Kanariansaaret

Kanariansaaret
Granadilla de Abonan kirjastotalon patio

maanantai 20. elokuuta 2012

Hetkiä El Hierrolla – Toisen tutustumispäivän seikkailut saarta katsellen


Toisena tutustumispäivänä
läksin liikkeelle heti herättyäni ja ilman aamiaista. Olisin käynyt uimassa, mutta hotellin allas avataan vasta kl 10.00.

Minulle oli onnea tunnelin valojen suhteen. Ne olivat vihreät. Samalla kun tie alkoi nousta satamasta ylöspäin kohti Valverdeä, nousi alhaalta erittäin sakea sumu. Tiellä tuntui olevan liikennettä, mutta autoista ei erottanut muuta kuin valot.

Ajoin El Mocanaliin, jossa tiesin olevan kahvilan, joka olisi auki aamulla. Sain kahvia ja sämpylän. Tunsin olevani valmis jatkamaan. Tiheä ja viileä sumukin alkoi hälvetä. Pysähdyin nyt El Mocanalin kirkon luo. Suljettu. Katselin kellotornia. Se oli kahdeksankulmainen. Olisikohan täällä ollut vanhaa temppeliritarivaikutusta. Saaren ensimmäisellä valloittajaherralla Jean IV Bethencourtilla kerrotaan olleen yhteydet tähän järjestöön. Kirkon viereisen torin laidassa oli vanhalla hierrolaistyylilla tehty rakennus.

La Macetan uima-allas aamulla
Palasin El Golfoon. Nyt oli aikaa aamu-uintiin La Macetassa. Vesi oli aika matala. Ihmisiä ei vielä ollut paikalla. Aamu oli vielä suhteellisen aikainen.

Palasin vielä La Fronteran Cooperativan Supermercadoon ostamaan Viña Fronteran viiniä pari pulloa lisää. Muistin juuri, että kukkienkastelijani voisi arvostaa niitä. Ostin myös pari täällä kasvanutta ananasta viemisiksi. Eilisestä viisastuneena ostin tien toisella puolen olevasta chirinquitosta, eli eräänlaisesta yksinkertaisesta katukahvilasta, sämpylän mukaani.

Läksin kohti Tigadayta, tarkoituksenani mennä käymään hieman ylempänä sijaitsevassa Candelarian kirkossa. Jostain syystä arvelin, että La Lapas risteyksestä pääsisi sinne. Jouduin kapeille yksisuuntaisille kaduille, jotka veivät ylöspäin ja poispäin kohti laakson reunaa. Kääntymismahdollisuutta ei ollut. Jatkoin. Matkan varressa oli tilaisuus nähdä viini-ja ananasviljelyksiä. Mutkareissu ei siis ollut turha. Vähitellen tulin kaksisuuntaiselle tielle, joka näytti vievän alaspäin. Valitsin ajaa sille ja pääsin takaisin Tigadayhin johtavalle päätielle.
 
La Fronteran kaupungin
virastotalo Tigadayssa
Ylöspäin ajaessani tunnistin La Fronteran kaupungintalon. Joku oli kertonut, että siellä olisi turisti-infoa. Kiipesin jyrkät portaat. Etsin infoa, mutta ne löytänyt muuta kuin vihannestorin aukioloajat.
Palatessani autolla, huomasin olevani lähellä Tigadayn bussiasemaa. Aikatauluista kävi ilmi, että saarella voi liikkua bussillakin.

Nyt tiesin jo varmuudella mistä risteyksestä minun olisi käännyttävä päästäkseni Candelarian kirkolle. Totesin, että risteyksessä oli pieni kyltti Valverde 40 km. En vain ollut huomannut sitä aikaisemmin. Kirkko oli auki. Kävin sisällä. Kiipesin kellotapulille.

Sitten alkoihin nousu kohti Valverdeä Se veisi suhteellisen nopeasti yli kilometrin korkeuteen. Tien varrella oli mahdollista katsella saaren viiniviljelyksiä. Pieniä maaplänttejä tai kivien keskelle istutettuja muutamia köynnöksiä. Välillä pudotus tien reunalta oli niin jyrkkä, että päätin olla katsomatta, jotten mahdollisesti saisi huimauskohtausta. Koko nousun aikana tiellä oli vain muutamia muita autoilijoita. Tunnelin kautta Valverdeen on vain 13 km ja tie leveä. 

Polku "camino de San Sebastian"

Ylempänä tietä reunustivat hierrolaiset ikivihreän metsän jäännökset. Puukellokanerva (Erica Arborea) ja myrtti (Myrica Faya). Mahdollisesti metsässä olisi ollut enemmänkin lajeja. Pysähdyin matkan varrella vähän pitempään pienelle aukiolla, jonne nousi polku laaksosta ja jatkui metsään ”San Sebastian”. Söin osan lounassämpylääni, join vettä, nautin luonnon äänistä, tuulesta ja lintujen laulusta. Kävelin jonkin matkaa tietä taaksepäin nähdäkseni sieltä avautuvan laaksonäkymän.

Muutaman sadan metrin korkeudessa rinteellä on paikka, mistä riippuliitäjät heittäytyvät El golfon laakson yläpuolella seikkailemaan ilmavirroissa.


Mehipuita tien kivisessä seinämässä
Hieman aikaisemmin tien jyrkästi ylöspäin nousevilla rinteillä näytti kasvavan paljon mehipuita. Monet lehtiruusukkeista olivat kuivaneet ruskeiksi. Joissakin oli vielä hieman vihreää keskellä.

Muutaman kilometrin päässä tulin risteykseen, josta olisin päässyt eiliselle tielle kohti Restingaa ja El Pinaria, tai Neitsyen kappelille. Jatkoin kohti Valverdeä. Nisdafe oli edelleen ruskea. Ainoat kukkaset näyttivät täälläkin olevat jotkut keltakukkaiset ohdakkeet, jotka nekin vaikuttuvat kärsivän kuivuudesta. Kiviaitojen ympäröimiä, auringon polttamia viljelys- tai laidunmaita. Missään ei näkynyt karjaa, ei edes vuohia tai lampaita.

