa 1490-luvulla, ja kääntyi samalla saarensa itsenäisyyden puolesta taistelevia heimoveljiään vastaan. Tämä oli käänteentekevä päätös, joka lopulta johti Tenerifen siirtymiseen Kastilian kruunun alle viimeisenä Kanarian saarista (1496). Tämän jälkeen alkoi saariston alkuperäisväestön kulttuurin tietoinen hävittäminen. .

Socorron kirkko

täytti 500 vuotta syksyllä 2010. Sen ovet ovat avoinna kaikkina viikon päivinä. Paikalliset asukkaat ovat tehneet paljon työtä rakkaan kirkkonsa ylläpitämiseksi, joka on myös BIC – kulttuurihistoriallinen muistomerkki. Syyskuussa kun Socorron Neitsyt kannetaan Güímarista Socorroon (7.syyskuuta), kirkko koristellaan basilikalla ja rosmariinilla. Neitsyt yöpyy tässä kirkossa silloin. Muina aikoina kirkon pääalttarilla on Socorron neitsyttä esittävä maalaus.

Kirkko on tilava, koska sen sivulaiva rakennettiin aikoinaan, jotta saataisiin tilaa kaikille niille, jotka halusivat yöpyä Socorrossa Neitsyen juhlien yhteydessä. Jossain vaiheessa tämä sivulaiva on toiminut myös tilapäisenä kulkutautisairaalana.
Tässä sivulaivassa on nykyään alttarikaappi, joka oli aikoinaan siinä kirkossa, jossa ennen säilytettiin Neitsyttä Candelariassa, ennen tämän viimeisimmän kirkon rakentamista (vuonna 1959). Alttarikaappi on hiljattain restauroitu. Socorron kirkossa on esillä pieni valokuvanäyttely, joka kertoo alttarikaapin uudistamisen vaiheista. Tämä pieni kirkko on erittäin huolellisesti hoidettu. Siellä toimii edelleen tärkeä kunniavirka ”kirkon kamariherra, tai hovimestari”. Neitsyellä on myös oma ”kamarineitonsa”.

Socorron ranta

– tämä entinen Chimisayn ranta – on luokiteltu kategoriaan BIC – eli se on arvokas historiallinen kulttuurimuistomerkki. Paikalla on edelleen se kaivo, mistä guanchipaimenet aikoinaan hakivat vettä vuohilleen. Tosin kaivo on ollut kuiva jo satoja vuosia, mutta paikka on reunustettu valkoiseksi maalatulla muurilla. Kentällä on myös valkoisella jalustalla risti sillä paikalla, missä Neitsythahmon kerrotaan rantautuneen. Silloin kun Neitsyt tuli maihin, ei kukaan tosin tiennyt puhua mistään kirkosta, mutta kirkko ”omi” paikan sen jälkeen, kun hahmon oli todettu esittävän Neitsyt Mariaa, Jeesuksen äitiä.
Muutaman kilometrin päässä sisämaassa sijaitsevaan Chinguaroon rakennettiin jossain vaiheessa luostari entisten ruhtinaan luolien päälle. Luolista on nykyään jäljellä vain pieni nurkka. Paikalle on muutamia vuosia sitten rakennettu uusi kappeli. Luolaa on pyritty tukemaan ja aluetta puhdistetaan. Mutta se ikään kuin jää huomioimatta kirkkorakennelmien alle ja sivuun..

Miten Socorron löytää

Nykyinen Socorron kylä tuskin näkyy kartalta. Se sijaitsee aivan meren rannalla, eikä sitä näy moottoritieltä. Jos kylään haluaa löytää, on ajattava Güimarin teollisuusalueen läpi (moottoritieltä ”risteys nro. 20, Polígono de Güímar"/Hidalga/Arafo). Nykyään Socorroon pääsee jopa bussilla Santa Cruzista tai Candelariasta (bussi 122). Sekä teollisuusalue, että kylä ovat kasvaneet huomattavasti viimeisten vuosien aikana. Pari vuotta sitten Socorroon rakennettiin ensimmäinen kerrostalo, ja sen jälkeen vielä pari muuta. Kylän entiset talot ovat suhteellisen pieniä, tosi villisti rakennettuja ja sijoitettuja, ja kadut kapeita, joissakin paikoin vielä vanhoilla mukulakivillä päällystettyjä.

Lomapäivä Socorrossa
Socorrossa voi viettää rauhallisen ja maailman melusta kaukana olevan lomapäivän.
Uimaranta on pieni poukama, jossa on ihan mukava uida, jos vesi on tarpeeksi korkealla. Rannalle voi jäädä ottamaan aurinkoa ihan Neitsyen löytymiskentän viereen.
Ruokailu ei myöskään ole mikään ongelma, sillä Socorrossa on muutamia ravintoloita. Casa Don Miguel sijaitsee aivan meren rannalla. Sen patiolla voi syödessään kuunnella aaltojen pauhua. Paikat pitäjät tarjoavat useita eri vaihtoehtoja päivän ateriaksi, jonka hinta on 7 €. Viinit ovat peräisin laakson viljelijöiltä. Paikka on yksinkertainen, mutta kodikas. Syön siellä joskus jopa pari kertaa viikossa. Ympäröivän teollisuusalueen työläiset näyttävät poikkeavan täällä syömässä. Kirkon Kamariherra kuuluu tämän ravintolan ystäviin.

Toinen ravintola on CasaTato, joka sijaitsee aivan ”Neitsytkentän” vieressä. Tämä kalaravintola on aivan toista hintaluokkaa kuin Casa Don Miguel. Asiakas voi itse valita kalan minkä haluaa syödä. Tarjolla on useita ”tyypillisiä” vaihtoehtoja alkupaloiksi ja monia erilaisia salaattivaihtoehtoja. Itse tehdyt jälkiruoat ovat suorastaan ”syntisen” ihania. Viinien joukossa on sekä saaren viinejä, että myös manterelaisia viinejä. Näkymä merelle on mahtava ja kohina kuuluu selvästi. Tässä ravintolassa syön ehkä kerran kuussa, tai joka toinen kuukausi, hetkinä, jollain haluan erikoisesti juhlistaa jotain asiaa elämässäni ja olen valmis maksamaan vähän runsaammin..

Kylän kolmas ravintola on Kiosco El Socorro, jossa myös tarjotaan saaren ”tyypillisiä” kala-aterioita. Täälläkin on mahdollisuus valita haluamansa kala. Hinnat ovat kahden edellisen ravintolan hintojen välillä. Ruoka on hyvää ”kioskissakin”. Ympäristö muistuttaa mielestäni vähän ”villiä itää”, siisti kylläkin. Kiosco sijaisee vastapäätä kylän kirkkoa. Neljäs ruoka/kahvipaikka on, Bar Casa Jesús -”Jeesuksen baari”, ja sijaitsee kirkon takana ”Ricardo Melchiorin torin (nykyinen saarihallituksen puheenjohtaja) reunalla.

Poikkesin kahvilla ja kyselemässä vähän tässä Jeesuksen talossa. Paikka on auki talviaikaan 08.30–21.00, kesällä ilmeisesti vielä kauemmin. Ruokalistalla on tavallisia kanarialaisia ruokia. Mielenkiintoista voi olla kokeilla miltä vuohenliha – carne cabra maistuu, jos ei ole sitä ennen tehnyt. Kahvilan yhteydessä on pieni elintarvikekauppa. Aaltojen kohina tosin ei ole yhtä voimakas näissä kahdessa viimeksi mainitussa kuin lähempänä rantaa sijaitsevissa ravintoloissa.

Socorroa ympäröivää luontoa

Socorron lisäetuihin kuuluu mielestäni sen vieressä aukeava luonnonsuojelualue ”Malpais de Socorro”. Alue on pääasiassa entistä laavakenttää, joka on peräisin läheisen tulivuoren ”Montaña Granden” purkauksesta noin 10 000 vuotta sitten. Alueella kasvaa hyvin erikoisia kasveja. Erikoisen mahtavia ovat suuret Kanarian tyräkkipensastot (Euphorbia Canariensis). Rannan läheisyydessä kasvaa meren suolaiseen pärskeeseen sopeutuneita kasveja, kuten kampaikiviuhkoa (Limonium pectinatum). Vähän etäämpänä rannasta kasvaa nimensä veroinen risukasa, pensasrisuvalvatti (Laurae arborensis) ja suuria maata pitkin matelevia palsamityräkkipensastoja (Euphorbia balsamifera) Aivan oma erikoisuutensa kasvien joukossa on esim. Ruskomehilyhty – Cardoncillo (Ceropegia fuscha). Socorrosta pääsee kävelemään merkittyä polkua pitkin Puertito de Güímariin, josta voi sitten ottaa bussin Candelariaan tai Santa Gruziin (120). Jos haluaa kävellä tämän lenkin, on syytä varustautua kunnon jalkineilla, koska polku on todella kivinen. Aikaa tämän muutaman kilometrin lenkin taittamiseen kuluu kolmisen tuntia, riippuen vähän kävelijän kunnosta. Matkan varrella voi nähdä myös erikoisia köysi- ja tyynylaavamuodostumia, eräänlaisia pieniä luolia. Lähellä Puertitoa on polun varressa edelleen näkyvissä jäänteitä ajalta, jolloin kerättiin erityisiin altaisiin haihduttamalla se merivedestä. Malpaisin rannalla kävellessä meren kohina kuuluu koko ajan. Sen sijaan keskempänä kuuluu vain tuulen humina ja lintujen laulu. Rosoiset laavapinnat ikään kuin imevät kaiken ääneen itseensä ja kävelijälle jää eräänlainen hiljaisuus. http://www.rutasdetenerife.com/malpais.php

Socorron lähellä on luola-asuntoja

Jos haluaa katsella vähän vielä olemassa olevaa luola-asutusta, on siihenkin mahdollisuus. Saman kadun alkupäässä, missä CasaTato sijaitsee, on joitakin osittain luolaan rakennettuja asuntoja, jotka tosin ovat jääneet rannan puolelle rakennettujen tumman sinisten kerrostalojen taakse. Lisää luola-asutusta löytyy, jos ajaa rantakatua Hiperdinon ohi ja jatkaa seuraavaa katua edelleen rannan puolelta. Kun katu (ja ranta) kääntyy ylöspäin, jäävät asumukset vasemmalle puolelle. Seuraava rannalla, oikealla puolen tietä, sijaitseva asutusryhmä, joka voittaa Socorronkin ”villeydessään” on Playa Viuda – eli lesken ranta.

Socorro, turistireittien sivussa, salaisuuksineen ja erikoisine ympäristöineen on mielestäni päivän arvoinen.

P.S. Socorron Neitsyelle on sävelletty ja kirjoitettu ihan oma pasodoble.

http://www.youtube.com/watch?v=k4Ceg8BhX9k

Tekstin on kirjoittanut Pedro Guerra Cabrera ja musiikin on säveltänyt Miguel Castillo Alfonso.

Mietteita parista Santa Cruzin näyttelystä

2011-01-09T12:59:00.000Z

Muutama päivä sitten sain vihdoin ”ajallista” tilaa käydä tutkimassa erilaisia näyttelyitä Santa Cruzissa. Päivä oli myös viimeinen mahdollisuus nähdä ne, joten sekin omalla tavallaan painosti lähtemään.

Aloitin Caja Canariaksen muotokuvanäyttelystä. Saleihin oli kerätty Madridin Pradosta kokoelma, jonka nimeksi oli annettu ”El Retrato Español en el Prado del Greco a Sorolla”.

Olin jo muutaman kerran käynyt katsomassa Caja Canariaksen nayttelytiloja, mutta aina sopimattomalla hetkellä, sulkemispäivänä tai lähellä sulkemisaikaa. Kerran tapasin jopa ystävän kadulla, ja kahvillehan siitä lähdettiin näyttelyn jäädessä odottamaan tätä viimeistä mahdollisuutta.

Väkeä oli runsaasti, ilmeisesti muitakin viime hetken heränneitä. Suurten mestareiden työt herättävät aina joukon mietteitä. Taideasiantuntijat katsovat niitä omalla tavallaan, me muut mikä mistäkin perspektiivistä. Ihailin värejä, valoja ja varjoa. Mutta lopulta voitti mielenkiintoni vain katsella, minkä näköistä väkeä Espanjassa aikoinaan oli elänyt. Paikalla oli kuvia entisistä kuninkaista ja hallitsijoista, joiden nimiä oli vilahdellut Kanarian historiankin puitteissa. Nyt oli hauska nähdä kasvot nimien takana, varhaiset muotokuvamaalarithan tekivät hyvin tarkkaa työtä. Tosin arvelen, että joitain asioita joskus kaunisteltiin, vähän niin kuin nykyisten valokuvien suhteen tehdään. Joitakin henkilöitä oli kuvattu useaan kertaan, joten oli mahdollista tarkkailla heidän vanhenemisprosessiaan. Pienille aatelislapsille oli jo varhaisista vuosista lähtien onnistuttu luomaan arvonsa tuntevan henkilön ilme. Tosin katsellessani vähän pienempiä kuninkaallisia lapsosia, kävi mielessä, ettei moisissa tamineissa varmaan ole konttaamaan päässyt. Erityisesti pidin muutamista muotokuvista, joissa esiteltiin aikansa oppineita naishenkilöitä. Joissain perheissä ilmeisesti annettiin tyttöjen opetella muutakin kuin niiaamista.

Aivan toisenlainen maailma avautui TEAssa (Tenerife Espacio de Artes), jossa myös oli viimeiset hetket käsillä nähdä näyttely ”Silencio de los Objetos” – eli esineiden hiljaisuutta. Otin jopa valokuvia, mutta en tiedä voiko niitä edes julkaista. Tämän näyttelyn luojat, kuvien tekijät, olivat katselleet nykyaikaisempaa maailmaa, tavallisesti kameran linssin kautta. Kuvissa heijastui monia erilaisia asioita. Maailman ympärillään voi nähdä niin monella eri tavalla. Joku voi nähdä kauneutta, huumoria, hilpeyttä, tilannekomiikka sellaisessa, jonka ohi toinen kulkee mitään huomaamatta. Joku oli seisonut joskus Leipzigin rautatieasemalla ja kuvannut sillä hetkellä tyhjän aseman valtavia kaarirakenteita. Toinen oli kuvannut antiikin aikana rakennettuja kaaria, joiden takana ei näkynyt edes pilvien liikettä. Vanha Kiinan Maon aikainen tehdas näytti mielenkiintoiselta, kun sen yksityiskohdat olivat pysähtyneet ja syntyi hyvin omalaatuinen rappeutuneiden metalliromujen harmonia. Näyttelysalien avara tila, kuville annettu riittävä tila ja hiljaisuus korostivat kuvien sisältöä, ”Ciudades sin nombre, edificadasno importa dónde, similares en un punto y otro del mundo civilizado” – nimetteöä ja jonnekin rakennettuja kaupunkeja, jotka nykyaikaisessa maailmassa ovat keskenään samanlaisia kaikkialla.

Näyttelyn toisessa osassa olivat kuvat omistetut tavallisemmille arkipäivän asioille, tosin pysähtyneille, ja joissa tapauksissa vielä otsikon ”kuolleet” alle. Ennen ”stilleben” oli monien kuvantekijöiden motiivi, kukkia, maljakoita, hedelmiä ym., mikä kenellekin oli tärkeä. Täällä ”stilleben” oli useassa kuvassa noudettu jääkaapista. Muovikelmuun pakattu munakotelo yhtälailla läpinäkyvään muovikelmuun pakatun varsisellerin vieressä. Tai koukkuun ripustettu ilmakuivattu kinkku makkaroiden ympäröimänä. Satamalaituiturille kerättyjä suuria laatikoita, joista jokaisen kyljessä lukee ”Say Yes to the Best”. Erikoisesti iloitsin kokoelmasta, jossa esiteltiin Puutarhaa. Kuivatut kukat ja hedelmät olivat pelkistetyt erikoiseen muotoonsa ja jokainen oli saanut uuden ”latinalaista” nimeä muistuttavan luonnekuvauksen. Samoin oli kuivasta auringonkukasta löytynyt mitä moninaisimpia ilmeitä.