Elämää Nisdafessa.
Jinaman näköalapaikan risteys. Tien varressa enemmän keltakukkaisia ohdakkeita. Parkkipaikalla oli joitain autoja, näköalapaikalla jotain katselijoita. Nyt El Golfo avautui eteeni. Oikealla, vähän kauempana saman harjanteen reunalla erottui Mirador de la Peña.



Jinaman näköala paikka











Söin loput lounassämpylästäni istuen näköalapaikan muurilla. Istuin kauan ja katselin Nisdafea. Sadetanssi olisi tarpeen. Ennen entiset bimbachet toivat pyhän sikansa vinkumaan vettä. Nykyiset hierrolaiset rituaalit lienevät toisenlaisia, tai sitten ne ovat unohdetut.

Näkymä Jinamasta El Golfon ylärinteille
Jinamaan tulee tie myös Mirador de la Peñasta.







Kahvinjuontipaikkani
Palasin päätielle ja jouduin taas San Andrésin kylään. Nyt osasin varautua ja pysähdyin eilen näkemäni baarin eteen. Tilasin kahvin. Katselin ympärilleni. Talo oli vanha rakennus, joka oli kunnostettu. Ravintolatilat olivat pieniä huoneita, joissa katto oli korkealla. Mielenkiintoisen näköinen ympäristö. Tarjoilijarouva näytti mielellään paikkoja. Hän sanoi, että olisi varmaan kiva poiketa Isorassa.

Isoran risteys olikin hetken päässä. Tämän tien valitessaan ei ilmeisesti joutuisi kiviaidoilla reunustettujen peltotilkkujen keskelle, vaan suoraan kylän sydämeen. En silti valinnut lähteä katsomaan.

Ajoin Valverdeä kohti. Eräässä mutkassa oli viitta ylöspäin johtavalle polulle. Tunnistin sen pari vuotta sitten katsomastani Kuninkaiden Neitsyen kantamisesta kertovasta TV-ohjelmasta. Nyt polulla ei liikkunut ketään.


El Hierron eolinen puisto - tuulimyllyt
Oikealle jäi Hierron eoloninen puisto, eli modernit tuulimyllyt. Niiden yläpuolella kulkevan tien viereen oli tehty näköalapaikka. Esittelytauluilla kerrottiin saaren enerigansäätötoimenpiteistä ja tuulimyllyistä. Hierrollahan panostetaan vain uusiutuviin voimavaroihin. Siksi tämä paikka on tärkeä. Hieman alempana totesin autoni Felician täyttävän ensimmäisiä 100.000 kilometriään. Ajatella, olemme liikkuneet jo niin monta kilometria yhdessä, tosin ei pelkästään täällä Hierrolla.

Tanssijoiden pääpatsaat
Ohitin tälläkin kertaa Valverden. Sen sijaan pysähdyin hieman alemmaksi. Kaupungin rajalla on hurjan näköinen patsasrykelmä. Nyt löysin sopivan paikan, mihin pystyin pysäköimään auton ottaakseni kuvia. Patsaat ovat itse asiassa kaksi suurta miehenpäätä. Heidän päähineensä on se erikoinen kukkakoristelu myssy, jota käyttävät esim. Kuninkaiden Neitsyen juhlien tanssijat ja kantajat. Jokaisella kyllällä on oma myssynsä.


Rantatie vie Paradoriin.
Alhaalla Estacan satama
Kiertomatkani Hierrolla päättyivät tähän. Palasin hotelliini. Oikean kaasu/jarrujalkani lihakset tuntuivat olevan krampissa. Kuivuus ja kuumus tekivät kiertämisestä epänautinnollista. Yksinajaminen ei myöskään ole kevyttä, koska joko ajan joutuu olemaan erityisen valppaana. Se, että en voinut rentoutua ajatellessani, että en saanut autoani lukkoon, ei helpottanut asiaa.




Hierrolle voi palata toistekin. Nyt tunnet tiet, tiedän miten ajan ja minne ajan. Totesin, että on syytä tutustua tarkemmin hotelli/pensionaattitarjontaan ja tehdä varaus etukäteen.

Kiertäessäni ja tutuessani paikkoihin, totesin, että minulla oli mielessäni valmiina viinireitti Hierrolla. Katsotaan, jos sille löytyy mukaantulijoita.

El Hierron saarihallinnon turistisivut:  Tekstin voi vaihtaa oikeasta ylänurkasta muille kielille

Elokuu ©Gracia Penttinen

Hetkiä El Hierrolla – Ensimmäisen tutustumispäivän seikkailut saarta katsellen


Hierro on pieni saari, jonka ehtii kiertämään yhdessä päivässä, kuulin ystäviltäni ennen matkalle lähtöäni.  Olin kiertänyt sen kerran yhdessä päivässä, mutta en ajanut yksin, enkä kovassa kuumuudessa.
Nyt olin varannut aikaa tutustuakseni saareen hieman enemmän ja vähän rauhallisemmassa tahdissa.

Ensimmäisenä tutustumispäivänä
läksin La Fronterasta ja Tigadaysta ajamaan saarten toiseen päähän. –Ystäväni kehotuksesta olin varannut mukaani sämpylän ennen Tigadaysta lähtöä, siltä varalta, että jos tulee nälkä…


Sabinosan kylä näkyy
valkoisena pilkkuna rinteellä.
Kuva otettu Mirador da la Peñasta

Ajoin Sabinosaan. Tämä paikka tunnetaan El HIerron kansamusiikin kehtona. Valentina de Sabinosa on jo¨"vanha" nimi, mutta edelleen tunnettu.
Paljon nousua ja mutkainen, kapea tie. Laskeuduin alaspäin paikkaan Pozo de Salud. Täällä on Kanarian saarten ainoa terveyskylpylä. Paljon laskua ja mutkainen, kapea tie. Lepäsin hetken meren rannalla. Kävin katsomassa kaivoa. Söin osan sämpylää. Jatkoin matkaa.