Pidin tästä näyttelystä aivan eri syistä kuin muotokuvanäyttelystä. Ehkä siksi, että olen usein pyrkinyt ikuistamaan yksinkertaisella kamerallani näitä erilaisia näkökulmia, eräänlaista hengenheimolaisuutta, ja kenties tietynlaista savolaista huumoria ylläpitäen. Joka tapauksessa läksin näyttelystä mieli hilpeänä muutaman tunnin jälkeen.

Hyväksi lopuksi totesin, että TEAn valokuva-arkiston vierestä avautui taas uusi hieno näkymä rakennuksen erikoisuuksiin.
Sen kuvan uskallan julkaista, koska sille ei kukaan tule vaatimaan tekijäoikeutta. Ja lisäksi nappasin vielä toisenkin kuvan infotiskin läheltä.

Aikaisempia TEAn kuviani löytyy täältä: http://picasaweb.google.com/lh/editCaptions?tok=34qD8owwtTG03PLOxsJC1eW7KHU&uname=lainegracia&aid=5549895300639303281
Tammikuu 2011 ©Gracia Penttinen, +34-6118 682 576, lainegracia@gmail.com

Salaista Tenerifeä

2011-01-03T10:32:00.003Z

Joulukuun viimeisten viikkojen aikana vietin paljon aikaa Tenerifen luoteisosissa. Työmatka turistiryhmän kanssa kohteina Icod de los Vinos, Garachico ja Masca olivat osa ”ajanvieton” alkua
Eräs toimeksiantajani kutsuu matkaa turistibussilla nimellä ”salainen Tenerife”. Hyvällä syyllä varmaan, koska suurin osa reitin varteen jäävistä salaisuuksista jää edelleen salaisuudeksi, koska tuskin mikään turistibussi pysähtyy niissä.
Ystäväni Katin kanssa liikuimme paljon vapaammin. Kiertelimme mm. Santiago del Teiden ja Valle Arriban ympäristössä ja poikkesimme Ruigomezissä.

Poikkesimme Santigo del Teidessä kahtena päivänä. Suhteellisen hiljattain avattu museo/hotelli ”Señorio del Valle”, sulki jo porttejaan ensimmäisellä käyntikerrallamme. Ehdimme sen sijaan käymään paikallisessa kunnan virastotalossa kyselemässä laakson kohteista. Saimme mahdollisuuden vaihtaa muutaman sanan kunnan turistivastaavan kanssa. Odotellessamme ihailimme aulaan rakennettua Betlehemin seimeä. Kaikista niistä seimistä, joita tähän saakka olin ehtinyt näkemään eri puolilla saarta, tämä oli mielestäni tyylikkäin.

Palasimme seuraavana päivänä ja omistauduimme museo/hotellille. Tämä ”Senorio del Valle” on vanha herraskartano, joka nimensä mukaisesti on joskus ollut laakson herran talo. Syksyllä uudellaan avatussa ja kunnostetussa rakennuksessa on museo, jossa voi ihailla tätä entistä kanarialaista herraskartanoa sisältä päin. Rakennuksessa on myös viinikellari. Pihalla on kaksi vanhaa hienosti säilynyttä/kunnostettua viinipuristinta. Museon myymälässä on elegantteja matkamuistoja ja alueen viinejä. Rakennuksessa on myös näyttely, jossa on valokuvia Tenerifen viimeisimmästä tulivuoren purkauksesta.
Tämä Chinyeron tulivuori purkautui vuonna 1909 kahdeksasta purkausaukosta. Laavavirrat uhkasivat Santiago del Teiden pientä kaupunkia. Ne pysähtyivät kuin ihmeen kaupalla kun kaupungin asukkaat kantoivat kylän suojelusneitsyen ulos kirkosta ja kohti laavavirtoja, samalla kun he rukoilivat niiden pysäyttämistä.
Museon viereen on rakennettu tyylikäs maalaishotelli (hotel rural). Señorio del Vallella on myös hevostalli, ja ratsastushetket järjestetään niitä haluaville myös poneilla. Puutarhassa on saaren kotoperäisiä kasveja. Arvelen, että tätä ihanuutta kannattaa pysähtyä katselemaan monesta eri syystä.

Jatkoimme matkaa viereiseen pieneen kylään nimeltä ”Valle Arriba”. Kylään johtaa vain yksi tie. Se kääntyy oikealle heti Santiago del Teiden jälkeen, etelästä tultaessa. Tätä erittäin hyvässä kunnossa olevaa valtakatua reunustavat uudet ja modernit katuvalot. Kylä sen sijaan edustaa ihan omaa ”aikaansa” ja rytmiään. Turha kiire vaikuttaa jäävän tuolle asfaltoidulle kadulle.
Ympäristössä on viiniviljelyksiä. Ne edustavat Ycoden-Daute-Isoran alkuperäismerkintäoikeus viinialueeseen kuuluvan kylän pääelinkeinoa. Toinen viljelyslaji ovat perunat. Molemmat olivat näin vuoden vaihteen aikoina vielä lepotilassa.
Joitain patikkapolkuja ohittaa kylän. Ympäröivät rinteet kantavat edelleen muistoa kolmen vuoden takaisesta metsäpalosta.

Santiago del Teiden ja Valla Arriban jälkeen jatkoimme Erjokseen. Tienristeyksessä, jossa vasen tie vie Icodiin ja oikea kohti Montañetaa, valitsimme jälkimmäisen. Kävelimme rinteillä joilla nuokkukäenkaalit (

Oxalis pes-caprae) peittävät maan. Kanarian valkovihmojen

(Chamaecytisus proliferus) sanotaan olevan erinomaista vuohen ravintoa. Peltojen reunoilla olevat valkovihmapensaat vahvistivat sen, sillä niitä oli leikattu arvioni mukaan jo kymmeniä vuosia. Yksinäisen männyt oksat heiluivat hurjaa vauhtia kovassa tuulessa niin, että neulaset olivat kuin ”tukka putkella”.

Lähistöllä kunnostettiin taloryhmää, josta kylttien mukaan tehdään ekologista museota, joka on tarkoitus avata kesällä 2011. Jostain syystä mielessäni kävi vastaavan tyyppinen museo Öölannissa Ruotsissa ja Bornholmissa Tanskassa. Katsotaan. On todella mielenkiintoista nähdä syntyykö nyt Tenerifelle sellainen ”elävä” museo.
Läheisestä mutkasta, suuren männyn vierestä, löytyi viitta, jossa kerrottiin Chinyerolle olevan 4,8 km. Tähän tienristeykseen olimme päätyneet Katin kanssa pari vuotta aikaisemmin, kun läpinäkymättömässä sumussa etsimme ulospääsytietä Teiden pohjoisrinteitä kiertäviltä metsäreiteiltä. Nyt oli mahdollisuus nähdä sama maisema ilman harsoa.

Muutaman hetken käveltyämme tulikin Teiden lumen peittämä huippu näkyviin. Ihailimme maisemaa ja käännyimme takaisin tulosuuntaan.
Tässä laaksossa meillä oli mahdollisuus todeta Kanarian männyn valtava elinvoima. Metsäpalossa kolme vuotta sitten tämän laakson männyt jäivät mustiksi seipäiksi ilman neulasia ja osa ilman oksiakin. Nyt ne olivat saanet uudistuskasvunsa hyvään vauhtiin.
Seuraava ”salainen” paikka, missä vietimme aikaa, oli Ruigomez. Käännyimme juuri ennen kirkkoa vasemmalle valtavan kokoiselle ja täysin tyhjälle parkkipaikalle. Ketään ei ollut näkyvissä, joten aloimme tutkia ympäristöä.

Parkkipaikan koristuksesi ja sen ympärille oli joskus istutettu muutamia laakerimetsien puita. Hedelmistä tunnistin ensin komean mustamarjaisen laakeripuun (Laurus Azorica) ja sitten Mokkamarjapuun. (Visnea mocanera). Hämmästykseksemme puut tuntuivat olevan erittäin ”keskustelunhaluisia”. Tämän keskustelunhalun pystyy tuntemaan kun on hiljaa ja rauhoittaa mielensä. Laakeripuu todella kutsui lähestymään. Sain ”luvan” taittaa pienen oksan, ja kun istuin sen kanssa tunnustellen sen energiaa totesin kysymyksessä olevan todellisen ”lääkäripuun”. Hämmästyin, koska en koskaan ollut nähnyt mitään mainintaa moisesta tämän puun yhteydessä. Arvostamani saksalainen etnobotaanikko Wold-Dieter Storl tosin puhuu, että tällainen yhteys kasveihin on täysin mahdollista. Myös mokkamarjapuu tuntui olevan iloinen saamastaan huomiosta.

Kävelimme ympäristössä ja löysimme useita hyljättyjä rakennuksia. Eräälle pienelle aukion ympärille oli istutettu useita kanarialaisissa katajia. Ympäristö hieman alueen ulkopuolella oli hyvin ”epäkanarialainen”, ja toi mieleen keskieurooppalaiset niittymaisemat.
Tosi merkillinen ympäristö.
Poistuessamme parkkipaikalta ”pääportin” kautta, näin ulkopuolella olevan tekstin, jossa kerrottiin täällä olevan/olleen ”Pueblo Guanchen”. Muistin, että tänne oli rakennettu joskus vuosia sitten Tenerifen alkuasukkaiden elämää kuvaava kokoelma. Perustaja sijoitti kaikki säästönsä paikan rakentamiseen. Lehtikirjoituksissa kerrottiin, ettei hän saanut julkista tukea. Ilmeisesti paikka oli pakko sulkea varojen loppumisen takia.
Lehtitietojen perusteella kysymyksessä oli ollut eräänlainen ”elämän unelman toteuttaminen”, olkoonkin, että menestys ei paikkaa kohdannut. Siellä on kuitenkin olemassa edelleen tietty subtiili vetovoima.
Illalla palasimme hotelliin Los Gigantesissa.
Läksimme kapuamaan viereisen Puerto Santiagon katuja ja portaita. Oli nälkä. Pysähdyimme paikkaan missä tarjottiin kanaa. Olin todella yllättynyt, kun paikan omistaja sanoi tuntevansa minut. Hän oli sama herra, jonka kanssa oli keskustellut Santiago del Teiden kunnan virastotalossa. Iltaisin hän työskentelee omistamassaan ravintolassa, ja asuu Valle Arribassa. Hassu yhteensattuma todella. Kana valmistetaan tässä ravintolassa samalla lailla kuin Adejen kuuluisissa kanapaikoissa, ja oli mielestäni aivan yhtä ihanaa..
Aterian jälkeen kapusimme vielä yhdet portaat ylemmäksi. Nyt jostain kuuluva musiikki houkutteli. Näin päädyimme kylän torille, jossa latinorytmit soivat. Orkesterilavan edessä tanssi nuori herra, joka opetti läsnäolijoita tanssimaan merenqueta ja salsaa. Opetuksen päätteeksi alkoivat illan toritanssit Uutta Vuotta ennustellen. Kana sai nyt kyytiä, ja mieli oli tosi riemullinen kaikkien uusien salaisuuksien paljastumisen jälkeen.
Tammikuu 2011 (C) Gracia Penttinen, +34-618 682 576, lainegracia@gmail.com

Ylistyslauluni Las Cañadas del Teidelle

2010-12-19T11:18:00.000Z

Kun aikoinaan tulin Tenerifelle, löysin melkein välittömästi bussireitin Las Cañadaksen maisemiin. Vuosien mittaan olen hankkinut oman auton ja viettänyt siellä paljon aikaa. Joskus olen kävellyt puistossa, ja joskus vain meditoinut. Joskus olen seurannut hämähäkkiä kun se kutoo verkkoaan ja jää odottamaan saalistaan. Joskus olen ollut hiljaa ja katsellut pientä sinistä lintua, joka näyttäytyy erittäin harvoin. Keväinen kukkaloisto vaatii käymään vähintään kerran, pari viikossa seuraamassa kehitystä. Pari vuotta sitten, kun Retamien kukinto oli vähäistä, kävin usean kerran, koska aina pelkäsin, etten ehtisi näkemään kukkia ja haistelemaan niiden huumaavaa tuoksua.

Jokaisella vuodenajalla ja jokaisella vuorokaudenajalla on omat ilmaisunsa, ”kasvonsa”. Pilvien liike taivaalla tekee maisemasta aivan erinäköisen kuin se oli hetkeä aikaisemmin.
Talvella satava lumi nostaa vuoren näkyviin entistä juhlavampana taivasta vasten. Ja näkymät ylhäältä rinteeltä katsottuna ovat todella katsaus saariston kauneuteen.
Auringonnousun tai -laskun maalaama taivaanranta salpaa hengen ja antaa syvän pyhyyden kokemuksen. Alueella tähtitaivasta katsellessaan voi todella tuntua olevansa osa suurta maailmankaikkeutta.

Joidenkin vuosien aikana olen myös paneutunut opiskelemaan aluetta historiallisesta ja arkeologisesta näkökulmasta, eli käynyt La Lagunan yliopiston järjestämillä kursseilla ja kuunnellut eri asiantuntijoiden luentoja. Olen myös kuunnellut geologeja, kasvitieteilijöitä, eläintieteilijöitä ja monia muita. Lokakuussa Espanjan ympäristöministeriö järjesti yhteistyössä Kansallispuiston henkilökunnan kanssa kurssin. Viikon aikana Las Cañadaksen Kansallispuistoa pohdittiin niin maailmanlaajuisesti kuin aivan yksityisten hämähäkkien tasolta, unohtamatta alueeseen sisältyvää lainsäädäntöä tai reittien läpikäyntiä. Lopputuloksena kohdaltani on se, että selvisin kokeissa ja sain yhden diplomin lisää pöytälaatikkooni. Tämä diplomi oikeuttaa minut opastamaan omia ryhmiä Kansallispuiston alueella, ja on erittäin mainio lisä aikaisemmin hankkimaani Kanarian saariston oppaan pätevyyteen.

Sacred Dances - Eheyttäviä tansseja Candelariassa

2010-12-12T20:57:00.000Z

Eräs toive on toteutunut. Eilen tapasin Candelariassa ryhmän, joka harrastaa ns. eheyttäviä tansseja (Sacred Dances). Tutustuin tähän piirissä tapahtuvaan ja erittäin meditatiiviseen tanssimiseen jo lähes 30 vuotta sitten asuessani Tukholmassa.