Ochillan majakka näkyy
meren rannalla vasemmalla
olevan tuhkakukkulan vieressä oikealla

Aluksi tie kulki rannan läheisyydessä. Jossain vaiheessa alkoi taas mutkikas nousu. Tie oli kapea. Ainoa vastaantulija oli äkkiä mutkan takaa ilmestynyt saarihallituksen maastoauto. Viitan mukaan tie veisi Orchillan majakalle, jonka jostain syystä kuvittelin olevan saaren tällä kulmalla. Ajoin ja ajoin. Katselin tuulen piiskaamia katajia, Hierron tunnuskasveja. Pysähdyin syömään loput sämpylästä ja ihmettelin tien pituutta. Päädyin vähitellen siihen risteykseen, joska olisi voinut jatkaa Orchillan majakalle. Tunsin, että en jaksanut lähteä ajamaan. Päällystämätön tie vaikutti ajokelpoiselta, ja majakkakin näkyi muutaman kilometrin päässä. Päivä oli kuuma ja hiki tippui, joten päätin olla käymättä ”maailman äärissä”.

Jatkoin Virgen de Los Reys, eli Kuninkaiden Neitsyen-kappelille. Pysähdyin ja kävin kappelissa ja matkamuistomyymälässä.


Mirador de los Bascos - johtava tie
Olin nähnyt tienviitan, jossa puhuttiin näköala paikasta nimeltä ”Mirador de los Bascos”. Arvelin, että se olisi ihan kappelin välittömässä läheisyydessä, ehkä kävelymatkan päässä. Kysyin eräältä paikalla olevalta herralta voisiko sinne kävellä. Hän arveli, että nousu voisi olla liian rankka. Läksin ajamaan. Tien päällystys loppui pian ja edessä oli hiekkatie. Kuumuus oli sietämätön. Tie pölysi. Samaan aikaan totesin, että tiheä sumuvyöhyke oli nousemassa. Näkölalapaikka jäi katsomatta sillä kertaa. Myöhemmin tajusin, että sinne oli kappelilta matkaa 3 km.

Jatkamalla tästä ehkä 20 km eteenpäin
olisi Malpason huipulla

Jatkoin etelänpuoleiselle tielle. Se oli päällystetty, hyväkuntoinen, mutta kovin kapea ja äärimmäisen mutkainen. Kuuma mäntymetsä tuoksui. Näin vähitellen risteyksen, jossa luki Malpaso, eli saaren korkein huippu (1501 m). Ajattelin poiketa sinne. Tie oli hiekkatie, pölisevä ja mutkainen. Se tuntui loputtoman pitkältä. Jossain vaiheessa metsä loppui ja Malpason huippu tuli näkyviin. Matkaa olisi vielä monta kilometria. Etsin sopivan paikan ja käännyin palatakseni päätielle.


Julanin näköalapaikka
Ohitin El Julan risteyksen. Nyt tiedän, mistä sinne pääsee. Myöhemmin näin tiedon, jonka mukaan Julan oli suljettu. Väsymykseni pelasti minua ajamasta, jonnekin, minne en kuitenkaan olisi päässyt. Risteyksestä katsoen rinnettä jatkui pitkälle. Julaniin olisi 8 km. Jatkoin matkaa. Jossain löytyi leveämpi kohta. Pysäköin auton ja kävelin tien yli ihailemaan sen toisella puolen kasvavia viikunapuita. Hedelmät eivät olleet kypsiä.

Ranta Restingaan Julanin näköalapaikalta
Matka jatkui. Kuumus lisääntyi. Mielessäni kävivät kaikki metsäpalojutut. Olin usein kuullut tenerifeläisiltä ystäviltäni, ettei metsässä ole hyvä ajaa silloin,  kun on ollut pitkään hellettä. Koko näiden ajotuntieni aikana en ollut nähnyt liikenteessa kuin pari autoa. Silti koin, että ajaminen rasitti, koska kapella ja mutkaisella tiellä olisi voinut tulla joku vastaan.

Paikka paikoin näkymät rannan rinteille ja rannalle olivat todella päätähuimaavia. Olin ajatellut mennä Restingaan ja katsoa olisiko siellä yöpaikkaa.

Tulin risteykseen mistä pääsee Hoya de Morcilloon. Hyvä tietää. Se on tämän saaren ainoa paikka, missä voi telttailla.

Tanajaran näköalapaikka ja mastot
Hetken päästä tulin Restingan ja El Pinarin risteykseen. käännyin sinne. Vähän alempana oli viitta ”Tanajara”. Olin kuullut, että jossain täällä oli hieman suurempi viinitila. Ehkä näkisin viljelykset. Edessäni oli nyt Tanajaran näköalapaikka. Viime käynnin jälkeen sen ympärille on kohonnut kolme korkeaa mastoa. Näköalapaikala oli mukava katsella viljelyksiä ja alapuolella avautuvaa El Pinarin kylää.


Vatsassa kurni. Lounasaika. Ajoin El Pinariin toivossa, että jossain olisi ruokailupaikka. Kaikki kiinni. Yksi ovi näytti olevan auki. Löysin autolle paikan vierestä ja menin sisälle. Tämä oli ensimmäinen El Hierrolla näkemäni konditoria. Tarjolla oli monennäköisiä leivoksia ja leivonnaisia. Tilasin kahvin ja pari mahdollisimman yksinkertaisen näköistä leivonnaista.

El Pinarin kuntaa Tanajarana näköalapaikalta
Olin aivan poikki. Kaasu/jarrujalan lihakset tuntuivat väsyneiltä. Tilasin toisen kupin kahvia. Päätin olla menemättä Restingaan. Ehkä Valverdessä voisi löytää hotellinhuoneen. Voisinhan käydä vaikka kirkossa, kaupungin suuressa ”sikiämiskirkossa”.

Valverdeä kohti. Oikealla näkyi kyltti ”Isora”. Ajoin sinne. Huonokuntoinen, kapea ja mutkainen tie. Tien varrella näkyivät kiviaidoilla reunustet viljelykset. Missään ei näkynyt vihreää, pelkkä ruskea maa, jota peittivät auringon polttamat kasvit. Jossain notkossa tuntui siltä, kuin tämä olisi joskus ollut tärkeä paikka bimbancheille. En tavannut mitään suurempaa asutusta vähään aikaan, joten käännyin taas kohti päätietä.