Muutto Tenerifelle aiheutti katkon monessa harrastuksessa, ja kielivaikeudet aiheuttivat muita ”katkoja”.
Vähitellen tännekin on ilmestynyt samoja asioita kuin aikoinaan harrastin Tukholmassa.
Itse asiassa muistin tämän tanssimuodon uudelleen noin 1,5, vuotta sitten. Mielestäni se on erittäin hyvää harjoitusta ryhmälle, joka aikaa työskennellä yhdessä. Ainoa vaikeus oli se, ettei kukaan tuntemistani henkilöistä tuntenut edes tanssin ideaa. Etsin yhteyksiä Saksasta, Englannista ja Ruotsista, toivoen kohtaavani jonkun, joka tuntisi jonkun tältä saarelta. Löysin aivan ihania henkilöitä, mutta kukaan ei pystynyt auttamaan…
Pari päivää sitten kävelin Candelariassa ja sain impulssin poiketa kulttuuritaloon ihan muuten vain. Katselin esitteitä ja huomasin ilmoituksen eheyttävistä tansseista Candelariassa. Seuraava iltapäivä olisi syksyn viimeinen.
Ja niin tulin tanssimaan. Ryhmä kokoontui Candelarian Basilican, eli ”Mustan Neitsyen” kirkon vierellä sijaitsevassa dominikaanimunkkien luostarin juhlasalissa.
Tässä miesten ympäristössä tanssi ryhmä naisia. Suurin osa heistä oli saksalaisia, samoin kuin ryhmän tanssittaja Helga. Jotkut olivat ympäristössä asuvia, toiset lomalla laaksossa sijaitsevassa ”terveyskodissa”, jonka olemassaolosta minulla ei ole ollut tietoa.
Juhlahuoneen seinillä katselivat useat Candelarian Neitsyttä esittävät vanhat maalaukset. Tämä sali on samalla myös pyhän taiteen museo, jonne on muuten aika vaikea päästä katselemaan.
Lähetyvän valon juhlan kunniaksi tanssimusiikki oli kirkollispitoista. Rakastamastani Missa Criollasta (säveltäjä Ariel Ramirez) Helga oli valinnut osan ”Gloria”. Tunnistin myös Ranskassa sijaitsevasta Taizesta peräisin olevaa musiikkia.
Kahden tunnin jälkeen tuntui, kuin rakennukset katto olisi noussut entistä ylemmäksi ja seinät siirtyneet. Hyväksi lopuksi, klo 18. 00 Basilikan kellot alkoivat kumista viereisessä tilassa. Mahtavaa.
Vuoden vaihteen jälkeen tanssi jatkuu, tosin vain joka kuukauden yhtenä lauantaina. Yhteys on kuitenkin syntynyt.
Joulukuu © Gracia Penttinen, +34-618 682 576, lainegracia@gmail.com

Hernan Perazan luola La Gomeralla

2010-11-09T10:52:00.001Z

La Gomeraa koskevissa matkaoppaissa kerrotaan, miten Hernan Perazan kuolemaa muistetaan edelleen vuosipäivänä. Hän pääsi hengestään rikkoessaan tiettyjä alkuperäisväestön kanssa tehtyjä sopimuksia. Toinen, ehkä vielä painavampi syy oli yksinkertaisesti se, että hän oli erittäin julma laisiaan kohtaan. Tämä tapahtui 1400-luvun loppupuolella, joten aikaa on vierähtänyt. Mutta edelleen mainitaan matkaoppaissa, että luola, missä Peraza tapaili alkuasukasprinsessa Iballaa, ja missä hänet ilmeisesti surmattiin, koristellaan 25.marraskuuta.

San Sebastianista Garajonayn luonnonpuistoon ja Valle Gran Reyhin johtavan tien varrella on paikka nimeltä ”Degollada de Peraza”.
Olen etsinyt luolaa jo usean kerran, löytämättä kuitenkaan mitään.
Torstaina, viikko sitten minulla oli tuuria. Kyselemällä löytyi johtolankoja. Ja juuri sillä hetkellä kun asuin autosta ulos, oli paikalla pariskunta, myös juuri saapuneet. Jatkoin kyselemistä. He kertoivat luolan sijaitsevan heidän perheensä omistamalla maapalstalla. Luolaa ei kukaan koristele, koska se on yksityistä aluetta. He lupasivat kuitenkin, että saan tulla katsomaan luolaa ulkoapäin. Laskeuduimme monet portaat alaspäin. Ja siellä oli lopulta Guahedumin luola. Luolan suuaukko on muurattu umpeen jo kauan sitten, tosin sinne on laitettu myös puinen ovi, joka on myös lukittu jo kauan sitten.. Itse luola on tyhjä. Maapalstan portti on lukossa, ja ennen luolan suuta on vielä toinen portti.

Yllätyksekseni se oli aivan maantien alapuolella, niin, että sitä ei pysty näkemään muuta kuin läheltä. Kasvit rehottivat rauhassa ja mitään jälkiä polusta luolalle ei näkynyt.
Katselin aikani ja otin pari valokuvaa. Ihailin samalla luolalta avautuvaa mahtavaa laaksonäkymää.
Paluumatkalla laivalla kerroin käynnistäni muilla oppaille. Jotkut eivät muistaneet koko luolaa, vaikka se on historiallisesti tärkeä paikka. Jotkut muistelivat vuosipäivää ja koristelua. Kukaan ei ollut käynyt siellä, eikä tiennyt tarkkaa paikka.
Marraskuu 2010 ©Gracia Penttinen, +34-618 682 576, lainegracia@gmail.com

Lokakuisia mietteitä Tenerifellä

2010-10-20T12:54:00.001+01:00

Lokakuu on jo siirtynyt jälkimäiselle puoliskolleen. Kuu kasvaa taivaalla. Tuuli on tullut välillä etelästä ja pienet pistävät meduusat ovat muistuttaneet olemassaolostaan. Joko opetti, joskus kauan sitten, että on aina hyvä tunnustella tuulen suunta, jos ei ole varma, ennen kuin menee veteen syksyllä. Nuo pistelevät ja polttava ötökät ovat ehdottomasti russakoitakin pahempia ja jokainen törmäys niihin aiheuttaa minussa pakokauhun. – Mikähän fobia se mahtaisikaan olla. Eiliset olivat ihan pieniä, mutta silti jätin uimatta. Kun ne pistelevät, tuntuu vain vähän samalta kuin muurahaisen purema ja ihoa polttaa jonkin aikaa. Ne tosi isot- joita kutsutaan täällä nimellä ”Agua Viva” – eli elävä vesi… ovat joka suhteessa ihan toista luokkaa. Veden pinnalla näyttää uiskentelevan suuri sininen ”joku”, mikä muistuttaa täyteen puhallettua kalan rakkoa. Se uiskentelee tuulen ja virtojen vietävänä. Ihan kaunis ja mielenkiintoisen näköinen otus. Mutta sen vieressä veden alla leijuvat pitkät kauniin siniset säikeet, jotka helposti kietoutuvat jalkojen tai käsivarsien ympärille. Niitä on vaikea irrottaa ja ne polttavat suorastaan helvetillisesti. Polttojälkiin on saatava jotain lääkitystä. Olen todennut joskus, että jotkut pissaavat niiden päälle, noin ”ensi apuna”. Herkkäihoisille voi jäädä pitkäksi aikaa pahan näköiset kiukkuisen punaiset jäljet. Joten suosittelen tuulen suunnan tarkistusta ja katsausta meren pinnalle ennen veteen menoa. Ne tulevat etelätuulen mukana.
Eilen opin ihan uuden jutun. En ole koskaan käynyt Los Cristianoksen sunnuntaimarkkinoilla. Eilen kävin. En sijoittanut mihinkään mitään, koska totesin, ettei tililläni ollut mitä ottaa. Mutta katseleminen ei maksanut mitään. Santa Cruzin sunnuntaimarkkinoihin verrattuna täällä ei tarjottu muuta kuin uusia tavaroita, Ei vanhoja kirjoja, vaatteita tai jotain käytettyä tavaraa. Kaikki oli uutta. Oli vaatteita, laukkuja, koruja, vihannestenkuorimaveitsiä. Joku kirjoitteli nimiä paitoihin, joku kaiversi riisinjyvään. Joulukin oli jo läsnä, pukkeja, lahjasukkia ja adventtikalentereita oli monessa kojussa. Totesin vain, että maailmaan mahtuu suunnaton määrä turhaa tavaraa. Toinen asia mitä tarkkailin, oli markkinakävijöiden pukeutumistyyli. Luultavasti kaikki Euroopan nurkat olivat edustettuina kävijöiden joukossa, mutta tyyli oli sama, tai tyylittömyys. Tiukkaa ja lyhyttä. Paidatonta. Korkeakorkoisia kenkiä tai gladiaattorisandaaleita. Ja kaikille yhteistä tietty tyylittömyys. Tai sitten on vain niin, että minun näkökantani on toivottoman vanhanaikainen. Tosin päätin palata vielä joku sunnuntai katsomaan laukkuja vähän tarkemmin.
Ja tänään aloitan viikon mittaiset opinnot. Las Cañadas del Teiden kansallispuisto kouluttaa kerran vuodessa henkilöitä, jotka sitten ovat päteviä oppaiksi. Olen ymmärtänyt, ettei jatkossa (joskus vuosien, vuosien, vuosien päästä) muuta kuin tämän kurssin käyneet saa opastaa alueella. Osanottajamäärä on rajoitettu ja kurssi toistetaan vain kerran vuodessa. Kävijöitä Las Cañadaksessa on vuodessa noin 4 miljoonaa. Uusia kieliryhmiä tulee ja oppaan tarve kasvaa, koska saaren turistiviranomaiset kiertävät maailman messuilla kertomassa tarjonnasta. Välillä vain näyttää siltä, etteivät turistiviranomaiset aina ehdi tarkistaa miten palvelut toimivat ja onko kielitaitoisia henkilöitä tarpeeksi. Siksi arvelen, että tuo vaatimus oppaiden koulutuksesta ja sen toteuttaminen jäävät niihin asioihin, joiden kanssa on oltava kärsivällinen.
Katsotaan mitä tästä syntyy…
Lokakuu 2010 ©Gracia Penttinen, +34-681 682 576, lainegracia@gmail.com

Myytistä Kanariaa – San Borondon

2010-10-04T13:38:00.002+01:00

Kanarian saaristosta kerrotaan opaskirjoissa, että siihen kuuluu 7 suurempaa saarta ja kuusi pienempää, ja saaret ovat asiaankuuluvasti merkitty kartalle.

Saarten kävijä tosin huomaa, että on aikoja, jolloin vaikuttaa, ettei taivaanrannalla näy mitään muuta kuin meren ja taivaan yhtymiskohta, vaikka siellä pitäisi kartan mukaan olla toinen saari. Joskus saaret näkyvät omituisesta perspektiivistä, ne ikään kuin leijuvat ilmassa. Joskus saarten huiput näkyvät toiselle saarelle, kun katsoja itse on tarpeeksi korkealla. Naapurisaari näyttäytyy silloin pilvimeren yläpuolella, ja tässäkin tapauksessa ilmassa leijuvana. Saarten näkyminen tai ei-näkyminen riippuu valon optisista olosuhteista.

Parhaina hetkinä olen pitänyt niitä saarikierroksia, jolloin olen ensin nähnyt Gran Canarian huiput ja sen jälkeen vielä La Gomeran, El Hierron ja vielä La Palman. Itäisimmät saaret Fuerteventura ja Lanzarote ovat olleet toistaiseksi näkymättömissä Tenerifeltä katsottuna.

Joissain kirjoissa mainitaan mystinen kahdeksas saari, San Borondon.
500-luvulla Kanarian saaristoon saapui munkki (San) Brandán de Cluaninfort yhdessä muutamien muiden kanssa. Hän oli syntynyt 484 Kerryn kreivikunnassa Irlannissa. Heidän tarkoituksenaan oli etsiä Promision – luvattu maa/saari. San Brandán teki paljon evankeliointityötä sen aikaisessa maailmassa. Matkojensa ansoista hänelle annettiin lisänimi ”Merenkulkija”. Joidenkin historioitsijoiden mukaan San Brandón oli myös druidi – kelttiläinen maagikko. San Brandán oli kuullut tästä merkillisestä saaresta, Barinto nimiseltä munkilta. Tämä saari oli kertojan mukaan todellinen maallinen paratiisi. San Brandón keräsi kavereita mukaansa ja he lähtivät matkaan. Heidän kerrotaan löytäneen saarensa, nousseen siellä maihin ja jopa pitäneen siellä messun.
Saarten alkuasukkaiden kerrotaan myös tunteneen tämän mystisen saaren olemassa olon.
Saari sai vähitellen nimensä San Borondon San Brendanin mukaan.

San Borondon on sijoitettu La Palman, La Gomeran ja El Hierron saarten välille. La Palmalla sanotaan San Borondonin ikään kuin jatkuvasti olevan läsnä tietoisuudessa. Erityinen paikka, missä San Borondonia voi ”lähestyä” ajatuksissaan on Fuencalienten ja Tazacorten välinen rannikkoalue. Asukkaat voivat kertoa omista kokemuksistaan. Joskus joku on saanut nähdä vilauksen tästä mystisestä saaresta. Tazacortessa on jopa kaupunginosa, jonka nimi on San Borondon. San Borondon on nähty La Gomeralta, ja myös El Hierrolta.
Aina 1700-luvulle saakka saaren fyysistä olemassa oloa pidettiin varmana, tosin vähän oikullisena, koska se ei aina halunnut näyttäytyä.
Saari kuvattiin pitkänomaisena (vähän kuin Fuerteventura) . Sen molemmissa päissä oli vuoristo ja keskellä tasanne (vähän kuin La Palmalla). Saari näkyi silloin tällöin horisontissa, sopivan sään aikaan, kuten muutkin saaret. Kirkas taivas auttoi jopa erottamaan San Borondonin kasvillisuuden yksityiskohtia.
Varhainen kanarialainen kronikoitsija, munkki Juan de Abreu Galindo on määrittänyt San Borondonin sijainnin hyvin tarkkaan. Hän on myös antanut saarelle mitat; sen pituus on 87 leguaa ja leveys 28 leguaa. Saari sijoittuu pituusasteelle 10 10´ ja leveysasteelle 29 30´. Sen etäisyys on 100 leguaa El Hierrolta ja 40 leguaa La Palmalta.
Varhaisin tunnettu kartta, jolla San Borondon esiintyy, on ns. Herefordin maailmankartta vuodelta 1290.
Varhaiset Kanarian saarilla käyneet kartoittajat, Pizigano vuonna 1367 ja de Toscanelli vuonna 1476 merkitsivät Sa Borondonin karttoihinsa. Martin Behaimin maailmankartalle San Borondon pääsi 1482. Löytyy jopa maininta siitä Kristoffer Kolumbus olisi käyttänyt Piziganon ja Toscanellin karttoja liikkuessaan saaristossa matkallaan kohti Uutta Maailmaa. San Borondon mainitaan Kolumbukseen liittyvissä kronikoissa. Kerrotaan Kolumbuksen itsensä arvelleeni, että kysymyksessä olisi ollut Japani...
San Borondonille on lähetetty useita retkikuntia vuosisatojen aikana:
Vuonna 1486 portugalilaisen Fernâo Dulmon johdolla.
Vuonna 1526 Fernando de Troyan ja Fernando Alvaresin johdolla.
Vuonna 1570 Fernando de Villalobosin johdolla. Tähän aikaa Villalobos oli La Palman saaren vastaava hallitsija. .
Vuonna 1721 Kanarian saariston sotilaskomentajan Juan Mur y Aguirren johdolla
Myös Espanjan kuningas Felipe II (1527 – 1598) oli aikoinaan kiinnostunut saaren olemassa olon tutkimisesta.
Viimeksi saari on nähty vuonna 1996. On jopa olemassa valokuvia tästä jutusta.
Huolimatta siitä, etteivät retkikunnat ole onnistuneet löytämään saarta, vuosisatojen aikana on ollut olemassa paljon ihmisiä, jotka ovat sanoneet nähneensä sen. On myös merkintöjä muslimeista, jotka ovat nähneet saaren.
Monet tutkijat ovat omistautuneet saarelle, heidän joukossaan ovat Luis Javier Valesco ja
profesori Marcos Martinez, klassisen mytologian asiantuntija. Espanjalainen rajatiedon lehti
Año Cero on tutkinut saareen liittyviä asioita jo yli 10 vuotta.
On olemassa käsityksiä, joiden mukaan saari liittyy parallelliin universumiin tai toiseen ulottuvuuteen. Joidenkin teoria on, että saari on UFOjen vedenalainen tukikohta… Saarelle tehtävät matkat on nähty olleet eräänlaisia initiaatiomatkoina – vihkimysmatkoina.
Mahdollisuuksia on monia.. Kanarian saaristo on täynnä kummallisia asioita ja paikkoja, jos vain joku haluaa tutkia niitä.
Jostain löytyi myös tieto, että sillä paikkalla, mistä San Borondonia on haettu, oli todella saari, mutta joskus 10 000 vuotta sitten!!!
P.S. San Borondonilla on muitakin nimiä, kuin rakkaalla lapsella ainakin. Eräs niistä on Nontrubada. Saaristossa on laulu/soittoryhmä, joka ennen esiintyi nimellä Tarantela, mutta muutti sitten nimensä NonTrubadaksi. Heidän instrumentivalintansa ja soittamistyylinsä on mielestäni hyvin kelttiläisvaikutteinen. Tekstit ja musiikki ovat usein perinteisiä kanarialaisia eri saarilta kerättyjä. Mielenkiintoinen ryhmä.
Lisää juttuja San Borondonista löytyy espanjaksi näiltä sivuilta.
http://www.mundoparanormal.com/docs/enigmas/san_borondon.html
Lokakuu2010 ©Gracia Penttinen, +34-618 682 576, lainegracia@gmail.com

Tenerifen turistikongressi 2010

2010-09-30T14:35:00.004+01:00

Santa Cruzin auditoriossa kokoontuivat 28.09. Tenerifen turistisektorin aktiivisia edustajia. Saarihallinnon turismista vastaavat, paikallishallinnon turismista vastaavat, kuntien edustajia, hotellien edustajia, matkatoimistojen edustajia, ravintoloiden edustajia, saariston turistioppaita jne.
Kongressi oli järjestyksessä yhdeksäs. Olin ensimmäisen kerran kuuntelemassa vuosi sitten ja näin voin todeta, mitä kuluneen vuoden aikana oli tapahtunut. Mielenkiintoinen tapahtuma kaiken kaikkiaan.
Kongressin teema tänä vuonna oli ”Casos de ÈXITO y BUENAS PRÀCTICAS en turismo” – eli tilaisuudessa esitellään menestyneitä ”tapauksia” ja hyviä toimintamalleja.
Saarihallinnon puheenjohtaja, Ricardo Melchior avaa yleensä suuremmat ja usein pienemmätkin tilaisuudet. Don Ricardo muistutti mm. siitä, että turisteja on kohdeltava ”con cariño” – lempeästi ja (sydämen) lämmöllä. Hänen tehtävänsä oli myös jakaa palkinnot niille, joiden tänä vuonna katsottiin toimineen hyvin – vaikuttaneen parempaan tulevaisuuteen kaikille, ja työskennelleen yhdessä.
Tänä vuonna palkinnonsaajia oli kolme. Ensimmäinen heistä oli Globalia ryhmän puheenjohtaja José Hidalgo. Don José on jo hieman vanhempi herra. Hän oli jo joskus 70-luvulla todennut miten hyvien liikenneyhteyksien järjestäminen saarelle olisi A ja O jotta kävijöitä ylipäänsä tulisi. Hän perusti ensimmäisen matkatoimiston, lentoyhtiön Air Europa ja ilmeisesti matkalippujen nettikauppa tubillete.com on Globalian aikaansaannos. Don Ricardo halasi D Joséa eleellä, joka mielestäni oli ”cariñso” – eli sellainen lempeä ja lämmin. Don José kiitti saamastaan palkinnosta. Hän muisteli kiitospuheessaan, miten hän aikoinaan, 1973, tuli Tenerifelle katsomaan jalkapalloesitystä, ja siitä se alkoi… Don Josén suosituksena turistien määrän ylläpitämiseksi on mm. se, että byrokratiaa vähennetään, jotta hommat hoituisivat nopeammin, ja että yleensä yritysten perustaminen olisi vähemmän aikaa ja kustannuksia vaativaa…
Seuraavakin palkinnonsaaja herra Antonio Mestre oli jo vanhempaa ikäluokkaa. Hän käveli kepin ja pari henkilön tukemana paikalle. Don Antonio perusti aikoinaan saarelle kaikkein ensimmäisen viiden tähden hotellin. Mare Nostrum kompleksi Los Cristianoksessa oli niistä ensimmäinen. Sittemmin alueelle rakennettiin (ilmeisesti egyptiläisen inspiraation vallassa) Aronan pyramidit (missä on paikan kasino ja tanssiteatteritilat), Cleopatra, Julio Ceasar, Marco Antonius ym hotellit. Erityisesti Don Antoniota kiiteltiin Carmen Motan tuomisesta saarelle – tanssi- ja lauluteatterin…

Kolmas palkinto jaettiin CIT ketjulle, eli Tenerifen turistitoimistoverkolle. Palkinnonsaajakuntia oli 11. Toimistoja, ja toimistoista vastuussa olevia kunnallisia yhteistyö- ja suunnitteluryhmiä kiitettiin siitä, että he ovat luoneet pysyviä aktiviteetteja maaseutuympäristössä ja pystyneet tekemään toiminta-alueensa tunnetuksi.

Varsinaisen avajaisesitelmän piti saarihallituksen varapuheenjohtaja ja turistikysymyksistä vastaava José Manuel Bermúdez. Hän totesi heti aluksi, että nykyinen turismikriisi pakottaa katsomaan kriittisesti kaikkea mitä sektorilla tapahtuu. Hän muistutti – ihanien kuvien keralla – että Tenerifen saarella on ”kaikkea” hieman yli 2000 km2:n alueella. Haasteena on saada tämä runsaus tunnetuksi ja mahdollistaa sen näkeminen ja kokeminen kävijöille.
Hän kertoi myös erilaisista maisemallisista parannuksista – teistä, kaduista. Hotelleja on myös kunnostettu. Erityisesti hän puhui Puerto de la Cruzista, tästä saariston ensimmäisestä turistikohteesta. Puerto de la Cruz ja pohjoinen Tenerife ovat hänen mielestään edelleen suuria tarjontakohteita, tällä kertaa turisteille, joka etsivät paikan alkuperäisyyttä. Luontoa, historiaa, ihmisten elämään kuuluvia perinteisiä asioita ja erilaisia perinteisiä juhlia.
Saarihallinto tekee myös parhaansa, jotta lentokenttämaksut pystytään laskemaan. Tämä lisäisi välittömästi turistien määrää hänen mielestään.
Uutta - ainakin minulle, oli tieto, että Adejessa, Etelä-Tenerifellä, on ns. ”Factoria de innovación turistica”. Eri laitos, missä suunnitellaan ja tutkitaan turismiin liittyvää innovaatiota – ideoita, toimintamalleja, kehitystä.
Don José näytti useita turismin kehitykseen liittyviä taulukkoja. Ryhmät olivat samat kuin ennenkin, englantilaiset ja saksalaiset suurimpina ryhminä. Suomalaisetkin olivat päässeet mukaan, ja heitä odotetaan. Uusia suurempia ryhmiä, joihin panostetaan, ovat italialaiset ja ranskalaiset. Itä-Eurooppa on myös kohde, jonne suuntaudutaan voimalla. Tosin mielessäni ihmettelen, mistä siihen löytyvät kielitaitoiset ihmiset (espanja ja ko. kieli), mutta sehän ei ole minun päänsärkyni…
Tenerifen saarihallinnon edustaja Alberto Bernabé aloitti pienellä katsauksella menneisyyteen., Vuonna 1976 syntyi ”Patronato de Turismo”, eli erityinen turismiosasto. Se muuttui ”Promoción Extrior de Tenerife” ryhmäksi vuonna 1992. Nykyinen muoto on Turismo de Tenerife. Tämä laitos on todella laittanut hihat heilumaan. Se tutkii ja suunnittelee. Turismo Tenerife on erittäin hyvin esillä virtuaalisessa maailmassa web sivunsa kautta http://www.turismotenerife.com/ Ja esim. tämä konferenssi lähetettiin online juttuja koko ajan ko. sivun välityksellä.
Yhteyksiä pidetään säännöllisesti niin lehdistön kuin alan markkinoiden kanssa. Saarella järjestetään erilaisia tilaisuuksia, mm. Tenerife Ladys Open – naisten tenniskilpailut jo vuodesta 2001. Ulkoilmakonsertit eteläpuolella saarta ovat suuria tapahtumia, jonne saapuvat kansainväliset tähdet. Saaren luonto on esillä monessa elokuvassa ja mainoksessa. Esim. www.tenerifefilm.com
Suurimpiin hotelleihin on jaettu saaresta kertovia esittelyDVD:tä vieraiden katseltavaksi. Tarkoituksena on myös saada tiedotussivut, jotka voidaan ladata lentokentillä kännykän kautta. Tämä kaikki turisti-info on espanjan lisäksi englanniksi ja saksaksi. Jotain infoa on myös muilla kielillä
Saarella on myös tehty ja tehdään paljon työtä kävelyreittien kunnollisessa kyltittämisessä. Saari on ”jaettu” sen mukaan, mitä kullakin alueella voi parhaiten harrastaa. Kartat ovat helposti ymmärrettäviä. Lentokentille on tekeillä lasten leikkinurkat ja kohokuvakartat saaresta. Suunnitellaan jopa, että luodaan aurinkoturisteille ihan oma tenerifalainen ”rantasänky” – keltainen vähän banaania muistuttava – miksikäs ei…
Kaikkiaan 500 alan yritystä on ryhmittynyt turistipalvelun parantamiseksi ja edistämiseksi saarelle. Don José totesi, että ”Tenerife pystyy ohjaamaan omaa kohtaloaan” – (turismista puhuttaessa, arvelen)…
Mielessäni pyöri vähän muitakin ajatuksia…. Saari on eräs maailman kaikkein tiheimmin asutetuista alueista.. Puolet pinta-alasta on tosin eritasoisia suojelualueita, joten luontoa on, mutta jos väkeä tulee niin paljon kuin suunnitellaan, niin miten luonto jaksaa ajan mittaan..
Carmen Di Bartolo, Milanolainen ja osin Gran Canarialla toimiva herra, kertoi miten luodaan strategisia suunnitelmia ja myös toteutetaan ne. Hän on innovaatio projektien suunnittelija titteliltään. Luennon aihe oli ”Luoda unohtumattomia kokemuksia”, saada turistit tuntemaan, että heille tarjotaan laatua.
Hänen mielestään strategian suunnittelulla saadaan aikaan ihmeitä. Ja koska laatu on tärkeä, on tiedettävä perusasiat. Esimerkkinä hän käytti kupillista kahvia. Kupillisesta maitokahvia, jonka hän itse halusi nauttia aamuisin, hän siirtyi kaikkiin mahdollisiin muihin kahvinautintoihin, jotka poikkeavat eri maissa ja, jotka jokainen kahvinjuoja luo oman nautintonsa mukaan. Ajattelemisen aihetta. Kuppi kahvia ei ole vain kuppi kahvia, se on parhaimmillaan kokonainen taideteos … Samalla tavalla on pystyttävä suhtautumaan tarjontaan turisteille. Hän muistutti, että jokaiselle meistä joku pikkujuttu on niin tärkeä, ettei sitä millään halua muuttaa… ja jos se ei toimi, niin maailma tuntuu romahtavan…Tämä on huomioitava suunnitelmissa. Toinen tärkeä juttu oli se, että kun jostain asiasta on tullut muoti, se on itse asiassa jo poissa muodissa. On pystyttävä aistimaan trendit. On pystyttävä toimimaan erittäin nopeasti ja tunnistamaan mitä on tulossa. Esimerkkinä hän käytti mm. IKEAa.
Aikaisemmin oli mainittu pari kertaa kuinka tärkeää oli pystyä toimimaan pienemmällä byrokratialla. Tämän esityksen aikana se korostui entisestään. Jos nopeus ja ajassa pysyminen on valttia, niin myös hallintokoneiston on saatava vauhtia rattaisiinsa ja pystyttävä sallimaan uudentyyppisiä ratkaisuja.
Miten nousta ojanpohjalta aurinkoon, siitä kertoi seuraava luennoitsija. Bruno Correa on Los Cristianoksessa toimivan hotellin Paradise Parkin johdon neuvonantaja. Hänen aiheensa oli miten Coaching on uusi malli hoitaa yrityksen ihmisresursseja.
Esitelmä oli ensimmäinen konferenssin sarjassa menestyneitä tapauksia.
Tämä Brasiliasta kotoisin oleva herra on toiminut Espanjan ”Park Resort” matkatoimistoketjussa 30 vuotta. Paradise Park hotellin talous alkoi huonontua, kävijämäärä vähentyä ja työntekijät olla tyytymättömiä 2000 luvun alussa. Hotellin johto mietti erilaisia ratkaisuja, mm. hotellin myymistä asunnoiksi. Mutta sitten uudet ajatukset alkoivat nostaa päätään. Johto päätti, että järjestelmää oli muutettava. Siinä vaiheessa coaching tuli kuvaan mukaan. Suuri päänvaiva oli aluksi miettiä, miten muuttaa asioita, koska mikään ei muutu, jos johto ei itse muutu. Osaratkaisuna nähtiin myös työntekijöiden mukaan saaminen projektiin. Kaikilta kysyttiin erikseen olivatko he halukkaita uuteen toimintamalliin. Vastaus oli myönteinen. Niin hotellin johto kuin henkilökunta saivat monenlaista koulutusta. Tärkeää oli mm. oppia kuulemaan ja kuuntelemaan. Toinen tärkeä asia oli oppia hyväksymään muut ja toimimaan yhteisen asian hyväksi. Asiakkaiden tyytyväisyys on luonnollisesti eräs hotellin tärkeimpiä kulmakiviä. Eräs pieni ”klik” on osoittautunut lisäävän sitä. Paradise Parkissa Asiakas saa valita itse huoneensa, samalla tavalla kun hän voi valita lentokoneessa paikkansa tietokoneelta.
Henkilökunnan koulutuksen yhteydessä on panostettu siihen, miten asiasta lähestytään oikealla tavalla ja miten asiakas tuntee positiivisen vaikutuksen, Don Brunon tavasta puhua kävi ilmi, että hän on perehtynyt posiitisen ajatuksen ja itsensä muuttamisen maagiseen voimaan.
Edellisen vuoden konferenssissa puhuttiin paljon erilaisten sosiaalisten internet verkostojen käytön tärkeydestä ja web.2.0 käyttöönotosta. Muutaman innovaatio konferenssin yhteydessä kerrottiin ns. clustereiden – eräänlaisten saman alan yritysten – keskinäisen yhteistyön tärkeydestä.
Nyt Tenerifellä on TURISFERA – Cluster Tenerife Innovación Turista. Esitelmä oli toinen kongressin sarjassa Casos de éxito – menestyneita tapauksia.
Ryhmän puheenjohtaja Dolores Rodriquez de Azero (joka on Pueblo Chicon erittäin kreatiivinen johtaja) esitteli tämän uuden clusterin, TURISFERA.

”We ♥ Tenerife” dian jälkeen seurasi nopeassa tahdissa saaren monipuolisia näkymiä esittelevä kuvasarja. Ihana saari, iki-ihana ja moni-ilmeinen saari.
Kun tunsimme olevamme osa tätä ihanuutta, hän Dña Dolores alkoi puhua siitä, miten tärkeää yhteistyö on. Uusi malli menestyä ei ole keskinäinen sisäinen kilpailu, vaan yhteistyö ja yhteisrinta ulkomaailmaan päin. Tenerifen ”kilpailijat” ovat muut turistikohteet. Meidän on rakennettava omaamme ja toimittava siellä olevan tarjonnan parantamiseksi ja mahdollisuuksien esittelemiseksi. Dña Doloreksen mielestä jokainen saarelainen on omalta osaltaan vastuussa siitä, että Tenerifellä menee hyvin turistimaailmassa.
Clusterin kokouksessa on kuluneen vuoden aikana keskusteltu paljon mm. uudistuvista energioista ja ecoimagen luomisesta. Esillä on ollut mm. ”pasaporte verde” – vihreä passi. Pyrkimyksenä on myös saada aikaan yhteistyöverkko asiakkaiden kanssa. Se tapahtuu siten, että kävijöiden (ja myös saarelaisten) ideat pystytään kanavoimaan clusterille, jossa ne läpikäydään mahdollisia toimenpiteitä varten.
Kolmas menestynyt tapaus oli viinimaailmasta. Viinihän on ollut paljon esillä yhtenä mahdollisena ”uutena” tarjontana Tenerifen ja Kanarian saarten turistimaailmassa.
Menestystapauksen esitteli Bodegas Monjen omistaja Felipe Monje.
(kts. Käynti Monjen viinitilalla http://lainegracia.blogspot.com/2009/12/viinireitit.html
ja http://lainegracia.blogspot.com/2010/06/viinireitti-4-viinia-ja-viinikoynnoksia.html
Monje on ollut toiminnassa jo vuodesta 1780 saakka. Don Felipe on jo viidennen viinintuottaja sukupolven edustaja.
Hänen sydäntään lähinnä ovat kulttuurin ja perinteiden tuominen päivänvaloon. Tämä lisäksi hän halusi luoda viinikellarin, joka voisi ottaa vastaan kävijöitä.