Ruskeaa Nisdafea
Vähitellen edessä oli Nisdafe. Mielessäni olivat kuvat vuosien takaa. Vihreää, kukkien peittämää ketoa, jonka voi arvella muistuttavan Irlannin nummia. Nyt kaikkialla oli kuivaa ja auringonpolttamaa. Jokunen ohdake näytti jaksavan kukkia. Tämä ei todella ollut onnistunut ajankohta kasvien tutkimiselle.



San Andrésin Läpi johtava tie

San Andreaksen kylä tien varressa. Tämä on ollut aikoinan tärkeä asutuskeskus. Talot ovat vähän erityylisiä kuin muualla. Ikään kuin ”kaupunkilaisempia”. Kadun varrella kasvoi puita, joita olen nähnyt Tenerifellä, Puistoplataani (Platanus hispanica). Etsin katseellani ravintolaa tai baaria. Huomasin yhden, kun se jo oli jäänyt taaksepäin. En viitsinyt palata. Kyläkin oli pian ohitettu.

Valverde. Tulin vähitellen siihen risteykseen, missä olin tankannut autoni tulopäivänä. Tein nopean päätöksen ja jatkoin matkaan Valverden ohi kohti Mocanalia. Tiesin saavani varmasti ruokaa Mirador de la Peñassa.

Olin kyllästynyt, hikinen ja väsynyt. Soitin Armaksen laivayhtiölle kysyäkseni, jos vaikka sattumalta tänä iltana pääsisin Tenerifelle. Turha toivo. Laiva kulkee vain tiistaisin ja sunnuntaisin. Minun on odotettava kolme päivää seuraavaan lähtöön.


Merinäkymä Paradorista
Tacorontelainen ystäväni María soitti sillä htekellä. Hän oli Paradorissa uimassa altaalla. Mitä jos palaisinkin sinne. María kyseli puolestani ja sai kuulla, että tilaa olisi ja nyt elokuun alusta olisi vielä erikoistarjouksena matalampi hinta useammasta yöstä. Pyysin varaaman huoneen sieltä. Menin Mirador de Peñan ravintolaan syömään ja nauttimaan näköalasta.


Vain vettä pahimpaan janoon

Maria odotti Paradorissa. Vein tavarat huoneeseen. Olin aamulla ostanut useita pulloja Viña Norten viinejä. Ne vietiin varastoon odottamaan. Oli todella rentouttavaa päästä Marían seuraksi uima-altaalle. Tänään en lähtisi minnekään enää.

El Hierron saarihallinnon turistisivut. Tekstin voi vaihtaa muille kielille oikeasta ylänurkasta

Elokuu ©Gracia Penttinen

Hetkiä Hierrolla - Tigaday ja “Carneros”


La Frontera kunnan virastotalo
Tigaday on kylä, joka sijaitsee El Golfon alueella, La Fronteran kunnassa. Viettyäni neljä iltapäivää ja yötä tällä alueella voin sanoa, että se on vaikuttaa olevan La Fronteran kunnan sydän.

Tigaday sijaitsee noin 300 m:n merenpinnan yläpuolella. Siellä asuu vajaat 1300 henkilöä. Tigadayssa on La Fronteran kunnan virastotalo, kultuuritalo, bussiasema, useita pankkeja, erilaisia kauppaliikkeitä. Etsiessäni Googlen avulla tietoja kylästä, löysin sivukaupalla hotelleja, pensionaatteja ja maaseutuhotelleita. Täältä onkin helppo lähteä etsimään eri turistikohteita. Tästä syystä Tigaday on ilmeisesti paikka, jossa turistit yöpyvät.

Tigadayssa on sunnuntaisin viljelijöiden vihannestori.

Juoksentelin useana iltapäivänä etsimässä alueesta kertovaa turistiopasta. En löytänyt mistään. Yhden pienivalkoimaisen kirjatiskin löysin, mutta ilman turisti-infoa. Sitä ei löytynyt myöskään kunnan virastotalosta. Joten – on paras etsiä Valverden turistitoimisto, tai hankkia opaskirjat ennen saarelle tuloaan.

Tigadayhin on pääkapungista Valverdesta El Mocanalin kautta matkaa 13 km. Hieman yli 2 km tästä tiestä kulkee 2002 avatussa tunnelissa. Sitä ennen Valverdeen kuljettiin 40 km maantie, joka nousi aluksi noin 1000 km El Golfon muodostaneen entisen kraaterin reunalle.

"Los Carneros"
Tigaday lienee kuitenkin tunnetuin, ainakin Kanarian saaristossa, erikoisesta tavasta juhlia karnevaaleja. Silloin kylän nuoret pukeutuvat ns. karnerojen nahkoihin, vuohennahkaan, jota on valmisteltu koko edeltävä vuosi. Carneron pääkin peritetään nahkalla tai jopa sarvilla. Kasvot maalataan mustiksi.

Nykyään tämä carnerojen ”juoksu (correr los carneros) tapahtuu karnevaaliaikaan sunnuntaina ja tiistaina.

Tätä perinnettä ja pukeutusmistapaa on tutkittu kansanperinteisessä mielessä. Olen nähnyt myös merkinnän siitä, että tämä olisi alunpitäen vanha pakanallinen hedelmällisyysriitti

Ne, jotka eivät ole karnevaaliaikaan paikalla, voivat ihailla Carneron patsasta Tigadayn keskustasta, Cruz Alta nimisen kadun alapäässä.