Aluksi tilalla toimittiin vanhojen, perinteisten mallien mukaan. Vuonna 1995 rakennus uudistettiin nykyiseen kokoonsa. Tässä D. Felipe totesi ilkikurisesti, että se mitä viisi sukupolvea on luonut, ja hän uudistanut, kuluu ilmeisesti seuraavalta viideltä sen maksamiseen. – Pyrkimyksenä laajennuksen yhteydessä oli luoda tilat paitsi viinille ja viinin maistamiselle, myös taiteelle (näyttelytilat, konserttitilat), ja että siellä pystytään käyttämään aisteja ja tuntemista. Monjella on järjestetty erilaisia ruoanlaittokursseja, mm. kanarialaisen kastikkeen mojon tekeminen. Myös lapsille on järjestetty aktiviteetteja.
Vuonna 2009 Monjella oli 5.500 kävijää, joista 8 % oli turisteja. Vuosittain heillä käy 5-6 turistiryhmää katsomassa viinintekoprosessia.
Bodegas Monje löytyy niin websivuilta kuin Facebookissa. Heidän viimeisin ideansa oli Viini ja seksi, ts. viinin keralla Monjen ravintolassa tarjotaan ruokia, joilla tiedetään olevan seksuaalihalua kiihottava vaikutus.
Lopuksi Don Felipe näytti kuvan, jossa El Sauzalin tienristeyksessä olevalle Monjen tilalle johtavan tienviitan päälle oli ripustettu tulipunaiset rintaliivit. Ovat kuulemma saaneet olla paikallaan!!!
Tämän jälkeen esiteltiin neljäs menestystapaus: Puerto de La Cruzissa oleva Loro Parque, jonka saksalainen Wolfgang Kiesling loi 40 vuotta sitten. Loro parkin esitteli toimittaja Carmelo Rivero. Hän puhui lähinnä siitä miten Loro Parque on ollut esillä saksalaisessa lehdistössä ja televisokanavoilla.
Tässä vaiheessa poistuin konferenssista, vaikka siellä olisi ollut pari juttua jäljellä, mm. AChotelliketjun johtajan Raimon Martinez-Frailen esitelmä. Hänen aiheensa oli ”La exelencia com instrumento para superar la crisis”. Lehdistössä on usein puhuttu siitä, miten on nostettava hotellien tasoa, lisää tähtiä – ja lisää hintaa. Ilmeisesti tämä esitelmä kuului siihen sarjaan.
Loppukeskustelun (jota en kuunnellut) aiheena oli ”Mitä voimme tehdä ollaksemme kilpailukykyisempiä”. Keskustelijoina olivat Juan José Hildalgo, Globalia ryhmästä (viiden tähden hotellien rakentaja), Raimon Martinez-Fraile, AC-hotelliketjun johtaja – (monta tähteä näilläkin), Enrique López, Vinci Hotellien kaupallinen johtaja. Puheenjohtajana oli Alfonso Castellano, MindProjectin johtaja. Alfonso Castellano on ollut aikaisimmissa konferensseissa esitelmänpitäjä. Hän on ollut erittäin uudistus- ja innovaatiohenkinen. Hänen sivunsa ovat myös englanniksi: www.
Näyttää siltä, osanottajien perusteella, että keskustelu on todella suuntautunut hotellien tasoon ja tarjontaan. – Tosin aikaisemmissa yhteyksissä on puhuttu myös paljon siitä, että hotelleilla on oltava tietoa saaren aktiviteeteista ja mahdollisesti myös omaa tarjontaa. – Alberto Bernaé mainitsi aamunpäivän esitelmässään myös hotelleiden käyttöön annetut saarta ja sen tapahtumia esittelevät DVD:t.
Syyskuu 2010 ©Gracia Penttinen, +34-618 682 576, lainegracia@gmail.com

Silbo – gomeralainen vihellyskieli

2010-09-30T13:43:00.002+01:00

Tämä omalaatuinen vihellyskieli, tai tapa välittää tietoja, on peräisin esiespanjalaiselta kaudelta. Tätä kieltä ei ole vielä tutkittua paljoakaan, eikä sen alkuperästä voida varmuudella kertoa mitään.
On mahdollista, että La Gomeralla vallitsevat luonto-olosuhteet synnyttivät vihellyskielen.

Tällä pienellä ja vaikeakulkuisella saarella mitattiin ennen välimatkat siten, että laskettiin matkan taittamiseen kulunut aika ja vaikeus kilometrien sijaan. Kilometrejähän ei koskaan kertynyt paljoakaan. Siirtyminen rannalta toiseen laaksoon tai rotkoon kesti kauan, koska piti nousta yhtä rinnettä ylös ja laskeutua toista alas. Näin matkaan saattoi kulua aikaa tuntikausia, vaikka itse maantieteellinen etäisyys saattoi olla muutamia satoja metrejä. Tässä ympäristössä syntynyt gomeralainen silbo on erittäin hyvä kommunikaatiotapa välittää yksinkertaisia viestejä paikasta toiseen. Sen avulla on myös mahdollista keskustella, vaikka osallistujat olisivat muutaman kilometrin päässä toisistaan. Sen lisäksi keskustelijoita voi olla useita useita, ikään kuin istuttaisiin lähekkäin, vaikka jokainen on omalla kukkulallaan. Arvelen, että silbo on myös ollut erinomainen keino viestittää vaaratilanteista silloin, kun saaren asukkaat huomasivat orjanmetsästäjien tai muiden kutsumattomien vieraiden lähestyvän rantojaan.
Silbon syntymisestä on tosin olemassa toinenkin tarina kuin nämä vaikeat maantieteelliset olosuhteet. Saaren valloittajan Juan de Bethencourtin, 1400 luvun alku, kronikoitsija kertoo miten ”mahtava hallitsija tuotti asukkaat saarelle.” He olivat epäsuosioon joutuneita henkilöitä, joilta sitten määränpäässä katkaistiin kieli.

Kenraali Francon hallitessa Espanjaa silbon käyttö oli kielletty. Silbo alkoi unohtua ja sitä käyttävä maalaisyhteisö alkoi hävitä. Uudet viestintävälineet ilmestyivät, kuten esim. puhelin. Francon kuoltua silboa käytettiin jonkin aikaa vain erilaisissa näytöksissä ja esittelyissä. Sen osaajien määrä alkoi pienentyä. Jotkut tulisielut taistelivat urheasti silbon säilyttämisen puolesta. Heidän ahkeruutensa kantoi vähitellen hedelmää, ja vuodesta 1999 silbo on ollut pakollinen oppiaine gomeralaisissa kouluissa.

Silbon suurin läpimurto tapahtui vuonna 2009 jolloin se, yhdessä argentiinalaisen tangon kanssa, otettiin UNESCOn ihmiskunnan maailmanperinne listalle. Nykyään silbon olemassaolo tunnetaan eri puolilla maailmaa.

Silboa ei voida verrata puhutussa kielessä käytettävään sanojen muodostamiseen. Se on tosin eräänlaista puhumista, jossa tavataan tavut silbon avulla, samalla kun muunnellaan sormien asentoa suussa ja sen ympärillä. Koska silbo on eräänlainen äänten välitys, joka korvaa puhutun kielen, silboa taitava voi myös ”silbata” englantia, jos hän haluaisi. Tässä onkin silbon nerokkuus. Siinä vain luodaan tavut toisella tavalla kuin puhutussa kielessä. Tosin on olemassa ”aakkoset”, viisi vokaalia ja neljä konsonanttia. Niillä jokaisella on oma vivahteensa. Muita silboon liittyviä ominaisuuksia ovat sen melodia, rytmi, tauot ja niiden pituuksien vaihtelut, aivan samalla tavoin kuin puhutussakin kielessä.
Naviera Armaksen lautalla Los Cristianoksesta La Gomeralle matkustavat voivat tavallisesti saada ensimmäisen kontaktinsa silboon jo lautalla. Kuulutukset annetaan normaalisti kolmella kielellä, ja lopuksi toisiaan myös silbolla. Muistan hyvin, miten ensimmäisen kerran kuullessani silboa tällä lauttamatkalla, arvelin, että kysymyksessä oli jonkinlainen äänitetty lintujen viheltelyesitys. Niissä ravintoloissa, jotka laivayhtiöt omistavat, ja joissa ”päivän turistit” tavallisesti syövät, ”Las Rosas” ja ”Las Zulasa”, tarjotaan ruokailijoille myös pieni silboesitys. Kuulija voi itse todeta, että on mahdollista tunnistaa ”pullo vettä” tai ”kiitos ja hyvää matkaa” myös silbolla ilmaistuna.
Silbo oli tärkeä osa Laura Vegan kesällä 2007 säveltämässä sinfoniassa. Tämä sävellys syntyi La Gomeran saarihallinnon toimeksiannosta.
Silbo ei ole pelkästään gomeralainen erikoisuus. Myös Zapoteekkit Meksikossa käyttävät vastaavanlaista viestintää keskenään. Sen lisäksi Marie-Louise Moreau julkaisi vuonna 1997 tutkimuksen Senegalissa elävän diola heimon silbosta, jolla arvellaan olevan jotain yhteyttä gomeralaisen silbon alkuperään. Itse asiassa on ollut olemassa väin vähäisiä tutkimuksia silbosta, eikä sen alkuperästä tiedetä juuri mitään, eikä kukaan ole siihen erikoisesti perehtynyt. Suurin osa tutkimuksista on “ulkomaalaisten” käsialaa.
Toivottavasti silbon sijoittaminen maailman perinnelistalle houkuttelee uusiin tutkimuksiin.

Silbolle on La Gomeralla pystytetty muistomerkki. Se sijaisee Igualerossa, Las Hayasta Alajeroon johtavan tien varrella.
Etsiessäni näytteitä silbosta YouTubesta, löysin myös näytteen turkkilaisesta vihellyskielestä. Tosin en voi sanoa, onko tällä turkkilaisella vihellyskielellä jotain tekemistä gomeraisen silbon kanssa.
Sen sijaan osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=MCID1pe6zhg löysin näytteen gomeralaisesta silbosta. Vaikka et osaisikaan espanjaa, kannattaa kuunnella miltä silbo kuulostaa … juttu on vain 10 min. pitkä.
Syyskuu 2010 ©Gracia Penttinen, +3-618 68 576, lainegracia@gmail.com

Fortaleza de Chipude La Gomeran saarella

2010-09-27T13:09:00.001+01:00

Viimeisen La Gomeran matkani aikana vietin useita öitä Chipudessa, Fortaleza de Chipuden juurella. Olen maininnut Fortalezan muutaman kerran aikaisemminkin.
Mikä sitten on Fortaleza ja miksi se on tärkeä La Gomerasta puhuttaessa.
Fortaleza on espanjankielinen sana, joka tarkoittaa LINNOITUSTA. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan puhuta ihmisten tekemästä linnoituksesta, vaan tietyn tyyppisestä, entisen tulivuoren jälkeensä jättämästä pöytämäisestä muodostelmasta.

Aikoinaan tällä paikalla sijaitsi tulivuori, ja mitä siitä jäi jäljelle, on tämä 1 243 m korkea trakyyttilaavatappi. Ts. Fortaleza on itse asiassa jähmettynyt tulivuoren piippu, jonka ympäriltä irtonainen aines on vuosimiljoonien kuluessa kulunut pois. La Gomerallahan ei ole ollut tulivuoren purkauksia ainakaan 2 milj. vuoteen.
Fortaleza on myös pyhä vuori.
La Gomeran alkuasukkaat bimbachet tunsivat vuoren nimellä Argodey, kerrotaan kronikoissa. Tämä tieto löytyi Abreu Galindo nimisen historioitsijan tekstistä, jossa kerrottiin Amaluige nimisen bimbache ruhtinaan yrityksistä löytää veljensä ulkomaalainen (ts. valloittaja) tappaja. . Argodeyn läheisyydessä käydystä taistelusta tuli verinen.
Vuori mainitaan Fortaleza de Chipuden nimellä ensimmäisen kerran 1800-luvulla Juan Bethencourt Alfonson teksteissä. Tämä kirjoittaja totesi myös vuoren olevan pyhä. Myöhemmät tutkijat ovat samaa mieltä hänen kanssaan.
La Lagunan yliopiston arkeologisen osaston tutkijat tekivät alueella kaivauksia vuonna 1973. Tässä yhteydessä löydettiin mm. jäänteitä asutuksesta. Hiilikokeen perusteella todettiin niiden olevan peräisin ajalta noin. 470 j Kr. Aikahaitari on 60 vuotta ennen tätä vuotta, tai 60 vuotta sen jälkeen. On todettu, ettei ole mitään mahdollisuutta tietää miten tätä aluetta käytettiin ennen ko. ajankohtaa. Vasta myöhäisempää käyttöä on ollut mahdollista tutkia. Tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että tämä asutus kuului vuohipaimenille, jotka asuivat siellä tietyn ajan vuodesta, jolloin alueella oli syötävää vuohille. Sen sijaan tutkijoiden mukaan alue ei ole ollut jatkuvasti asutettu, koska alueella on tiettyinä aikoina vaikeat ilmastolliset olosuhteet. Siellä tuulee ja on kylmää. Veden saaminen voi myös olla vaikeaa.
Keväällä 2010 olin kuuntelemassa alueella vuosikausia työskennelleen ja gomeralaisista paljon kirjoittaneen arkeologin, tri Juan Francisco Navarro Mederosin luentoja, jolloin hän kertoi mm. entisten gomeralaisten rituaaleista. Siinä yhteydessä hän totesi, että Fortaleza de Chipuden ympäristössä on myös löytynyt merkkejä siitä, että siellä on uhrattu elintarvikkeita. Niitä poltettiin erityisillä uhrialttareilla. Tosin tämän uhrauksen syvemmästä merkityksestä ei ole tietoa.
Arvellaan, että bimbachet pakenivat Fortalezalle vaaratilanteissa. Sen sijaan tutkijat eivät usko, että vuorella olisi ollut poliittista, sotilaallista merkitystä.
Fortalezaan pidetään arkeologisesti tärkeänä alueena. Sen kehityshistoria tulivuoresta laavatapiksi on myös mielenkiintoinen. Maisemallisesti se on myös mielenkiintoinen. Lisäksi Fortalezan ympäristössä kasvaa paljon kasveja, jotka ovat saarelle kotoperäisiä.
Kanarian saarten luonto-oppaan kirjoittajat Hannu ja Leena Aarnio kuvaavat patikointireittiä La Fortalezan läheisyydessä seuraavasti: ”Vaelluspolku (7) alkaa kylästä (Chipude), mutta sille voi lähteä myös tien varrelta lähempänä vuorta. Polku kiertää jyrkänteen alle ja edelleen ylös. Nousu laelle on hyvin vaativa, mutta ylhäältä on erinomaiset näköalat La Gomeran saarenlounaisosiin ja rannikolle La Daman vihreään viljelyslaaksoon päin.”
Syyskuu2010 ©Gracia Penttinen, ]34/618 682 576, lainegracia@gmail.com

La Gomera – kävely Garajonayn luonnonpuistossa

2010-09-24T17:13:00.002+01:00

Aamutapaaminen oli Laguna Grandessa, eräänlaisessa Garajonayn aktiivisessa sydämessä. Osanottajat jaettiin kahteen ryhmään. Jäin siihen, jonka reitti alkoi Laguna Granden tiedotuskeskuksesta.

Aloitimme katsomalla itse tiedotuskeskusta. Sieltä kävijä saa tiedotusmateriaalia ja voi tutustua etukäteen puiston eläimistöstä ja kasvistosta kertovaan tietoon. Katsoimme vielä osan päivän turisteille tarkoitettua lyhyttä reittiä, joka on ”suljettu”, niin että kävijä ei eksy. Osa tästä reitistä on nykyään mahdollistettu myös pyörätuolissa istuville. Samalla kuulimme, että tiedotuskeskus voi järjestää joillain reiteistä erityisen kuljetuksen vammaisille henkilöille. Tämä tieto oli minulle aivan uusi.
Katsoimme bussien pysähtymispaikalta Laguna Granden keskustaan johtavaa suhteellisen uutta kävelyreittiä. Tarkoituksena on saada jalkaisin liikkuvat tälle reitille ja jättää päällystetty tie autoille. Reitti on vähän siksakmallinen ja aidattu. Pelkästään tämä reitin käveleminen antaa tietyn käsityksen siitä millainen laakeripuumetsä voi olla.

Katselimme vielä Laguna Granden keskustaa. Koska täälläkin on ollut kuiva kesä, kaikki näytti ruskealta. Paikkaa koristavat puupatsaat, puistolle nimen antaneet, Gara ja Jonay olivat halkeilleet. Ja lähistöllä oleva puinen aasi oli käynyt ”maailmanmatkalla”. Joku oli ottanut sen mukaansa ja aasi löytyi hännättömänä jostain. En valitettavasti muista paikan nimeä. Pääasia, että se on palannut takaisin Garajonayyn. Lapset ratsastavat sillä mielellään.
Ja sitten olimmekin valmiit kunnon luontopolulle. Oppaamme oli tiedotuskeskuksessa jo parikymmentä vuotta työskennellyt Concepción Fagundo García, lyhyesti José…

Reitti alkoi ”kahvilan” takaa, ja laskeutui kohti Chipudea. José muistutti miten täällä metsässä kaikki toimii todellisen demokratian periaatteella, kaikkien oikeudella elää. Tosin vähitellen kävi ilmi, että esim. laakeripuu (joita on sekä ”herra” että ”rouvapuu”) tarvitsee aluksi tukea, jota sille antavat suuret puumaiset kanervat. Vähitellen, kun laakeripuu kasvaa, kanerva saa väistyä ja kuolee.

Puiston alueelle on aikoinaan istutettu eukalyptuksia ja Kanarian mäntyjä. Molemmat ovat siellä vieraita lajeja, ja niitä on poistettu puistosta jo vuosikymmeniä. Eukalyptus on saarilla täysin vieras laji, eikä sille sopivia lahottajabakteereja ole luonnossa. Tästä johtuu, että eukalyptuksen jo 20 vuotta sitten kaadetut rungot ovat vieläkin kovia. Puiston ”omat” puut lahoavat jo muutamassa vuodessa. Vaikka Kanarian mänty on saarilla kotoperäinen, ei se silti kuulu laakeripuumetsään. Mäntyjen kaataminen on hidas prosessi. Ne nimittäin kaadetaan pienissä erissä, niin, ettei metsään synny aukkoja, ja jotta siellä olevat muut puut ehtisivät sopeutua.

Näimme myös miltä entinen ”Camino de Herradura” näytti luonnossa, ja miten sen kivetystä tehtäessä oli otettu huomioon esim. se, että täällä voi joskus sataa kaatamalla, ja vesi voi tuhota pahasti, jollei sitä ole johdettu pois tieltä asettamalla kivetys oikein.

Kävelimme aina puiston ”alarajalle” saakka. Edessä avautui vehreä viljelysmaisema penkereineen. Viininkorjuu oli käynnissä. Korjaajat eivät tosin tienneet, mikä köynnöslaji oli kyseessä. Gomeran perinteinen laji on valkoinen Forastera. Ostin kerääjiltä pullon todella kotitekoista valkoviiniä, siltä varalta, että se olisi juuri tätä lajia.
Matka jatkui. Nyt emme enää kävelleet polulla, vaan tiellä, jolla olisi aivan vaivatta voinut ajaa vaikka autolla – mikä kylläkin oli kiellettyä puiston alueellaö.

Ohitimme kastanjapuita. Ne on myös tuotu aikoinaan saarelle, mutta näin puiston rajalla ne eivät ilmeisesti aiheuta harmia. Polun varsilla oli useassa paikassa karhunvatukkapöheikköjä. Herkullisia marjoja, jotka värjäsivät sormet ja suun ympäryksen mustikan värisiksi. José näytti myös paikoin polulle tippuneita pieniä mustia marjoja – joita hän kutsui nimellä haya. Olivat kuulemma hyviä syötäviä silloin, kun tuntui siltä, että ei enää ollut voimia kulkea eteenpäin. Maistuivat hieman kirpeiltä, ja tuntui todella, että voimia tuli lisää.

Muutaman kilometrin jälkeen olimme Alto de Garajonayn huipulle johtavan polun alussa. José näytti polkua ja sille tehtyä porrastusta. Tämä oli hiljattain uusittu.

Maisemat oli vaihtelevia, välillä avaraa ja näkymiä, välillä tiheää metsää. Katselin kasveja. Jotkut niistä olivat aikoinaan käytettyjä lääkekasveja. Tieto alkaa valitettavasti hävitä. Kuulostelin lintuja. Ympärilläni pyöri jonkun aikaa pienen pieni keltaisen, mustan ja valkoisen kirjava lintu. Yritin ottaa siitä kuvaa, mutta en onnistunut pyydystämään edes pyrstöä. Linnut eivät ole erityisen vahva laji minulle, joten kysyin Josélta. ”Mosquetero” – kärpäslintu (noin), jolle en löytänyt muuta nimeä. Ehkä joku tietää.

Viimeisin kilometri reitistä seurasi maantietä, tosin niin, etten koskaan ollut edes huomannut sitä ajaessani. Tulimme takaisin Laguna Grandeen erään uunin vieressä.

Matkaa oli runsaat 4 kilometriä ja käytimme kävelyyn pari tuntia. Reitin viitoitus oli hyvä. Tapasimme matkan aikana useita pikkuryhmiä.

Perustietoja La Gomerasta

http://lainegracia.blogspot.com/2010/03/kanarian-saaret-la-gomera-yleistietoja.html

La Gomera – kurssipäivät Chipudessa

2010-09-24T16:57:00.001+01:00

La Gomeralla käynnin varsinainen syy oli osallistuminen neljän päivän kurssille, jonka järjestäjä oli Garajonay kansallispuisto. Tarkoituksena oli oppia mahdollisimman paljon erilaisista patikkareiteistä. Kurssin nimenä oli “Senderos de La Gomera, una oportunidad de futuro que nos regala el pasado” – Gomeran reitit – tulevaisuuden mahdollisuus, jonka menneisyys lahjoittaa…

Pelkkä kävely ei ollut pääasia, vaikka sillekin annettiin päivänsä. Paikalla oli väkeä, joka tavalla tai toisella teki päivätyötään reittien ja niiden suunnittelemisen ja käytännön toteutuksen parissa. Oli Garajonayn luonnonpuiston henkilökohtaa. Oli muutamia turistioppaita, joitain nuorisotyöntekijöitä, joiden päämäärä oli tuoda nuoria Garajonayn alueella olevaan ”luontokouluun”. Oli hotellinjohtajaa, maaseutuhotelliliikkeen aktiivisia henkilöitä, patikoijia ja joitain asiasta kiinnostuneita ”tavallisia kansalaisia.”
Tavallinen kävelijä tuskin omistaa ajatusta kaikelle sille, mikä reitin ”takana” on. Maisemat, reitin kunto ja merkintä, itse kävely ja päämäärään saapuminen lienevät ne tärkeimmät jutut tässä yhteydessä.

Puiston johtaja Ángel Fernandez López avasi kurssin ja kertoi samalla kaikesta työstä, mitä on tehty itse Garajonayn kansallispuiston alueella ja siellä olevien reittien ylläpitämiseksi.
Jotain ”tiesin”, mutta taas yllätyin kaikesta taustatiedosta. Paikalla oli grancanarialainen patikointireittien laillistamisesta vastaava Antonio Santana, joka kertoi mitä kaikkea tarvitaan, jotta reitti olisi ”homologisoitu”, ts sen merkitsemiseen saadaan käyttää tietynlaisia symboleja, esim. Euroopassa käytettävää valkokeltaista ja punakeltaista raidoitusta. Reitin homologisointi on myös erittäin kallis juttu, koska sen tekevät asiaan koulutetut teknikot. Jokainen kilometri maksaa 28.000 €.
Rafael López-Monné kertoi, miten La Gomeralla, kuten muillakin Kanarian saarilla, oli käytetty paljon aikaa entisten kulkureittien löytämiseen, korjaamiseen ja merkitsemiseen. Samalla oli kirjattu muistiin, kaikki mahdollinen juuri tähän reittiin liittyvä perimätieto. Tiesin, että Kanarian saaristossa oli aikoinaan kahden tyyppinen hallintomalli. Olivat kruunun saaret, Espanjan kruunun valloittamat ns. ”realengot”, ja yksityisten herrojen hallitsemat feodaaliyhteiskunnat ”señoriot”. Näin aina 1800-luvun alkuun. Mutta sitä en koskaan ollut tullut ajatelleeksi, ettei esim. La Gomeralla, joka oli feodaalihallinnon alainen ollut ”caminos reales” – eli kruunun teitä, kuten naapurisaarella Tenerifellä. La Gomeralla oli ”caminos de herradura”. Sama asia, mutta erinimisessä paketissa. Hevosenkenkä tie....tai kengitetyn hevosen tie....

Kanarian saarten tarjonta turisteille on voimakkaassa muutosvaiheessa. On todettu, ettei käsite ”Aurinko ja hiekkaranta” enää vedä, vaan siihen on nivottava muitakin juttuja. La Gomera on jo kauan ollut eräänlainen patikoijien paratiisi. Toinen ryhmä ovat ns. päivän turistit, jotka tulevat saarelle aamulla ensimmäisellä lautalla Tenerifeltä ja palaavat takaisin iltapäivällä. Kaikille pitäisi löytyä jotain – annettavaa on, mutta se on järjestettävä niin, että vastaanottajat pystyvät nauttimaan näkemästään ja kokemastaan. Aiheesta oli pyydetty luennoimaan todellinen asiantuntija ja kouluttaja Francisco J. Guerra Rosado Burgosista Espanjasta. Reittien tekemisessä on otettava kaikki aistit huomioon. On muistettava paikan historia, perinteet, kielelliset ilmaisut ja luonnollisesti itse luonto.
Puhuttiin paljon kartoista ja informaatiosta. Karttojen on oltava sopivassa mittakaavassa tehtyjä ja tuoreita. Tässä yhteydessä mainittiin mm. Google Earth. Paikalla ollut La Gomeran maaseutuhotellien järjestön puheenjohtaja kertoi, että järjestöllä on jo kauan ollut netissä hyviä karttoja ja päivitettyä tietoa. Osoite on www.ecoturismorural.com. Paikallisen säädösten mukaan kaikki turisteille tarkoitettava informaation on oltava vähintään kolmella kielellä, espanjaksi, englanniksi ja saksaksi.,

Saksalainen Melanie Ebock on kävelyttänyt turisteja La Gomeralla jo 10 vuotta. Hän kertoi käytännön kokemuksistaan, reiteistä ja siitä, mikä tyyppisiä ihmisiä tulee patikoimaan. On mahdollista järjestää reittejä erikokoisille ryhmille, ilman opasta tai oppaan kanssa. Kartat ovat tässä yhteydessä erittäin tärkeä elementti.
Keskusteltiin myös aiheesta kuka on vastuussa reittien tarkastuksesta, ja kenelle kävelijä voi kertoa, jos hän huomaa reitillä jotain korjaamisen aihetta. Tämä vaikutti vaativan huomattavasti enemmän paneutumista. Monet asiat La Gomeralla ovat vielä vähän lapsenkengissä, ja eräs niistä on koordinointikysymys. Turistihan ei voi tietää missä kunnassa hän milloinkin liikkuu, eikä näin ollen voi ohjautua juuri ”oikeaan” kohteeseen, jos apua tarvitaan.

Suuri osa kurssista omistettiin erilaisten Katalonian alueella tehtyjen projektien läpikäymiseen. Esim. Pyreneiden juurella olevan kolmen alueen, yhteisnimellä Itinerànnia, reittien suunnittelusta kertoi projektista vastaava Adriana Ramon. Barceloniasta saapunut Josep Capellá Hereu kertoi markkinointitutkimuksista ja erilaisten kansainvälisten luonnonpuistojen tarjoamien mahdollisuuksien kartoittamisesta. Suomi oli tässä yhteydessä päässyt mukaan. Tutkimuskohde oli kansallispuisto nimeltä ”Syöte”. Henkilökohtaista hilpeyttäni lisäsi se, että tämän nimen korrekti lausuminen on espanjalaiselle melkein mahdoton, ts. se luulosti hauskalta; Sjiote, tai sinne päin. Illan mittaan kävimme luennoitsijan kanssa muutamaan otteeseen läpi tämän sanan. Voi olla, että se jatkossa ääntyy oikeammin. – Olen siis kantanut korteni kekoon…
Aamuisin katselin ympärilleni Chipudessa ja sen lähistössä. Nyt oli sadonkorjuuaika. Viikunapensaat olivat täynnä kypsiä hedelmiä. Keräsin niitä läheisiltä rinteiltä. Eräänä aamuna kuljin toisen suuntaan ja saavuin hyljätyn viiniviljelyksen luo. Rypäleet olivat jo hieman ruskistuneet auringonpaahteessa, mutta maussa ei ollur valittamista. Olivat herkullisia.
Yleiskatsaus La Gomerasta
http://lainegracia.blogspot.com/2010/03/kanarian-saaret-la-gomera-yleistietoja.html
Syyskuu 2010 ©Gracia Penttinen, 618 682 576, lainegracia@gmail.com

Matka La Gomeralle syyskuussa ̵ Matka Chipudeen, La Dama ja Playa La Rajita

2010-09-21T14:11:00.002+01:00

Olin ajatellut käydä vielä aamulla uimassa, mutta meri oli sen näköinen, että virta veti ulospäin. En uskaltanut lähteä kokeilemaan, ja sitten näinkin punaisen lipun laiturilla.
Pakkasin tavarani. Kävin istumassa hetken löytämässäni internetkahvilassa.
Arvelin, että Hyvän Matkan Neitsyen juhla olisi jo ohi, ja läksin ajamaan kohti Alajereróa jatkaakseni sieltä Chipudeen.
Alajeróssa oli paljon väkeä, kaikki matkalla ylöspäin. Jotkut jopa yrittivät liftiä mukaani. Näytti vähän arveluttavalta matkani kannalta, mutta päätin jatkaa. Muutama kilometri ylempänä totesin, että olisi ollut parasta valita toinen tie jo aikaisemmin. Maantiepoliisit seisoivat keskellä tietä pysäyttämässä ajamisen. Kyselin huvikseni mistä oli kysymys, ja kuulin, että Neitsyen juhlat olivat menossa vieläkin, ja ettei sitä kautta voisi ajaa useaan tuntiin. Paras palata Playa Santiagoon, ja valita saaren keskiosan tie. Niinpä totesin pienenä vitsinä, että ”Virgen del Buen Paso me cortó el paso”, eli Hyvän matkan Neitsyt katkaisi tieni.
Vaikka olen elänyt jo kauan saarilla, en silti jaksa olla ihmettelemättä, miksi tien alkupäässä ei ollut kylttiä, jossa lukee, että tie on poikki sieltä mistä se on poikki ja sulkemistunnit. Tämä ”tiedottamattomuus” ei nimittäin ole vain gomeralainen ilmiö. Olen joskus jounut ajamaan Gran Canarialla vuohipolkuja, kun autokilpailut estivät tavallisen tien käyttämisen – eikä tietoa ollut missään, ennen kuin matkaan oli mennyt kymmeniä kilometrejä…
Onneksi välimatkat eivät ole niin kovin pitkät. Aikaa minulla oli runsaasti ja maisemat edelleen henkeäsalpaavan mahtavia.
Ajoin kohti Laguna Grandea ja käännyin sieltä vähitellen Chipudeen johtavalle tielle.