Löysin sivun, jolla on satoja kuvia "carnerotilanteista" Tigadayssa;

Aikasemmin Carnerot olivat yleisiä varsinkin ylhäällä sijaitsevissa kylissä kuten Isora, San Andrés, El Pinar ja Guarazoca. Näiden kylien asukkailla oli tapana laskeutua (mudanza, eli muutto) alas laaksoon tiettyinä kuukausina syöttämään karjaa ja hoitamaan alempana sijaitsevia pikku viljelyksiään

Carneros de Tigaday 2012

Kuvia Tigadaysta

Elokuu2012 ©Gracia Penttinen

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Hetkiä Hierrolla - Nuestra Señora de Candelarian kirkko La Fronterassa

Nousumatkalla El Golfosta Valverdeen poikkesin katsomassa miltä näyttää hierrolainen Candelarian Neitsyt ja hänen temppelinsä.

Kirkossa on erillinen Joapira nimisellä kukkulalla sijaitseva kellotapuli, jota olin katsellut koko laaksossa vierailuni ajan.

Tämä entisessä Fronteran kunnan keskustassa sijaitsevaa kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1612, ja se valmistui vuonna 1615. Kirkkorakennusta on jouduttu korjaamaan useaan otteeseen.

Aluksi kirkko oli pienikokoinen kappeli, jonka kävijät olivat laaksossa tilapäisesti ”muuttojen” aikana asuvia hierrolaisia. Ilmeisesti kappelissa oli paljon kävijöitä ja se oli heille tärkeä. Vuonna 1722 laaksossa riehui myrksy, jonka jälkeen kappeli oli korjattava. Se tehtiin asukkaiden varoilla. Sen jälkeen arkkipiispa alkoi nähdä kappelin arvon seurakuntalaisille. Hän käynnisti vuonna 1811 kappelin suurennustyöt, eli siitä tuli vuonna 1818 se suurikokoinen kirkko, mikä se on tänä päivänä.
Kirkossa on nyt kolme laivaa, joista keskimmäinen on suurin ja levein.

Kirkon silmiinpistävimmät hahmot olivat itse Candelarian Neitsyt, istuva Jeesus patsas, joka esiintyy useassa kirkossa ja tunnetaan nimellä ”Señor de la Piedra”, eli Kiven Herra. Sivulattarikaapissa oli myös Dolorosa, eli sureva Neitsyt Maria.

Candelarian Neitsyttä juhlitaan, täällä niin kuin muuallakin, helmikuun 2. ja elokuun 15. Päivä.






Kirkkotorni sijaitsee kukkulalla, 25 metriä kirkkoa korkeammalla. Laskin, että sinne johti 35 porrasaskelmaa. Portaat ovat tehty laavakivestä, jossa näkyy selvästi köysilaavan muoto.

Kellotornin ovi oli lukosssa, joten tyydyin katselemaan sinne johtavia 12 m korkeita portaita tornin ikkunoista. Kahdeksankulmainen torni on paljon myöhempää vuosikertaa kuin itse kirkko. Sen seinässä esiintyvät vuosiluvut 1880 ja 1957.

Nykyään torni on eräänlainen laakson kello siinä mielessä, että sieltä soitetaan tunnit ja puolet tunnit laakson asukkaille.

Valokuvia kirkosta ja kellotapulista

Elokuu2012 ©Gracia Penttinen, kanariansaarelainen@gmail.com

Hetkiä El Hierrolla – Virgen de los Reyes kappeli


Tämä neitsythahmo, Virgen de Los Reyes, on El Hierron suojeluspyhimys. Hänen pyhäkkönsä sijaitsee El Hierron asumattomassa kolkassa, useiden mutkien ja nousujen takana Las Dehesas nimellä tunnetulla alueella.

Las Dehesas on yhteislaidunmaata ja vuohipaimenten aluetta. Aikaisemmin tietä katkaisivat portit, jotka oli ensin avattava ja sitten suljettava jäljessään. Nyt jokaisen portin paikalla on kuoppa, jonka päälle on laitettu pyöreitä ja pyöriviä metalliputkia, joita eläimet eivät uskalla ylittää. Autolla on näin ollen helpompi liikkua.

Virgen de Los Reyes, on Kolmen Kuninkaan Neitsyt. Nämä kuninkaat tunnetaan Suomessa kolmena itämaan tietäjänä.

Neitsyt on ollut El Hierrolla vuodesta 1546 lähtien. Sen toivat saarelle Amerikkaan matkalla olleet haaksirikkoutuneet merimiehet. He vaihtoivat Neitsyen ruokaan ja veteen. Saatuan laivansa kuntoon ja jatkomatkalleen muonaa, he yrittivät viedä Neitsyen mukanaan ja toivat hänet takaisin laivaan. Mutta Neitsyt halusi jäädä El Hierrolle, koska laiva ei liikahtanutkaan niin kauan kuin hän oli mukana. Vasta sitten kun Neitsyt oli palautettu paimenille, laiva suostui liikkumaan pois saaren vesiltä. Neitsyt sai nimensä ”Kuninkaiden Neitsyt”, siksi, että hänet tuotiin saarelle 6. tammikuuta, joka on kolmen kuninkaan juhlapäivä.

Neitsyt oli paimenten luolassa (Cueva de caracoles), jota siitä lähtien kutsuttiin Neitsyen luolan (Cueva de Virgen) nimellä, aina siihen saakka kunnes vuonna 1577 valmistui ensimmäinen kappeli, joka oli sekä Neitsyen että paimenten turvapaikka. Nykyinen kappeli rakennettiin vuonna 1614 ja kunnostettiin vuonna 1818. Tähän kappeliin kuuluu erillinen kellotapuli.

Saarta kohtasi vaikea kuivuus vuonna 1740. Kymmenes saaren asukkaista ja karjasta kuoli. Nyt muistettiin Neitsyen ihmeelliset voimat ja häneltä pyydettiin apua sateen saamiseksi. Neitsyt kannettiin Las Dehesta Valverdeen samalla kun rukoiltiin sadetta. Sade tuli siinä vaiheessa kun kulkue ehti Ajare nimiselle kukkulalle.