Hotellihuoneen olin varannut jo viikkoja aikaisemmin. Sain avaimeni ja kannoin tavarat sisään. Parvekkeeltani oli näköala Fortaleza de Chipudelle. Tämä ”Fortaleza” on vanha tulivuoren jähmettynyt ”laavatappi”. Se on myös eräs Gomeran entisten asukkaiden pyhistä paikoista. Fortalezan ympäristössä on tehty paljon arkeologisia löytöjä.
Katselin karttaa ja mietin mitkä tiet voisivat olla ajettavia. Autollani pääsee kyllä melkein minne tahansa, mutta silti olen vähän varovainen, ennen kuin tunnen tien tai olen puhunut jonkun kanssa sen kunnosta.

Fortalezan ohi alas rantaan, La Damaan, johtava tie oli päällystetty ja vaikutti, että sillä oli bussiliikennettäkin. Matkaan. Tien varrella oli useita pieniä luonnon kivilaatoista tehtyjä taloja. Rinteet olivat pengerretyt joskus. Viljelijät tosin näyttivät lähteen niiltä jo kauan sitten. Aluksi oli joitain viiniköynnökseen viljelyyn käytettyjä terasseja. Kuivaa ja karua. Kosteudesta ei näkynyt jälkeäkään. Suureksi yllätyksekseni totesin alempana olevan suuria banaaniviljelmiä. Oli katettuja viljelmiä ja vapaasti tuulessa liehuvia banaaniruokoja. Tosin kaikki tämä edellyttää keinokastelua, mistä vesi sitten tulleneekin. Banaani on erittäin suuri vedenkuluttaja.
Poikkesin paikallisessa baari/ravintolassa kahvilla. Se oli tilava ja valoisa. Jotkut herrat olivat lounaalla. Kyselin tarjoilijalta alaspäin johtavasta tiestä. Karttaan oli merkitty kävelypolku. Sen mukaan tie päättyisi jossain kohti tämän kylän reunamilla. Tarjoilijarouva kertoi, että rantaan johtaa uusi päällystetty tie.

Taas matkaan. Tie oli todella ″tuore″. Valtavat korkeuserot eivät tuntuneet pahoilta, koska alas meno oli loivaa siksakkia. Rannalla sen sijaan oli aika mylläkkä. En uskaltautunut uimaan. Paikalla oli pari hyljättyä rakennusta. Näyttivät suurilta. Muuten paikka oli karu. Kasvillisuutta ei juuri ollut muuta kuin joitain tavanomaisia kuivien rinteiden kasveja. Läheisellä kentällä oli pari telttaa. Muuan nuorukainen näytti lukevan, ja toinen potki palloa. Jäin ihmettelemään, miksi tänne oli rakennettu näin hieno tie, ja läksin paluumatkalle. Pysähdyin vielä hetkeksi baarin. Tällä kertaa kysyin alhaalla olevista rakennuksista. Olivat entinen kalasäilyketehdas ja työläisten asuntola. Ennen ei ollut helppokulkukuista tietä sinne alas. Suunnitellaan, että nämä rakennukset muunnettaisiin hotelliksi, tai pensionaatiksi. Tie oli rakennttu valmiiksi siltä varalta, että tämä suunnitelma toteutuu joskus…

Paluumatkalla ylöspäin kohti Chipudea, huomasin, miten meren ylle alkoi kerääntyä pilvirintamaa. Se vyöryi kovaa vauhtia eteenpäin kuin suunnattoman suuri tiejyrä. Ukkosta, myrskyä, kaatosadetta, vai kaikkia näitä? Otin useita valokuvia ilmiöstä.Lopulta pilvi oli vetänyt peittonsa, tosin meri näkyi edelleen sen alapuolella ja taivas yläpuolella.
Kun pääsin melkein Fortalezan juurelle, tiheä sumu alkoi hiipiä joka puolelle. Chipudessa mitään ei enää näkynyt. Maailma oli sulkeutunut tiuhaan valkoiseen ja kosteaan sumuverhoon.
Yö oli aika viileä. Toivoin sadetta kaikkien elävien puolesta.
Syyskuu 2010 ©Gracia Penttinen, 609 347 163, lainegracia@gmail.com

Matka La Gomeralle syyskuussa ̵ Playa Santiago

2010-09-21T13:49:00.002+01:00

La Gomeran matkallani oli päämääränä osallistua kurssille, jolla selvitetään erilaisia patikointireitteihin liittyviä asioita. Kurssin alkamispäivä oli keskiviikko. Läksin matkaan jo maanantai-iltapäivänä. Halusin katsella vähän ympärilleni. Alkusyksyn La Gomera on aivan toisen näköinen kuin keväisen vihreä La Gomera.
Kesä on ollut kuuma ja kuiva, niin kuin melkein kaikkialla muuallakin tänä vuonna.
Laivamatka Los Cristianoksen satamasta San Sebastianin satamaan La Gomeralla oli lempeä kokemus. Ei suuria aaltoja. Laivan kannella kuumuus ei tuntunut tukahduttavalta.

Ohitin San Sebastianin ja jatkoin matkaa suoraan Playa Santiagoon. Ihailin näkymiä. Olkoonkin, että rinteet olivat kuivat ja ruskeat, avaruus, vuoret ja merinäkymät olivat yhtä ihanat kuin aina.
Playa Santiagossa oli vähällä tulla ongelmia. En ollut varannut huonetta, enkä tiennyt, että läheisellä rinteellä sijaitsevassa kappelissa asustavan Hyvän Matkan Neitsyen – Virgen del Buen Paso – juhla oli käsillä. Juhlaväkeä oli saapunut tuhansittain naapurisaarilta saakka. Mutta joku oli perunut tilauksensa, ja näin sain yöpaikan.
Kannoin tavarat sisään ja läksin uimaan. Viime kerrasta oli aikaa jo useita päiviä, joten hetki tuntui todella ansaitulta. Väkeä oli runsaasti. Laiturilla jopa istui rantaa vartioiva Punaisen Ristin hengenpelastaja.
Loput ajasta käytin paikan katselemiseen.
Playa Santiago jakautuu kahden kunnan alueelle. Kylää halkova Santiagon rotko – Barranco Santigo – jakaa kylän. Itäpuoli on San Sebastian La Gomeran aluetta ja länsipuoli Alajrón kunnan. Hotellini oli Alajerón alueella. Päätin lähteä naapurikuntaan. Kävelin rantatietä, jota en koskaan ollut kävellyt ennen. Yllätyksekseni se vain jatkui, vaikka edessä näytti olevan korkea rantajyrkänne. Meri oli rauhallinen ja veneilijät näyttivät olevan asettumassa yöteloilleen.

Löysin rannan läheisyydestä ravintolan, joka mielestäni uhmasi Espanjan nykyistä rantalakia, ts oli liian lähellä rantaa. Tosin matalan veden aikaan rantaviiva on huomattavasti kauempana, joten paikka saanee pitää sijaintinsa.

Kivitie jatkoi kohti rantajyrkännettä. Seinässä oli pimeä aukko. Mietin aikani. Ilta oli myöhä. Ketään ei näkynyt missään, eikä minulla ollut tietoa siitä, mitä luolassa mahdollisesti oli. Rohkaisin mieleni ja astuin sisällä. Samalla hetkellä luola valastui, ja totesin, että sen kaukaisimmassa nurkassa oli hissi. Pari herraa tuli ovesta ulos. Rohkaistuneena astuin sisään hissiin. Halusin ottaa kuvia ylhäältä.
Näkymät olivat todella hienot, niin merelle, Playa Santiagon satamaan, jyrkänteeltä alaspäin, kuin myös portaita ylöspäin.

Kiertelin aikani ja päätin palata, koska ilta oli myöhä. Mutta nyt eteen tuli ongelma. En ollut tajunnut, että tämä oli hotelli Tecinan asiakashissi. Ovia avautui ainoastaan hotellivieraiden kortilla. Matkaa Playa Santiagoon kaikkien mutkin kautta olisi useita raskaita kilometrejä. Ehkä taksi voisi auttaa. Katselin valojen ja varjojen leikkiä. Ihailin uuden kuun sirppiä, ja toivoin, että joku hotellin asiakas haluasi vielä palata ylös tai mennä alas. Toiveeni toteutui. Paikalle saapui pariskunta. Kysyin heiltä saksaksi voisinko tulla heidän kanssaan hissiin, koska ne ollut hotellin asiakas…. He puistelivat päätään ja puhuivat englantia keskenään. OK. Sama juttu uusiksi ja englanniksi tällä kertaa, ja niin sitten ajoimme kolmisin alaspäin.
Ilta oli todella pimeä palatessani. Uuden kuun sirppi näkyi terävänä mustalla taivaalla.
Neitsyen juhlat pitivät hereillä suuren osan yötä. Mikään maailman tapahtuma ei pysty sekoittamaan näiden vuotuisten kyläjuhlien järjestystä.
Syyskuu 2010 ©Gracia Penttinen, 609 347 163, lainegracia@gmail.com

Tervehdys käsityöläisnäyttelystä La Orotavan laaksosta

2010-09-08T12:55:00.000+01:00

Syyskuun ensimmäisen viikonvaihteen aikana La Orotavan laakson ylärinteillä oli liikennettä. Vuotuinen Pinoleren käsityönäyttely keräsi varmaan tuhansia kävijöitä. Tämä näyttely oli järjestyksessä jo 25. Näytteilleasettajia oli tänä vuonna 230. Heitä näytti olevan kaikilta Kanarian saarilta.

Vuoden näyttelyn teema oli ”Torneros de Madera” – eli kaikkein keskeisimmällä paikalla olivat puuveistokset. Paikalla useita puutyöpajoja tekijöineen esitellen sekä valmistusvaiheita että valmiita töitä. Suurin ja hienoin esillä oleva puuveistos oli ”Dolorekselle”, Jeesuksen kuolemaa surevalle - Äiti-Marille omistetun hahmon kantamisalusta. Tuska – Dolores-hahmo – veistos on jokaisessa kirkossa jollain alttarille ja pääsiäisviikolla hänet kannetaan ulos kärsimysnäytelmässä. Esillä oleva kantoalusta oli todellinen puunveistotaidon mestarityö, ja luonollisesti myös mestarin käsialaa.

Esillä oli myös pitsiliinoja, revinnäistöitä. Erilaisia instrumenttejä, miesten ja naisten kotona käytettämiä työkaluja. Perinteisiä vaatteita, moderneja hartihuiveja, leivonnaisia, kirjoja, ja tungosta. Lapsille oli järjestty oma työpaja, josse he oppivat olkitöiden alkeita. Taustalla soi kansanmusiikki.
Ostin punaisesta puusta - nimi ei selvinnyt, vaikka kysyin, koska tekijä ei ollut paikalla - tehdyn kapustan. Toinen ostokseni oli lusikka, jonka lusikkaosa oli lapa-simpukan kuori - kuten joskus ennen gaunchien aikaan...

Simpukkalusikan tekijä valmisti myös ruukkuja. Hänen simpukkalusikkansa ovat itse asiassa, ja onneksi, kierrätyksen tulosta. Ihmiset herkuttelevat näillä lapas-simpukoilla ja kuoret jäävät kiertoon. Nämä simpukat ovat suosittuja, ja nykyään niiden kerääminen on säännösteltyä ja siihen tarvitaan lupa (tai ainakin tarvittaisiin.)..

Puhuin nahkapusseja valmistavan herran kanssa. Hän teki pienten vuohien nahkasta pusseja, joita ennen käytettiin gofion säilyttämiseen ja kuljettamiseen. Juttelin naisen kanssa, joka myi koristeellisia vuohenjuuston alustoja. Mielenkiintoinen kansanjuhlapäivä vanhassa ympäristössä, missä tavallisesti on etnografinen museo. Alue on vanhaa guanchiasutusta ja siellä on myös erityinen kävelyreitti. Yritin ottaa reittikartasta kuvaa, mutta tulin äkäisesti poishätistetyksi. Olisi pitänyt pyytää kirjallinen lupa kaikkien kuvien ottamiseen. Informaatio oli pääsylipun kääntöpuolella ja huomasin sen vasta kotona, kun olin heittämässä sitä pois.
Syyskuu 2010, Gracia Penttinen, 618 682 576, lainegracia@gmail.com

Socorron Neitsyen juhlat tulossa

2010-09-02T11:38:00.003+01:00

Syyskuun 7. päivä Tenerifellä vietetään vanhinta kansanjuhlaa - Socorron Neitsyen kunniaksi. Juhlapaikka on pieni Socorron merenrantakylä, Güìmarin teollisuusalueen takana.
Socorron Neitsyen juhla on itse asiassa Candelarian Neitsyen löytämisen (arvioitu 1392) muistojuhla. Aikoinaan kun ko. Neitsyt löytyi, oli saari jaettu aivan toisenlaisiin hallintoalueisiin kuin nykyään. Silloinen laakson ruhtinas ja hallitsija oli Güímarin laakson "mencey" ja Neitsyttä säilytettiin vuosikymmeniä ruhtinaan hallinnollisessa keskuksessa Chinguarossa. Vasta kun katoliseen uskoon kastettu Anton Guanche oli kertonut, että kysymyksessä oli Neitsyt Maria, niin hahmo kuljetetiin laakson uskonolliseen keskukseen, mikä puolestaan sijaitsee nykyisen Candelarian kirkon takana olevassa luolassa.
"Neitsytongelmat" syntyivät kun saarella suoritettiin kuntajako vuonna 1812, Chinguaro jäi Güimarin kunnalle ja Achibinico luola Candelarian kunnalle.

Siksi tämä Jeesuksen äitihahmo on saanut kaksi "kilpailevaa" hahmoa. Socorron Neitsyt on edelleen laakson ja sen asukkaiden Neitsyt, ja juhla on suuri pyhiinvaellus usealle kymmenelle tuhannelle henkilölle.
Juhlapäivänä Neitsyt kannetaan Güïmarin, San Pedron (Pyhän Pietarin) kirkosta vanhaa tietä alas Socorroon, jossa hän yöpyy ja kannetaan takaisin seuraavana päivänä. Socorron kirkossa on tilaa nukkujille, tosin arvelen, että paikat ovat hyvin tarkkaan varatut jo etukäteen. Socorron taloissa on valmistettu ruokaa aamutunneista saakka, ja kävijä voi poiketa mihin taloon tahansa, ja hän tervetullut aterialle Neitsyen kunniaksi.
Olen käynyt Socorron juhlissa muutaman kerran. Tunnelma on mahtava ja kokemus todella vailla vertaa. Tänä vuonna tosin en pääse osallistumaan.