Siitä saakka vietetään suurta juhlaa, joka tunnetaan nimellä “La Bajada de la Virgen de los Reyes”, eli Kuninkaitten Neitsyen alastulo. Sitä juhlitaan joka neljäs vuosi heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Seuraava juhlinta on vuonna 2013. Neitsyt kannetaan ensin Valverdeen kirkkoon ”Nuestra Señora de Concepción) eli ”sikiämiskirkkon. Sieltä Neitsyt jatkaa matkaa saaren jokaiseen suurempaan kylään. Kantajat vaihtuvat alueen rajalla. Neitsyen saarikierros kestää noin kuukauden. Sen jälkeen hän palaa kappeliin Las Dehesassan.

Neitsyen kantamistapahtumaan osallistuvat jokaisesta kylästä ns. bailarines, eli tanssijat. He ovat puetut valkoisiin housuihin ja paitaan. Jokaisella on pieni punainen esiliina. Jokaisella on myös erityinen kukkakoristeinen hattu. Hattu on joka kylässä erilainen. Tanssijat esiintyvät myös muissa juhlissa ja muillakin saarilla.

Käydessäni totesin, että kappelin alttarikaappia on korjattu suhteellisen hiljattain taulun sivussa olevien tietojen mukaan. Kirkon penkit ovat sijoitetut seinänvieriä pitkin. Alttarikaapin keskeisellä paikalla on Neitsyen tila. Hänen ympärillään ovat kuninkaiden hahmot, yksi kummallakin puolella ja kolmas yläpuolella. Temppelin nurkassa on teline, johon voi laittaa muisto- ja rukoilukynttilöitä. Niitä voi ostaa ulkopuolella olevasta pienestä myymälästä. Sieltä voi ostaa myös erilaisia Neitsyeen ja Neitsyen palvontaan rituaaleihin kuuluvia muistoesineitä.

Temppelin ulkopuolella on paimenten luola, missä Neitsyttä säilytettiin ennen temppelin valmistumista.

Las Dehesas maat kuuluivat aikoinaan Gomeran kreiville, joka oli myös Hierron feodaaliherra (Señor). Viimeinen kreivi, Domingo de Herrera, lahjoitti Las Dehesas alueen paimenten omaisuudeksi sitä vastaan, että he jatkaisivat Neitsyen kultin ylläpitoa.
Katolinen kirkko kruunasi Neitsyen 17. Toukokuuta 1953. Neitsyen vuotuista juhlaa vietetään syyskuun 24. Päivä. Paimenet puolestaan juhlivat Neitsyttä 25. huhtikuuta.

Temppelin takana on hiekkapäällysteinen tie, joka johtaa polulle, jota pitkin Neitsyt kannetaan joka neljäs vuosi olevien juhlallisuuksien yhteydessä ensin Valverdeen ja sitten saaren jokaiseen suurempaan kylään.

Samaa hiekkatietä seuraten, mutta poikkeamatta polulle, päätyy paikkaan nimeltä Mirador de los Bascos, eli Baskien näköalapaikka. Sinne on matkaa kappelilta noin 3 km.

Virgen de Los Reyekseen liittyviä valokuviani

Neitsyen kantamisjuhlallisuuksista

Blogisivu (espanjankielinen), jossa on mm. paljon kuvia Neitsyen juhlallisuuksista

Elokuu 2012 ©Gracia Penttinen

Hetkiä Hierrolla - El Poblado Guinea – Vanhoja taloja ja sisiliskojen uudelleenelvyttämistä

Tähän kylään kuuluu 51 erikokoista asumistarkoituksiin käytettyä rakennusta. Alueella on 14 vedenvarastointirakennelmaa (aljibes), viisi tulisijaa, kaksi viininpuristinta, kaksi pyöreää puimapaikkaa, yhdeksän kaivoa tai vesisäiliötä. Sen lisäksi siellä on tiloja kotieläimiä varten, kuten 17 karsinaa, neljä tunkiota, viisi kanalaa ja viisi navettaa. Alueella on myös neljä luolaa, joita alkuperäisasukkaat kutsuivat nimellä juaclos.

Kylän pienine harmaine luonnonkivestä valmistettuine taloineen sijaitsee El Golfossa, aivan lähellä Risco de Tibataje nimistä rinnettä. Tämä rinne on erityinen luonnonsuojelualue. Sen ohi kulkee Valverdestä El Mocanalin kautta La Fronteraan johtava maantie. Kylä jää tien vasemmalla puolen tästä suunnasta tultaessa.
Olin kiinnittänyt siihen huomiota jo aikaisemmilla käynneilläni, mutta en ollut koskaan pysähtynyt sinne. Pari vuotta sitten kuuntelin Maria Cruz Jimenez nimisen arkeologin kertomusta kylän kunnostamisesta ja sen alta löytyneistä luolista, joissa alkuperäisasukkaat olivat asuneet. Mielenkiintoni oli herännyt.
Tällä käyntikerralla omistauduin kylälle. Sanon “omistauduin” siksi, että kulutin useita tunteja kylän katselemiseen ja paikkojen nuuhkimiseen.

Pääsylippu alueelle maksaa kanarialaisille 5,50€, turisteille jonkun euron enemmän. Sisäänpääsyyn sisältyy opastus. Joten istuin penkillä muutaman muun uteliaan kanssa odottamassa esittelyhetken alkamista. Aivan alussa annettiin ymmärtää, että valokuvien ottaminen ei ollut sallittua.

Aloitimme kierroksen sisiliskojen hoito- ja kasvatuslaitoksessa ”Lagartario.

Hierron jättiläissisiliskoista
Aikoinaan El Hierrolla eli  puolentoista metrin mittaisia sisiliskoja. Lagartariossa kävi ilmi, että bimbachet, varhaiset hierrolaiset,  käyttivät niitä ravintonaan. Nämä suuret liskot kuolivat jo 1600-luvulla, ja niiden arveltiin hävinneen kokonaan. Vuonna 1975 muuan vuohipaimen törmäsi sattumalta hieman pienempiin, vain 70 senttisiin  liskoihin juuri täälla Tibatajen rinteellä, noin 1000 metrin korkeudella
.
Tieto näiden suurten sisiliskojen olemassaolosta alkoi levitä maailmalla, ja niistä tuli monenlaisen mielenkiinnon kohteita. Sisiliskoja vietiin museoihin ja eläintarhoihin, vaikka ne olivat häviämäsuhkan alaisina julistettu suojelukohteiksi. Suurin liskoihin liittyvä skandaali oli vuonna 1975, kun hierrolaiset totesivat erään englantilaisen herran olevan laahaamassa mukanaan säkillistä näitä harvinaisia eläimiä.