Socorron ranta on ilmeisesti ollut jo kauan sitten rituaalisten menojen suorittamispaikka. Hieman lisätietoja löytyy Candelarian Neitsyen mahdollisesta alkuperästä kertovasta jutusta, joka puolestaan löytyy täältä:
http://lainegracia.blogspot.com/2009/10/candelaria-temppeliritareiden-viimeinen.html

Video \socorron Neitsyen kantamisesta ulos San Pedron kirkosta
http://www.youtube.com/watch?v=F-YMsgp-Nl8

Syyskuu 2010, © Gracia Penttinen, 618 682 576, lainegracia@gmail.com

2010-08-26T12:48:00.003+01:00

Kesä alkaa kallistua kohti loppuaan. Lomat ovat ohi ja koulut alkaneet. Rutiinit ovat muotoutumassa. – Palasin Tenerifellä muutamia päiviä sitten ja olo alkaa tuntua kotoiselta. Vietin muutamia intensiivisen kuumia viikkoja Pohjois-Savossa ja Helsingissä, Tukholmassa ja Skåånessa. Tosin välillä satoi rajustikin – onneksi.

Kesän, perheen, ystävien, syömisen ja uimisen välillä luin ahkerasti paikallisia lehtiä, esitteitä, turisti- ja viinijulkaisuja. Kävin Vaaraslahdessa maalaismarkkinoilla ja Kiuruvellä emäntänäyttelyssä, Helsingissä kauppatorilla ja Suomenlinnassa, Tukholmassa kansallismuseon ruotsalaisia koteja kuvaavassa näyttelyssä, viinimuseossa ja muutamalla Gamla Stanin terassilla. Etelä-Ruotsissa tutkimuskohteiden joukossa olivat kalastaja- ja turistikaupunki Hällevik meren rannalla ja ystäväperheen järjestämät skåånelaiset rapukutsut. Siinä sivussa tutkiskelin ja kyselin viinistä ja turismista.

Yllätyin Kuopion viiniviikoista ja suomalaisen viinintuotannon aktiivisuudesta. Näin jopa ”Kuopion kupeessa” jonkun isännän kertovan haluavansa istuttaa oikeita viiniköynnöksiä rantapalstalleen. Yllätys olivat myös löytämäni tiedot viinitiloista Öölannissa.

Ilmeisesti olisi syytä poiketa useammin, jotta pysyisin asioiden tasalla. – Sen lisäksi helsinkiläinen viineihin erikoistunut kirjailijaystäväni totesi suomenkieleni kaipaavan päivitystä… Niin, 38 vuotta Suomen ulkopuolella on aika pitkä tovi ja kieli kehittyy…

Ruotsissa huomasin vähän saman asian, tosin sieltä poissaolovuosia on vasta 16…

Saarelle tästä…
Pari päivää sitten suoritin henkisen laskeutumiseni tänne ajamalla metsäteitä ylös Teideä katselemaan. Puut tuoksuivat, hyönteiset surisivat, Gran Canarian ja La Palman saaret näkyivät horisontista kumpikin vuorollaan. Kaikki näytti olevan entisellään ja olo alkoi tuntua kotoiselta.

Ajaessani alaspäin La Orotavaan ja Puerto de la Cruziin ja johtavaa tietä, laskeuduin todella kummallisen näköiseen maisemaan. Ensin luulin, että kesän kuumuus ja edellisen talven satamattomuus olivat jättiväneet osan rinteiden männyistä ilman vettä. Neulaset olivat ruskeita, ja niitäkin harvassa, joitain vihreitä näkyi siellä täällä. Tosiasiassa tuhun aiheuttajat ovat toukkia mineltä Thaumetopea Pityocampa. Ne ovat ennenkin olleet tihutöissä saarella ja tunnetaan erittäin hyvin keski-ja etelä-Euroopassa. Tosin olen sitä mieltä, että tarvitaan sadetanssia, ja paljon hitaasti tippuvaa sadevettä näille alueille Jos männyt kuolevat, alueelle tippuva vesi ei keräydy talteen, vaan juoksee rinteitä alas ehtimättä imeytyä. La Orotavaa lähestyessä rinteet näyttivät vieläkin surkeammilta. Viimeisimmän myrskyn katkomista ja kaatamista Kalifornian männyistä oli osa kerätty pois, ja paikalle oli jäänyt suuri kuiva aukio, jonka maaperä oli raskaiden koneiden rikkoma. Ehkä kanerva ja kistus sinne kuitenkin vähitellen asettuvat kasvamaan. Kenties talvella ja kosteuden – toivottavasti – lisääntyessä voidaan rinteelle istuttaa aitoa Kanarian mäntyä.

Matka Puerto de la Cruziin tarjosi paljon muutakin. Tuoksut kiinnittivät erityisesti huomiotani. Mäntyjen lisäksi eukalyptukset olivat voimakkaimmin erotettavat. Sen lisäksi kuvaan tuli ihmisten aikaansaamia tuoksuja, kuten Aguamansan hiiligrillit ja vielä alempana leipomoiden pullan tuoksut.

Tenerifen viinireitit ovat pyörineet koko kesän. Hyppään mukaan viikon päästä. Viinin korjuu on myös alkanut, joten viinistä ja sen viljelystä tullenee pääasiallisin viikkojeni sisältö. Mielessä siintävät tosin muutkin saaret, La Gomera ja El Hierro, ennen turistikauden alkua. Tämän uuden kauden omistankin ilmeisesti ruotsalaisille viinituristeille. Uusi kokemus, joka näyttää sen, ettei koskaan ole myöhäistä oppia uusia asioita ja vaihtaa uraa.

Kuullaan.

Elokuu 2010 © Gracia Penttinen, lainegracia@gmail.com, +34-618 682 576

Cueva del Viento - Tuulen luola Icod de los Vinoksessa

2010-06-30T14:48:00.001+01:00

Käytyämme Cueva del Vienton – tuulen luolan – alkulähteillä, matkasimme itse luollalle. Las Cañadaksesta alkunsa saava laava – vulkaaninen tunneli - jakaantuu useaan eri osaan. Meren rantaan päätyvä San Marcuksen tunneli mainittiin jo vuonna 1776 veljesten Bethencourt de Castron tutkimuksissa.
Cueva del Viento on pituudeltaan 14.082 m. Se on eräs maailman pisimmistä luolista, ja Euroopan pisin. Paikoin luola on ”kolmessa eri kerroksessa”. Tästä pitkästä luolasta on avattu 180 metriä kävijöille.

Vierailu alkaa Icod de Los Vinoksen yläosassa sijaitsevasta Vierailukeskuksesta. Aluksi käydään läpi luolan muodostumiseen liittyviä tietoja. Osallistujaryhmälle – korkeitaan 14 kerrallaan – annetaan suojakypärä lamppuineen. Tavallisia lamppuja ei sallita, ainoastaan sellaiset, missä on ”kylmä” valo. Tarkoituksena on pitää tunnelin lämpötila muuttumattomana. Kävijöillä on myös oltava tukevat, mieluiten erityiset ”patikointijalkineet”. Pienellä bussilla ajetaan tiedotuskeskuksesta luolan ”parkkipaikalle”. Kävelymatkaa suuaukolle on jonkun verran. Matkan varressa katselellaan luolan ”kattoa”, pahoepahoe-laavaa, jonka päältä on poistettu kasvillisuus. Samanaikaisesti oppaamme kertoo ympäröivästä luonnossa ja sen erikoisesta kasvillisuudesta. Kävimme katsomassa syvää aukkoa, joka on luolavierailun käännekohdalla, mutta jonka syvyyteen ei luolasta voi katsoa. Tämän jälkeen oppaamme avasi portin ja laskeuduimme tunneliin.
Tässä ympäristössä, tasaisessa lämpötilassa elää paljon pieniä eläimiä – mm. erilaisia hyönteisiä. Useimmat niistä eivät koskaan ole nähneet päivänvaloa, eivätkä säilyisi hengissä, jos joutuisivat siihen.

Luolassa oli hieman vaikeaa kävellä, koska ”lattia” on tosi rosoinen. Sitä ei ole missään kohti pyritty tasoittamaan, joillekin paikoille on tosin laitettu rautaristikko suojaksi. Seinillä ei ole lamppuja tai valaistusta. Luolasta ei ole haluttu tehdä ”massaturistinähtävyyttä”. Ilma on raikas, olkoonkin, että siinä on luonnollinen ”maanalainen haju”. Oppaamme pysähtyi näyttämään eri tunneleita ja aukkoja eri kerrosten välillä. Kävimme kääntymässä sillä aukolla, mitä olimme katselleen ylhäältä ja aloitimme paluumatkan. Kaiken kaikkiaan matkaa kertyi 360 metriä. Ensin pääasiassa alaspäin ja palatessa luonnollisesti ylöspäin. Hieman ennen kuin saavuimme lähtöpisteeseemme, olimme hetken täysin ilman valoja. Silmät avoimina, tai silmät suljettuina, missään ei näkynyt minkäänlaista valoa. Hiljaisuus oli myös täydellinen. Täällä jotkut viettivät koko elämänsa, ajan ja paikan ulkopuolella…

Maan pinnalle palattuamme katselimme ympäristöä, entistä viljan puintipaikkaa, ympäröivää mäntymetsää ja entisten pienten kivestä rakennettujen asumusten raunioita. Vierailu kestää kaikenkaikkiaan vajaa 2 tuntia, ja kävelymatkaa kertyy 1200 metriä. Vierailukeskuksen esittelypaneelit ovat espanjaksi ja englanniksi.

http://www.cuevadelviento.net/
Kuvia vierailusta Cueva del Vintossa löytyy täältä: http://picasaweb.google.es/lainegracia/InsideOfTheCaveOfTheWindCuevaDelVientoIcodDeLosVinosTenerife#
Kesäkuu 2010 ©Gracia Penttinen, +34-618 682 576, lainegracia@gmail.com

Ensimmäinen geologisen perinteen kurssi: kokemuksia Espanjan vulkaanisista alueista.

2010-06-30T14:39:00.000+01:00

Tämä kurssi järjestettiin vulkanologian kongressin vanavedessä. Kongressin päivähinnat pyörivät sadoissa euroissa, joten tämä käytännöllinen ja paljon halvempi kurssi oli taloudellisesti edullisempi vaihtoehto. Asiantuntijoita ei myöskään puuttunut. Osa kurssista tapahtui suoraan luonnossa, ”tapahtumapaikoilla”.
Pääpaino oli geologialla, ja käsitteellä ”geodiversidad”, eli geologinen monipuolisuus. Avajaispuheen Santa Cruzin luonnontieteellisen museo johtaja muistutti siitä, että geologiset resurssit eivät ole uusiutuvia luonnon voimavaroja. Niiden häviäminen merkitsee suurta tappiota koko ihmiskunnalle, koska niissä on taltioitu koko planeetan kehityshistoria.
Geologinen perinne on osa kulttuuri- ja luontoperinnettä, mutta sitä tuskin ajatellaan näissä yhteyksissä. Tästä syystä geologit ovat alkaneet puhua uusilla käsitteillä, kuten; geodiversidad – geologinen monipuolisuus, georecursos – geologiset resursit/voimavarat ja geoconservación – geologisten resurssien/voimavarojen säilyttäminen ja ylläpito. Näihin uusiin alueisiin voidaan lukea myös viime vuosina huomattavasti lisääntynyt ”geoturismi”. Tämä kaikki puolestaan asettaa Geologisen perinnön entistä tärkeämpään asemaan.
Kurssin tarkoitus oli tutustuttaa meidät osanottajat tähän uuteen terminologiaan ja aiheeseen liittyvän lainsäädäntöön.

Kurssin ensimäinen luonnoitsija oli Juana Vegas Salamanca, joka on tehnyt tohtorin väitöskirjansa La Palman saareen geologiasta. Hän toimii nykyään Espanjan geologian ja kaivosten instituuissa Madridissa. Lehtihaastattelussa hän korosti miten tärkeää on se, että Kanarian saaristossa luodaan strategia saariston geologisten resurssien säilyttämisestä.

Tri Vicente Zapata Hernández La Lagunan yliopistosta kertoi miten oppilaita Turismikoulussa tutustetaan nykyään luonnon geologisiin resursseihin ja miten esim. La Palman saarella oli suunniteltu tietty geologinen reitti suuren turistikeskuksen yhteyteen.
Saimme kuulla Espanan kaakkoisrannikolla sijatisevan Cabo de Gata-Nijarin geopuiston toiminnasta. Paikalla olivat puiston toiminnasta vastaava geologi tri Pablo Rivas Palorno ja puiston johtaja, tri Javier Ávila Elviro.
Tenerifen Kansallispuisto ja Ihmiskunnan perinnemuistomerkki ”Las Cañadas del Teide” tuli esille peräti kahden asiantuntija voimalla. Juan-Vicente Ledesma de Taoro käsitteli ”linja-autoilla” tapahtuvaa turismia, ja alueen eirkoisasiantuntija Carlos Velázguez García puhui kansallispuiston liittyvistä erilaisista toimenpiteistä.

Vietimme pitkän iltapäivän Anagan niemimaalla, La Lagunan yliopiston petrologian ja geokemian professorin, tri Ramón Casillas Ruizin kanssa. Hän näytti miten erilaiset purkautumiskerroksen ovat näkyvissä osin niemimaan erosioituneessa ”kuvassa”, mutta myös miten nämä erilaiset kerrostumat esittäytyvät ja miltä ne näyttävät ”lähikuvassa”. Anagan alueella on tavattu Tenerifen vanhimmat kivet. Alue on kuin geologis-historiallinen muistomerkki saaren synnystä.

Toinen käytännöllinen tutustumisretki tehtiin bussille pitkin saaren keskustanharjannetta kohti Las Cañadaksen keskustaa ja Roques de Garcia ”kiville”. Oppaina toimivat Carlos Velázguez García ja Juan Jesús Coello Bravo. Carlos Velazguez on ”kävellyt luonnossa koko ikänsä, kuten hän asian ilmaisi. Vaikutti siltä näinä kävelyvuosinaan hän oli ehtinyt tutustua saaren kaikkiin kasveihin, eläimiin, kalliohin ja polkuihin. Kysyinpä häneltä minkä tahansa minulle tuntemattoman kasvin nimeä, sain heti vastauksen. Juan Jesús on geologi ja toimii saaren vesiyhtiön palveluksessa. Hänelle saaren geologinen rakenne ja luonto ovat tuttuja jo hänen isoisänsä, saaren kuuluisan ja rakastetun geologin Telesforon Bravon kautta. Juan Jesús muistutti mm. siitä, että kun puhutaan erilaisista tulivuoren purkautumisen kautta syntyneistä kerrostumista, on muistettava, että niitä kuvataan mm. vulkanologiaan liittyvin termein tai mineraaleihin liittyvin termein. Tätä asiaan en ollut ennen ajatellut tietoisesti. Roques de García on se Kansaalispuiston osa, missä on alueen kaikkein suurin kävijämäärä. Jatkoimme eteenpäin tältä ”massojen alueelta”, kunnes päädyimme sinne, missä ovat suuret Pahoehoe-laavakivet. ”Pahoehoe” on havainkielinen sana ja kuvaa laavakenttää, minkä päällä voi kävellä. Juuri tämän Pico Viejon purkautumisesta syntyneen laavakentän erikoisuus on se, että sieltä saa alkunsa saaren toiselle puolelle, Icod de los Vinoksen kunnassa sijaitseva ”Cueva del Viento”. Tämä laavatunneli on eräs maailman pisimmistä.
Kuvia vierailusta Anagan alueella löytyy: http://picasaweb.google.es/lainegracia/ExcursionDeMacizoDeAnagaTenerife#

Kuvia vierailusta Las Cañadas del Teiden keskustassa sijaitsevalta alueelta löytyy täältä: http://picasaweb.google.es/lainegracia/ExcursionDeParqueNacionalDeLasCanadasDelTeideTenerife#
Kesäkuu 2010 ©Gracia Penttinen, +34-618 682 576, lainegracia@gmail.com