Sisiliskojen suojaksi ja lisäämiseksi perustettiin sitten tämä hoito- ja kasvatuslaitos. Sisiliskot saavat elää siellä mahdollisimman luonnonmukaisissa olosuhteissa. Syntyneet, eli munista kuoriutuneet poikaset on sitten ”koulutettu” niin, että ne pystyvät tulemaan toimeen luonnossa. Poikasia on päästetty luontoon esim El Julanin alueella. Mutta alueella on paljon villikissoja, jotka ovat hävittäneet nämä sisiliskot. Sen sijaan meren ympäröimillä Roques de Salmor kareilla sisiliskot ovat säilyneet hengissä ja jopa lisääntyneet.

Hieman Poblado Guinean kylästä
Opas kiersi kanssamme muutamissa taloissa ja kertoi alueen ja talojen historiaa. Tässä kylässä ovat häneen mukaansa asuneet aluksi pääasiallisesti ”muuttajat”. Eli hierrolaiset, jotka vaihtoivat paikkaa useaan kertaan vuoden mittaan, vuorilta rannalle, ja sitten päinvastoin, riippuen siitä, missä milloinkin olivat parhaat elinmahdollisuudet ihmisillä ja karjalla.

Myöhemmässä vaiheessa taloissa eli vakinaisesti asuvaa väkeä. Haastattelemalla näitä ihmisiä on pystytty keräämään tietoja eri talojen asukkaista, niiden käytöstä ja sisustuksesta.

Kun ihmettelin nimeä ”Guinea”, opas kertoi, että aikoinaan kun eglantilaiset tulivat ostamaan viiniä (sen laiturin kautta, millä nyt sijaitsee ”maailman pienen hotelli), he maksoivat ostoksena englantilaisessa valuutassa ”guinea”. Tämä vanha rahayksikkö jäi sitten kylän nimeksi. 


Tältä viininvalmistuksen ja –myynnin ajalta kylässä on kaksi vanhaa viininpuristinta.

Opastusajan päättyä saimme lähteä seikkailemaan alueelle oman mielenkiintomme mukaan. Valokuvien ottaminen olisi sallittua. Saimme myös luvan maistella viikunoita alueella kasvavista puista. Hierrolaisten viikunoiden sanotaan olevan saariston parhaita.

Talot olivat pieniä. Asuntojen lattiat olivat hyvin epätasaista kiveä. Ehkä heillä oli joskus tapana täyttää välit hiekalla. Muuten käveleminen olisi ollut sietämätöntä mielestäni. Rakennusten väliset kadut olivat  samasta kivestä ja yhtä vaikeat kävelle. Keittiöt tai tulisijat olivat enimmäkseen ulkopuolella. Jossain taloissa, jotka olimme nähneet oppaan kanssa, tulisija oli sisällä. Polttopuuna käytettiin viikunpuuta, joka ei savunnut.


Suuri yhteinen aljibe – eli vedenvarastointitila oli mielenkiintoinen. Varsinaisia kaivoja tai lähteitä ei ole. Aljibe on kaivo, johon ”vesi kannetaan”, tai juoksutetaan vesikouruja pitkin. Eläinsuojissa oli kanoja ja kukkoja. Useiden suojien katot olivat päällystet viiniköynnösten oksilla.



Alueella oli kaksi eri luolaryhmää. Näistä luolista aiemmin kuuntelemani arkeologi María Cruz Jimenez oli puhunut. Ne tunnettiin/tunnetaan nimellä "juaclos". Kysyin lisätietoja oppaalta, mutta hän totesi vain niiden ollaan vulkaanisia luolia. Hän ei osannut puhua niiden käyttötarkoituksesta. Alueen esitteissä todetaan bimbachien asuneen näissä luolissa.

Rakennusten ja kylän rakentamisen alkamisajankohtana pidetään 1400 – lukua, eli aikaa, jolloin saari siirtyi La Gomeran kreivin ja Hierron (feodaaliherran) alaisuuteen. Kylän talot kertovat ihmisten vaikeista elinolosuhteista ja sopeutumisesta niihin.

Kylän suuren historiallisen ja kansantieteellisen arvon vuoksi Kanarian saaristohallistus on julistanut sen kulttuurihistoriallisesti tärkeäksi alueeksi. El Hierron saarihallinto on omalta osaltaan tehnyt alueesta Historiallisen muistomerkin.

Poblado de Guinea
Suljettu sunnuntaisin ja maanantaisin
Tiistaista lauantaihin: Esittelyreitit klo 10:30; 12:00; 13:30; 15:00; 16:45
Englanninkielinen reitti tiistaisin klo 10:30
Saksankielinen reitti keskiviikkoisin klo 10.30

Valokuvani kylästä

Björn Wahlstenin video El Hierrolta. Sisältää mm. käynnin Lagartoriossa ja kuvia sieltä. Samoin kuvia Poblado Guineasta

Elokuu2012 ©Gracia Penttinen

Hetkiä El Hierrolla - Las Playas ja Parador hotelli


Estacan satamasta vasemmalla käännyttäessä joutuu rantatielle, joka päätyy laaksoon nimeltä Las Playas.

Laakso on silloin lähellä, kun on saapunut liikennevalon luo, joka voi olla punainen jopa puoli tuntia. Edessä on nyt 950 metriä pitkä tunneli, jossa on yksisuuntainen liikenne. Valon ”pituus” voi olla kärsivällisyyttä kysyvää. Ilmeisesti siksi sen alapuolella on kyltti, jossa sanotaan suurin piirtein näin: ”Et kai luovu päämäärästäsi jos joudut odottamaan muutamia minuutteja”.
Tunnelin jälkeen avautuu laakso ja ranta, jonka toisessa päässä näkyy hotellirakennus.

Parador kuuluun Espanjan valtion omistamiin hotelleihin. Ne ovat yleensä joko entisöityjä vanhoja linnoja, herraskartanoita ja luostareita, tai rakennuttu jollekin erikoiselle paikalle. El Hierron Parador kuuluu ilmeisesti näihin erikoisille paikoille rakennettuihin. Se on melkein ”maailman äärissä”. Tien varrella oikealla oli joitain tyhjän näköisiä rakennuksia.

Hotellin vieressä on laakson reuna, ja korkea kallio. Meren kohina on voimakas.

Sain huoneeni. Se avautui puutarhaan, jonka takana tämä kallio oli. Meren kohina kuului ”nurkan takaa” ja voimistui tähän kallioon.

Viiden tunnin merimatka ja sitä edeltänyt ajo satamaan Tenerifellä tuntuivat kehossani. Etsin uimarantaa, mutta vastaanottohenkilökunta totesi, että merenkäynti oli liian voimakas juuri nyt, mutta hotellissa oli merivedellä täytetty uima-allas. Sinne. Vesi tuntui oikealta ja oikea meri kohisi muurin takana.

Kävin vielä kävelemässä hetken ja uin toisenkin kerran. Sen jälkeen vetäydyin huoneeseeni lepäämään.

Yöllä oli kova tuuli ja voimakas lämpöaalto. Olin laittanut uimavehkeeni parvekkeelle ja arvelin niiden lentävän jonnekin, mutta en jaksanut lähteä katsomaan. Tuuli on kuumempi kuin mikään ennen kokemani. Ovi oli pakko sulkea. Tuulen raivo ylitti meren kohinan, joten laitoin tupot korviini ja nukuin kaikessa rauhassa.
Aamulla kävin pienellä lenkillä ja uimassa. Sitten oli aamiaisen aika. Tavarat autoon ja matkaan kohti El Golfoa ja neljää kurssipäivää.

Kurssin päätyttyä palasin Paradoriin vielä kolmeksi yöksi.

Kävin sieltä käsin tutkimassa saarta päivän verran, mutta sitten totesin, että voisin opetella olemaan vähemmän aktiivinen.
Annoin autoni levätä. Aloin sen sijaan kävellä ja katsella ympärilleni Las Playaksen laaksoissa. Tullessani olin nähnyt suurimmat talot tien laidoilla. Nyt huomasin, että ensimmäisen laakson loivilla rinteillä ja lähellä laakson korkealle kohoavia reunoja oli useita pieniä ja vanhoja rakennuksia, jotka näyttivät tyhjiltä. Tiesin, että saaren väki vaelsi vuoden eri kuukausien aikana laaksoista kukkuloille ja päinvastoin. Arvelin, että laaksosta täytyy johtaa polkuja näille kukkuloille. Yritin seurasin katseellani jokaista ”mahdolliselta” näyttävää nousukohtaa, mutta totesin, etten kyennyt erottamaan mitään uraa, jota olisi käytetty.

Hotellin puutarhuri ja vastaanottoherrat olivat saaret asukkaita. He kertoivat minulle tähän laaksoon suuntautuneista ”muutoista”. Oli totta, että ihmiset, kantojuhdat ja vuohikarja kulkivat noita rinteitä ylös ja alas. Polut olivat vaikeita kaikille muille paitsi vuohille.

Arvelin, että paikalleen asettuminen olisi jatkunut muutaman kuukauden. Kuulin, että laaksossa oltiin vain pari viikkoa kerrallaan. Sinä aikana karja laidunsi ja ihmiset kalastivat, säilöivät kalaa, erilaisia simpukoita ja äyriäisiä. Tämän lisäksi naiset laskeutuivat alas pesemään pyykkiä ja kapusivat sitten ylös pesty pyykki mukanaan.

Alueella oli aikaisemmin ollut juomakelpoista vettäkin. Sittemmin hotellin vieressä olevaan vuoreen oli kaivettu vesikäytävä. Se vietti aluksi 100 m kallion sisään ja toiset 100 m alaspäin. Aukko on näkyvissä tienvarressa, mutta se on suljettu rautaristikolla.

Maantie päättyy puolentoista - kahden  km:n päästä Paradorin jälkeen. Tämän tien varressa on useita rakennuksia, jotka kaikki näyttivät olevan tyhjiä tällä hetkellä. Vaikutti kuitenkin siltä, että niissä asutaan johonkin aikaan vuodesta. Ehkä ne ovat jonkun kesämökkejä,
Rinteet nousivat jyrkkinä tästäkin laaksosta. Katselin taas sitä polkua, mutta en onnistunut näkemään, vaikka olin kuullut sellaisen olevan olemassa. Asfaltoidun tien päättyessä oli tienviitta, joka kertoi että siitä kulki polku ylhäällä oleviin kyliin.

Sen verran vielä Paradorista, että se oli todellinen rauhanpaikka maailman ääressä. Ei mitään muuta kuin meren kohinaa. Hotellissa on asiakkaille tietokone ja wi-fi yhteys.

Uima-altaan viereisissä tiloissa on erilaisia kuntoilujuttuja. Siellä on tavallinen sauna, jota en kokeillut. Sen sijaan istuin turkkilaisessa saunassa ja kävin ahkerasti uima-altaassa.

Terassilla voi istua ja tuijottaa merelle ja kaukaisuuteen. Muutamia veneitä liikkui silloin tällöin vesillä.

Terasille voi tilata ruokaa ja juomaa. Kiire ja stressi eivät kuuluneet tähän maailmanääripaikkaan.
Paradorin ravintolan ruokalistalla on paikallisia ruokalajeja ja paikallisia viinejä. Halutessa voi tilata Manner-Espanjan viinejä. Aamiainen on hyvin runsas. Ainoa, minkä valikoima oli valitettavan rajoitettu, oli leipä. Se oli se tavallinen valkoinen sämpylä.

Johonkin aikaan vuorokaudesta voi olla mahdollista nähdä laakson viimeisen kallioreunan takaa La Gomeran ja El Teiden silhuetit.

Valokuvia

Elokuu 2012 ©Gracia Penttinen